18. maaliskuuta 2018 - 18.22

Nyt on vierähtänyt yli 24 tuntia avioliiton ihmeellisessä maailmassa. En tässä postauksessa paneudu juurikaan avioliiton rakkaudellisiin asioihin, vaan lähinnä eiliseen päivään. Avioliitto tarjoaa juridista suojaa ihmisille ja mitä tulee rakkauspuoleen, lainaan tähän vähän Gesslen kynää: Sometimes I feel, strange as it seems, you've been in my dreams all my life.

Ja sitten siihen eiliseen päivään. Projekti alkoi jo kauan sitten ja aikataulua lyötiin lukkoon joskus viime vuonna alkusyksystä. Käytiin katsastamassa muutama mahdollinen hääpaikka. Osa oli parempia, osa vähän huonompia. Osa tarjosi teetä, osa ei edes vastannut sähköposteihin. Lopulta kaksi kärkipaikkaa menivät Villa Sofialle ja Pikkupalatsille. Villa Sofia on paikkana todella kaunis, mutta ongelma oli, ettei siellä ollut saunaa. Tosin, kun menimme paikalle käymään, niin yllätykseksemme löysimme saunan! Valitettavasti hikimajaa pidettiin vain varastona, eikä se ollut käytetävissä. Pikkupalatsilla sitä vastoin oli käytettävissä kokonainen allasosasto ja kaikkea muuta kivaa. Rehellisesti sanottuna olimme hädin tuskin astuneet paikkaan sisälle, kun tiesimme jo, että olimme löytäneet unelmiemme hääpaikan. Olimme varanneet tutustumiskäynnin Pikkupalatsilta ja meitä oli vastaanottamassa kaksi smokkeihin pukeutunutta herrasmiestä. Tulimme fillareilla sateessa, joten tuli olo, että olimme ehkä vähän alipukeutuneita… Mutta sisällä meille tarjottiin mitä kattavin esittely tiloista, niiden historiasta, käytöstä, hinnoista ynnä muusta. Tämän lisäksi palatsi oli ainut, jossa tarjottiin kahvit/teet.

Eli mesta löytyi ensimmäisenä. Sitten piti alkaa rakentamaan ohjelmaa, lähettää kutsuja ja löytää catering hoitamaan sapuskat. Tämän lisäksi Aino kaipasi tietysti hienon morsiuspuvun ja sormuksetkin ajateltiin löytää sormiin.

Hääpuku oli näistä helpoin, koska siihen Aino sai ompelupalvelut suoraan kotoa Nuttu-Liinan erinomaisesta kavalkaadista. Projektia hieman hidasti ompelijatar Aulin käden murtuma, mutta puku saatiin kuitenkin hyvin valmiiksi.

Oma laiskuuteni ehkä oli suurin stressin aihe ruokapuolta mietittäessä, mutta saimme kuitenkin pari cateringia vertailtua ja päädyimme Arto Rastas cateringiin Lempäälästä. Pidimme heidän kanssaan pari suunnittelupalaveria ja homma luisti kuin rasvattu silakka kuutin suussa. Esimerkiksi tapahtumassa tarjotut perunat olivat erinomaisia! Ehkä parhaita koskaan syömiäni. Tätä vielä alleviivaa se, että iskä – parinkymmenen vuoden perunanviljelykokemuksella – oli samaa mieltä ja säästi perunat lautasella viimeiseksi, koska ne olivat niin hyviä. Missään muussakaan ruuassa ei ollut valitettavaa ja kakku – kuten kuvista näkyy oli vakuuttava esitys. Huomattavaa oli myös, että lähetin cateringille sähköpostia häiden aaton aattona 22.45 ja vastaus tuli muutaman sekunnin kuluttua. Tätä jos mitä voi kutsua hyväksi asiakaspalveluksi!

Vaikkei Pikkupalatsi ole aivan nimensä veroinen, eli mini, ei sinne kuitenkaan pysty kutsumaan kuin sata ihmistä, joten übersuuret häät jäivät väliin. Teimme syksyllä ensimmäisen listan kutsuttavista ihmisistä ja sen pituus oli noin 150 ihmistä. Ja se oli vasta nopea raapaisu. Helposti olisi saanut kaksikin sataa ihmistä listattua. Hiljalleen tiputimme listalta nimiä pois ja lopulta lähetimme vuoden alussa kutsun 99 ihmiselle.

Halusimme tehdä kutsunkin oman tyylimme mukaan, joten teimme siitä tieteellisen artikkelin näköisen. Olen edelleen siihen suht tyytyväinen. Saimme kutsusta nyt sitten häissä myös reviewer-arviot, joiden lopputulemana oli, että minor revision ja printtiin. Tämä oli erittäin hauska idea ja arvostamme palauteen korkealle (joskin reviewer #2 kirjotusvirheistä sakotamme).

Kutsujen lähettämisen jälkeen jäätiin sitten odottelemaan, ketkä ilmoittautuisivat mukaan. Koska RSVP jäi puuttumaan, niin ei ollut tarkkaa tietoa, ilmoittavatko ihmiset tulemattajättämisistään. Kaksi päivää ennen deadlinea oli noin 30 ihmistä ilmoittautunut mukaan. Ja päivä deadlinen jälkeen mukana olikin sitten noin 80 ihmistä, joten tilanne näytti hyvältä. Pari viime hetken sairastumista tuli, mutta tämä ei tunnelmaa pilannut. Tilat olisivat olleet sadalla ihmisellä todella täynnä, joten laskimmekin osin sen varaan, etteivät kaikki kuitenkaan ilmottaudu, joten mahdumme hyvin istumaan jokainen omalla jakkarallaan.

 

Emme itse luoneet juhliin juurikaan ohjelmaa, mutta pari omaa twistiä halusimme mukaan. Tein intro-videon, jonka aikana ilmestyimme estradille. Video kuvasti niitä asioita, joita elämässämme on. Bändejä, joista tykkämme ja scifiä, jota katsomme. Tämä lisäksi teekkarikulttuuria haluttiin pitää esillä, joten ennen ruokailua laulettiin Krokotiili Genan syntymäpäivälaulu (Minä soitan harmonikkaa), joka on lappeenrantalaisten teekkareiden tunnusbiisi. Tapahtuma alkoi kahdelta ja naimisiin päästiin noin puoli kolme ja syömään vähän kolmen jälkeen. Seitsemään mennessä oli sitten ollut kaikenlaista kisailua, visailua ja tanssia. Sen jälkeen sauna oli lämmin, allas märkä ja biljardipöydällä pallot pyörivät mukavasti.

Sormuksista mainittakoon sen verran, että vaikken itse niistä niin välitäkään, päädyimme Tähtiportin näköisiin rinkuloihin. Kieltämättä, ei hullumman näköiset.

Tanssiminenhan ei ole suoranaisesti koskaan ollut mun juttu. Oli koko alkuvuoden ajatus treenata vähän valssia, mutta lopulta tilanne meni siihen, että edellisenä iltana Citymarketin käytävillä tuli valssattua parit askeleet ja niillä mentiin sitten tuotantoon. Valssi onnistui, eikä kukaan kaatunut, joten asia ok. Livemusiikkia pyysimme soittamaan tuttavan tyttären, joka saattaa tavoitella muusikon uraa. Tyttö hoiti hommansa paremmin kuin hyvin, sai esiintymiskokemusta ja me pääsimme tanssimaan livemusiikin tahdissa.

Tänään avattiin häälahjoja, jotka olivat kulkeutuneet yön aikana meille (olimme itse hotellissa hääyötä). Täytyy myöntää, että häälahjojen kirjo pääsi kyllä yllättämään. Saimme muun muassa 5 pakettia Legoja, hyppykepin, bitcoineja, yli 50 lautasta, Star Trek -pizzaleikkurin, valokuvakirjan elämästämme, jäätelökoneen ja Star Trek -kuvioidut kaulimet.

 

Olemme erittäin kiitollisia kaikista lahjuksista, mutta erityisesti siitä, että elämässämme on ihmisiä, joiden kanssa saa viettää aikaa ja juhlia tällaista varsin ainutkertaista tapahtumaa elämässä! Nyt voikin sitten alkaa suunnittelemaan seuraavia pippaloita… Joskin tässä välissä tulee varmaan pyörähdettyä muiden häissä ja karonkoissa.

Kiitokset kaikille, jotka olivat mukana järjestämässä juhlia ja mukana juhlimassa!

Hääkuva
26. helmikuuta 2018 - 15.59

Aiemmassa kertomuksessa perehdyimme Roin akateemiseen uraan. Tuolloin jäi kuitenkin kertomatta kuinka susikoiramme oli ennen tutkijan uraansa tutustunut internetin ihmeelliseen maailmaan. Jo 90-luvun alkuvuosina Roi oli ollut mukana perustamassa yritystä, jonka tarkoitus oli luoda uusi digitaalinen valuutta. Roi oli ehdottanut tuolloin valuutan nimeksi KoireCoinia, mutta yhtiökumppanit eivät olleet lämmenneet ajatukselle. Kuka muka haluaisi käyttää koiran näköisiä kolikoita?

Yritys ei löytänyt oikean kunnollista saumaa rakentaa bisnestä, ja kun Tekesin ja enkelisijoittajien rahat oli pumpattu loppuun, oli aika perustaa uusi firma. Ensimmäisen firman pyörityksessä Roi oli kuitenkin tutustunut uuten kommunikaatioväylään: sähköpostiin. Roi käytti alusta lähtien tekstipohjaista Pineä, vaikka hiljalleen graafiset asiakasohjelmistot valtasivat markkinoita.

90-luvun lopussa Roi pisti kavereineen pystyyn kännykkäpelejä tekevän yrityksen. Tavoite oli luoda tekstiviesteihin ja wappiin perustuvaa liiketoimintaa. Roista tuntui, että markkinat olivat idealle kypsiä, kun sijoittajat tuntuivat mättävän rahaa sisään niin paljon kuin vain kehtasi pyytää. Ja kaveruksethan kehtasivat. Muutaman miljoonan jälkeen yritys oli valmis palkkaamaan ensimmäiset Java-koodarinsa, joiden kanssa  he alkoivat hiljalleen konkretisoimaan visioitaan. Nopeasti paljastui kuitenkin, etteivät kuluttajat olleetkaan kiinnostuneet tekstiviesteillä pelattavista pilkkimispeleistä. Näytti myös vahvasti siltä, ettei wapistakaan tulisi mitään. Roi yritti vielä kotiuttaa firman rahoja Cayman-saarille, mutta valitettavasti hän myöhästyi joitakin päiviä ja verottaja pääsi väliin. Nopeasti firma oli ajettu konkurssiin ja Roi joutui aivan puille paljaille. Häneltä lähti alta niin Lamborghini, huvila Sipoossa kuin Nykäsen Matilta aikoinaan ostamansa olympiakullat.

Roi ei kuitenkaan masentunut vaan totesi, että kullat meni, so what ja lähti etsimään uusia töitä. Vahingosta viisastuneena hän ei kuitenkaan enää halunnut perustaa uutta yritystä vaan ajatteli kokeilla kokin uraa. Olihan hän väkertänyt internet-huumassa monet bisnesillalliset huvilallaan. Nyt olisi aika kokeilla kantaisiko hänen kehuttu kokkailunsa myös ravintola-alalla. Oli hänellä myös hieman akuutimpaakin motivaattoria. Koska kaikki omaisuus oli mennyt, Roi asusteli pahvilaatikossa Hakaniemen sillan kupeessa.

Roi marssi ensimmäiseen vastaan tulevaan ravintolaan ja ilmoitti halunsa päästä heille kokiksi. Ja kuinkas sattuikaan. Edellinen kokki oli juuri edellisenä päivänä lähtenyt lätkimään myytyään epämääräisen sosiaalisen median instanssin AOL:lle miljardilla. Ravintolalla oli sen verran kusi sukassa, ettei Roilta kysytty mitään todistuksia tai hygieniapasseja vaan omistaja heitti kokin hatun Roin päähän ja komensi susikoiran keittiöön.

Sinä iltana Hakaniemessä maisteltiin ensimmäistä kertaa Roin tekemiä maan mainioita pihvejä. Jo viikon kuluttua ravintolaan jonotettiin sisään sanan kiirittyä uudesta herkkupaikasta. Ravintolan omistaja myhäili tehneensä elämänsä diilin palkattuaan susikoiran kokiksi: – Kukapa paremmin pihvilaatikon paneroi, jos ei pahvilaatikon Pine-Roi.

Aiheet:
24. helmikuuta 2018 - 19.25

Eilen pamahti aikamoinen uutispommi, eikä se tällä kertaa ollut Saksan voitto Kanadasta olympialätkässä, vaan hovioikeuden vapauttama totaalikieltäytyjä. Suomessa on vuosittain kymmeniä ihmisiä, jotka eivät halua tarttua aseeseen, mutteivät myöskään halua käydä siviilipalvelusta. Nämä totaalikieltäytyjät käyvät sitten istumassa vankeustuomion.

Suomessa on kuitenkin useita ryhmiä, joiden ei tarvitse mennä vankilaan, vaikkeivat haluaisikaan käydä armeijaa tai suorittaa siviilipalvelusta. Ahvenanmaalaiset, naiset ja Jehovan todistajat on vapautettu asevelvollisuuden suorittamisesta. Aiemmin Jehovan todistajat joutuivat vakaumuksensa vuoksi linnaan, mutta heidät vapautettiin asevelvollisuudesta 1987. Nyt hovioikeus on linjannut, että myös muu vakaumus on hyväksyttävää.

Tätä samaa vetoomusta on käytetty aiemmin ties kuinka monta kertaa, mutta oikeus on ollut aina sitä mieltä, että linnaan joutuu kuitenkin. Niin kuin nytkin oli käräjäoikeuden päätös, mutta hovioikeus tämän kumosi. Asia tultaneen vielä käsittelemään korkeimmassa oikeudessa.

Maailma on siis muuttunut 30 vuoden aikana. Nykyisin tasa-arvon käsite otetaan vakavammin, eikä enää pystytä katsomaan sormien läpi, kun lain pykäliä tulkitaan kyseenalaisesti. Uskonnollinen vakaumus laittaa Jehovan todistajan ja muun uskontokunnan edustajan tai ateistin eriarvoiseen asemaan. Tämä on luonnollisesti vastoin Suomen perustuslakia ja se on ollut sitä lain säätämisestä asti.

Toivottavasti tilanne tulee muuttumaan pian mahdollisen korkeimman oikeuden päätöksen tai yksinkertaisesti hallituksen lainsäädännön kautta. Vaihtoehtoja on oikeastaa kaksi: joko Jehovan todistajilta poistetaan erioikeus tai se annetaan muillekin. Ensimmäisessä ei olisi sinänsä mitään ongelmaa, sillä Jehovan todistajat suorittavat siviilipalvelusta maailmalla muissa valtioissa täysin kivuttomasti ja myös Suomessa jotkut todistajat käyvät sivarin, eikä se aiheuta heille ongelmia esimerkiksi karttamisen muodossa.

Jos kuitenkin päädytään vaihtoehtoon, jossa mikä tahansa vakaumus riittää skippaamaan asevelvollisuuden ollaankin jännän äärellä. Tämä olisi tietysti ihmisoikeuksien puolesta parempi ratkaisu, mutten usko, että hallitus tällaiseen lähtisi. Puolustusvoimat eivät oletettavasti arvostaisi ajatusta, jossa armeijan käyvien miesten lukumäärä laskisi. Naisten määrään tällä ei varmaankaan hirveästi ole vaikutusta, vaikka nytkin osa naisista käy armeijan vain sen takia, että miestenkin täytyy. Ovat solidaarisia.

Odotan erittäin suurella mielenkiinnolla mihin hovioikeuden päätös tulee johtamaan.

13. tammikuuta 2018 - 18.21

Viime vuosi oli hyvä fillaroinnin kannalta. Rikoin omat enkat koko vuoden osalta ja myös joka kuukausi – lukuunottamatta toukokuuta. Nyt alkaa olla Tampereen (tai no, lähinnä Kangasalan, Pirkkalan ja Ylöjärven) väylät tuttuja. Suurin syy kasvulle lienee se, että ajelin pitkästä aikaa maantiepyörällä maastopyörän sijaan. Rullasi ihan kiitettävästi. Tälle vuodelle en aseta sen kummempia tavoitteita. Pirkan pyöräilyssä olisi tarkoitus ajaa vähän pidempi lenkki kuin tässä parina vuonna.

 

 

9. tammikuuta 2018 - 10.38
Kuva

Perehdyin muutamaan LiinanBlogin kirjoitukseen. Olen muistaakseni jo aiemminkin törmännyt näihin, mutta vasta nyt tuli vähän syvällisemmin lueskeltua. Blogia pitää Tampereen yliopiston dosentti Pauliina Aarva. Hän on saanut paljon kritiikkiä osakseen tutkiessaan valtavirrasta poikkeavia “hoitoja”.

Uusimmassa blogauksessaan kirjoittaja käsittelee Juhani Knuutin työtä paljastaa huuhaata maailmasta. Omasta mielestäni Knuuti tekee erinomaista työtä. Tutkijan uran ohella Knuuti käyttää aikaansa kirjoittaen blogia, jossa hän purkaa terveysväitteitä auki. Toisin sanoen hän debunkkaa huuhaata. Knuutin työstä kirjoitti äskettäin Helsingin Sanomat. Tähän tarttuu Aarva blogauksessaan, joka on otsikoitu “Juhani Knuuti vapaaehtoistöissä huuhaan kitkemiseksi”. Otsikkohan on hyvä, sillä se kertoo juuri siitä, mitä Knuuti tekee. Itse blogiteksti on hyvin mukavasti soljuvaa ja huomaa, että kirjoittajalla on akateeminen rauhallisuus ollut tässä tekstissä mukana.

Kuitenkin tekstin tarkoitus on jotain muuta. Aarva kysyy kirjoituksessaan: Lukijalle piirtyy kuva, että huuhaa on sama asia  kuin uskomushoito ja vaihtoehtohoito. Mutta onko näin? Ja tätä hän käsittelee sitten kirjoituksessa tarkemmin. Teksti siis fokusoituu vaihtoehtohoitoihin, mikä lienee blogin fokus muutenkin.

Pohdin ensin itse, mitä nämä termit ovat. Huuhaa kuvastaa asiaa, joka ei ole totta, mutta se on pikemminkin harmitonta kuin vaarallista. Horoskoopit ovat yksinkertainen esimerkki huuhaasta. Valitettavasti joillekin ihmisille nekin näyttelevät turhan suurta roolia elämässä, joten huuhaata ei voi koskaan pitää täysin harmittomana asiana, vaikka useimmiten näin onkin. Huuhaa on ennen kaikkea epätieteellistä.

Uskomushoito on “hoito”, joka ei perustu todellisiin vaikuttimiin vaan ainoastaan uskomukseen “hoidon” toiminnasta. Tällaisia ovat esimerkiksi rukous ja homeopatia.

Sitten on vielä termi vaihtoehtohoito. Tämä on näistä kolmesta kaikkein kryptisin. Esimerkiksi eturauhassyövän hoidossa miehille annetaan joskus selkeästi kaksi vaihtoehtoista hoitotapaa: leikkaus tai sädehoito. Ensimmäinen eliminoi syövän, mutta se voi vaikuttaa sukupuolielämään, kun taas jälkimmäinen ei vie miehisiä kykyjä, mutta ei välttämättä myöskään nujerra syöpää. Tässä on siis kaksi asiaa, jotka molemmat kyllä hoitavat, mutta ne ovat kuitenkin vaihtoehtoisia tapoja (tässä tapauksessa jopa käsittääkseni toisensa poissulkevia). Kuitenkin puhuttaessa vaihtoehtohoidoista ei tarkoiteta todellisia vaihtoehtoisia hoitoja, vaan puhutaan pikemminkin “hoidoista”, joiden toiminnalle ei ole tieteellistä näyttöä. Näyttö voi puuttua yksinkertaisesti siitä syystä, ettei niitä ole vielä tutkittu tarpeeksi (menisikö mindfullness tähän kategoriaan? Käsittääkseni sen tutkimus on tuonut hiljalleen esiin hyötyjä) ja sitten on asioita, joita on tutkittu vaikka kuinka paljon, mutta hyöty ei ole plaseboa suurempi (kuten vaikkapa homeopatia tai vyöhyketerapia). Tällainen “hoito” ei oikeasti tunnu olevan vaihtoehto millekään, vaan kyseessä on uskomushoito.

Edellä mainittujen termien lisäksi löytyy vielä käsite täydentävä hoito. Jos ajatellaan, että masennukseen saa lääkitystä, jota täydentää liikunnalla ja omega-3:lla, voitaisiin olla ihan ok väylällä. Kirjoittaja mainitsee, että kolmasosa suomalaisista käyttää terveydenhuollon ulkopuolella olevia hoitoja. En tiedä tulisiko tähän suhtautua positiivisesti vai negatiivisesti, mutta tietäen, kuinka laajaa huuhaan käyttö on, en ole kovin iloinen tällaisesta luvusta. Lääkärin määräämiä hoitoja voi varmasti täydentää hyvillä tavoilla, mutta homeopatia, reiki tai akupunktio eivät ole sellaisia. Vastikään uutisoitiin tällaisten “täydentävien huuhaahoitojen” olevan riski potilaalle, kun väitöstutkimuksessa argumentoitiin luontaistuotteiden voivan olla vaarallisia yhdessä lääkkeiden kanssa.

Kirjoittaja esittelee bloginsa Täydentävät hoidot? -sivulla useita “hoitoja”, joiden  on todettu jo aikoja sitten olevan omalla tavallaan täysin hyödyttömiä, jopa haitallisia. Tällaisia ovat muun muassa homeopatia, reiki, vyöhyketerapia ja parantava kosketus. Jokainen edellä mainittu “hoito” tuo kuitenkin plasebovaikutuksen, joka voi olla kokijalleen todella tärkeä. Mielestäni kirjoittaja ei kuitenkaan käsittele näiden “hoitojen” vaaroja tarpeeksi paljon, vaan antaa pikemminkin ymmärtää, että esimerkiksi homeopatia olisi todettu toimivaksi, vaikka tilanne on päinvastoin, ja linjassaan jokainen metatutkimus on todennut homeopatian olevan plaseboon verrattavissa. Tulisiko Täydentävät hoidot? -sivulla siis lukea pelkästään plasebo? Plasebo ja nosebon (eli negatiivinen lumevaikutus, kuten olemattomasta lääkkeestä saadut sivuvaikutukset) tutkimuksia kannattaa tietysti jatkaa edelleen ja terveydenhuollolla on paljon parannettavaa, jotta plasebohoidoista voidaan ottaa hyväksi havaitut osat (asiakkaan kuuntelu, mukana eläminen) mukaan hoitokulttuuriin. Tässä on kirjoittajan suurin vahvuus. Plasebon roolin tutkiminen ja tuominen terveydenhuoltoon voi olla oikeinkin hyvä juttu, mutta se vaatii vielä vuosia tutkimustyötä.

Kuitenkin tuntuu vastuuttomalta, että blogin sivuilla puhutaan “kiinalaisesta lääketieteestä”, joka on myytti, ja koetetaan verhoilla tämä tieteen alle. Toisaalta sivustolla on aiemmin hyökätty kirjoituksissa Skepsistä vastaan, vaikka Skepsis tekee samaa työtä kuin alussa mainittu Knuuti ja pyrkii vähentämään huuhaan määrää maassamme. Mielestäni kirjoittaja ei myöskään sanoudu irti huuhaasta tarpeeksi, kuten akateemisen ihmisen tulisi tehdä (vrt. persut ja rasismi). Myöskin Skepsiksen Huuhaa-palkinnon arvostelu ja ilkkuminen kertoo, ettei kirjoittaja ole ymmärtänyt Huuhaa-palkinnon tavoitetta ja kenelle sitä myönnetään. Tällainen kirjoittajan toteuttama hyökkääminen faktapohjaista maailmaa vastaan ei palvele ketään ja antaa kyseenalaisen kuvan Tampereen yliopistosta. Itse en haluaisi nähdä työnantajani liputtavan “alternative facts”:in puolesta.

Avaan tähän loppuun vielä skeptisyyden ja vastakkainasettelun eroa. Aarva kirjoittaa blogissaan seuraavaa: Juhani Knuuti mainitsee kiinnostavasti inkiväärin, jonka suhteen hän kertoo muuttaneensa mielensä. Onko inkivääri siis ollut hänen käsitteistössään epäilyttävää huuhaata ja nyt se on – mitä? En tietenkään tiedä, mitä Knuuti on asiasta ajatellut, mutta voisin kuvitella, että hän on suhtautunut skeptisesti inkiväärin käyttöön nivelrikon hoidossa, sillä ajatus kuulostaa aika korkealentoiselta ensimmäisen kerran luettuna. Knuuti on kuitenkin tiedemies, joten hän lienee selvittänyt onko asiasta tutkimusta ja muodostanut mielipiteensä vasta tämän jälkeen. Mitä inkivääri nyt sitten on? Buranaan verrattavissa oleva tulehduskipulääke, kuten jo artikkelissa mainitaan. Tällä tavalla toimii analyyttinen ja skeptinen ihminen. Ei tästä kannata lähteä hakemaan huuhaan ja tieteen vastakkainasettelua inkiväärin kautta.

Summa summarum, tuntuu siltä, että sivusto taiteilee huuhaan ja tieteen rajamailla ja yrittää verhoilla uskomushoitoja kuulostamaan tieteellisesti todistetuilta, vaikka tutkimustulokset puhuvat aivan toista.

PS. Suomessa alkoholin mainonta on hyvin rajoitettua.

PPS. Kannattaa myös lukaista Juha Leinivaaran kirjoitus samasta aiheesta.