Parranajokone

16. helmikuuta 2019 - 18.09
Kuva

Sain aikoinaan rippilahjaksi parranajokoneen. Se oli hyvä, mutta vähitellen sen akku kului loppuun ja partaa pystyi leikkaamaan vain kone seinässä kiinni ajon ajan. Lopulta akku meni niin huonoon kuntoon, etteivät elektronit enää virranneet sen lävitse, joten oli pakko vihdoin ja viimein mennä kaupoille ostamaan uusi. Pärjäsin tällä ensimmäisellä härvelillä 15 vuotta.

Syksyllä 2013 päädyin kuitenkin Anttilaan etsimään uutta parranajokonetta. Poistomyynnissä oli Remingtonin vastaavan näköinen laite (-50%), joten ostin sen. Philipsini oli saanut korvaajan.

Kotona huomasin, ettei ostokseni ehkä ollutkaan paras mahdollinen (halvinhan se oli). Akun lataamiseen meni 24 tuntia, eikä parran ajaminen onnistunut laturin ollessa seinässä.

Ensimmäisillä ajoilla huomasin, ettei ajo ollut alkuunkaan niin pehmeää kuin aiemmalla koneella. Remington suoranaisesti repi karvoja irti, niin että se kirpaisi, eikä tämä “ominaisuus” ajan myötä hävinnyt minnekään. Onneksi oma parraskasvuni ei vaadi päivittäistä ajamista.

Viisi vuotta keplottelin tällä härvelillä, mutta loppuvuodesta leikkuri ei enää mennyt päälle, ja kun sen lopulta sai päälle, se ei enää sammunut power-nappulasta, vaan avaamalla teräosio lennosta auki!? Ja akkuhan siinä laitteessa ei missään vaiheessa kestänyt kovin montaa ajoa. Lopulta hädin tuskin yhtä.

Lopulta Prismasta jäi käteen uusi Philipsin parranajokone. Olen tähän mennessä ladannut sen akun kerran ja se toimii sillä latauksella edelleen. Kone ei ole repinyt missään vaiheessa yhtään karvaa, joten olen siinäkin mielessä tyytyväinen ostokseeni.

Remingtonin parranajokone on yksi huonoimpia, ellei huonoin, ostos, mitä on tullut tehtyä. Onneksi siihen ei montaa kymppiä uponnut valuuttaa. Itse asiassa tämä uusi silppuri oli halvempi kuin edeltäjänsä olisi ollut täysihintaisena.

Oppiko tästä nyt sitten mitää tai jäikö käteen muuta kuin karvat? En tiedä. No, ainakin nyt parranajo on taas pikemminkin nautinto kuin kärsimys.

Lähettänyt timo (ei varmistettu) 17. helmikuuta 2019 - 10.34 Ikilinkki

Kyllä perässä vedettävä turpahöylä on hyvä.

Lähettänyt Erno Vanhala 26. helmikuuta 2019 - 12.26 Ikilinkki

En oo sellasta koskaan käyttäny. Ehkä pitäs joskus kokeilla :D

Lisää uusi kommentti