Gyllene Tideriltä pyörähti viimeinen studioalbumi ulos ennen, nyt jo käynnissä olevaa, bändin jäähyväiskiertuetta. Samma skrot och korn on hieman ristiriitainen tapaus, mutta kuitenkin hyvä albumi.
Ensimmäisenä sinkkuna julkaistiin Jag drömde jag mötte Fluortanten. Kolahti toisella tai kolmannella kuuntelukerralla aivan totaalisesti. Todella hyvä ralli. Ei suoranaisesti kuulosta GT:ltä, muttei suoranaisesti miltään muultakaan. Sopiva mixaus 70-lukua, Gesslen sooloja ja Gyllene Tideriä. Ehkä lähimmäksi tätä biisiä pääsee Här kommer alla känslorna tai Jag skulle vilja tänka en underbar tanke.
Albumi itsessään kuulostaa hyvin Gyllene Tideriltä, mutta suoranaisesti mitään Sommartiderin tai Gå & fiskan kaltaisia hittejä levyllä ei ole yhtään. Albumi on kuitenkin vahva kokonaisuus, eikä siellä ole heikkoja lenkkejä mukana.
Oikeastaan, kun tarkemmin pohdin, niin en oikein ole koskaan ollut kiinnostunut GT:n albumeista, vaan lähinnä biiseistä. Hittejä on järjetön kasa ja livelevyt tarjoavat niitä kovalla sykkeellä. En muista koska olisin kuunnellut viimeksi Moderna tider tai Puls-albumit lävitse. Albumina olen soitellut lähinnä vain näitä kahta uusinta, jotka ovat todella tasapainoisia kokonaisuuksia. Kuitenkin, Gyllene Tiderin perintö on valtava läjä kovia poppibiisejä ja pari balladia.
Uusimmalle kiekolle on mahdutettu pari hyvää twistiä. Någon att hålla i hand on koveribiisi, kuten pari muutakin Gyllene Tiderin rallia 80-luvulla oli, eikä tämä ole ollenkaan hullumpi. Samoin rumpali Micke Sydin laulama Låt denna trumslagarpojke sjunga! on oiva piristys 80-lukua.
Olisihan sitä tietysti toivonut, että viimeisimmälle levylle olisi tullut jokin järjetön leka, mutta ei tullut (joskin Fluortanten on omasta mielestäni GT:n paras biisi tämän vuosituhannen puolella). Nyt sitten vielä viimeinen kiertue loppuun ja sitten se oli siinä. 40 vuotta Gyllene Tideriä. Haikeaksi vetää.