Pikselille tuli tunnit täyteen viime kuussa. Yölliset juoksumäärät alkoivat tippua jo elokuun puolivälin jälkeen ja lopulta lokakuun alussa siili ei enää tahtonut pysyä tolpillaan, joten oli aika varata aika eläinlääkärille.

Hautasimme Pikselin takapihalle ja väkersimme hautakiven muistuttamaan meitä vuosia ilahduttaneesta siilistä.

Aina välillä on tullut mieleen, etten ole osannut kirjoittaa mitään Riitan poismenosta. Ei ole vain tullut sellaista tunnetta, että tämä juttu on se mitä haluan sanoa.

Eihän äidin elämä helppoa ollut. Ehkei sen pitänytkään olla. Ehkä sen pitikin olla hieman vaikeampaa, jotta me muut ymmärtäisimme, ettei pienistä asioista kannattanut murehtia, vaan elämästä voi ja pitääkin nauttia. Mitä väliä sillä on, jos hiustenvärjäys ei onnistu, kunhan on katto pään päällä? Haittaako pieni naarmu auton ovessa yhtään mitään, kun kerran saa syödä joka päivä? Ja onko sekään nyt niin justiinsa, jos se katto vähän vuotaa, kun on kuitenkin ystäviä ja sukua lähellä? Äiti joutui kyllä elämänsä aikana kokemaan sitä ja tätä.