Blogi

Viikon päästä on jälleen eduskuntavaalipäivä. Kävin itse torstaina tiputtamassa ääneni Oras Tynkkyselle. Toivon todella, että hän onnistuu paluussa eduskuntaan. Neljä vuotta sitten Oras oli ensimmäinen, joka jäi valitsematta Pirkanmaalta. Nyt moni asia on muuttunut.

Olen itsekin ollut Oraksen taustajoukoissa ja on ollut mukava nähdä, kuinka hyvä jengi on ollut tekemässä kampanjaa. Sekä asenteeltaan että osaamiseltaan.

Vaaleissa on tietysti paljon jännitettävää, kuka voittaa, paljonko vihreät saavat ääniä, pystyykö mikään pienpuolue nousemaan eduskuntaan (ovatko liberaalit lähimpänä?), kuinka syvälle kepu sukeltaa… Vähän yli viikon päästä olemme näiden suhteen viisaampia.

Ilmastokriisin rooli kasvaa jokaisissa tulevissa vaaleissa. Asia, josta ei puhuttu käytännössä ollenkaan 25 vuotta sitten. Täytyy toivoa, ettei tuleva hallitus lähde vesittämään teollisuuden kaipaamaa panostusta vihreään siirtymään. Olisi myös maagisen hienoa, jos saisimme vihreän maatalousministerin, jotta maatalousyrittäjät saisivat vihdoinkin tukea uudistumiseen. Kepu on vesittänyt hommaa jo parikymmentä vuotta. Maanviljelijät kärsivät tästä koko ajan.

Näyttää siltä, että la niña on väistymässä ja loppuvuodesta el niñon tuulet puhaltavat. Vuodesta 2024 on luvassa todella kuuma. Toivottavasti tämä avaisi taas lisää silmiä, että tarvitsemme todella paljon nimenomaan poliittista työtä, jotta yhteiskuntamme pääsee eroon fossiilisista polttoaineista ja luonnon tuhoamisesta.

Olikin varsin surullista lukea tuttavani kommentti merien nousuun liittyvään keskusteluun. "Vene alle", oli hänen inputtinsa. Tällaiset kommentit palauttavat aina maanpinnalle, etteivät kaikki ole edelleenkään kartalla siitä kuinka paljon koemme muutoksia paraikaa. Meillä rikkailla yhteiskunnilla on mahdollisuus –  ja velvollisuus – korjata aiheuttamamme luontokato. Se vie vuosikymmeniä ja hyvä mahdollisuus tehdä työtä asian eteen ovat nyt käynnissä olevat vaalit.

Äänestä niitä, jotka vievät Suomea eteenpäin.
 

Oletko koskaan pohtinut asiaa? Ensimmäinen ajatus on tietysti, ettei salmiakkia ole tietenkään tehty pekonista, mutta oletko koskaan pohtinut asiaa tarkemmin? Itse en ainakaan ollut.

Jos pienelle lapselle opettaa salmiakin olevan tehty pekonista, uskoo hän tämän aivan täysin. Kyseenalaistaminen alkaa vasta siinä vaiheessa, kun ilmenee alkuperäisen tiedon kanssa ristiriitainen tieto. Käytännössä varmaan niin, että päiväkodissa joku kertoisi, ettei salmiakki ole tehty pekonista.

Lapsi kuitenkin tämän jälkeen kysyisi kotona varmistusta asialle. Voiko oma vanhempi olla väärässä? Jos vanhempi vakuuttaisi, että salmiakki on tehty pekonista, lapsen kognitiivinen dissonanssi (tiedon ristiriita) katoaisi – ja palaisi taas jonkun toisen kertoessa ristiriitaista tietoa.

Joskus kuitenkin ajaudumme tilanteisiin, joissa eriävien ajatusten kuuleminen ei aiheuta juuri mitään ongelmaa, vaan suljemme ne täysin ulkopuolelle. Tähän on useita syitä. Jos joku sanoisi minulle nyt, että salmiakki on tehty pekonista, en käyttäisi aikaa sen pohtimiseen. Tiedän, ettei salmiakki ole tehty pekonista (muutan mielipidettäni tietysti, jos joku todistaa salmiakin olevan tehty pekonista).

Voi olla myös tilanne, etten ymmärrä minulle annettua tiedon palasta. Jos joku kertoo minulle kiinaksi kvanttifysiikkaa en ymmärrä sitä ollenkaan, eikä se muuta maailmankuvaani.

On kuitenkin myös tilanteita, jossa luulemme tietävämme paremmin kuin väitteen esittäjä. Syvästi uskovaiselle ihmiselle on aivan turha kertoa, ettei jumalia todennäköisesti ole olemassa. Tällainen väite menee toisesta korvasta sisään ja tulee toisesta ulos.

Salaliittoteoreetikot on toinen uskonnollinen ryhmä, jossa oma usko korvaa tiedon, eikä omia ajatuksia haastava tieto saa ollenkaan jalansijaa ajatuksissa. Jos oma usko litteään maahan tai alumiinikattiloiden ja rokotteiden vaarallisuuteen on tarpeeksi vahvaa, ei faktatieto saa mitään aikaan. Se torjutaan täysin.

Jos torjumme tiedon mielessämme on meillä siihen jokin syy. Kannattaa aina käydä läpi miksi tieto tuli torjuttua. Oman ajattelun yksioikoisuuden haastaminen kehittää kykyämme erottaa oikea väärästä ja välttää tilanteita, joissa uskomme jotain vain siksi, että meille on niin kerrottu.

Miksi kirjoitan tästä? Nämä ovat asioita, jotka tulivat mieleeni, kun olen törmännyt Toni Torpan teksteihin ja videoihin. Myös Uskontojen uhrien tuen piirissä törmää usein siihen, että yhteisö on antanut ajatukset valmiiksi, eikä niitä ole saanut kyseenalaista.

Pahimmassa tapauksessa ihminen sensuroi huomaamattaan omia ajatuksiaan. Lahko on voinut vaikuttaa niin paljon omaan ajatteluun, ettei yksilö enää edes uskalla ajatella toisella tavalla kuin lahko opettaa. Maailmanlaajuisesti tällaisia ihmisiä on miljoonia. Se on aika pelottavaa, jos minulta kysytään.

…eihän salmiakki ole tehty pekonista, eihän?
 

Lidl ilmoitti tähtäävänsä siihen, että myymälöissä tuetaan ihmisiä syömään planetaarisen ruokavalion mukaisesti – eli niin, että planeettamme kestää kasassa meidän ihmisten kanssa. Käytännössä tämä siis tarkoittaa enemmän kasviksia ja kasvisproteiinia sekä vähemmän lihaa. Uutinen on merkittävä, sillä kaupoilla on paljon valtaa siinä, mitä me syömme. Lidlin ajatus tarjota enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa on erinomainen, niin ihmisen, eläinten, kuin planeettamme kannalta.

Kesko ja S-ryhmä seuraavat jossain vaiheessa perässä. Tällä erää Citymarketeista löytyy parhaat kasvisproteenivalikoimat, mutta S-ryhmä on kirinyt kyllä kovasti kiinni ja Lidlin päätös vaihtaa isommalle vaihteelle ei ainakaan vähennä kilpailua. Ja mitä enemmän kilpailua ja kysyntää, sitä enemmän tarjontaa ja hintojen laskua. Jo nyt vegehyllyt valtaavat metrikaupalla tilaa marketeista.

Taannoin Meeat toi markkinoille MUU Roast Biif -leikkeleet. Aivan mahtavia! Olen kaivannut leivälle jotain leikkelettä ja nämä ovat parempia kuin lihasta valmistetut esikuvansa, mutta ilman lihan ongelmia. Meeat ilmeisesti lisensoi Plantagustolta vegelihatekniikkaa käyttöönsä ja rupesi valmistamaan mahtavia leikkeleitä. Toimiva ratkaisu!

Maailma muuttuu ja sanon jälleen kerran, ettei lihantuotanto ole enää 2020-luvulla bisnes, johon kannattaa panostaa. Tällä erää Kepun ja MTK:n tulisi kuumeisesti rakentaa strategiaa kuinka lihantuottajia tuetaan siirtymässä kohti hiilineutraalia ruuan tuotantoa. Vihreiltä tällainen jo löytyy. Eläintuotannon radikaalin vähentämisen ei tule ajaa tuottajia ahdinkoon, vaan tulee tarjota heille luonnollinen siirtymä kohti ilmastoystävällistä tuotantoa.

Ei jäädä tuleen seisomaan, vaan mennään eteenpäin ja mukaudutaan tarpeiden ja kysynnän muuttuessa. Tulevaisuudes ei odota.

Vuosi 2022 oli pyöräilyn kannalta hyvin monitahoinen. Kokonaiskilometrimääräksi tuli 2133, mikä on tietysti ihan hyvä määrä. Tästä kuitenkin lähes puolet (950km) tuli ajettua säköavusteisesti tavarapyörällä. Lopuista maantiepyörällä tuli ajettua 700km ja maastofillarilla 450km. Toivottavasti tämä vuosi tuo mukanaan enemmän ajoa maantiepyörällä. Kokonaisajomäärää lyhensi viileä kevät ja juhannuksen aikainen viikon flunssakuumeilu.

Kesän kaksi pisintä lenkkiä oli todellisessä helteessä luukutettu satanen (Lempäälä-Valkeakoski-Pälkäne) ja sitten Turku Touringin 120km. Molempien jälkeen tiesi ajaneensa. Tälle kesällekin on tarkoitus suunnata Turku Tourinkiin, joskin tämän kesän lenkki olisi sitten "vain" 100km, kun reitti ei ole sama. Myös Pirkan Pyöräily tulee toivottavasti ajettua, mutta vielä on auki onko reitti 140 vai 220km.

Viime kesänä ensimmäistä kertaa oli niin kuuma ajellessa, että tuli jo huono olo satulassa. Yleensä olen tykännyt ajella helteessä, mutta kesällä Roinetta kiertäessä Valkeakoskella tuntui jo vähän pökerrystä ja lenkki oli siinä vaiheessa vasta puolessa välissä. Piti ostaa limunaadia ja sipsejä Pälkäneeltä, jotta matka jatkui tyylikkäästi loppuun asti.
 

On pitänyt pitkään kirjoitella omia rippikoulukokemuksia ja kun törmäsin Facebookissa yhteen lyhyeen kommenttiin riparista, niin sain vihdoinkin kiinni siitä, mitä halusin kirjoittaa. Palataan siis hetkeksi 24 vuoden taakse.

Syksyllä 1998 Anjalankosken seurakunnan papit kiersivät kahdeksasluokkalaisten luona kertomassa tarjolla olevista ripareista. Tulisi olemaan perinteisempää ja sitten olisi vaihtoehtona purjeveneripari ja vaellusripari Lapissa Saariselällä. Ensialkuun moni innostui purjeveneilystä, mutta kun selvisi, että Saariselän rippileiri olisi jo uutenavuotena ja konfirmaatio helmikuussa, päätyi moni valitsemaan sen vaihtoehdon. Ja minä menin muiden mukana.

"Opintoja" meillä oli nyt jo puretulla Sippolan seurakuntatalolle kerran kuussa sunnuntaina kirkon jälkeen. Ensimmäisellä kerralla meille kerrottiin, että varatkaa mukaan paksu ruutupaperivihko, sillä kirjoitettavaa riittää. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun minua tässä prosessissa vedätettiin. Todellisuudessa kirjoitin puolen vuoden aikana muistiinpanoja vain pari hassua sivua. En koe, että näillä teoriatunneilla olisin oppinut käytännössä yhtään mitään. Olisiko meillä ollut jokin "loppukoe", joka ei suoranaisesti liittynyt teoriaan mitenkään. En aivan muista. Luonnollisestikin kaikki pääsivät läpi.

Saimme myös punaisen vihkosen, johon piti kerätä leimat muistaakseni kuudesta jumalanpalveluskerrasta ja kuudesta muusta seurakuntatapahtumasta. En saanut vihkosta aivan täyteen, mutta eipä se ketään tuntunut kiinnostavan. En tiedä palauttivatko kaikki edes omaa lappuaan. Palautus tapahtui konfirmaatiokirkossa, joten oli aika sama, mitä siellä vihkosessa oli tai ei ollut. Kaikki pääsivät kyllä ripille.

Vietin siis riparin Lapissa. Ajoimme sinne ennen uutta vuotta bussilla (yhtä kyytiä yön yli, kuski piti maksimissaan kaksi kahvitaukoa). Ryhmästä puolet viettivät riparinsa Saariselän laskettelukeskuksessa ja toinen puolisko aivan keskellä metsää Raja-Joosepin suunnalla. Itse olin valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon. Meille kerrottiin, että tavarat tuli pakata niin, että monot olivat päällimmäisinä, jotta voisimme hiihtää perille. Todellisuudessa bussi vei pihaan asti (ehkä huonossa säässä olisimme joutuneet hiihtämään, tiedä häntä). Oli jälleen kusetettu olo.

Riparilla hiihdimme pari lenkkiä, mutta muuten pyörimme lähinnä majoissamme. Aggregaatti tuotti sähköä ja oppitunteja oli. En niistä muista mitään. Mitään hyödyllistä en koe riparilla oppineeni. Uusiin ihmisiin kyllä tutustuin ja vanhoistakin kavereista löytyi uusia puolia. Se oli riparissa parasta. Olin myös aika kovassa flunssassa viimeiset pari päivää. Öisin menimme tyttöjen puolelle pyörimään ja olihan yhdellä kaverilla myös jokin kossupullokin mukana.

Eli tästä spektaakkelista ei käteen jäänyt kyllä juuri mitään. Myöhemmin olen sitten saanut oppia, ettei rippikoulun käyminen olekaan mikään "pakollisuus". Ai että olen halunnut palata ajassa taaksepäin ja mennä protulle. Ajatus päästä juttelemaan filosofisista kysymyksistä ja pohtimaan kuinka tehdä maailmasta parempi paikka kuulostavat aivan mahtavilta. Harmittaa paljon, etten tiennyt tällaisesta vaihtoehdosta vielä 1990-luvulla.

Rippikoulu oli siis todella vähäuskonnollinen. En tiedä oliko mukana ketään, jota uskonto olisi kovinkaan merkittävästi kiinnostanut. En ole aivan varma kiinnostiko se opettaviakaan tahoja. Uusimpien riparikyselyjen mukaan noin 40 prosenttia rippikoulun käyvistä uskoo jumalaan. Ei ripari ole uskonnollinen tapahtuma. Se on riitti teini-ikäisen elämässä. Ja kun sieltä jätetään uskonto kokonaan pois, on Prometheus-leiri huomattavasti parempi tapa tutustua muihin nuoriin ja miettiä elämänarvojaan.

Oma rippikouluaikani oli siis kaikin puolin negatiivinen ja annan sille (rippi)kouluarvosanan 6+.