Turkistarhaus

2. syyskuuta 2017 - 13.17

Brittilehti Daily Mail teki artikkelin suomalaisesta turkistarhauksesta. Aihe on… jännä. Tai oikeastaan sen ei pitäisi enää olla mikään aihe muualla kuin historian kirjoissa. Turkistarhaus on kielletty muun muassa Isossa-Britanniassa aikoja sitten, mutta Suomessa se on edelleen sallittua. Asiaan yritettiin saada muutosta viimeksi alkuvuodesta 2013, kun kaikkien aikojen ensimmäinen kansalaisaloite kaatui eduskunnan äänestyksessä.

Turkiseläin
Kuva: Oikeutta eläimille

Saarivaltakunnassa kauhistellaan Suomessa olevia lihotettuja naaleja (mutta samalla myös pukeudutaan täällä kasvatettuun turkikseen – kaksinaismoraali, anyone?) ja olisi syytä täällä kotomaassakin. Kuvan kaltaisen eläimen ei mitenkään voi kuvitella nauttivan olostaan. Lihotettu valtavan ylipainoiseksi asumaan häkissä. Tulee mieleen isäni kertoma tarina, jossa joulukinkuksi kasvatettu possu potkittiin aina ennen teurastusta paksuksi, jotta syömistä riitti enemmän. Näistä ajoista on tultu paljon eteenpäin, mutta matkaa riittää vielä.

Koko EU:n alueella on kielletty kissojen ja koirien turkisten myynti, tuonti, valmistus yms. toiminnan epäeettisyyden vuoksi. On jotenkin kestämätöntä ajatella, että koiran turkiksen käyttö on epäeettistä, mutta kettu on täysin ok.

Turkistarhaus tultaneen kyllä kieltämään, niin Suomessa, kuin koko EU:n alueella. Ajankohta on vain auki. Tässä olisi Suomella hyvä paikka näyttää, että kuulumme sivistysvaltiohin ja otamme myös eläinten oikeudet tosissaan. Omaan ajatusmaailmaan kävisi ehdotus, että vuoden päästä kasaisi uuden kansalaisaloitteen, jonka voisi sitten toimittaa seuraavan eduskunnan käsittelyyn. Luottoni nykyisen hallituksen tekemisiin on olematon, mutta seuraava on taas muutaman vuoden nuorempi ja sivistyneempi – eikös?

Lisää uusi kommentti