Ilmastokriisin vaikutukset näkyvät vuosi vuodelta ja päivä päivältä enemmän jokapäiväisessä arjessamme. Vastikään uutisoitiin, kuinka valtameristä on tulossa niin happamia, etteivät korallit ja planktonit pysty niissä enää pärjäämään. Kun plankton kuolee, kuolee kaikki muukin. Keski-Euroopan tulvat olivat valtavia ja huuhtoivat infraa menemään enemmän kuin koskaan aiemmin.
Seuraavaksi käsiini hyppäsi Tom-Kristian Heinäahon Saatanasta seuraava – kaksoiselämäni Jehovan todistajana (Lind & Co, 2024). Vaikka Heinäahon kirja kertookin hänen omasta elämästään – jossa on ollut erittäin traagisia käänteitä – on kirjoitustyyli kuitenkin hyvin kevyt ja humoristinen. Sen ei pidä kuitenkaan antaa hämätä, sillä kirjan käsittelemät asiat ovat erittäin vakavia. Jehovan todistajien suorittama hengellinen väkivalta on jokapäiväistä maassamme, eikä sitä ole vielä saatu kitkettyä alkuunkaan pois.
Joulun jälkeen tuli luettua Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin Sensuroitu – Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava, 2023). Aloitetaan nyt siitä, että kirjan nimi on erittäin harhaanjohtava. Tämä voi olla täysin markkinoinnin takia valittu linja, mutta ei Raamatun tekstejä ole koskaan suoranaisesti sensuroitu, eikä muutoksista ole vaiettu. Suomeksi alan tutkimuksesta ei kuitenkaan ole ollut kansantajuista teosta, mutta nyt on.
Luin Saaramaria Kuittisen Viekotuksen (Risa, 2022) tässä juhannuksen jälkimainingeissa.
Oletko koskaan pohtinut asiaa? Ensimmäinen ajatus on tietysti, ettei salmiakkia ole tietenkään tehty pekonista, mutta oletko koskaan pohtinut asiaa tarkemmin? Itse en ainakaan ollut.
Jos pienelle lapselle opettaa salmiakin olevan tehty pekonista, uskoo hän tämän aivan täysin. Kyseenalaistaminen alkaa vasta siinä vaiheessa, kun ilmenee alkuperäisen tiedon kanssa ristiriitainen tieto. Käytännössä varmaan niin, että päiväkodissa joku kertoisi, ettei salmiakki ole tehty pekonista.
On pitänyt pitkään kirjoitella omia rippikoulukokemuksia ja kun törmäsin Facebookissa yhteen lyhyeen kommenttiin riparista, niin sain vihdoinkin kiinni siitä, mitä halusin kirjoittaa. Palataan siis hetkeksi 24 vuoden taakse.
Paraikaa on menossa mainoskampanja, jossa ihmiset kertovat kuinka löysivät kristinuskon jumalan. Ottamatta kantaa kampanjan toimivuuteen itselleni tuli lähinnä mieleen, kuinka itse löysin sisäisen rauhan.
Sain vihdoin ja viimein loppuvuodesta Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n historiikin kirjoitettua ja nyt se on myös julkaistu. Julkkaritkin olisi parin viikon päästä.
Konservatiivit ja fundamentalistikristityt ovat pitkään kipuilleet, kuinka homoseksuaalisuuden voisi hyväksyä. Hiljalleen uskontokunnat kääntyvät kannalle, jossa homoseksuaalisuus ei ole enää saatanan työtä tai edes syntiä vaan täysin luonnollinen asia. Tässä on tietysti vielä aika paljon matkaa kuljettavana, mutta suunta on hyvin selkeä.
Luin Marttisen kirjan jälkeen heti putkeen Ben Kallandin esikoisteoksen Vien sinut kotiin (Atena, 2017). Teos kertoo Markuksen elämästä uskonyhteisön parissa. Vaikkei kirjassa suoraan sanotakaan yhteisön nimeä, on kyseessä Jehovan todistajat. Eli siis lukukokemus oli jatkoa Marttisen romaanille. Kirjoja on kuitenkin hyvin vaikea verrata, vaikka molemmat tarinat ovat samasta aiheesta.