Blogi

Luin tässä taannoin kolme kertomusta, kuinka ihminen on menettänyt uskonsa. Tarinat ovat hyvin erilaiset, mutta kuitenkin niin samanlaiset.

1

Ensimmäinen kertoja on Jouni (nimi on muutettu). Hän on kasvanut Jehovan todistaja -perheessä ja käynyt itse kasteella 12-vuotiaana. Hänellä on ollut vahva usko Vartiotornin tarjoavan hänelle totuuden, jota ei tarvitse pohtia sen enempää. Kuitenkin todistajista eronneet ihmiset ovat maininneet, etteivät kaikki Vartiotornin opetukset pidä paikkaansa ja eritoten Jounia on jäänyt mietityttämään vuosi 607 eaa. Vartiotorni opettaa Jerusalemin tuhoutuneen tuona vuotena, vaikka niin Raamattu, historiallinen tieto kuin osin jopa Vartiotornin oma kirjallisuus kertoo Jerusalemin tuhoutuneen vuonna 587 eaa. Lopulta asia vaivasi Jounia jo liikaa ja tutkittuaan asiaa hän huomasi, ettei Vartiotornin oppi pidä paikkaansa. Tämä romutti samalla vuoden 1914 opetukset ja sitä kautta koko todistajuuden merkittävyyden.

Jouni päätti erota Jehovan todistajista. Hän ei pystynyt enää valehtelemaan itselleen ja koki parhaaksi elää ilman Vartiotornin oppeja, jotka eivät olleet totta. Samalla hänen koko sukunsa rupesi karttamaan häntä ja Jouni joutui rakentamaan koko sosiaalisen lähipiirinsä uudelleen. Jehovan todistajat eivät kykene keskustelemaan kritiikistä uskontoaan kohtaan, vaan eriävät mielipiteet suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Tämä on erittäin valitettavaa, mutta suljettu yhden totuuden yhteisö tarjoaa kasvualustan tällaisille vääryyksille.

2

Toisen vastaavan kertomuksen tarjoaa saksalainen Natalie Grams, joka toimi vuosia homeopaattina. Hän halusi ihmisten ymmärtävän homeopatian hyödyt, jotka oli nähnyt vuosien saatossa yhä uudestaan ja uudestaan. Grams ryhtyi kirjoittamaan kirjaa homeopatiasta. Yllätyksekseen hän kuitenkin huomasi, etteivät tutkimustulokset tukeneet hänen omia tuntemuksiaan. Tutkiessaan homeopatiaa Grams huomasi sen olevan placeboon perustuvat uskomushoito. Kirjastakaan ei tullut homeopatian puolustuspuheenvuoroa, vaan kritiikkiä.

Grams päätti lopettaa homeopaattina toimimisen. Hänen omatuntonsa ei antanut myöten rahastaa ihmisiä hoidoilla, joiden toiminta perustui pelkkään uskoon hoidon toimivuudesta. Hän ei koskaan kuvitellut, että hänen entiset kollegansa hyökkäisivät häntä vastaan. Kuitenkin hän sai osakseen vihaa ja haukkuja. Kritiikkiä ei kyetty käsittelemään asiallisesti, eikä dialogia syntynyt. Entiset kollegat käänsivät selkänsä; eivät kyenneet keskustelemaan kritiikistä, vaan eriävä ajatusmaailma suljettiin pois. Tämä on erittäin valitettavaa, mutta tapahtuu usein, kun ideologia on tärkeämpää kuin totuuden etsintä.

3

Kolmantena kohtaamme Courtney Allenin, joka oli rokotteiden vastustaja. Allen panosti ennemmin Himalajan suolaan ja jakoi sosiaalisessa mediassa juttuja rokotteiden “vaarallisuudesta”. Hän valehteli viedessään lastaan esikouluun, että heidän uskontonsa kielsi rokotteet. Hieman myöhemmin Allen kuitenkin näki Facebook-feedissään videon, jossa äiti piteli äskettäin syntynyttä lasta käsissään. Lapsella oli hinkuyskä. Allen järkyttyi. Hän pystyi aistimaan äidin tuskan; lapsi voisi kuolla hinkuyskään – tautiin, johon oli olemassa rokote. Allen päätti tutkia rokotteita uudestaan. Hän käytti kaksi kuukautta elämästään selvittääkseen asiaa ja tuli lopulta siihen tulokseen, että rokotevastustajat olivat valehdelleet hänelle. Rokotteet eivät olleet vaarallisia.

Nämä kolme tositarinaa kertovat siitä kuinka helposti meistä jokainen voi hurahtaa johonkin, joka ei ole totta. Johonkin, jota voidaan mainostaa totena ja sen edestä voidaan esittää vakuuttavan oloisia tutkimuksia, käppyröitä ja kertomuksia, mutta joka ei kuitenkaan todellista tarkastelua kestä.

The Vergen artikkelissa Facebookin sisältömoderaattorit kertovat näkevänsä päivittäin valtavat kasat salaliittovideoita, väkivaltaa, rasistista materiaalia ja kaikkea huuhaata maan ja taivaan väliltä. Jotkut moderaattorit ovat jopa kääntyneet uskomaan maan olevan litteä, kun he ovat joutuneet katsomaan propagandavideoita tarpeeksi pitkään.

Netflixin Behind the Curve dokkari kertoo litteään maahan uskovista ihmisistä. Osa heistä uskoo litteään maahan surutta, osa haluaa tehdä tutkimusta, joka näyttää toteen, että maa todella on litteä. Dokkarissa heidän tutkimuksensa kuitenkin tuntuvat koko ajan näyttävän maan olevan pallo. Uskoaan he eivät kuitenkaan menetä. Tarvitaan vain hieman paremmin kalibroitavat laitteet…

Ihminen pystyy uskomaan moneen asiaa: kristinuskon Jahve-jumalaan, Allahiin, homeopatiaan, litteään maahan, kuunlentojen lavastukseen ja moneen muuhun. Uskovaista ihmistä ei myöskään saa tuosta vain kyseenalaistamaan uskoaan. Jos joku rupeaa kritisoimaan jumalia tai litteää maata, saa tähän uskova vain lisää pontta omalle uskolleen. Ainut keino saada tällainen ihminen muuttamaan näkemystään, on tilanne, jossa ihminen itse – jostain syystä – päättää kyseenalaistaa omat näkemyksensä ja tutkia asiaa uudelleen. “Voisiko olla, ettei uskonlahkoni olekaan kertonut minulle kaikkea?”, “Entä jos hopeavesi onkin vaarallista?”, “Jos reikihoito perustuukin pseudotieteeseen?”

Tällä erää Suomessa yksi “mielenkiintoisimmista” kultin aineksia sisältävistä yhteisöistä on Antti Heikkilän terveysklubi Facebookissa. Siellä ainoastaan Heikkilän kanssa samaa mieltä olevat voivat keskustella. Muut suljetaan keskusteluista ulos. Heikkilä kertoo jokaisessa lehtihaastattelussa, ettei kukaan ole pystynyt todistamaan hänen kirjoituksiaan vääriksi. Todellisuudessa kirjoista on löytynyt kymmenittäin virheitä, joista osan Heikkilä on myös korjannut myöhempiin painoksiin. Eli hän on siis korjannut virheitä, joita ei hänen mukaansa ole ollut olemassakaan. Seuraajilleen hän ei voi kuitenkaan myöntää olevansa väärässä. Se ei ole lahkon johtajille mahdollista. He ovat erehtymättömiä.

Maailma on nähnyt jos jonkinlaista kulttijohtajaa, joista pahimmat ovat tuhonneet satojen ihmisten elämän. Jotkut ovat jopa tappaneet seuraajiaan. Miksi me fiksut ihmiset kuitenkin hairadamme kulttien, ponzi-huijausten tai terveyshuuhaan pariin?

En tietenkään ole itsekään tälle immuuni ja pelkään joskus hairahtavani johonkin. Olin aikoinaan muun muassa WTC-iskun salaliittouskovainen ja se on yksi eniten häpeämistäni asioista. Itselleni ei vielä maisteritason tutkinto riittänyt tuomaan ymmärrystä niin paljoa, etten olisi hurahtanut salaliittoteorioiden ihmeelliseen maailmaan. Vasta väitöskirjan tekeminen pisti minut ajattelemaan asiaa oikeasti ja tulemaan järkiini. Pyrin pitämään itseni skeptisenä kaikkea kohtaan ja toivon, etten hurahda mihinkään huuhaahan. Toivottavasti siinä myös onnistun.

Katsoin Perussuomalaisten uuden vaalivideon ja ensimmäinen mieleen syntyvä tunne on, että hävettää. Hävettää niin saatanasti. Hävettää, että olemme pystyneet antamaan Halla-ahon rasististiselle populismille näin paljon valtaa.

Videolla kerrotaan, kuinka Suomen edellinen hallitus kurjisti suomalaisten elinoloja ja avasi rajat pakolaisille. Se on juuri se hallitus, jonka maahanmuuttolinjaukset on Halla-aho kirjoittanut. Ja se on se sama hallitus, jossa Perussuomalaiset olivat linjaamassa leikkauksia köyhimmille.

Perussuomalaiset siis sotivat vaalimainoksellaan sitä vastaan, mitä ovat itse olleet rakentamassa.

Eilen nähtiin jälleen yksi esimerkki siitä, mihin tällainen vihalla ratsastaminen johtaa, kun Soinia vastaan hyökkäsi Soldiers of Oodin -hupparimies. Halla-aho tuomitsi tämän ja kehotti äänestämään, ei rähjäämään. Samaan aikaa puolueen vaalivideolla käytetään väkivaltaa ja lietsotaan vihaa. Onko ihme, jos joku ottaa oikeuden omiin käsiin?

Brexit kertoo hyvin, kuinka pitkälle populistin vastuunkanto riittää. Ennen äänestystä valheita kertoneet tahot ovat jo aikoja sitten jättäneet laivan. Voi vain kuvitella, kuinka hyvin Halla-aho kantaisi vastuun. Vastuunkantajat löytyvät jostain aivan muualta kuin populistien tai äärioikeiston joukosta.

Hävettää niin saatanasti.

Kirjoitin 2011 kuinka lihansyöminen haittaa niin planeettaamme, eläimiä ja ihmistä itseään. En kuitenkaan saanut vielä tuolloin muutettua omia ruokailutottumuksiani juurikaan. Nyt kuitenkin viimeisen parin vuoden aikana olen onnistunut vähentämään lihankulutusta ainakin 50%. Tästä suurin kiitos kuuluu tietysti Ainolle, joka on kasvissyöjä. Alkuaikoina ostin itselleni leikkeleitä, mutten sittemmin ole enää jaksanut. Eikä ole mitään tarvettakaan.

Viime vuonna ostin nisäkkään lihaa kotiin noin kymmenen kertaa. Kalaa jonkin verran ja lintua en tainnut ostaa kertaakaan. Tänä vuonna olen tähän mennessä ostanut lihaa kotiin noin kolme kertaa. Töissä lounaalla tulee syötyä kuitenkin edelleen lihasta. Kasvisvaihtoehtojakin syön, mutta valitettavasti uudet kasvisproteiinituotteet eivät vielä ole löytäneet lounasravintoloiden menuihin.

Perjantaina tarttui kaupasta mukaan hunajabroileria, kun oli -30% ja vanhaksi menevää tavaraa. Paistoin paketillisen eilen ja maistelin sitä samaan aikaan LikeMeatin “kanan” kanssa. Olin vähän ihmeissäni, koska kasvisproteiini”kana” oli omaan makuun huomattavasti parempaa kuin oikea kana.

Ilmastoahdistukseen lihankulutuksen vähentäminen on hyvästä. Se taitaa olla itselleni tällä hetkellä suurin syy vähentää lihan käyttöä. Joskin kestämättömältä tuntuu ajatus eläinten kasvatuksesta ruuaksi myös eettiseltä puolelta.

Lihan korvaaminen kasvisvalmisteilla ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin se on nyt. Jo aiemmin mainitsemani saksalaisen LikeMeatin tuotteet ovat aivan mahtavia! Valitettavasti niitä ei aivan kaikista kaupoista saa, joten täytyy pakkasessa pitää jonkinlaista puskuria. Kastikkeet ja laatikot syntyvät näistä helposti. Käyvät suoraksi korvikkeeksi esim. kanalle tai naudalle. Tämän lisäksi kotimaiset nyhtökaura ja härkis ovat ihan ok tuotteita, joskaan eivät maussa pärjää LikeMeatin valmisteille. Tämän lisäksi on paljon muitakin valmisteita, jotka ovat erittäin hyviä. Omasta mielestäni usein parempia kuin eläinperäiset, joita ne pyrkivät matkimaan.

Hiljalleen pystyn tekemään oman osani ilmastonmuutoksen voittamiseen ja vähentämään lihankulutuksen johonkin alle sataan grammaan viikossa.

Sain aikoinaan rippilahjaksi parranajokoneen. Se oli hyvä, mutta vähitellen sen akku kului loppuun ja partaa pystyi leikkaamaan vain kone seinässä kiinni ajon ajan. Lopulta akku meni niin huonoon kuntoon, etteivät elektronit enää virranneet sen lävitse, joten oli pakko vihdoin ja viimein mennä kaupoille ostamaan uusi. Pärjäsin tällä ensimmäisellä härvelillä 15 vuotta.

Syksyllä 2013 päädyin kuitenkin Anttilaan etsimään uutta parranajokonetta. Poistomyynnissä oli Remingtonin vastaavan näköinen laite (-50%), joten ostin sen. Philipsini oli saanut korvaajan.

Kotona huomasin, ettei ostokseni ehkä ollutkaan paras mahdollinen (halvinhan se oli). Akun lataamiseen meni 24 tuntia, eikä parran ajaminen onnistunut laturin ollessa seinässä.

Ensimmäisillä ajoilla huomasin, ettei ajo ollut alkuunkaan niin pehmeää kuin aiemmalla koneella. Remington suoranaisesti repi karvoja irti, niin että se kirpaisi, eikä tämä “ominaisuus” ajan myötä hävinnyt minnekään. Onneksi oma parraskasvuni ei vaadi päivittäistä ajamista.

Viisi vuotta keplottelin tällä härvelillä, mutta loppuvuodesta leikkuri ei enää mennyt päälle, ja kun sen lopulta sai päälle, se ei enää sammunut power-nappulasta, vaan avaamalla teräosio lennosta auki!? Ja akkuhan siinä laitteessa ei missään vaiheessa kestänyt kovin montaa ajoa. Lopulta hädin tuskin yhtä.

Lopulta Prismasta jäi käteen uusi Philipsin parranajokone. Olen tähän mennessä ladannut sen akun kerran ja se toimii sillä latauksella edelleen. Kone ei ole repinyt missään vaiheessa yhtään karvaa, joten olen siinäkin mielessä tyytyväinen ostokseeni.

Remingtonin parranajokone on yksi huonoimpia, ellei huonoin, ostos, mitä on tullut tehtyä. Onneksi siihen ei montaa kymppiä uponnut valuuttaa. Itse asiassa tämä uusi silppuri oli halvempi kuin edeltäjänsä olisi ollut täysihintaisena.

Oppiko tästä nyt sitten mitää tai jäikö käteen muuta kuin karvat? En tiedä. No, ainakin nyt parranajo on taas pikemminkin nautinto kuin kärsimys.

Gpiste.org on ollut nyt kuukauden ajan Drupal 8:n päällä toimimassa. Ihan hyvältä näyttää, vaikka tekemistähän tässä on vielä vaikka kuinka. Mennään betalla vielä pitkään. Toimii kuitenkin sekä desktopilla että mobiilissa, joten sisältö on saatavilla ja sillä pääsee nyt jo aika pitkälle.

Graafinen suunnittelijahan mä en ole, joten täytyy nyt vaan pärjätä sellasella leiskalla ku sattuu tulemaan. Palasin designissa kesällä 2015 käyttämääni värimaailmaan, kun se tuntui hyvältä.

Joitain sivustosuunnittelun filosofisia ajatuksia tässä pyrin noudattamaan. Kuten huomaa, niin mitään karuselleja tai superhero-elementtejä näiltä sivuilta ei löydä. Samoin sivusto ei laajene koko näytön kokoiseksi 4K-ruudulla. En yhtään diggaa sellaisista sivuista, joilla näkee yhden sanan, kun fontti on giganttisen kokoinen. Luonnollisesti haluan kuitenkin pitää fontin sen kokoisena, että sitä pystyy lukemaan sekä desktopilla että mobiilissa.

Käytössä on myös perinteinen navigaatiopalkki desktopilla, enkä luota pelkän hampurilaismenun voimaan. En halua aiheuttaa käyttäjälle yhtä ylimääräistä klikkausta, kun siihen ei ole mitään tarvetta.

Ja käytössä on myös animointeja hyvin maltillisesti. En halua sivuille mitään pyöriviä latausikoneita tai vilkkuvia valoja linkkien hover-efektiin.

Eikä täällä muuten lähde automaattisesti mikään videokaan pyörimään (poislukien 404-sivu...). Se jos mikä on ärsyttävää. Sivustoa voi myös kelata alas ja ylös nuolinäppäimillä (toisin kuin maikkarin sivuja välillä).

Aikomukseni ei siis ole pyöriä kaikkien nykyisten muoti-ilmiöiden mukana vaan panostaa lähinnä sisältöön. Blogaus on kivaa, mutta olen nyt julkaissut myös muutamia omia proosatekstejäni. Tulen niitä lyömään linjoille jatkossa vielä lisää. Samoin uutena sisältöelementtinä on julkaisut-osio. Olisin halunnut tähän käyttää Bibliography & Citation moduulia, mutta se ei osaa vielä hakea kunnolla tietoja Zoteron exportista, joten jään odottelemaan moduulin kehitystä ja menen tällä erää staattisella sivulla.

Muuten teknisellä puolella otin käyttöön Varbase-distron, joka tarjosi suoraan laatikosta paljon hienoja juttuja ja säästi kehittäjän työtä suuresti. Täydellinen ei tämäkään ole, mutta olen silti hyvin tyytyväinen. Sisällön tuottaminen on entistä rattoisampaa :)