7. syyskuuta 2018 - 17.05

Diggaan kovasti Alice In Wastelandin musiikista. Omaan korvaani Alicen ralleissa on vahva blondiemainen tunnelma, joskin toteutus on paljon rosoisempaa – eikä se välttämättä ole huono asia. Kun (/jos) joskus pääsen tekemään elokuvan, on Alicen Steal Your Love (bändin paras biisi, jos minulta kysytään) avainasemassa sekä leffassa että sen soundtrackillä.

Alice in Wasteland kuitenkin kuoli pois. Sääli sinänsä, pidin Pikke Paanasen laulusta. Bändin muut hahmot eivät kuitenkaan pystyneet olemaan ilman musiikkia, eikä se ole ollenkaan huonompi juttu. Smolander, Rainio ja Remes herättivät henkiin jo muumioituneen Nuorisopalatsin – Alicen esiasteen – ja päättivät tehdä musiikkia. Ja julkaisivat nyt vielä levynkin. Jopa fyysisen sellaisen.

Myönnettäköön, kun biisejä rupesi tipahtelemaan Spotifyihin, eivät ne kovinkaan paljoa iskeneet. Ehkä odotin itse Alicen kaltaista voimaa vokaaleihin tai hieman elektronisempaa otetta, kuten Smolanderin demoilemassa  Swedish Cheese (Oops for Britneyssä) [pahoittelut, jos biisin nimi meni reisille; olen hukannut oman kopioni]. Kuitenkin nyt, kun levy on ulkona, biisit kuulostavat paremmilta. Parempihan tietysti onkin, ettei albumi ole heti kuunneltu puhki. Itsellä meni vuosi ymmärtää Gesslen 2003 julkaistu Mazarin ja tällä erää pidän sitä referenssitoteutuksena 2000-luvun albumille. Tähän ei tietysti Nuorisopalatsi yllä, mutten usko, että heillä siihen oli tavoitekaan.

Syysprinssin (biisi ei päätynyt levylle) basso ja kertsi tai Marsiin asumaan toimivat kuin junan (sininen kalusto) vessa. Levyssä on samanlaista rosoa kuin Alicen biiseissä. Kesäkissan (tämäkään ei päätynyt pitkäsoitolle!?!) biitti tarttuu päähän pidemmäksikin aikaa.

Kappaleiden sanoitukset ottavat kantaa tämän päivän polttaviin aiheisiin. Marsiin asumaan antaa nimessään osviittaa, minne ihmiskunta on laajentamassa reviiriään, mutta tulkitsen kappaleessa soivan vahvasti populismin vastaisen sanoman. Koneessa kummitus taas peilaa tekoälyn kehitystä jättäen kuitenkin kuulijalle auki onko teknologian kehitys hyvästä vai pahasta. Smolander on kaivannut tekoälyn kehityksestä käytävän eettistä keskustelua teknisen sijaan ja musiikki on luonnollinen tie tuoda keskustelua framille. Ilmastonmuutos, ylikansoitus ja ihmisten järjettömyys heijastelevat useammastakin rallista. Maa ihanin ottaa kantaa järjettömään kulutuskeskeiseen kulttuuriin. Ja hyvin ottaakin. Tuli oikeastaan Punk Lurexin (Tiina Wesslinin) sanoma mieleen siitä.

Lyriikoissa on myös vähän samaa kuin 90-luvun Apulannassa. Toisaalta Katrinan soundi kuulostaa jopa hieman Leevi and the Leavingsiltä. Johan tässä tietysti Göstalle kaivattiinkin seuraajaa. Ehkei nyt sentään aivan niin pitkällä olla. Potentiaalia kyllä löytyy.

Levyn suurin ongelma kuitenkin on, ettei lauluista saa oikein mitään selvää – ja levy on sentään suomeksi! Eivätkö kaverit sitten uskoneet omiin vokaaleihinsa vai miksi ne on täytynyt piilottaa kitaran taakse? Tähän kun saisi leevimäisen tatsin, niin ah, olisin tyytyväinen. Nykyiset sovitukset kuitenkin tiputtavat biisien sanoman kuunneltavuutta. Ja nämä kipaleet ovat kuitenkin lyriikoiltaan paljon merkityksempiä kuin Alicen. Ehkä saamme vielä tarjolle Spotifyhin Katrinan vocal up mixin? Kuuntelisin mielelläni.

Summa summarum, Seitsemäs kuningaskunta ottaa taiteen keinoin kantaa yhteiskunnan tämän hetken tärkeimpiin kysymyksiin ja tekee sen taidokkaasti. Parhaat rallit (tällä lyhyellä kuuntelulla): Koneessa kummitus, Maa ihanin, Katrina

25. elokuuta 2018 - 22.22

Tässä loppuvan kesän aikana tuli täyteen 10 vuotta siitä, kun vaihdoin Windowsista Linuxiin. Linuxin kernelin ensimmäinen versio pulpahti yleisön tietouteen 27 vuotta sitten. Isoja numeroita omaan korvaan. Jos lueskelee 10 vuotta sitten kirjoittamiani blogauksia, niin huomaa, ettei ensimmäinen vuosi, tai  pari, ollut kovinkaan helppoa aina, mutta kertaakaan ei ole tullut mieleen, että palaisin Windowsin pariin. Ei vaan nappaa.

10 vuotta sitten käyttöjärjestelmällä oli vielä väliä, mutta nykyään käyttiksen rooli on lähinnä toimia alustana, jolla saa selaimen käyntiin. No, ssh ja Spotify on ihan jees, mutta siihen se alkaa sitten jäämäänkin. Pois lukien pelit tietysti – vaikka niitäkin selaimesta löytyy.

Linuxin voittokulku oli vasta alussa kymmenen vuotta sitten. Nykyään Linux-kernel on ylivoimaisesti maailman käytetyin käyttöjärjestelmäydin. Valtaosa kaupoissa myytävistä puhelimista pitää sisällään Linuxia, muista laitteista nyt puhumattakaan. Mielenkiinnolla odotan, koska syntyy Linuxin voittaja. Suljetun koodin puolelta on vaikea nähdä sellaista tulevan, mutta jostain Googlen labrasta voi pöllähtää jotain Linuxia haastavaa. Mutta ei ainakaan viiteen vuoteen sellaista ole näköpiirissä.

Eli ensimmäiset kymmenen vuotta on nyt takana. Palataan asiaan taas kymmenen vuoden kuluttua. Kernelin kehitys ei ole hätäisen heebon hommaa.

Aiheet:
12. elokuuta 2018 - 16.33
Kuva

Rakentelin keväällä löytämästäni sohvan raadosta partsille uuden kasvihyllyn. Kesä on ollut sen verran kuuma, ettei kurkkuja juurikaan kasvanut, tomaatteja tulee muutama ja raparperi nyt on ihan kokeilumuotoinen juttu. Chili kuitenkin näyttää nauttineen kesästä ja pukkaa jokusen podin syötäväksi. Jotain sentään.

Lisää kuvia hyllystä galleriassa.

24. kesäkuuta 2018 - 21.10

Luin eilen illalla Annassa olleen jutun sukupuolensa korjanneesta nuoresta. Artikkelista jäi lämmin fiilis, mutta rupesin pohtimaan, milloin itse tutustuin näihin ihmisiin – tai edes käsitteisiin!

Olin jotain viiden vanha, kun kylässä olleet ihmiset kysyivät nuoremmalta veljeltäni, että kenenkäs kanssa hän menee sitten isona naimisiin. Veljeni, joka oli kolmi- tai nelivuotias, totesi ykskantaan naapurin pojan nimen. Vieraat tähän totesivat, ettei homma niin toimi, että kaksi poikaa menisivät naimisiin. Pitäisi valita tyttö. Mietin tuolloin, että tämähän on päivän selvä juttu. Mies ja nainen kuuluu yhteen. En tuntenut mitään muutakaan tapaa muodostaa avioliitto.

Sitten aloitin ala-asteen ja vikkelästi opin uuden haukkumasanan homo. Pääsin myös hyvin nopeasti luokan eteen asian tiimoilta. Opettaja kysyi, että tiedänkö mitä homo tarkoittaa. En tiennyt. Luokassa oli kuitenkin tyttö, joka viittasi ja kertoi homon olevan mies joka tykkää miehistä. Olin sivistynyt.

Seuraavan kerran seksuaalivähemmistöt nousivat framille kevättalvella 1997, kun tuleva yläasteen luokanvalvoja oli miehensä kanssa meillä kylässä. Joimme teetä ja äiti tiputti teelusikan lattialle. Tässä vaiheessa äitini totesi, että taitaa olla häät tulossa. Yllättäen vierasseurue kommentoikin tähän, että millaisetkohan häät Juha Föhrille on tulossa. (Meteorologi oli aiemmin tullut julkisesti ulos kaapista ja hänen siirrettiin sittemmin pois Ylen säälähetyksistä.) Äiti pohti sitten ääneen, että oliko tällaisten asioiden puhuminen korrektia, kun oli lapsia paikalla. Tuleva luokanvalvojani totesi rauhallisesti oppilaiden puhuvan näistä asioista koko ajan koulussa. Ja tottahan se oli. Ei nuorille ollut mitenkään vierasta puhua julkisuudessa keskustelluista asioista olivat ne mitä tahansa. Ja seksi ja seksuaalisuus on tietysti murrosikäisten puheenaiheista numero yksi.

Nämä ovat ensimmäiset kerrat jolloin kuulin ja tiedostin, etteivät kaikki ihmiset ole heteroita. Teinivuosien aikana erilaiset seksuaaliset suuntaukset tulivat tutuksi lähinnä pornon kautta. Kesti kuitenkin lähes lukioon asti ennen kuin törmäsin sukupuolivähemmistöihin missään muodossa. Tämä oli aika mielenkiintoinen sattuma, sillä ensimmäisen kerran luin muista kuin miehistä ja naisista Jallusta (jos nyt en väärin muista). Lehdessä oli kattava artikkeli Etelä-Aasian ladyboysta, jotka nähtiin siellä kolmantena sukupuolena. En asiaa tuolloin sen kummemmin ymmärtänyt, lähinnä ihmettelin.

Pitkälle täytyi tulla aikuisiälle ennen kuin aloin pohtia asiaa sen vakavammin. Vielä lukiossa kuulin käytettävän termejä “paskan pakkaaja” ja “sairaus” viitattaessa homoihin ja lesboihin. En muista itse koskaan ajatelleeni seksuaalivähemmistöistä mitään negatiivista, mutta eihän se nyt yllättäisi, jos muisti olisi tehnyt tepposet.

Sittemmin olen kannattanut sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Tuntuu absurdilta ajatella, ettei homoilla olisi samoja oikeuksia kuin heteroilla. Samoin on outoa – ja väärin – että sukupuoltaan korjaava ihminen täytyy todeta steriiliksi. Ja että meidät täytyy kategorisoida binäärisesti, eikä Suomessa juridisesti ole vieläkään olemassa kuin kaksi sukupuolta.

Palaan vielä lapsuuteen. Minulle ei siis näistä asioista koskaan puhuttu ja olen tutustunut sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin vasta aikuisiällä. Tämä valitettavasti näkyy omassa ajatusmaailmassa. Olisi paljon helpompaa, jos asia olisi ollut jo lapsuudesta lähtien luonnollinen osa elämää. Onneksi nykypäivän nuorille ihmisten monimuotoisuus ei ole tabu vaan luonnollinen asia. Vältytään monilta ongelmilta, kun kenenkään ei tarvitse piilotella kaapissa omaa minäänsä. Tietysti edelleen on yhteisöjä, jotka haluavat kieltää homojen olemassaolon. Islamilaisissa maissa homous on rikos, eikä juuri mikään valtauskonto välitä homoista vaan haluaa tuomita heidät jonkinlaiseen kadotukseen. Työtä on on siis edelleen tehtävänä, eikä maailma suinkaan ole vielä valmis.

Yhteiskunnat menevät kuitenkin koko ajan kohti parempaa ja siitä olen iloinen.

15. toukokuuta 2018 - 20.06

Case Huhtasaari sai Vesa Linja-aho kirjoittamaan kokemuksistaan, kuinka plagiointia esiintyy akateemisessa maailmassa. Linja-ahon teksti kertoo monesta opiskelijamaailmasta tutusta skenaariosta. Luin erittäin mielenkiintoisen blogauksen läpi ja itsellekin heräsi muutama muisto opiskelija- ja opettaja-ajoilta.

En muista, missä vaiheessa itse ymmärsin, mitä plagiointi tarkoittaa ja miksi se on väärin. Vielä lukiossa – kun internetkin oli aika uusi juttu – opiskelijat palauttivat täysin suoria plagioituja tekstejä ominaan. Kaikki eivät tuntematonta sotilasta jaksaneet lukea, kun leffojakin löytyi ja esseitä oli netissä, eikä äidinkielen opettaja nettiä osannut käyttää. Itseäni hieman ihmetytti ja naurattikin tällainen toiminta, mutten tuolloin vielä ymmärtänyt plagioinnin syvintä olemusta.

Yliopistossa tällaista kulttuuria ei enää suoraan ollut. Tai ainakaan kukaan tuntemani opiskelija ei surutta palauttanut suoraan kenenkään toisen tekstejä – mutta koodeja – ah niitä liikkui mitä ihmeellisemmin. Seuraavaksi muutama muisto vuosilta 2004 – 2015.

Aloitin opiskelemaan LUTilla syksyllä 2004. Ensimmäinen törmäys plagiointiin tuli toisella matematiikan kurssilla. Harkkojen alussa ruksittiin tehtävät, jotka oli tehnyt ja joku arvalla joutui esittämään ratkaisunsa taululle. Tehdyistä tehtävistä sai sitten pojoja tenttiin. No, kerran sitten arpa osui erääseen henkilöön, josta käytettiin käytävillä termiä prujaaja (prujata on siis termi, joka tarkoittaa toisen opiskelijan työn kopiointia). Kaveri siinä sitten käveli taululle ja näytti assarille ratkaisuaan, joka oli suoraan tulostettu netistä. Assari totesi, että seuraavalla kerralla kirjoita ratkaisu edes käsin. Tämä tapaus on siitä jännä, että oikean ratkaisun sai, kun osasi suunnata selaimensa vain oikeaan paikkaan yliopiston sivuilla. Tehtävät ja malliratkaisut olivat tarjolla netissä suoraan, joten pisteiden saaminen harkoista ei ollut aina vaikein mahdollinen tehtävä.

Tarina kertoo tästä samasta prujaajasta, että hän oli vuotta aiemmin ollut fuksikaveriensa kanssa istumassa iltaa ja siinä illan isännän käydessä vessassa onnistunut prujaamaan itselleen ohjelmoinnin perusteiden harkoitustyön koodit. Myöhemmällä uralla tämä sankari ilmeisesti onnistui muun muassa kavaltamaan jonkin yhdistyksen rahat, joten ura ei ollut oikein lottovoitto.

Itselläni oli myös edessä ensimmäisen vuoden syksyllä ohjelmoinnin perusteiden harjoitustyö. Viikkotehtävien malliratkaisut pyörivät paikallisella DC++-hubilla (, jonne en itse päässyt, kun en ollut Lnetissä kiinni), eikä harkkatyönkään ratkaisua kaukaa tarvinnut hakea niin halutessaan. LUTilla käytössä oli palvelu, johon kaikki koodit palautettiin, ja joka teki niille plagiointitarkastuksen. Kuitenkin, kun harjoitustyön sai tehtyä näytti palvelu suoraan malliratkaisun koodin. Kuulin käytävillä, kuinka kurssin assarit puhuivat, että kukahan sen oli unohtanut päälle, kun nyt malliratkaisuja palauttelevat vähän kaikki.

Tähän liittyy eettinen trilemma. Mitä nuori fuksi tekee, kun kaveri pyytää koodia, jotta pääsee itse eteenpäin? Pystyt joko toteamaan, ettet anna koodia, annat oman koodisi tai tarjolla olevan malliratkaisun? Tähän ongelmaan päädyin itse syksyllä 2004. Tilanne ei ollut mikään miellyttävä.

Vuotta myöhemmin pyörähdin treffeillä tuotantotalouden opiskelijan kanssa, joka oli käynyt vuotta aiemmin Tietorakenteet ja C-kieli -kurssin. Kysyin häneltä ihan suoraan, että tekikö itse harjoitustyönsä (ei ehkä fiksuin veto treffeillä?). Vastaus oli, että ei tehnyt vaan osti koodinsa TTY:n tietotekniikan opiskelijoilta, mutta hän oli itse vielä löytänyt virheitä koodista ja pistänyt sen bumerangina TTY:n suuntaan ja saanut sitten kunnolla rahalleen vastinetta. No, tuotantotaloudelta ei valmistu C-koodareita vaan johtajia, joten tämä oli harjoittelua teollisuutta varten?

Toisen vuoden syksyllä oli Algoritmien suunnittelu -kurssi. Kurssi meni omalta osalta ihan hyvin, mutta tentissä pähkäilin yhtä tehtävää pitkään. Lopulta tuntui siltä, että meni oikein. Sitten edessä istuva kaveri nousi ylös ja lähti palauttamaan omaa tenttipaperiaan. Käänsin päätä samalla ja näin hänen piirtämänsä vastauksen, joka oli aivan erilainen kuin omani. Rupesin sitten debuggaamaan omaa kuvaani ja lopulta tajusin, missä olin tehnyt virheen. Tehtävässä taisi olla jotain binääripuita tai vastaavaa.

Samaan aikaan oli käynnissä Tilastomatematiikan-kurssi, jolla tuli laskea jota kuinkin sata tehtävää ja palauttaa vastaukset nettiin. Tehtävät generoituivat jokaiselle opiskelijalle hieman erilailla perustuen opiskelijanumeroon, joten suoraa kopiointia ei kaverilta pystynyt tekemään. Luonnollisesti osaavampi tyyppi pystyi auttamaan vähän osaamattomampaa. Sen aikainen tyttöystäväni oli samalla kurssilla ja hän sai kolmea tehtävää vaille kaikki palautettua onnistuneesti, mutta sitten tuli ongelmia. En itsekään osannut näissä enää auttaa, joten hän laittoi assarille mailia, että mitenkähän päin niitä tehtäviä pitäisi oikein laskea. Meni minuutteja, kun assari vastasi antamalla oikeat vastaukset suoraan. Jäin miettimään, että olisiko miesopiskelija saanut tältä miesassarilta suoraan oikeat vastaukset.

Luonnollisesti laskimien muistiin mahtui kirjoittaa vaikka romaanin, jos niin halusi. Itse en yhteenkään tenttiin kirjoitellut itselleni kaavoja talteen, mutta tiedän tapauksia, jotka näin tekivät. Fysiikan kursseillahan ei tenttiin saanut ottaa mitään laskimia eikä taulukkokirjoja, joten tällaista lunttausmahdollisuutta ei edes syntynyt. Tietysti, kyllähän ihmiset pyyhekumiinkin kaavoja kirjoittivat…

Yksi mielenkiintoisimmista tapahtumista omalta opiskelu-uralta oli Pattern recognition -kurssi, jolle menin (, mutten sitä koskaan kylläkään suorittanut). Harkoissa oli taas ruksittavana tehtävät, jotka oli koodannut ja niitä pääsi sitten esittämään luokan eteen. Tällä kurssilla oli käytäntö, jossa epäonnistunut esitys, eli huijausyritys, johti - 30 pisteeseen kyseisen tehtävän kohdalta. Maksimipisteet kurssilla olivat jotain 50-60 luokkaa, joten kurssi oli käytännössä siinä, jos opiskelija narahti. Kurssin alkupuolen harkoissa todistin yhden vaihto-opiskelijan narahtavan tällaisesta yrityksestä. Kuitenkin, kun kurssin loppupuolella katsoin opiskelijoiden saamia pisteitä, oli tällä sankarilla rivillään -60 pistettä. Eli edes yhdestä kerrasta ei oltu opittu, vaan kikkaa oli menty kokeilemaan vielä uudestaan.

Myöhemmin päädyin itse assariksi ja luennoijaksi, joten tuli törmättyä plagiaatteihin sitten toisellakin puolen pöytää. Jo aiemmin mainitusta ohjelmointitehtävien palautusjärjestelmästä löytyi tuolloin ominaisuus, jossa aloittamalla tehtävien palautus juuri ennen deadlinea (klo 6.00 tiistaiaamuna) järjestelmä salli tehtävien palautuksen vielä deadlinen jälkeenkin. Kuitenkin mallivastaukset tulivat tarjolle 6.05, joten toisesta välilehdestä/selaimesta sai sitten copattu koodin suoraan toiseen ja täydet pisteet kotiin. Tämän kun tekin pariin kertaan, niin opiskelijan koodit alkoivat niin sanotusti hyppiä silmille plagioinnin tarkastuksessa. Opiskelija päätyi puhutteluun luennoitsijan kanssa ja kertoi havainneensa järjestelmästä tällaisen “ominaisuuden” ja tietäneen, että kiinnihän siitä jää, mutta kokeilei silti. Tämä kauppatieteilijä sai sitten yrittää paremmalla onnella seuraavana vuonna.

Pari vuotta myöhemmin kävin lävitse Object-oriented programming techniques -kurssin harjoitustöitä ja pisti silmään, että kymmenien opiskelijoiden joukosta vain kaksi oli käyttänyt do-while-rakennetta pelkän whilen sijaan. Tarkastin koodit tarkemmin ja nehän olivat samat lukuun ottamatta muutamaa ylimääräistä rivinvaihtoa. Kurssin vastuuhenkilö otti kaverit puhutteluun, ja jotta he pystyisivät kurssin läpäisemään täytyisi heidän tehdä kolmanteen harjoitustyöhön graafinen käyttöliittymä, joka ei ollut pakollinen vaatimus. Kaksikko palauttikin työn jossa oli GUI, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä koko kurssin asian kanssa, joten hylkäsin koko projektin.

Tällaisia muistoja itselleni tuli mieleen tällä erää. Ei plagiointi minnekään kanna. Huijaaja jää kiinni jossain vaiheessa elämäänsä ja sillä siisti. Ei yhtään himottaisi olla Huhtasaaren housuissa tällä hetkellä. Parhaiten ihminen oppii tekemällä itse. Jos ei ole valmis tekemään työtä asioiden eteen, ei kannata tavoitella kovinkaan korkealla.