19. toukokuuta 2015 - 21.44

Avaruudesta musiikki kantautuu. Anssi Kelalta ilmestyi uusi albumi Nostalgiaa viime viikolla. Olin jo aiemmin päättänyt, etten missään tapauksessa kirjoita levystä samantien. Odotukset olivat niin korkealla, että pettymys oli varma. Näin siis ajattelin.

Kuuntelin levyn läpi välittömästi perjantaiaamuna pariin otteeseen. Pari ensimmäistä biisiä kolahti semisti heti, mutta siihen se sitten jäi. Tuntui, että albumi oli vähän puolivillainen tekele. Ei huono, mutta huippukohdat puuttuivat tyystin.

Onnekseni totean olleeni oikeassa, ettei kannattanut lähteä albumia arvottamaan ennen kuin sitä oli pyörittänyt muutaman päivän. Moni on kommentoinut, ettei Nostalgiaa voi verrata mihinkään muuhun kuin Kelan edelliseen albumiin Anssi Kelaan. Olen jokseenkin samaa mieltä. Levy jatkaa siitä mihin edellinen tarina jäi, mutta kaikkien onneksi tämä ei ole lisää sitä samaa, vaan kyseessä on kuitenkin oma kokonaisuutensa.

Pidin siis edellisestä kiekosta todella paljon ja muistan kuinka se kolahti välittömästi Venetsiassa hotellin sängyllä sitä kuunnellessani. Ensin kolahti Levyhylly pelastaa ja vähän myöhemmin Miten sydämet toimii? Listasin kiekon silloin suoraan vuoden albumiksi ja sitä se loppupeleissä olikin, vaikka Gyllene Tider pääsikin hyvin lähelle; ehkä jopa tasapeliin.

Mutta nyt ajauduin jo nostalgian puolelle. Kelan uusin on siis toimiva paketti, mutta onko se edeltäjäänsä parempi? (Tarviiko sen edes olla?)

On ja ei. Tämä on kokonaisempi albumi, mutta ei tällä toisaalta sitten ole samanlaisia edellämainittuja järjettömän kovia hittejä (voi olla, että olen viikon päästä jo toista mieltä). Olen tähän mennessä kuunnellut levyä kokonaisuutena koko ajan alusta loppuun, eikä ole ollut tarvetta tiputtaa mitään biisejä pois soitosta. Edellisen kiekon kanssa Levoton tuh.. tyttö tuli soitettua puhki. (Sitä sattuu todella, todella, harvoin.)

Kuten jo todettua, Nostalgiaa lähtee käyntiin järkyttävän vahvasti Tanssilattialla ja Viimeinen yö -kipaleiden kanssa. Molemmat kuuluvat ehdottomasti Kelan top10-tekeleisiin. Nimikkobiisi ja ensimmäinen radiosinkku Nostalgiaa ei itseeni aivan täysin uponnut. Biisissä on hetkensä, mutta pieru ei vaan toimi lyriikoissa – ei pahalla. Toinen asia, mikä ei sitten minuun iske, on falsettilaulanta. Jouduin kuuntelemaan sitä Gesslen hoilaamana parilla biisillä ja nyt Kela astuu samaan miinaan Nahkaa ja luuta -kipaleessa. Täytyy kuitenkin sanoa, että Kela vie näissä falseteissa voiton, mutta ilmankin olisi tosiaan pärjätty.

Yksi edellisen albumin ongelmakohta oli kaksi levyn lopettavaa biisiä peräkkäin (levyn lopussa tietty, duh!). Roxette sortui samaan Charm Schoolin kanssa. Nostalgiaa sitä vastoin loppuu todella tyylillä. Kuolleen miehen kitara päättää levyn pirteästi positiivisella viballa. Itselleni siitä tulee samoja fiiliksiä kuin Suuria kuvioita -pitkäsoiton Faijan haamu sekä Mies ja meri -kappaleista.

Mitä tästä nyt sitten jäi käteen? No, erittäin hyvä pop-albumi massiivisella kasaritwistillä. Diggaan. Koska Roxetten syksymmällä tuleva pitkäsoitto on vielä kuulematta, en uskalla vuoden albumi -titteliä jakaa, mutta ei tästä nyt varmaan top3:n ulkopuolelle tipahdeta.

Suosittelen!

9. toukokuuta 2015 - 22.42

Sosiaalinen media on nyt pyörittänyt uusinta plokipostaustasi ja tulinpa sen itsekin lukaisseeksi.

En tiedä oliko tämä tarkoitettu vitsiksi, mutta paha mieli minulle tuosta tuli. Miksi yksi maamme johtavista poliitikoista – ja mitä ilmeisemmin tuleva valtiovarainministeri – kirjoittaa näin loukkaavaa tekstiä?

Jos arvon poliitikko kokee puolet eduskunnan puolueista "takiaispuolueiksi", minua jää mietityttämään, mikä on arvostuksenne demokratiaa kohtaan? Pitäisikö perussuomalaisilla olla 200 edustajaa, jotta maassa olisi sellainen eduskunta, johon olisitte tyytyväinen? Puhutte usein "että kyllä kansa tietää", mutta ilmeisesti kansa tietää oikein ainoastaan äänestäessään perussuomalaisia?

Mainitsette kirjoituksessanne myös "ilmastouskonnon". Ilmeisesti viittaatte tällä siihen, ettette edelleenkään ota ilmastonmuutosta vakavasti? Tätähän te mainostitte jo presidentinvaalien alla. Maailmalla kansakunnat tekevät kovasti töitä ilmastonmuutoksen estämiseksi ja te nauratte asialle? Kiina rakentaa valtavasti aurinkovoimaa, Saksa tekee samoin ja Obama linjaa vastaavia asioita Yhdysvalloissa. Kansakunnat ovat käymässä taisteluun ilmastonmuutosta vastaan. Ymmärränkö oikein, etteivät perussuomalaiset halua olla mukana kehittämässä ihmiskuntaa eteenpäin? Tai edes luomassa suomalaisille yrityksille mahdollisuutta tehdä bisnestä tässä taistelussa?

Se, että tulette valtiovarainministerin roolissa ajamaan läpi suuret leikkaukset ja sitä kautta aiheuttamaan monelle köyhälle ahdinkoa on siis sillä kuitattu, että naureskelette kasvisruokapäivälle? Tällainen olisi muuten ihan hyvästä vaikkapa taistellessa ilmastonmuutosta vastaan tai ylipäätään ihmisen terveyden kannalta.

Kaiken kaikkiaan minulle jäi todella paha mieli ylimielisestä kirjoituksestanne. Tällainenko perussuomalaisten asenne on nyt, kun hallituspaikka alkaa olla takataskussa?

Timon päivä on nyt onneksi jo lähes ohi. Toisaalta; minä juhlin tänään Eurooppa-päivää.

Terveisin,

Erno

Aiheet:
20. huhtikuuta 2015 - 18.24

Kokoomus menee työn kautta. Vaalimainokset ovat sitä toitottaneet tappiin asti. Toisaalta heidän mainoksena linjaa myös “asetetaan työ etusijalle”. Tämä on aika hyvin linjassa Mäntylahden maitseman “työ on itseisarvo” mentaliteetin kanssa.

Voisiko työ sitten olla itseisarvo, joka ajettaisiin esim. hyvinvoinnin edelle? Olin aiemmassa kirjoituksessani vahvasti tätä vastaan enkä sitä edelleenkään allekirjoita, mutta koetan pohtia tätä asiaa nyt toisesta vinkkelistä.

Ajatus työn itseisarvosta on omalla tavallaan kiinnostava, mutta se vaatii vahvasti työn määritelmän uudelleenmäärittelemistä. Pelkkä ajatus, että työstä saa rahaa, jota voi käyttää harrastuksiin ei tässä riitä mitenkään (en sitä mieltä suoranaisesti ollut aiemminkaan). Mikäli kuitenkin työ voitaisiin terminä määritellä lähelle ajatusta itsensä toteuttamisesta voisi myös ajatus itseisarvosta olla edes vähän lähempänä totuutta (, jota nyt ei absoluuttisesti tietenkään ole edes olemassa). Tästä päästäänkin sitten kivasti pohtimaan, että kelle työ on itsensä toteuttamista ja kelle ei. Toteuttaako Ugissa Mersuja kasaan hitsaava kaveri itseään? En pysty näkemään tällaista. Siwan kassa? Ei usko. Puhelinmyyjä? Tuskin. Toimitusjohtaja? Ehkäpä. Sijoittaja? Mahdollisesti. Eli siis Kokoomuksen äänestäjät mahdollisesti toteuttavat itseään työssä enemmän kuin vaikkapa SDP:n äänestäjät. (Saattoi hyvinkin lipsahtaa mutuilun puolelle.)

En itse edelleenkään haluaisi perustaa perhettä, jotta voisin tehdä töitä, joten en pysty näkemään työtä itseisarvona. Haluan kuitenkin pysyä terveenä, jotta kykenen olemaan töissä – ja ennen kaikkea haluan päästä toteuttamaan itseäni työssä, jota teen!

Olemme eläneet jo vuosikymmeniä jälkiteollistuneessa yhteiskunnassa, jossa raha pyörii palveluissa. Työnkuva muuttuu koko ajan ja tulevaisuudessa on yhä vähemmän tarjolla liukuhihnatyötä (onko sitä edes enää?). Mitä intohimokkaammin pystyy omaan työhönsä suhtautumaan sitä parempi lienee lopputulos. Eli mitä lähempänä työn pystyy pitämään itseisarvoa sitä paremmin pystyy itsensä työllistämään. Olen sitä mieltä, että muusikoille kyllä löytyy töitä, kunhan hommansa osaa. Bisnes muuttuu, mutta intohimosta on aina hyötyä.

“Työn kautta” on kuitenkin politiikassa hyvä slogan siinä mielessä, että ihmisten työnteko tulee muuttumaan digitalisaation ja kumppaneiden myötä entistä enemmän ja voi olla, että työn tarve vähentyy tasoon, jossa läheskään kaikkien ihmisten ei yksinkertaisesti tarvitse tehdä töitä. Tämä olisi yksi suurimmista muutoksista ihmiskunnan historiassa – ellei jopa kaikkein suurin. Mitä tehdä, jos töitä ei tarvitse tehdä? Pelata pelejä? Ryypätä viinaa? Opiskella? Harrastaa liikuntaa? Vai tekisikö kuitenkin töitä ihmiskunnan eteen? Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Kategorisoin itseni tällä hetkellä utilitaristiksi, joten haluan tehdä hyvä niin itselle kuin muillekin, mutta tämä utilitarismi on kokonaan toinen tarina johon palaan joskus myöhemmin… :) Ihmiskunnalla on kuitenkin mielenkiitoisia aikoja edessä – toivottavasti vielä hyvin pitkään.

18. huhtikuuta 2015 - 16.14

Katselin keskiviikon Maikkarin pääministeritentin ja torstain Ylen vaalitentin. Varsinkin Rinne tuntui olevan torstaina jo aika lailla puhki ja illan ylivoimainen ykkönen oli Haglund. Eniten minua jäi ohjelmissa häiritsemään Soinin päälle puhumiset ja muiden jutuille suoranainen halveksiva nauraminen. Tunsin myötähäpeää. Kaveri ei nyt kuitenkaan ole tyhmimmästä päästä, joten miksi pitää nauraa toisten ajatuksille?

Torstai-illan lopuksi päästiin keskustelemaan maahanmuutosta ja vähemmistöjen oikeuksista. Räsänen ja Soini saivat muilta puheenjohtajilta tylyt kommentit. En ymmärrä Kristillisdemokraattien vaalisloganin “rohkeutta”. Kyseessä on konservatiivinen puolue, jonka politiikasta on vaikea hakea rohkeutta. Enemmän se on persujen kaltaista menneeseen takertumista ja muutoksen ja maailman muuttumisen hyväksymättömyyttä. En voisi mitenkään kuvitella antavani ääntäni näille puolueille. Nykyisillä ajatusmaailmoillaan.

Eipä sen niin väliä. Annoin ääneni Vihreille jo ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä ja näillä näkymin ehdokkaani käy tiukkaa taistoa läpipääsystä. Toivotaan parasta. Jännitän tuloksia huomenna suurella sydämellä.

4. maaliskuuta 2015 - 20.12

Vihdoinkin tein lyhyen videoblogauksen tästä kannettavasta, jolla tulee näpyteltyä. Johan se on kohta vuoden ollu käytössäni.

Jäi videolla mainitsematta, että koneessa on myös taustavalaistu näppis, mikä on oikein käyttökelpoinen juttu pimeässä työskennellessä.