4. heinäkuuta 2019 - 21.47

Ostin keväällä 2014 käytettynä Lenovon Thinkpad X1 Carbon -kannettavan. Kone maksoi tuolloin 1200€, kun se hinta oli uutena (2012) ollut jotain kahden ja kolmen tonnin väliltä. Asensin tuolloin vielä uutukaisen Kubuntu 14.04 LTS -julkaisun käyttikseksi ja rupesin duunailemaan koneella juttuja.

Ja tulihan niitä sitten tehtyä. Kone oli päivittäisessä käytössä 4 vuotta ja se reissasi ympäri Suomen ja ulkomaillakin pyörähti. Kuitenkin viime syksynä jossain välissä kone ei enää herännyt, kun läpän laski kiinni ja avasi. Aukaistessa näyttö pysyi mustana, vaikka kone ruksutteli jotain. Ajattelin, että jokin läpän mekanismi on pettänyt, mutten asiaa oikein koskaan kerennyt selvittelemään. Käyttelin konetta kuitenkin edelleen, mutta niin, että sammutin sen aina. Kone kuitenkin buuttaa muutamassa sekunnissa loginiin, joten ei hätää.

Nyt kuitenkin tuo Kubuntu-julkaisukin tuli elinkaarensa päähän, joten ajattelin tarkistaa, ettei nyt kuitenkin ollut vain softavika. Ja olihan se! Löin uusimman Fedoran koneeseen ja kaikki pelaa taas. Intelin prossujen tietoturvaongelmat tätä konetta ovat eniten hidastaneet ja akun kesto ei ole koskaan ollut hyvä, mutta muuten tätä käyttää edelleen oikein mielellään. Pidän näppäimistöä ja tappihiirtä parhaana, mitä olen koskaan käyttänyt. Työkoneena tällä erää käytössä oleva X280 ei ole alkuunkaan näin hyvä varsinkaan tappihiiren osalta.

Kubuntu 14.04:aa tuli myös ajettua koko elinkaaren ajan ja olin kyllä onnellinen käyttäjä. Käyttis toimi vikkelään ja vakaasti, joskin sitten lopulta korruptoitui tuon läppärin sulkemisen kanssa. Myös Chromiumin päivitykset laahasivat perässä aivan jäätävästi, joten ei Canonical nyt aivan puhtaita jauhoja saa. Kuitenkin KDE 4:n viimeinen intanssi toimi juuri, kuten minä sen haluan toimivan, joten olen tyytyväinen. Tykkään käyttiksestä, jonka saan kustomoitua vastaamaan omia työtapoja, eikä päinvastoin.

Nyt alla on Fedora 30, jonka käyttöikä on maksimissaan puolitoista vuotta, joten sitten täytyy taas katsella, että siirrynkö Fedora 31:een, vai kokeilenko jotain muuta KDE-distroa. Työkoneessa on nyt Kubuntu 18.04 Fedoran sijaan, joten tulee näitä suosituimpia jakeluita pyöriteltyä puolin ja toisin.

X1 Carbon jatkakoon puksutteluaan.
 

Aiheet:
27. kesäkuuta 2019 - 19.23
Kuva

Kirjoittelin aiemmin miesten lätkämenestyksistä eri maiden välillä. Pyörittelin nyt voitokkaan MM-turnauksen jälkeen taas dataa. Käsittelen tässä vain modernia jääkiekkoa vuodesta 1992 eteenpäin. Vuoden 1992 kisat olivat ensimmäiset, joissa mukana oli Venäjä Neuvostoliiton sijaan ja mestaruus ratkaistiin playoff-menetelmällä.

Näin 28 MM-turnauksen sijoitusten keskiarvoissa viisi maata nousee ylitse muiden. Ruotsi on menestynein kiekkomaa keskiarvoisen sijoituksen ollessa karvan yli kolme. Käytännössä Ruotsi pelaa siis mitaleista aina. Tätä tekevät myös perässä tulevat Kanada ja Suomi. Tsekki oli vielä hetki sitten menestyneempi, mutta heillä viimeiset vuodet ovat menneet nihkeästi ja MM-kisasijoituksen ka. on vajaat neljä. Viidentenä olevan Venäjän keskiarvo on pykälän yli neljän ja tämä johtuu lähinnä 2000-luvun alun sekoiluista kiekkokaukaloissa. Tällöin oli lähellä, ettei Venäjä jopa tippunut ykkösdivariin. Nämä viisi maata ovat samalla myös ainoat, jotka ovat aina pelanneet MM-kisoja korkeimmalla sarjatasolla.

Viiden kärkimaan sijoitukset 1992 - 2019

Seuraavaan rykelmään nostan neljä kiekkomaata: USA (6,04), Slovakia (7,63), Sveitsi (8,32) ja Saksa (10,07). Yhdysvallat on nostanut profiiliaan tämän vuosituhannen puolella, mutta jymypotti on vielä antanut odottaa itseään. Voisin kuitenkin kuvitella, että finaalipaikka irtoaa vielä seuraavan viiden vuoden sisään. Slovakia ei ole viime vuosina pärjännyt, mutta vuosituhannen vaihteen menestysvuodet pitävät vielä keskiarvon aika korkealla. Sveitsi taaseen pyörähtä B-sarjassa 90-luvulla, mutta on viime vuosina pelannut kaksi kertaa finaalissa Ruotsia vastaan, joten käyrä on mennyt selkeästi ylöspäin. Myös Saksan käyrä on mennyt ylöspäin ja viimevuotinen olympiahopea oli jättipommi, vaikkei se tässä tilastossa mitenkään näykään.

Neljän seuraavan kärkimaan sijoitukset 1992 - 2019

Kolmas kategoriani sisältää seuraavat kiekkomaat Latvia (11,00), Norja (12,32), Valko-Venäjä (12,58), Ranska (13,61) ja Tanska (14,25). Eritoten olen ilolla seurannut Tanskan nousua kiekkomaaksi. Maa, jossa ei pysty luistelemaan ulkona on nyt kuitenkin tasainen pääsarjatason kiekkomaa. Ranskan taival taasen pääsarjatasolla päättyi tänä keväänä ja ensi vuonna vauhtia haetaan ykkösdivarista.

Viiden seuraavan kärkimaan sijoitukset 1992 - 2019

Suomalaiseen jääkiekkoiluun on nyt tarttunut voittamisen kulttuuri; sekä miehiin että naisiin. On siis mahdollista, että voimme juhlia mestaruutta jo ensi vuonna uudestaan miesten puolella.

 

Aiheet:
21. kesäkuuta 2019 - 11.47
Kuva

Ruotsalais-tanskalaisen rikossarja Sillan kaikki neljä kautta on nyt tullut katseltua ja kyseessä on yksi parhaita TV-sarjoja – ellei paras – joita on tullut tsiikailtua. Katselin ensimmäiset pari kautta niiden tullessa Netflixiin joskus 2015 ja tänä vuonna katseltiin nyt viimeiset kaksi kautta, kun Netflix oli nekin sisältötarjontaansa haalinut.

Jos kausia pitäisi jotenkin arvottaa, niin en oikein muuta osaa sanoa kuin, että toinen kausi oli inasen heikompi kuin muut kaudet. Yllätyksenä tuli myös, ettei neljännessä kaudessa ollut kuin kahdeksan jaksoa muiden kausien kymmenen sijaan. Jokainen 38 jaksosta oli kuitenkin jännittävää viihdettä.

Nordic noir toimii ja poliisisarjan näkökulmasta koen, että Silta hakkaa kaikki jenkkituotannot mennen tullen. CSI ja kumppanit ovat kevyttä komediaa Sillan rinnalla. Sarjaa voi suositella kaikille rikossarjoista tai yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille. Ja tietysti sarjan päähenkilön Sagan autismin/aspergerin kanssa painiva hahmo on kiinnostava. Miten yhteiskunta ja työkaverit suhtautuvat ihmiseen, joka toimii erilailla kuin he.

Suomalainen Sorjonen ei pääse lähellekään Sillan käsikirjoituksen tasoa, vaikka muuten suomalaisella vastineella on hetkensä. Sillan selkeästi parasta antia on käsikirjoitus, joka on niin monisyinen, ettei katsoja arvaa syyllistä kovinkaan nopeasti.

Odottelen, koska saamme pohjoismaisen scifi-sarjan katseltavaksi. Enkä tarkoita tällä Iron Skyta tai Star Wreckiä, vaikka Samuli Torssonen hyvää työtä tekeekin. Sillan kaltainen melankolinen ja vakava scifi toimisi omaan makuun paremmin kuin Star Wreck.
 

Aiheet:
12. kesäkuuta 2019 - 21.52

Olen seurannut Maikkarin F1-uutisia noin 20 vuotta. Vielä muuttaessani ensimmäiseen yksiöön vuonna 2006 selaimen kolme ensimmäistä (aina) aukiolevaa välilehteä olivat The Daily Roxette, Maikkarin F1-sivusto ja F1-forum. Nykyään en tapita näistä enää mitään aktiivisesti, mutta kahta ensimmäistä luen, kun sopiva otsikko kävelee vastaan sosiaalisessa mediassa.

Maikkarilla oli ennen tarjota kuski- ja rataesittelyt, kuntopuntarit, uutiset, pistetilastot ja sen sellaista. Nyt näistä ei ole tarjolla kuin uutiset. Koko F1-sivusto on kutistunut sekavaksi sillisalaatiksi, josta sisältö on lähtenyt kävelemään jo aikoja sitten. Tulee mieleen nihkeä WordPress-sivusto, jossa seikkaillaan vain yhdellä sisältötyypillä tägien kautta. Tähänkö www:n kehitys on johtanut?

Sinänsä tämä ei ole ollenkaan yllättävää. Kun haluan seurata pistetaulukoita ja kauden edistymistä, suuntaan Wikipediaan. Sieltä löytyy juuri se sisältö mitä haluan. Uutisia siellä ei kuitenkaan ole. Uutisista haluaisin nähdä kronologisen listauksen, jotta voisin listasta nopeasti katsoa, mitä haluan lukea ja klikata ne auki erillisiin välilehtiin. Tällaista optiota maikkari ei tarjoa. Joskus jopa uutisen uuteen välilehteen avaaminen on estetty.

Jokainen uutinen (geneerinen sivu?) on ahdettu täyteen videoita, joita en jaksaisi ollenkaan. Samoin sivuilla on mainoksia ja linkkejä ties minne muualle sisältöön. Adblock tietysti estää mainokset, mutta aivojani kuormittaa silti linkit ties mihin salkkariuutisiin ja klikkiotsikoihin.

Parhaiten F1-uutisten lukeminen onnistuukin Maikkarin teksti-tv:stä! On hieman tragikoomista, että vuotta 2019 Maikkari tarjoaa luettavaa sisältöä parhaiten 70-luvun teknologialla.

Lätkän MM-kisojen aikaan tuli pelien tilanteita ja tuloksia seurattua Ylen teksti-tv:stä (puhelimen selaimen kautta tosin), koska se oli reaaliaikaisin ja informaatiotihein vaihtoehto. Olennainen – ja vain olennainen – oli tarjolla helposti.

Teksti-tv

En tykkää tästä web-kehityksen kehityksestä. Meillä olisi hienoja teknisiä ratkaisuja erilaisiin sisältöihin ja silti joudumme lukemaan mainostoimistojen väkertämiä WP-sivuja, joissa pääosassa on aivan muut asiat kuin sisältö ja sen tarjoamien kuluttajalle.

 

10. kesäkuuta 2019 - 18.15
Kuva

Eilen tuli luukutettua Pirkan pyöräilyssä pisin tarjolla ollut matka. Päivän saldoksi kertyi 219 kilometriä, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin ajamani päivämatka ja kaikkiaan toinen yli kahdensadan kilometrin päiväajo. Ja olihan tämä oikeastaan vasta kuudes yli satasen lenkki viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mutta hyvin meni!

Olin tankannut koko edellisen viikon ja vielä lauantaina Särkänniemen buffetissa tuli täytettyä mahaa. Sunnuntaiaamuna heräsin neljältä aamupalalle (makaronia ja kalapuikkoja), painuin tämän jälkeen takaisin unille ja nousin seitsemältä ylös. Siitä sitten vessan kautta jäähallille odottamaan starttia.

Aamusta kaatoi vettä oikein kunnolla ja olin jäähallilla jo aivan märkä. Onneksi oli niin lämmintä, ettei sade haitannut ollenkaan, vaan shortsit ja t-paita olivat riittävät päällä. Noin 7.40 lähdimme Maran kanssa viimeisten pitkämatkalaisten mukana ajamaan.

Pirkan pidemmät lenkit ajetaan isoja teitä pitkin. Liikennevalot vilkuttelevat keltaisia ja ihmisiä on ohjaamassa liikennettä suurimmissa risteyksissä. Oli siis hyvä ajaa ilman pysähdyksiä ensin Rantatunnelista ja siitä sitten kohti Nokiaa ja Hämeenkyröä, josta takaisinpäin Ylöjärvelle ja siitä pohjoiseen Kurua kohti ja Näsijärven itäpuolta takaisin Tampereelle.

Epämääräisellä vauhdilla tuli ajeltua ensimmäiset kilometrit, mutta Nokian rajan hujakoilla törmäsimme ensimmäiseen (tai ehkä siis viimeisenä lähteneeseen?) Team Rynkeby -joukkueeseen. Ajoimme heidän perässään parikymmentä kilometriä, kunnes he pitivät omaa taukoaan ja me jatkoimme eteenpäin.

Ensimmäinen taukopaikka oli 44 kilometrin jälkeen. Tässä vaiheessa sade alkoi heittää ja itselläni alkoi elimistössä tuntua jo hieman murkinan tarvetta. Taukopaikalla ei kuitenkaan ollut tarjolla mitään muuta kuin juotavaa ja rusinoita! Tämä oli pettymys (en syö rusinoita).

Seuraavalle etapille lähdimme turkulaisen Team Rynkeby -ryhmän perässä, mutta hekin hidastelivat, joten painoimme taas menemään kahdestaan. Joitakin kilometrejä ennen Hämeenkyrön taukopaikkaa turkulaisryhmä sai meidät kiinni ja iskimme peesiin ja saimme hyvän draivin pitkän matkaa. Hämeenkyrössä olikin sitten onneksi tarjolla banaania ja suklaapatukoita. Molempia yksi kappale naamaan ja baanalle. Turkulaiset jäivät vielä taukoilemaan, joten painoimme jonkun toisen keltapaitaisen tiimin perässä, kunnes he taas jäivät omalle tauolleen, jolloin jatkoimme kahden seuraavalle taukopaikalle.

Tämä kaava toistui moneen kertaan ja tuntuikin, että suurin osa ajajista kuului johonkin Team Rynkeby -joukkueeseen. Matkan puolessa välissä keskituntinopeutemme oli yli 25 km/h, mikä oli todella hyvin ja siitä sai kyllä kiittää keltapaitaisia joukkuita, joiden imussa oli hyvä tulla (varsinkin heistä joku tuntui vähän väliä tiputtavan ketjut, joten sitten mentiin 15km/h teknistä vauhtia, joten itse pääsi vähän lepuuttamaan jalkoja). Yhteensä keltapaitojen perässä tuli ajettua jotain 30-50 kilometriä.

Kurun jälkeen alkoikin sitten paluu takaisin etelää kohti. Vastatuuli tiputti vauhtia, eikä keltapaitojakaan enää sattunut huudeille – ennen kuin turkulaisryhmä onnistui ohittamaan meidät muutama kilometri ennen maalia, vaikka koetin viimoisen 10 kilometrin välin vetää niin kovaa kuin vain jaksoin.

Maaliin tullessa oli aika rento olo ja tuntui siltä, että aamuisesta lähdöstä oli jo iäisyys. Mitä ajosta sitten jäi käteen? Lähinnä tunne, että vähän ylitti omia fyysisiä rajojaan. Maisemia ei tullut juurikaan katseltua. Tällä hetkellä ei kiinnostaisi pätkääkään lähtä ajamaan lenkkiä uusiksi. Oma kroppa toimi aika hyvin koko reissun ajan. Oikea polvi kipeytyi puolessa välissä ja Muroleen kohdilla nappasin Ibuxinin (Burana) ja se onneksi sittemmin lievitti kipua ja varmasti edesauttoi myös sitä, että niska kesti maaliin asti. Matkan puolesta lihaksisto olisi kestänyt vielä ainakin 50 lisäkilometriä. Päivän aikana tuli juotua ehkäpä jotain kolmisen litraa, mikä oli selkeästi liian vähän ja tänään onkin vähän päätä särkenyt ja ollut nestehukkaa.

Suurella osalla (95%?) pisimmän lenkin ajajista oli omaa fillariania uudempi ja parempi tsyggeli. Marahan ajoi lenkin maastopyörällä, enkä itse ainakaan bongannut ketään toista, joka olisi reissun taittanut niin leveillä renkailla. Olisi itsellekin tuottanut lisähaastetta. Rispektit.

Taukopaikkojen tarjoilut olivat selkeä pettymys. Banaaneja oli jaossa vain kahdella paikalla ja suolakurkkuja kolmella, mutta nekin olivat ohuita voileipäkurkkuja. Leipää oli yhdellä taukopaikalla ja sen päälle ei ollu tarjolla mitään muuta kuin edellämainittuja suolakurkkuja – ei edes voita. Kouvolassa aikoinaan tuli poljettua 7-8 kertaa yöpyöräily, jonka tarjoilut olivat huomattavasti paremmat.

Oli miten oli, tämä elämys on nyt koettu, joten ajatukset kohti seuraavaa – mikälie se sitten onkaan.