Luin Marttisen kirjan jälkeen heti putkeen Ben Kallandin esikoisteoksen Vien sinut kotiin (Atena, 2017). Teos kertoo Markuksen elämästä uskonyhteisön parissa. Vaikkei kirjassa suoraan sanotakaan yhteisön nimeä, on kyseessä Jehovan todistajat. Eli siis lukukokemus oli jatkoa Marttisen romaanille. Kirjoja on kuitenkin hyvin vaikea verrata, vaikka molemmat tarinat ovat samasta aiheesta.
Luin Annamari Marttisen Tässä meillä on kaikki nyt -romaanin (Tammi, 2019). Pidin lukemastani ja olisin lukenut koko kirjan yhtä soittoa, jos se vain olisi mitenkään mahdollista yksivuotiaan lapsen kanssa. Nyt siihen meni pari iltaa. Lyhyesti sanottuna kirja oli todellakin lukemisen arvoinen. Tekstini sisältää juonipaljastuksia, joten jos ne eivät kiinnosta, lue kirja ensin.
Luin tässä taannoin kolme kertomusta, kuinka ihminen on menettänyt uskonsa. Tarinat ovat hyvin erilaiset, mutta kuitenkin niin samanlaiset.
Wikipediasta löytyy kaikenlaista tietoa, mutta myös paljon ihan raakadataa, josta on mukava pyöritellä käppyröitä. Tällä kertaa kaivoin esille dataa eri maiden uskonnollisuuksista – tai tarkemmin ottaen uskonnottomuuksista – ja murhatilastoja.
Törmäsin hetki sitten naiseen, joka kertoi kuinka hänestä tuntuu “likaiselta”, jos hän näkee elokuvassa seksikohtauksen. Eikä kyseessä tarvitse olla minkään eroottisen elokuvan vain ihan tavallinen romanttinen Hollywood-pätkä riittää. Hän koki, että uskonnollinen tausta on aiheuttanut hänelle tällaisen ajatusmaailman, josta on hyvin vaikea päästä eroon. Itse asiassa monelta ihmiseltä voi mennä siihen koko aikuisikä ja silti kokee, ettei nuoruuden opetuksista pääse eroon.
Yle uutisoi kuinka Rautalammille haettiin uutta kirkkoherraa. Hakijoita oli yksi, mutta häntä ei valittu. Syynä oli pastori Anssi Massisen suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin.
Huomasin vasta viime viikolla Tilastokeskuksen mahtavat avoimet tietokannat. Dataa löytyy valtavat määrät koneluettavassa muodossa. Ei tarvitse enää kaivaa wikipediasta ja koota käsin, kun voi vain ladata csv-tiedoston ja ruveta piirtämään käppyröitä. Ah, nykyaikaa <3
Eilen pamahti aikamoinen uutispommi, eikä se tällä kertaa ollut Saksan voitto Kanadasta olympialätkässä, vaan hovioikeuden vapauttama totaalikieltäytyjä. Suomessa on vuosittain kymmeniä ihmisiä, jotka eivät halua tarttua aseeseen, mutteivät myöskään halua käydä siviilipalvelusta. Nämä totaalikieltäytyjät käyvät sitten istumassa vankeustuomion.
Jehovan todistajien kanssa keskustellessani kyselin monesti, miten todistajat voivat olla varmoja, että juuri heidän uskontonsa on se ainoa oikea maailman tuhansista eri uskonnoista. Yksi perustelu oli, ettei mikään toinen uskontokunta tarjoa materiaaliaan niin monella kielellä. Outo perustelu, vaikkakin Raamatun valossa aivan perusteltu, sillä Kirjahan mainitsee, että lopun aikoina "hyvä sanoma" on saarnattu kaikille. Jehovan todistajat kokevat elävänsä lopun aikoja, joten heille on loogista pitää omaa saarnaustyötään merkkinä lopun ajoista. Itsensä toteuttava profetia siis.
Luin Terho Miettisen ja Raija Pellin kirjoittaman Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa -teoksen. Aihe kiinnosti minua suuresti, sillä kirjassa käsitellään monia suomalaisia saarnaajia, jotka ovat höynäyttäneet ihmisiä lähtien Alma Kartanosta ja päättyen Patrik Tiaiseen. Mukana kulkevat myös luonnollisesti muun muassa Leo Meller, Pirkko Jalovaara ja Tapani Koivuniemi.