Blogi

16. maaliskuuta 2020 - 14.46
Kuva
Avaruusalus

SpaceX rakentaa Starship-avaruusalusta yhä kiihtyvällä tahdilla. Projekti alkoi näkyä ulospäin alkuvuodesta 2019, kun julkisuuteen tuli kuvia ensimmäisestä testialuksesta, Starhopperista. Starhopper teki testilentonsa kevällä sekä kesällä 2019 ja jäi sen jälkeen eläkkeelle. Samoihin aikoihin rakennettiin kahta seuraavaa prototyyppiä Mk1:tä ja Mk2:ta. Näistä ensimmäinen räjähti marraskuussa viime vuonna ja toisen kehitys lopetettiin myös välittömästi. Sittemmin siirryttiin Mk3:n pariin, joka samalla nimettiin SN1:ksi. Se räjähti helmikuun lopussa. SN2 läpäisi painetestit (ei siis räjähtänyt mistään hitsauksista) hetki sitten ja seuraava etappi olisi saada moottoritestejä sillä aikaa. Ja sitten SN3:n tulisi nousta ilmaan. Tämä kaikki kehitys on tapahtunut noin puolentoista vuoden aikana. Piirsin asiasta kaavion.

Prototyyppien kehitys aikajanalla
Prototyyppien kehitys aikajanalla (vihreä = eläkkeellä, keltainen = kehitys lopetettu, punainen = alus tuhoutunut, sininen = alus rakenteilla/käytössä, nuoli = onnistunut koelento, tähti = räjähtänyt prototyyppi).

Sen lisäksi, että SpaceX on taikonut tyhjästä avaruusalusten prototyyppejä pystyyn, on yhtiö myös rakentanut koko ajan uusia tiloja Texasiin. Ensimmäiset avaruusalusprotot rakennettiin taivasalla, mutta nyttemmin Boca Chicaan on hiljalleen noussut rakettitehdasta. Itseäni hymyilyttää katsella, kun tähtilaivaa kasataan hallissa samalla, kun hallin seiniä ruuvataan kiinni. Musk on tuonut ohjelmistoteollisuudesta tutun ketterän kehityksen niin Teslan kuin SpaceX:n käyttöön. Tällä hetkellä Texasissa paahdetaan töitä 24 tuntia päivässä 7 päivää viikossa. Ars Technica julkaisi mukavan tarinan, kuinka Boca Chican rakettitehdas kehittyy. Muskin tavoite on, että tuotantolinjalta tulisi ulos yksi uusi avaruusalus 72 tunnissa. Nyt ei siis puhuta puhelimista tai autoista vaan avaruusaluksista. Yksi alus 72 tunnissa. Ei ole kyllä ihan tämän vuoden juttu vielä ja tietäen Muskin aikataulut, voi olla, että tästä puuttuu nolla perästä (tosin vaikka siihen lisättäisiin nolla perään olisi tahti silti huimaa).

SpaceX:n tuotantotapa on täysin erilainen kilpailijoihin nähden. Oikeastaan on hyvin vaikea edes pohtia, ketkä ovat SpaceX:n kilpailijat. Aiemmin avaruuteen menivät vain valtiolliset avaruusjärjestöt (NASA, ESA, Roskosmos tai Kiinan avaruushallinto), mutta nyttemmin yksityiset toimijat ovat rakentaneet lukuisia raketteja. NASAn SLS-kantorakettia on rakennettu jo vuosia, mutta valmista ei ole näköpiirissä, vaan ensimmäistä laukaisua on taas siirretty jo pitkälle ensi vuoteen. Toisaalta, eipä SLS ole vielä räjähdellyt missään välissä. NASAn ja SpaceX:n toimintatapa on siis hyvin erilainen. SpaceX:n lähin kilpailija lienee kuitenkin Blue Origin, jonka uudelleenkäytettävän massiivisen kantoraketin New Glennin pitäisi lentää ensi vuonna. SpaceX:n avaruusalukset ovat kuitenkin – ainakin paperilla – huomattavasti parempia, sillä ne ovat 100 prosenttisesti uudelleenkäytettäviä.

Ulkopuolisen silmin SpaceX:n nopea prototyyppirakentaminen (rapid prototyping) on viihdyttävää. Joka viikko saa lukea uutisia kehityksestä; se todellakin on näkyvää. Toivottavasti ensimmäinen avaruuteen asti pääsevä lento saadaan aikaiseksi vielä tämän vuoden puolella. Ehkä 2026 lähtee Muskin mainitsema tuhannen avaruuslaivan armada kohti Marsia? Ehkä ei, mutta mukava tätä kehitystä on ainakin seurata.
 

Aiheet:
28. helmikuuta 2020 - 13.43
Kuva
Ruusut

Aina välillä on tullut mieleen, etten ole osannut kirjoittaa mitään Riitan poismenosta. Ei ole vain tullut sellaista tunnetta, että tämä juttu on se mitä haluan sanoa.

Tänään Gessleltä ilmestyi uusi kappale Around The Corner (The Comfort Song). Kappaleen teksti on viimeistelty päivä Marien kuoleman jälkeen. Gesslen anoppi nukkui pois samalla viikolla, joten kuolema oli läsnä. Kappale vangitsee tämän tunnelman erittäin hyvin. Kuuntelin biisin aamulla muutaman kerran ja päähän jäi soimaan kertosäe, joka kääntyi hiljalleen mielessäni suomeksi. Lähdin Felixin kanssa ulkoilemaan ja tullessani takaisin kirjoitin ylös, mitä mieleeni oli kulkeutunut Riitan kuolemaa ajatellessa.

Pitkin maailmaa

Kohtaat kuolemaa
Elämä loppua voi
Periks ei antaa saa
Muistot mieles' soi

Jos katsot kulman taa
Vielä pyörii maa
Sä elät sun omaa,
unelmaa

Kohti maailmaa
matkaa kuljetaan
Onnea valoisaa
talteen laitetaan

Kun katsot kulman taa
Vielä pyörii maa
Sä elät sun omaa,
unelmaa

Päivä kerrallaan
elämä helpottuu
Tunne mutkaltaan
Kevät edistyy

Kun katsot kulman taa
Vielä pyörii maa
Sä elät sun omaa,
Unelmaa

Kun katsot kulman taa
Vielä pyörii maa
Sä elät sun omaa,
unelmaa

25. helmikuuta 2020 - 22.09
Kuva
Prideväritys

Luin Seurakuntalaisessa julkaistun Tapio Puolimatkan uuden kirjoituksen. Tekstissään Puolimatka hyökkää vahvasti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastaan. Jälleen kerran kirjoituksen keskiössä on perhe, mutta tämä kehyskertomus jää jo osin taustalle, kun isompaa vaihdetta lyödään silmään. Jos et halua pahoittaa mieltäsi, älä lue tekstiä, mutta jos kiinnostaa, miten konservatiivinen syvästi uskonnollinen ajatusmaailma näyttäytyy ulospäin, on teksti esimerkki sellaisesta. Tartun tässä blogauksessa vain muutamaan ihmeelliseen kohtaan tekstissä. Artikkeli on kokonaisuudessaa aika “mielenkiintoinen”.

Muutos biologiaan perustuvasta kaksiarvoisesta sukupuolijaosta...” On jo aikoja sitten todettu, ettei ihmistä voida biologisesti jakaa vain kahteen sukupuoleen, vaan sukupuolten kirjo on huomattavasti laajempi. Tästä oli vastikään myös artikkeli esimerkiksi Viitteen sivuilla.

Homoseksuaalisuuden ja heteroseksuaalisuuden välinen ero tulee epäselväksi, kun sukupuolen käsite muuttuu subjektiiviseksi kokemukseksi, valinnaksi tai mieltymykseksi.” En hahmota, mitä ihmeen merkitystä on on homo- ja heteroseksuaalisuuden välisellä erolla? Seksuaalinen suuntaus (tai sukupuoli) ei ole binäärinen määre vaan laajempi käsite, joka voi vaihdella ihmisen elämänkaaren aikana. Parempihan on, ettei tarvi tehdä hyppyjä ääripäästä toiseen, vaan voi hiljalleen lipua sinne, minne itse parhaiten haluaa itseään ohjata.

Marxismi siis onnistui tavoitteessaan murentaa länsimaisen yhteiskunnan kristinuskolta saama vakaumus, jonka mukaan ihmisen vapaus toteutuu ikuisten arvojen mukaisessa elämässä: avioliittonormi suojelee ihmiselämää, ei kavenna sen mahdollisuuksia.” Avioliitto on tuore lisäys ihmisen historiassa. Vanhimmat maininnat avioliitosta ovat vain muutaman tuhannen vuoden takaa; ensimmäiset satatuhatta vuotta mentiin ilman avioliiton konseptia ja tulevaisuudessa avioliiton konsepti muuttuu edelleen. Kristinusko sitä ei keksinyt, enkä koe, että sitä saisi itselleen omiakaan.

Sitten oli aikamoinen kappale Puolimatkan tekstin seassa:

“1900-luvun seksuaali- ja sukupuolivallankumous rakentui monilta osin marxilaisten perusoletusten varaan, mutta sen käyttämä strategia poikkesi väkivaltaisen vallankumouksen menetelmästä. Aktivistit toimivat instituutioiden sisällä, vetoavat suvaitsevuuteen ja ihmisoikeuksiin ja käyttävät pehmeitä, organisaatioiden sisällä eteneviä, epämuodollisia strategioita. Näin he onnistuivat saamaan suurten maailmanorganisaatioiden johtaviksi periaatteiksi ja tavoitteiksi sukupuolieron ja sen varaan rakentuvan avioliiton heikentämisen, vanhempien kasvatusoikeuksien kaventamisen ja lasten seksuaalisen ja sukupuolisen ”vapauttamisen”. Käyttäen pehmeitä ja näennäisen ”ystävällisiä” menetelmiä aktivistit ovat toteuttamassa maailmanlaajaa ”relativismin diktatuuria”, joka rajoittaa oikeutta julkisesti puolustaa perinteistä avioliittokäsitystä ja sen perustana olevaa kaksiarvoista sukupuolijakoa naisiin ja miehiin. (Peeters 2010.) Tämän maailmanlaajan prosessin seurauksena on länsimaissa toteutumassa yksi marxilaisuuden keskeinen tavoite: lasten siirtäminen ydinperheen ohjauksesta yhteiskunnan ohjattaviksi ja muokattaviksi yhteiskunnallisia tavoitteita varten.”

Siinä on sellainen salaliittoteoria, ettei paremmasta väliä. Lapset on siirretty ydinperheen ohjauksesta yhteiskunnan ohjattavaksi ja muokattavaksi. Siis mitä? Tämä veti niin sanattomaksi, etten osaa nyt kommentoida tätä juuri mitenkään. Tällaista voisi kuvitella lukevansa Infowarsista tai Hommaforumilta, mutta nyt Seurakuntalainen on päästänyt eetteriin salaliittoteorian, josta en pysty näkemään jälkeäkään yhteiskunnissamme. En kyllä näe ufoistakaan.

[L]asta rohkaistaan määrittämään oma sukupuolinen identiteettinsä, seksuaalinen suuntautumisensa ja elämäntapansa oman subjektiivisen mieltymyksensä pohjalta ilman mitään objektiivisia kriteerejä.” Minusta olisi kamalaa, jos oma lapseni joutuisi ottamaan ylhäältä annetun seksuaalisen suuntautumisen ja elämäntavan eikä saisi itse elää sellaista elämää kuin kokee parhaakseen. Me emme onneksi enää elä 1800-luvulla.

Inhimillisen vapauden kahleiksi koetaan naisen ja miehen avioliittoa säätelevät normit kuten sukupuolten toisiaan täydentävyys, puolisouskollisuus ja elinikäisyys. Näiden normien katsotaan ilmentävän ”pakkoheteroseksuaalisuutta”, joka kahlitsee ihmistä.” Ymmärränkö nyt oikein, että meidän pitäisi kieltää vielä avioerotkin, jotta avioliitot olisivat elinikäisiä? Kiitos ajatuksesta, mutta nyt ei olla viemässä ihmiskuntaa ollenkaan eteenpäin.

Saattamalla näitä asioita koskevan puheen tiukkaan keskitettyyn kontrolliin ja sensuroimalla vastakkaiset näkemykset valtaapitävät kontrolloivat ihmisten puhetta ja käyttäytymistä.” Missä tällaista kontrollia on? Kuka sensuroi? Tässähän Puolimatka juuri itse julkaisi ajatuksiaan ilman mitään sensuuria. Hän on vieläpä kirjoittanut kirjojakin aiheesta – ilman mitään sensuuria ja kenenkään kontrollia.

Translapsen mielikuvan tueksi ei ole esitetty asianmukaista tieteellistä todistusaineistoa: se on luotu poliittisia tarkoitusperiä varten.” Google Scholar tarjoaa 100 000 artikkelia aiheesta transgender children. Kuvittelisin, että sieltä saattaisi jotain tieteellistä evidenssiä löytyvän.

[Sukupuoli-ihanteensa toteuttamisen] saavuttamiseksi voidaan vaatia totalitaarisia keinoja kuten sananvapauden rajoittamista ja toisinajattelijoiden vainoamista.” Missä näin on tehty? Onko tästä jotain näyttöä, sillä en ole kuullutkaan tällaisesta totalitarismista?

Puolimatka viljelee tekstissä paljon viitteitä joihinkin lähteisiin, mutta varsinainen lähdeluettelo puuttuu, joten en pääse käsiksi alkuperäisiin teksteihin, jotta voisin katsoa niiden painoarvoa tieteellisessä maailmassa. Tämä on sääli, ei varmaankaan tahallinen kämmi kuitenkaan. Eihän?

Kaiken kaikkiaan teksti oli ihmetystä herättävää luettavaa. Osin jopa pelottavaa. En pysty mitenkään löytämään kirjoituksessa listattuja uhkakuvia yhteiskunnallisesta kehityksestä. Olemme ihmiskuntana menossa koko ajan pääsääntöisesti parempaan suuntaan. On hienoa, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat nykyään paljon paremmalla tolalla kuin omassa nuoruudessani. Minusta on huolestuttavaa, että arvovaltainen ihminen haluaa hyökätä näitä oikeuksia vastaan. Kyseessä on kuitenkin onneksi vain taistelu tuulimyllyjä vastaan, mutta se voi aiheuttaa monelle ihmiselle pahaa mieltä ja se on minusta väärin ja siitä tulee itselleni surullinen olo.
 

24. helmikuuta 2020 - 15.17
Kuva
Felix kakkaa selässä

Felix täytti jo aikoja sitten vuoden, joten ajattelin vähän kirjoitella kokemuksia vanhemmuudesta pienen kaverin ensimmäisen vuoden ajalta. Kuten muutama viikko syntymän jälkeen kirjoittelin, alku oli hieman hankala. Sittemmin omat tuntemukset ovat tasaantuneet ja arki on rullannut hyvin.

En vielä synnytykseen lähtiessäkään hahmottanut tulevaa elämänmuutosta. Vaikka kuinka oli etukäteen ajatellut, mitä tuleman pitää, kesti kuitenkin tovi ennen kuin ymmärsi, miten lapsen tulo muokkaa elämän rutiineja – ja miten se ei muokkaa.

Tulin synnytyksen jälkeen illemmalla ruokkimaan Pikseliä ja kävin samalla suihkussa. Menin alasti kylppäriin ja huomasin kuinka saunan penkki oli suihkun lattialla. Aino oli edellisenä yönä ollut suihkussa helpottamassa supistuksia ja antamassa minun nukkua, jotta jaksaisin seuraavana päivänä. Siirsin penkin saunan puolelle, laitoin suihkun valumaan ja aloin itkeä. Oma vaimoni oli istunut suihkussa niin pitkään kuin vain pystyi, jotta saisin nukkua. Tunsin itseni pieneksi ja alastomaksi muutenkin kuin vain fyysisesti.

Sittemmin olen huomannut, ettei lapsi mene rikki vaikka siihen koskee. Ja tuohan se elämään paljon onnen tunteita, vaikka vaatiikin 24/7 huolehtimista.

Tampereen kaupunki on tukenut lapsen kasvatusta todella mahtavasti ja ennen kaikkea ennakoivasti. Olemme saaneet kaiken tarvittavan tuen ennen kuin mikään tilanne on eskaloitunut pisteeseen, jossa tuen saamisella olisi jo hätä. Ennakoiva terveydenhuolto on parasta terveydenhuoltoa (ja se on tietysti myös halvinta, vaikka se usein budjetteja rakennettaessa unohtuukin).

Neuvolapalvelut ovat myös pelanneet hyvin ja nopeasti itsekin tajusin, ettei palvelu ole tarkoitettu pelkästään lapsille. Pakollinen pituuden ja painon mittaus on tietysti aina mukana, mutta suurin osa ajasta menee vanhempien huolien selvittelyyn.

Mikä vanhemmuudessa on vaikeinta? Läsnäoleminen. Ja se jos mikä olisi lapselle tärkeää. En tarkoita, etten olisi läsnä Felixin elämässä, mutta koska olen sen verran perfektionisti, niin tunnen huonoa omaatuntoa, jos en ole läsnä 120%. Tämä on oman elämäni suurimpia haasteita muuallakin kuin lapsen kasvatuksessa.

Pelkäsin paljon oman ajan vähenemistä lapsen tulon myötä. Ja vaikka osin näin onkin käynyt en koe, että oma aikani olisi suoraan kadonnut. Tämä on ehkä pikemminkin heijastunut siihen, ettei parisuhteeseen ole enää nykyään samalla tavalla aikaa kuin oli ennen (tässä nytkin blogia vaan kirjoittelen...). Hääpäivää odotellessa.

Parastahan on nähdä lapsen kasvavan ja kehittyvän, sen huomaa varsinkin nyt kun on itse isyysvapaalla. Felix kävelee päivän päivältä paremmin, uusia sanoja ymmärretään koko ajan enemmän ja verbaalinen kommunikointi paranee hetki hetkeltä. Voiko olla mitään mukavampaa seurattavaa näin lähietäisyydeltä?

Felixhän on ollut suht elämäänsä tyytyväinen (helppo?) lapsi. Ei juurikaan huuda, syö kaikkea mitä eteen annetaan (määrät eivät kyllä ole suuria) ja nukkuu aamulla useimmiten yli kahdeksaan. Herää kyllä yöllä tissille, mutta ei se meitä nyt ole niin häirinnyt (emme siis ole yhtään yötä nukkuneet kunnolla yli vuoteen). Kun lähdetään ulos, niin vaatteita pukiessa Felix ojentaa käden hanskaa varten, eikä kiukuttele. Tässä mielessä kasvattajan roolissa toimiminen on ollut helppoa ja on voinut keskittää voimansa muuhun kuin fyysiseen taistelemiseen.

Liikkuminen lapsen kanssa vaatii tietysti myös hieman enemmän kuin yksin mennessä. Onneksi olen saanut huomata, että vaunujen kanssa on naurettavan helppoa mennä bussilla ja junalla. Sen lisäksi lähibussit ja -junat ovat ilmaisia vaunujen kanssa matkustaessa. Autolle ei ole ollut tarvetta. Junan leikkivaunu sitä vastoin on tullut tutuksi ja onhan se lapselle mielekkäämpää leikkiä siellä kuin istua autossa köytettynä mitä ihmeellisimpiin vöihin. Näkeehän niissä myös muita lapsia ja jopa koiria, joista Felix on innoissaan (ehkä kuitenkin siileistä vähän enemmän...).

Lähdimme alusta alkaen käyttämään kestovaippoja. Säästyy luontoa ja rahaa. Felix nukkuu nykyään yön kyllä kertakäyttövaipassa ja reissun päällä mennään kertakäyttöisillä, mutta muuten homma hoituu kestovaipoilla. Tuovat tietysti hieman enemmän hommaa itselle, mutta euroissa säätö lienee nyt jo useita satasia. 

Samoin en myöskään ymmärrä kapitalistista kulutuskulttuuria, joten Felixille ei ole juurikaan uusia vaatteita tai leluja hommattu. Maailma on niin täynnä jo valmiiksi lastenvaatteita, joita käytetään vain muutama kuukausi ennen kuin jäävät pieneksi. Samoin paketillisen Legoja saa kirpparilta parilla eurolla. Toivottavasti Felixin sukupolvi panostaa aineettomiin ominaisuuksiin materian sijaan.

Meillä on nyt kohta vuoden ollut harrastuksena vauvauinti. On ollut ilo nähdä, kuinka Felix tykkää vedestä ja sukellukset alkavat sujua jo mallikkaasti. Tuo itsellekin rytmiä viikkoon, kun perjantaiaamupäivästä pyörähtää altaassa (aiempi allasaikamme alkoi la 8.30 ja oli aaaaaivan liian aikainen, onneksi saimme vaihdettua). Ehkä jotain muitakin säännöllisiä harrastuksia voisi olla (tai onhan mulla ja Felixillä, kun käydään lorupiirissä ja isä-lapsi-sirkuskin tuli kokeiltua), mutta vaatii omaa jaksamista myös kaikki tällainen rientäminen paikasta toiseen.

Pohdin syntyvyyden heikentymistä ja sitä, etteivät kaikki enää halua lapsia (mikä on siis täysin ok, kenenkään ei ole pakko lapsia alkaa tekemään). Päähäni jämähti ajatus, että aiemmin (100 vuotta sitten) lasten kasvatus oli yksi elämää kuormittava tekijä kaiken muun joukossa (ruumiillista työtä, sairauksia, sotia). Mutta nyt näistä jäljellä on enää lasten kasvatus ja sen kuormitus on pysynyt jokseenkin samana vuosisatoja. Ehkä me emme ihmisinä enää ole valmiita tällaiseen kuormaan, kun elää voi ilmankin? Aihe ja ajatus on mielenkiintoinen ja palaan siihen vielä aivan toisesta näkökulmasta jossain toisessa blogauksessa.

Tällaisia ajatuksia minulle juolahti mieleen Felixin ensimmäisestä vuodesta. Onneksi tätä ei ole tarvinnut tarpoa yksin vaan Aino on ollut Felixille mitä parhain äiti. Ja tukenut myös minua, kun en itse ole jaksanut.

Felix iskän kanssa verenluovutuksessa
Ohan sitä tullut kaikkea vuoden aikana Felixin kanssa tehtyä.
Aiheet:
11. helmikuuta 2020 - 22.33
Kuva
Vien sinut kotiin -kirjan kansi

Luin Marttisen kirjan jälkeen heti putkeen Ben Kallandin esikoisteoksen Vien sinut kotiin (Atena, 2017). Teos kertoo Markuksen elämästä uskonyhteisön parissa. Vaikkei kirjassa suoraan sanotakaan yhteisön nimeä, on kyseessä Jehovan todistajat. Eli siis lukukokemus oli jatkoa Marttisen romaanille. Kirjoja on kuitenkin hyvin vaikea verrata, vaikka molemmat tarinat ovat samasta aiheesta. Ne ovat myös suht nopeita lukea, mutta siinä missä Marttinen keskittyy kuvaamaan päähenkilön tunteita, on Kallandilla mukana paljon yhteiskunnallista, teologista ja historiallista kuvausta. Tämän lisäksi Vien sinut kotiin ei rajoitu yhteen pääjuoneen, vaan mukana kulkee tarinaa niin Markuksesta, hänen sisaruksistaan kuin myös Vartiotorni-organisaation kehityksestä. Kaikki kuitenkin Markuksen näkövinkkelistä; kirjassa ei ole useampaa kertojaa.

Teos alkaa hyvin traagisissa merkeissä ja heti kirjan ensi sivuilta välittyy kuva, että kirjailija tietää todellakin mitä on tekemässä. Teoksen kerronta on todella – siis todella – vakuuttavaa. Tarinaa viedään eteenpäin juuri sellaisella kerronnalla, josta itse pidän, ja jota toivon joskus osaavani myös itse työstää. Romaanissa on myös lopussa kliimaksi, joka pääsi ainakin minut yllättämään, vaikka olin valmistautunut kaikenlaisiin variaatioihin mielessäni. 

Kirjailija on hyvin tarkka kuvauksessaan Jehovan todistaja -yhteisöistä. Marttisen kaltaisia virheitä ei ole mukana, vaikkakin tiettyjä vapauksia onkin otettu, jotta juoni toimii hyvin. Lopussa esiintyvä porneija tuntuu omaan makuun vähän turhan villiltä ajatukselta todistajien päämajaan, mutten toisaalta tunne sitä yhteisöä, joten ties vaikka olisikin mahdollista.

Teos on yksi parhaista romaaneista, joita ole koskaan lukenut. On jopa mahdollista, että se on paras. Voin suositella tätä varauksetta aivan kaikille.