9. lokakuuta 2017 - 20.26
Kuva

Luin Terho Miettisen ja Raija Pellin kirjoittaman Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa -teoksen. Aihe kiinnosti minua suuresti, sillä kirjassa käsitellään monia suomalaisia saarnaajia, jotka ovat höynäyttäneet ihmisiä lähtien Alma Kartanosta ja päättyen Patrik Tiaiseen. Mukana kulkevat myös luonnollisesti muun muassa Leo Meller, Pirkko Jalovaara ja Tapani Koivuniemi.

Höynäyttäjiä ja höynäytystapoja on riittänyt. Monet harhaanjohtajat ovat onnistuneet keräämään seuraajiltaan sievoisen summan lahjoituksia. Jalovaaran oikeudenkäyntiä olen seurannut tarkasti. Ihminen on niin helposti johdettavissa harhaan, mutta toisaalta pystymme joustamaan moraalisissa asioissa tarvittaessa paljon ja Jalovaara kertoo edelleen olevansa köyhä ja viaton rukoilija vaikka poliisiin todisteet viittaavat aivan muuhun.

Minulle vanhemmat (eli siis viime vuosituhannella tapahtuneet) jutut eivät olleet alkuunkaan tuttuja, joten kirja antoi sillä saralla paljon uutta tietoa. Sekulaarimpi ihminen ei välttämättä ymmärrä kuinka totena uskonnollisissa yhteisöissä otetaan gurun/saarnamiehen/papin/johtajan opetukset. Itseäkin ihmetyttää kuinka kukaan voi kuvitella, että Jalovaara voisi manata demoneita pois ihmisistä tai uskoa Tilda Reunasen siunaavan käsi siunattavan peniksessä kiinni! Mutta harhaanjohdettavia on riittänyt ja niitä riittää edelleen.

Kirja on hyvin yleisluontoinen tietokirja, jonka lukeminen on hyödyllistä jo ihan yleissivistyksen vuoksi, mutta mikäli joku läheinen on vaarassa joutua lahkon tai hämärän saarnamiehen uhriksi, kirjasta voi saada ajatuksia, joilla auttaa toista. Kirja koostuu seitsemästä luvusta, joista kuusi ensimmäistä keskittyy havaittuihin asioihin ja viimeinen luku pyrkii avaamaan maailmaa lahkosta lähteelle. Itse koin kirjan alun hyväksi, keskiosa maistui hieman puulta, mutta loppuosa piti taas otteessaan.

Yksi kirjan alueista on seksuaalisuus lahkoissa. Aihe on hyvin tärkeä. Seksuaalisuuden rooli ihmiselämässä on usein todella suuri. Täten voisi tietysti ajatella, että seksuaalisuuden rooli myös uskonnoissa on suuri. Ja näinhän se onkin, mutta onko se enää tervettä ja oikein? Onko oikein, että lestadiolaiset naiset toimivat synnytyskoneina ja Jehovan todistajat peittelevät Katolisen kirkon tavoin joukoissaan rehottavaa pedofiliaa? Itse näen asian niin, että mikäli uskonto haluaa puuttua siihen, kuinka ihminen saa toimia makuuhuoneessaan, mennään jossain metsään.

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.  Annan arvosanaksi 3/5.

Kuriositeettina pohdin kirjan fonttivalintoja. Kirjassa on käytössä kolme fonttia: yksi leipätekstille, yksi otsikoille ja yksi sivunumeroille. Otsikoissa käytetty fontti ei omaan silmään toimi ollenkaan. Se on liian raskas (tyyliin impact) ja olisin valinnut sivunumerofontiksi myös serif-tyylisen fontin kuten leipätekstillä. Jänniä asioita silmä poimii kirjasta. Tämä asia on kuitenkin aivan sivuseikka tästä kirjasta puhuttaessa :)

 
Aiheet:
2. syyskuuta 2017 - 13.17

Brittilehti Daily Mail teki artikkelin suomalaisesta turkistarhauksesta. Aihe on… jännä. Tai oikeastaan sen ei pitäisi enää olla mikään aihe muualla kuin historian kirjoissa. Turkistarhaus on kielletty muun muassa Isossa-Britanniassa aikoja sitten, mutta Suomessa se on edelleen sallittua. Asiaan yritettiin saada muutosta viimeksi alkuvuodesta 2013, kun kaikkien aikojen ensimmäinen kansalaisaloite kaatui eduskunnan äänestyksessä.

Turkiseläin

Kuva: Oikeutta eläimille

Saarivaltakunnassa kauhistellaan Suomessa olevia lihotettuja naaleja (mutta samalla myös pukeudutaan täällä kasvatettuun turkikseen – kaksinaismoraali, anyone?) ja olisi syytä täällä kotomaassakin. Kuvan kaltaisen eläimen ei mitenkään voi kuvitella nauttivan olostaan. Lihotettu valtavan ylipainoiseksi asumaan häkissä. Tulee mieleen isäni kertoma tarina, jossa joulukinkuksi kasvatettu possu potkittiin aina ennen teurastusta paksuksi, jotta syömistä riitti enemmän. Näistä ajoista on tultu paljon eteenpäin, mutta matkaa riittää vielä.

Koko EU:n alueella on kielletty kissojen ja koirien turkisten myynti, tuonti, valmistus yms. toiminnan epäeettisyyden vuoksi. On jotenkin kestämätöntä ajatella, että koiran turkiksen käyttö on epäeettistä, mutta kettu on täysin ok.

Turkistarhaus tultaneen kyllä kieltämään, niin Suomessa, kuin koko EU:n alueella. Ajankohta on vain auki. Tässä olisi Suomella hyvä paikka näyttää, että kuulumme sivistysvaltiohin ja otamme myös eläinten oikeudet tosissaan. Omaan ajatusmaailmaan kävisi ehdotus, että vuoden päästä kasaisi uuden kansalaisaloitteen, jonka voisi sitten toimittaa seuraavan eduskunnan käsittelyyn. Luottoni nykyisen hallituksen tekemisiin on olematon, mutta seuraava on taas muutaman vuoden nuorempi ja sivistyneempi – eikös?

20. elokuuta 2017 - 12.47

Seitsemän nimen tyttö taitaapi olla nyt kuudes lukemani kirja, joka käsittelee Pohjois-Koreaa ja sieltä paenneita ihmistä. Hyeonseo Leen ja David Johnin kirjoittama kirja on ylivoimaisesti paras näistä lukemistani teoksista. Se on kuin loistavalla juonella varustettu fiktiivinen trilleri, jonka tapahtumat ovat kuitenkin totta. Jokainen luku jättää lukijansa cliffhangeriin ja tarina kulkeutuu eteenpäin kuin Dan Brownin teoksissa ikään. Tätä kirjaa ei voi olla suosittelematta.

Pohjois-Korea on ainut paikka maailmassa, jossa kansalaisilla ei ole oikeuksia. Ei edes ihmisoikeuksia. Kimien diktatuuri on tappanut miljoonia ihmisiä. Milloin suvun tarina tulee sitten päätökseen? Nykyinen ydinaseilla leikkiminen ja mannertenvälisten ohjusten rakentelu antanee osviittaa, ettei maa pysy enää kauaa pystyssä. Jos Pohjois-Korea käyttää aseitaan Etelä-Koreaa tai Yhdysvaltoja vastaan, on maan taru ohitse muutamassa kuukaudessa. Tai voi olla, että Trump tekee ennaltaehkäisevän iskun, mikäli Pohjois-Korean ydinaseohjelma koetaan liian vaaralliseksi. Tai sitten tilannet jatkuu kiristyneenä pattitilanteena edelleen.

Kiinalla on tietysti monet avaimet käsissään. Kiina voisi lopettaa loikkareiden palauttamisen Pohjois-Koreaan, jolloin maasta virtaisi kansaa pois, eivätkä Kimien orjat enää työskentelisi kultin hyväksi. Mitä nopeammin Pohjois-Korean diktatuuri kaatuisi, sen parempi.

Kimien kultissa on myös paljon uskonnollisuuteen verrattavaa. Palvonta on käsittämätöntä. Maan sankareina pidetään ihmisiä, jotka pelastavat Kimien muotokuvia palavista taloista, vaikka kaikki muu tuhoutuisi. Eihän tällainen ole tervettä. Monet entiset uskonlahkojen edustajat pystyvät samaistumaan Pohjois-Korean oloihin. Päätökset tulevat ylhäältä ja kansan on niitä sokeasti toteltava ja oma ajattelu on kielletty. Ei niin kaukana Jehovan todistajista tai lestadiolaisuudesta?

Jos etsit hyvää lukemista loppukesään, tässä on 5/5 vaihtoeho.

29. heinäkuuta 2017 - 23.17
Kuva

Taas tuli pyörähdettyä keikkamatkalla. No, edellisessä kunnon keikasta olikin jo pari vuotta, mutta kun kerran Gessle keväällä uuden albumin pukkas ulos ja kiertuetta perään, niin tässähän tuli oikein hyvä reissuhetki.

Keikka itsessään oli hyvä, vaikkei top kolmoseen päässytkään. Skanssen ei keikkapaikkana pärjännyt esim. Sjöhistoriskalle, jossa tuli pyörähdettyä melko tarkkaan 10 vuotta sitten (10 vuotta!?!?!). Biisilista oli hyvä, vaikkakaan ei kovin yllätyksellinen. Tosin, kun peräkkäin pystyy latomaan parikymmentä hittiä, niin ei kai sitä nyt voi valittaa? Gessle esiintyy ensi kuussa Vaasassa ja Porvoossa ja voin kyllä tätä show'ta suositella täysin rinnoin kaikille :)

Muutein reissussa tuli ravattua Tukholman metrolla ja ratikalla enemmän kuin aiemmin yhteensä ja Hermanssin vegebuffet oli jälleen erittäin maittava. Sääkin suosi, vaikka alustavasti ennusteet näyttivät siltä, että keikan aikana oiisi satanut – onneksi ei.

Tämä reissuhan oli joululahja Ainolta, joten suuri kiitos menee sinne suunnalle, kuut kuut <3

26. kesäkuuta 2017 - 11.54

Pyörähdin ennen juhannusta lappeen Rannoilla polttareissa. Vaikkei viime vuonna mitään “koti-ikävää” ollutkaan Saimaan rannoille, tuntui kaupunki nyt taas tauon jälkeen (Minkä tauon? Siellähän on kissanristiäisiä koko ajan) oikein kotoisalta – ja ennen kaikkea rauhalliselta. Kuinka moni yliopisto maailmassa oikeasti sijaitsee niin luonnonkauniin järven rannalla?

Suomen korkeakoulukenttä on paraikaa murroksessa. Lukuisat ammattikorkeakoulut ja yliopistot ovat yhdistyneet viime vuosina. Osa on yhdistynyt vain “paperilla”, mutta monet ovat yhdistyneet myös fyysisesti yhteen paikkaan. Aalto-yliopistokin on nyt päättänyt juurtua Otaniemeen yhä tiukemmin (kuka olisikaan arvannut). Duaalimallin poistuminen on myös otsikoissa vähän väliä, ja oletettavaa voisi olla että se jossain vaiheessa saa kenkää, vähintään paikoissa joissa AMK ja yliopisto operoivat valmiiksi saman lipun alla. Itse olen mukana Tampereen uuden yliopiston rakennustöissä, joten aihe liippaa läheltä. Tässä postauksessa käsittelen kuitenkin Lappeenrannan teknillistä yliopistoa – LUT:a.

LUT on itsekin ollut murroksessa. Kuluja on karsittu, tiedekuntia yhdistetty, betonia korjattu ja yhdistymisiä rakennettu. LUT yhdistynee niin Saimaan AMK:n kuin Lahden AMK:n kanssa, eikä tarvitse hirveän pitkään pohtia mikä on tulevaisuudessa tämän konsernin ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, XAMKin, tulevaisuus: yhdessä vaiko erikseen. Kyseiset organisaatiot ovat nimittäin lähes täysin limittäin, ja miehittävät pitkälti samoja paikkakuntia.

LUT:lla vaihtui myös rehtori vuosi sitten, kun entinen sai luvan lähteä kesken kautensa. Samoihin aikoihin LUT School of Business:n johtaja laitettiin kiertoon ja siitä lähtien ovat puhaltaneet uudet tuulet. Olen itse seurannut tilannetta etäältä Tampereelta, mutta koska ihminen voi lähteä LUT:lta, mutta LUT ei ihmisestä, olen kuitenkin kiinnostunut siitä, mitä Lappeenrannassa tapahtuu.

Juha-Matti Saksan tulo rehtoriksi oli hyvä veto ja hän ei ainakaan taloa konkurssiin saa ajettua, koska Saksa selkeästi osaa työnsä mikäli sosiaalista tai perinteistä mediaa on uskominen + olen vielä itsekin kaverin kurssilla aikoinaan istunut; hyvää settiä.  Täysin eri asia on tietysti se, mitä sitten Arkadianmäellä päätetään (jahka eduskuntatalo tulee remontista). Pienenä tekijänä LUTin on pakko puskea järkyttävän hyvää (tieteellistä) tulosta sekä toistuvasti nostaa enemmän kuin oman painonsa kaikenlaisissa kansainvälisissä mittareissa, jotta paikka suomalaisten yliopistojen kärjen tuntumassa yliopistokentällä saa jatkua. Luonnollisesti yliopiston rooli Lappeenrannnan kaupungille on valtava, koska on hyvin todennäköistä, että koko kaupunki ja sitä myötä periaatteessa maakunta tipahtaisi kuihtuvien alueiden kastiin Kouvolan, Varkauden, Outokummun ja kumppaneiden kaveriksi. Tämä siis, mikäli kaupungin ja samalla koko maakunnan ainoa yliopisto karsitaan pois suomalaiselta yliopistokentältä.

Kun itse aloitin opiskelut 2004, oli yliopistolla tietotekniikan osasto. Sittemmin se yhdistyi tuotantotalouden kanssa teknistieteelliseksi tiedekunnaksi. Tämän jälkeen tietotekniikka hajotettiin kahtia ja yhdistettiin puoliksi tuotantotalouden kanssa yhteen kauppatieteiden kanssa; toinen puolisko joka koostui lähinnä laskennan ihmisistä lähetettiin viettämään laatuaikaa matemaatikkojen sekä fyysikoiden kanssa luonnontieteiden tiedekuntaan. Tässä välissä tietotekniikka oli kerran “kabineteissa” vaihdettu pois Lappeenrannasta kokonaan osana teknillisten yliopistojen yhdessä suunnittelemia päällekäisyyksien poistoja, mutta tämä ei tuolloin onnistunut. Tietotekniikan opetus ja tutkimus sai jäädä Saimaan rannalle, mutta kovin vahvaksi ei henkiin jäänyttä kokonaisuutta voinut luonnehtia. Tämä osittain siksi, että LUT:n hallintojumpan kanssa samaan aikaan Lappeenrannan paikallisen AMK:n puolella tietotekniikka ajettiin alas ja heidän viimeiset aateekoota ja iiteetä taitavat insinöörinsä valmistuivat jo aikoja sitten.

Olen monesti kuullut puhuttavan, että voiko yliopistoa olla ilman tietotekniikan opetusta (/tutkimusta), mutta olemmeko päätymässä tilanteeseen, jossa Lappeenrannassa tätä tullaan kokeilemaan? LUT on vahvasti brändiytymässä ilmastonmuutoksen taistelussa kärkinimeksi. Tämä on hieno asia – todella hieno. Kun katsoo LUTin strategian painopisteitä, ei voi kuin nyökytellä. Nämä ovat kaikki tärkeitä asioita sekä yleviä päämääriä.

Strategia ei kuitenkaan suoraan mainitse tietotekniikkaa. Puhutaan kyllä tieteellisestä laskennasta (toinen puoli entisestä tietotekniikan osastosta), mutta tässä rooli on hyvin matemaattislähtökohtaisella ratkaisulla, ei itselle tutummalla ohjelmistotekniikalla.

Maininnat digitaalisesta yhteiskunnasta (on kyllä sellainen muotisanahirviö, että ihan heikottaa) pitävät tietysti sisällään paljon ohjelmistoteknistä osaamista, mutteivät nosta sitä mihinkään keskiöön: digitaaliset jutut ratkaisevat ongelmia, mutta eivät suoranaisesti ole tietotekniikkaa kuin tekniseltä toteutukseltaan. Tämä on arvatenkin osa sitä yhtälöä, jolla tietotekniikan olemassaolon päättyminen voitaisi perustella: ainahan jostain koodari saadaan kun idea on kerran keksitty?

LUT haluaa siis rakentaa brändiä, johon ei kuulu tietotekniikka, kuten sen muistan omilta opiskeluvuosiltani. Onko tällainen näkemys sitten pitkällä tähtäimellä toimivaa? En tiedä, todennäköisesti ei. Mutta onko yliopistolla resursseja pyörittää nykyisenkaltaista yhdeksän koulutusohjelman/tutkimusalan organisaatiota? Onko siinä edes mitään järkeä? En tiedä, todennäköisesti ei.

Tietotekniikkaa ei siis saatu aikoinaan vaihdettua TTY:n kanssa päittäin tuotantotalouteen, joten nyt ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että se tapetaan sisältä käsin. Tietotekniikka (se, joka on osa School of Business:tä) on aivan uskomattoman aliresursoitu. Laskentatavasta riippuen listoilla on 1-3 professoria ja kourallinen muita työntekijöitä. Konkreettisen esimerkin tästä pienentymisestä antaa vertailu vuoteen 2004. Kun aloitin opiskeluni, oli TiTellä käytössään yhden rakennusvaiheen kolme ylintä kerrossa, toistasataa tutkija- ja opettajakunnan jäsentä sekä oma sisäinen puhelinluettelo, kun nyt vuonna 2017 “TiTe” sijaitsee yhden rakennusvaiheen yhdessä päädyssä yhdessä kerroksessa, eikä saa käyttöönsä edes koko päätyä, vaan jakaa sen hallinnon ihmisten sekä tuotantotalouden opettajakunnan kanssa. Hallinnollisesti “TiTe” ei ole enää kahteen vuoteen ollut edes päättämässä omista asioistaan, toimintaa johdetaan tuotantotalouden professorikunnan voimin.

Näillä resursseilla tulisi siis ihmisten opettaa kaikki kurssit (44kpl), ohjata kaikki kandi- ja diplomityöt, ohjata jatko-opiskelijoiden väitöskirjat, hoitaa jäljellä olevat hallinnolliset asiat, pyörittää projekteja ja tämän päälle vielä tehdä tutkimusta, jonka pohjalta saadaan yliopistolle mainetta. Tähän päälle vielä fakta, ettei yliopistosta helposti saa vakiduunia (itsellä oli 8 vuoden aikana n. 20 työsopimusta). Yllätyttekö, jos kerron tietotekniikalta lähteneen tutkijoita muihin yliopistoihin, ammattikorkeakouluhin, teollisuuteen ja sairaslomille? Hell yeah, lähdinhän itsekin Tampereelle töiden perässä.

Tuntuisi, että yliopiston johdolla olisi kaksi fiksua vaihtoehtoa: A) Myönnetään tosiasiat ja annetaan TiTelle kirvestä. Kituvan hevosen ruoskiminen ei ole kenenkään mielestä kaunista katseltavaa tai sitten B) kaksinkertaistetaan resurssit, jolloin ihmiset eivät pala loppuun vaan on mahdollista tehdä jotain muutakin kuin pitää kaksin käsin koulutusohjelmaa pystyssä. Tutkimuksellisessa mielessä myös se, että poistuva tutkijakunta korvataan yliopistolehtoreilla ei ole sekään kestävä tila, koska tässä yhtälössä tietotekniikan tutkimusosaaminen valuu talosta, ja jäljelle jää vain se toimintatapa, missä kerrotaan siitä mitä muut ovat jo keksineet. Siitä ei ole juuri iloa uutta puhdasta ekologisesti kestävää maailmaa rakentaessa.

Toisinaan on ollut myös ilmassa, että yliopiston School of Business on tuntunut käyttävän resurssejaan hieman kyseenalaisesti. Akateeminen neuvosto on pariin kertaan ehdottanut viiden vuoden dosentuuria henkilöille, joiden akateemiset meriitit eivät ole edes kyseenalaisia, koska niitä ei edes ole. Vai miltä tuntuisi dosenttina henkilö, jonka h-indeksi on 2 ja Google Scholarin tarjoama citation luku 25? Vertailun vuoksi, näihin lukemiin päästäkseen riittää normaalisti se, että on saanut väitöskirjan tekemisen aloitettua aiheesta, joka juuri sillä hetkellä sattuu suurta yleisöä kiinnostamaan. Jos nämä ovat vaatimukset, voisin näillä spekseillä itsekin hakea dosentuuria! (Ja toivottavasti sitä ei myönnettäisi, koska en ole päivääkään toiminut varsinaisena tohtori-tason tutkijana, ja tältä pallolta pätevämpiäkin hakijoita pitäisi löytyä minkä tahansa yliopiston henkilökuntaravintolaan sisään kävelemällä. Oikeastaan mihin vuorokauden aikaan tahansa.)

Dosentiksi on kuitenkin päästy h-indeksillä 6 ja citation luvulla 106.  Vielä hämmentävämpi on toinen esimerkki, jossa professorin titteli irtoaa 134 sitaatilla ja h-indeksillä 6. Tämä ei myöskään ollut ainutkertainen tapahtuma;  myös tulostaulun lukemat 261 ja 10, tai 222 ja 9, ovat riittäneet professuureihin. Samaan aikaan huomattavasti meritoituneimmille tutkijoille tarjotaan resursseiksi lyhyitä työsopimuksia, eikä arvostusta näy vaikka suurennuslasilla etsisi. Vaikka ihminen toisi taloon rahaa ja ylittäisi kaikki hänelle esitetyt vaatimukset edessä on työsopimuksen päättäminen, tai ainakin löysään – vaikeina aikoina kovaa tahtia kiristyvään – hirteen roikkumaan jättäminen. Nämä ovat ikäviä asioita ja niistä jää mielikuva, että kuppikunnat ovat pieniä ja kavereille täytyy saada dosentuuri/professuuri, mutta pätevyys on aivan toissijaista. En usko, että millään yliopistolla on varaa valita hakijoista huonompia – mutta erityisen huono ratkaisu tämä on pienelle yliopistolle, joka joutuu perustelemaan olemassaoloaan ministeriölle. Vielä rautalangasta: jos dosentuuria ehdotetaan henkilölle, jonka h-indeksi on 2, niin kyseessä on joko tieteentekijöiden ihmelapsi tai sitten jossain on mennyt pahasti pieleen. Laitan panokseni jälkimmäiselle vaihtoehdolle.

Mihin sitä tietotekniikan osaamista sitten tarvittaisiin ihan käytännöllisellä tasolla? Tietotekniikkaan liittyviä opinnäytetöitä on nimittäin ohjattu muuallakin kuin tietotekniikan koulutusohjelman ympyröissä. Seuraavassa on muutama lainaus näistä töistä. Jätän tarkoituksella merkkaamatta, mikä näissä on pielessä. Tietotekniikan ammattilainen mukana ohjauksessa ei olisi ollut pahitteeksi.

“Suljetun lähdekoodin ohjelmistojen kehittäjillä on aina jonkinlainen vastuu ohjelmiston virheistä ja sen aiheuttamista ongelmista.”

“Käytännössä nämä kaksi suuntausta tarkoittavat samaa asiaa ja englanniksi niistä käytetäänkin yhteisnimitystä FOSS (free and open software).”

“Suljetun lähdekoodin virheiden korjaukset tekevät luotettavat ammattilaiset”

"Liiketoiminta-analytiikka on yksi ratkaisu big datan käsittelyyn ja analysointiin"

Ongelmat ovat enemmän tai vähemmän pieniä, mutta eivät kuitenkaan kuulu opinnäytetöihin.

Jotta ei mene pelkästään arvosteluksi, niin tässä voisi vielä pohtia opetuksen kehittämistä. Vielä ollessani talossa oli puhetta, kuinka opintojaksojen määrää voitaisiin supistaa. Siellähän oli siis päällekkäisyyttä (varsinkin kauppatieteiden ja tuotantotalouden kesken). Nyt voinen ilokseni todeta, että varsinkin tuotantotalous on ilmeisesti onnistunut päällekkäisyyksiä karsimaan. Sähkötekniikan yli 10 prosentin nousu sitä vastoin ihmetyttää, mutta kaipa siellä ihan loogiset syyt ovat taustalla.

*Late sisältää matikan ja fysiikan. 2004 == titen tuottamat matikan opintojaksot + säten tuottamat fysiikan opintojaksot ja Tite sisältää älykkään laskennan.

Kannattaa myös huomata, että tietotekniikan koulutusohjelman tuottamien opintojaksojen määrä on toiseksi alhaisin koko talossa. Tämä ei itsessään ole vielä huolestuttavaa, mutta jos selaa opinto-opasta enemmän huomaa, että mukana on hieman mielenkiintoisia kursseja, kuten “Software Business Development”  ja “Visitor’s Viewpoint on Software Engineering”. Ensimmäinen kuulostaa vahvasti kauppatieteiltä ja jälkimmäinen mahdollistaa aivan mitä vain. Nämä eivät kumpikaan itsessään ole huonoja asioita, mutta ensimmäinen viittaa vahvasti siihen, että tietotekniikan koulutusta siirretään koko ajan kauemmas tekniikasta, ja jälkimmäinen sitä että ohjelmaa pidetään väkisin pystyssä koska talossa ei enää ole tarpeeksi omaa väkeä. Tulisiko tämä sitten vain myöntää kunnolla ja siirtää tietotekniikka pois omasta koulutusohjelmastaan (jonka resurssit ovat olemattomat) ja rakentaa tuotantotalouden tai kauppatieteiden alle datan käsittelyyn(?)/databisnekseen keskittyvä pääaine?

Tällaisia spekulatiivisia ajatuksia pöllähti mieleeni, kun olen entisen työnantajani edesottamuksia sivusta seurannut. Kuten todettua, suomalainen yliopistokenttä elää murrostaan; jaksamisia jokaiselle korkeakoululle. Toivon vain, ettei tieteen tai opetuksen taso pääse laskemaan.