Blogi

Viime vuosi oli ihan hyvä pyöräilyn näkövinkkelistä katsottuna. Kokonaiskilometrimäärä (2166) oli neljänneksi suurin jääden vai huippuvuosista 2015, 2017 ja 2020. Näistä kyllä jäätiinkin paljon. Tämä johtui paljolti huhti-toukokuun flunssakierteestä. Toukokuussa tuli ajettua vain 153 kilometriä, mikä on suorastaa surkea toukokuu, mutta minkäs teet. Kipeänä ei tule ajella. Kesäkuussa olikin sitten menohaluja oikein kunnolla. Kesään mahtui vain yksi saadan kilometrin lenkki, kun ajelin Kangasala-Valkeakoski-Lempäälä-kierroksen elokuun viimeisenä päivänä. Se oli kovavauhtisin lenkki kymmeniin vuosiin ja jalkoja pisteli koko illan, kun reidet olivat jo Lempäälän jälkeen aivan poikki. Hyvä lenkki kuitenkin.

Ajattelin, etten aivan hirveästi ajele tavarapyörällä, mutta kun katson tilastoja, niin 879 kilometriä oli tullut ajettua sähköavusteisesti – usein Felixin ja/tai Ainon kanssa. 701 kilsaa tuli omalla maantiepyörällä, 127 appiukon tsygällä ja loput 459 maastopyörillä.

Talvipyöräilijäksi ei vieläkään ole aikomus, mutta onhan tässä nyt kuitenkin talvellakin tullut kaupassa ja uimassa käytyä. Tavarafillari nastoineen toimii hyvin, vaikka olen kyllä kaksi kertaa sillä onnistunut rönyämään ja jälkimmäisestä kaatumisesta on jälki edelleen jalassa. 

Katsotaan millainen vuosi tästä sitten muodostuu. Tavoite on saada taas 2000 kilometriä kasaan, mutta pyrin myös siihen, että tänä kesänä menisi taas Näsijärvi ympäri ja myös vähän kovempivauhtisia lenkkejä tulisi ajettua.

Olen elämäni aikana kuunnellut erilaisia radiokanavia, jotka ovat minut aamuisin herättäneet. 90-luvun alussa soi Radiomafia, vuosituhannen vaihteessa KissFM, sittemmin Iskelmä ja Radio Nova. Jokaisessa on ollut puolensa, mutta vuosi sitten tuli puolivahingossa palattua taas radioherätykseen hetken tauon jälkeen. Kelloradiolampussa oli defaulttina kanava, josta kuului Yle Puhe. En juurikaan kuuntele radiota herätyksen ulkopuolella (pl. Retroperjantai Okun sitä vielä juontaessa), joten Puhe ei itselle ollut tuttu, mutta kylläpä kolahti heti. Anna Cadian, Juhani Kenttämaan ja Alina Kulon aamuinen ohjelma on ollut selkeästi parasta mitä olen aamuissani koskaan kuullut. Ei mainoksia, ei kuulijoiden puheluita, ei teennäistä mönjää. Oli kuin olisi tullut kotiin.

Siispä onkin sääli, että Yle lakkauttaa Puheen liveohjelmat. Nostan kuitenkin vielä Cream soda -tölkin mahtavalle aamuohjelmalle, jonka parissa olen saanut viettää aamuni viimeisen vuoden ajan.

Tunkkasin aamulla viimeiset opetusvideot YouTubeen ja syksyn Web applications -kurssi sai sisäänsä kaikkiaan 19 videota. Yhteensä tuotin syksyn aikana yli 12 tuntia opetusmateriaalia videoille. Yhden videon nauhoittaminen vei noin tunnin ja sen leikkaaminen ja editointi muutaman tunnin ja renderöinti keskimäärin kaksi tuntia. Suurin osa ajasta meni kuitenkin käsikirjoittamiseen. Yhden renderöitävän tunnin rakentaminen vei 20-30 tuntia aikaa.

Vaikka nämä videot ovat ylivoimaisesti parhaita, mitä olen koskaan ohjelmoinnin opetukseen tehny, en tietenkään ole ollenkaan tyytyväinen sisällölliseen laatuun, vaan parannuksille on tilaa tulevaisuuden materiaaleissa. Opetusvideoiden tekeminen on ollut mukavaa, mutta on nyt aika vetää hetki happea siitä hommasta.

Joulun jälkeen tulee opiskelijoiden palaute kurssista. Täytyy toivoa, että kurssi kehittyi viime vuodesta :)

Windows 11 ilmestyi pari päivää sitten, joten ajattelin olla ajan hermolla ja kirjoittaa pari kommenttia Windows kympistä. Kymppi on paras Windows, jota Microsoft on saanut ulos sitten XP:n. En nyt aivan hirveästi kymppiä ole elämäni aikana käytellyt, mutta pari kuukautta se työkoneessa pörräsi viime vuonna.

Positiivisia huomaamiani asioita olivat natiivit virtuaalityöpöydät, tehtäväpalkin icon-only-moodi ja win+shift+s-näppäinkombo kuvakaappausten ottamiseen. Valitettavasti tämä lista oli vähän lyhyt. Virtuaalityöpöydätkin ovat käyttökelvottomia, sillä toiselle työpöydälle vaihtaminen ja palaaminen takaisin on muuttanut avoinna olevien ohjelmien järjestystä tehtäväpalkissa. WTF?

Pidän tehtäväpalkkia ruudun yläosassa ja vielä edelleen osa softista onnistui käynnistymään tehtäväpalkin alle. Ongelmahan on ollut vuodesta 1995 esillä, joten olisi sen jo luullun korjatun, mutta luulo ei ole tiedon väärti. Tehtäväpalkin kokoa ei myöskään edelleenkään pysty hienosäätämään pikselin tarkkuudella. Nyt tarjolla on vain ennalta määrättyjä kokoja.

Ajatusviivan tekeminen näppiksellä ei ilmeisesti onnistu mitenkään (helposti) – ainakaan altgr+- ei sellaista tekstiin tuonut. Sääli. Windows media player on aivan fiasko, eikä win+r osaa edelleenkään tehdä juuri mitään. Ohjelmia sillä saa käyntiin, mutta esimerkiksi laskimena sitä ei näemmä voi käyttää. Olen hemmoteltu piloille.

Ja sitten vielä jatkuvat buuttaukset. Tökkäsin puhelimen kiinni koneeseen, jolloin Windows kehotti buuttaamaan koneen. Että kuinka?

Näiden havaintojen jälkeen pysyn edelleen Plasma5:n parissa. Pidän siitä, että ikkunointiympäristö toimii, kuten haluan, enkä joudu muuttamaan työtapojani käyttöjärjestelmän rajoitteiden vuoksi.

Tähän osin liittyy Microsoftin työpöytäsovellusten huonous muutenkin. En ole koskaan oppinut käyttämään Outlookia. Ei vaan mene meikäläisen selkärankaan sen logiikat mitenkään. Selainversio sitä vastoin toimii jokseenkin, kuten haluan ja on huomattavasti selkeämpi käyttää. Harmi, ettei samaa voi sanoa kaikista O365-tuotteista.

Jää nähtäväksi kuinka kauan Microsoft kehittää Windows-kerneliä, vai tuleeko eteen siirtymä johonkin muuhun, kuten Edgen puolella tapahtui. Odottavan aika on pitkä.

Haloo Helsingin! seitsemäs pitkäsoitto Älä pelkää elämää ilmestyi viikko sitten. Piti kuuntelemani heti ilmestymisen aikoihin, mutta unohdin. Nyt tätä on sitten tullut pari päivää soiteltua. En edes sinkkuna julkaistuja biisejä ollut kuullut aiemmin, joten koko 11 kappaleen kavalkadi oli itselle aivan uunituoretta poppia.

Levy kolahti välittömästi. Muutaman päivän kuuntelun jälkeen arvostan tekeleen vuosituhannen viiden parhaan albumin joukkoon. Heti levyn avausraita, Foliohattukauppias, näyttää, että nyt on tehty musiikkia tunteella ja tosissaan. Yli viiden ja puolen minuutin kappale listaa kasan salaliittoteorioita kuulijan päähän pyörimään. Suorastaan disinformaativinen startti. Tahti vain nopeutuu toisen kappaleen, Reiviluola, myötä.

Lady Domina ottaa sanoituksessa kantaa ihmisen luonnon tuhoamiseen. Musiikaalisesti biisissä yhdistyy jazzahtava soundi, torvet ja kova biitti. Huh, toimii todella hyvin.

Mainitaan vielä erikseen Älä länkytä. Tästä kappaleesta voisi mielellään vielä kuulla jonkun remix-versionkin. Discomaisinta Haloo Helsinkiä! tähän mennessä – ja tulee mieleen YouTubesta löytyvä Baby Car… Mutta siis tämä ralli tykittää todella kovaa tajuntaan ja vie kuuntelijan väkisin savuisen yökerhon lattialle discopallon välkähdyksiin tanssimaan Flat Ericin kanssa.

Voin suositella Älä pelkää elämää ihan jokaiselle. En todellakaan odottanut, että Haloo Helsinki! pystyisi tuomaan näin kovan paketin ulos parin vuoden tauon jälkeen, mutta näemmä pystyi. Kovat rispektit, viis kautta viis.

Jos kerran kuussa joku käynyt on / Ei rauha maassa ole mahdoton