Blogi

Gessle julkaisi viime vuonna kaksi sooloalbumia. En vacker natt ilmestyi keväällä ja En vacker dag syksyllä. Välissä oli kesän kiertue En vacker kväll(, josta tuli myös livealbumi ulos). Tänä vuonna ilmestyi vielä Small Town Talk, joka kasaa näistä ruotsinkielisistä levyistä parhaat palat ja lisää keitokseen myös muita aiemmin ilmestyneitä biisejä. Suoranaisesti yhtään uutta biisiä tällä englanninkielisellä kiekolla ei ole.

Kaikki kolme levyä ovat hyvin rauhallisia temmoltaan (jotain kantrivivahteita) ja biisit näyttävät uutta puolta Gesslen tuotannosta. Mitään hurjia menestyksiä yksikään näistä levyistä ei ole ollut, enkä kyllä yhtään ihmettele. Minulle nämä eivät ole avautuneet oikein ollenkaan. Varsinkin vuosi sitten julkaistu En vacker dag on omaan korvaan aivan mitään sanomaton, enkä ole vielä löytänyt siltä yhtään hyvää biisiä. En vacker natt ei ole kovin ihmeellinen sekään, mutta Första pris ja Tittar på dej när du dansar ovat kuitenkin todella hyviä biisejä.

Small Town Talk sisältää näiden levyjen parhaat puolet. The Finest Prize (Första priset) ja Simple Sound (Tittar på dej när du dansar) toimivat myös englanniksi, mutta alkuperäiset biisit ovat kyllä oma valintani. Levyllä on myös pingiksen MM-kisabiisi Name You Beautiful, joka on kyllä törkeän hyvä ralli, mutta ei sovellu tälle levylle ollenkaan.

Jos näitä levyjä pitäisi johonkin edellisiin julkaisuihin verrata, niin ehkäpä Gesslen omaa nimeä kantava debyytti 80-luvun alussa tai Mazarin 2003, mutta nämä uudet ovat kuitenkin selkeästi huonompia. Eivät ole ollenkaan mun juttu – muutamaan hyvää biisiä lukuunottamatta. Ehkä Gessle näille näki tilausta elämässään, mutta toivon itse, että seuraava julkaisu palaa takaisin raikkaan popin puolelle.

Yle uutisoi kuinka Rautalammille haettiin uutta kirkkoherraa. Hakijoita oli yksi, mutta häntä ei valittu. Syynä oli pastori Anssi Massisen suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin.

Sen lisäksi, että Massinen ei suostuisi vihkimään samaa sukupuolta olevaa paria, hän uskoo myös “eheytyshoitoihin”. Nämä “hoidot” on todettu huuhaaksi – vaaralliseksi sellaiseksi – ties kuinka monta kertaa ja monet hoitoja ennen tarjonneet ovat pyytäneet julkisesti anteeksi aiheuttamaansa kärsimystä. Tässä valossa on siis päivän selvää, ettei Massista tulekaan valita kirkkoherraksi.

Jännää tästä asiasta kuitenkin tekee se, ettei kirkolliskokous ole vielä linjannut myötämielisyyttä samaa sukupuolta oleville pareille. Ei tarvitse mennä kovin kauas ajassa taaksepäin, kun Massinen olisi ollut mallikirkkoherra. Pastori, joka olisi halunnut vihkiä homoja, olisi taasen jätetty valitsematta katraan paimentajaksi. 15 vuodessa on tultu pitkä matka yhdenvertaisuuden toteutumisessa. On vain ajan kysymys, kun kirkko antaa pappiensa vihkiä vapaavalintaisesti pareja sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntaukseen katsomatta. Jo tovin suurin osa papeista on ollut valmis vihkimään homoja, jos käsky käy. Ja suuri osa on valmis tekemään niin ilman lupaakin.

Maailma muuttuu ja kirkolla on edessään suuria muutoksia. Uskonnoilla ylipäätään on edessä muutoksia vastatessaan maallistuvaan maailmaan. Mitä kirkolla on tarjottavana siinä vaiheessa, kun alle 10 prosenttia uskoo kristinuskon jumalaan? Mitä nousee yhteisen uskon tilalle? Vai nouseeko mitään? Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei ole vielä vastauksia.

Ylen uutisjutussa kerrottiin kuinka tylsyys on ihmiselle hyvästä. Pystyin samaistumaan juttuun aika vahvasti. Toisaalta olen viimeksi ollut tylsistynyt syksyllä 1993. Silloinkin se johtui siitä, että maanantai-iltaisin piti olla jotain tekemistä, kun seuraavan päivän musiikintunti jännitti niin paljon. Kun nokkahuilun soitto alkoi sujua, jännitys laantui ja “tylsyys” poistui.

Ymmärrän, että joillain on tylsää, mutta itselleni se on mahdoton ajatus. Minut tarvisi laittaa suljettuun tilaan ilman mitään virikettä, jotta tulisi tylsää. Nyt ympärillä on kännyköitä, tietokoneita, kirjoja, luontoa, liikuntamahdollisuuksia, kiinnostavia ihmisiä, kulttuuria – ja paljon muuta. Miten minulla voisi olla tylsää keskellä tällaisia mahdollisuuksia?

Ja siinä se ongelma sitten onkin. Elämä on aivan liian täynnä kaikkea kiinnostavaa. Vaikka kuinka yritän kitkeä vähemmän tärkeitä asioita pois, täyttyy Trello lukuisista mielenkiintoisista projekteista, jotka jäävät odottamaan hetkeä jolloin olisi aikaa toteuttaa ne. Tämän blogaus odotti vuoroaan noin viikon. Monet projektit ovat nyt jo odottaneet vuosia. Yksi suurimmista täyttää ensi vuonna kymmenen vuotta (ja siihen on nyt jo käytetty satoja tunteja).

Tällainen ajatuskasautuma rasittaa mieltä ja generoi ylimääräistä stressiä. Olisi niin paljon tekemistä, jos vain saisi tehtyä… Kun pitäisi tylsistyä ja laiskotella, niin mieli antaa siitä keppiä ja ahdistusta. Ei ole helppoa olla ihminen.

Tässä tietysti taustalla on myös se, ettei mikään näistä Trelloon listatuista asioista ole sellainen, josta saisi palkkaa. Nämä ovat kaikki enemmän tai vähemmän harrastuksia. Joskin useat projekteista on rakennettu sillä tähtäimellä, että ne voivat generoida tuloja, mutta projektien eteen tarvitsisi tehdä useita satoja (joihinkin tuhansia) tunteja töitä, eikä sellaisen ajan löytäminen ole aivan yksinkertaista. Hiljalleen hommat kuitenkin etenevät. Joskus lause sinne ja koodirivi tänne. Ajatus muistiin tuonne ja blogaus ulos sinne sun tänne.

Mutta että pääsisin nauttimaan tylsyydestä? Sinne on vielä matkaa. Kunpa osaisin vaikka olla vuodenkin ottamatta yhtään uutta vapaa-ajan projektia kontolleni...

Diggaan kovasti Alice In Wastelandin musiikista. Omaan korvaani Alicen ralleissa on vahva blondiemainen tunnelma, joskin toteutus on paljon rosoisempaa – eikä se välttämättä ole huono asia. Kun (/jos) joskus pääsen tekemään elokuvan, on Alicen Steal Your Love (bändin paras biisi, jos minulta kysytään) avainasemassa sekä leffassa että sen soundtrackillä.

Alice in Wasteland kuitenkin kuoli pois. Sääli sinänsä, pidin Pikke Paanasen laulusta. Bändin muut hahmot eivät kuitenkaan pystyneet olemaan ilman musiikkia, eikä se ole ollenkaan huonompi juttu. Smolander, Rainio ja Remes herättivät henkiin jo muumioituneen Nuorisopalatsin – Alicen esiasteen – ja päättivät tehdä musiikkia. Ja julkaisivat nyt vielä levynkin. Jopa fyysisen sellaisen.

Myönnettäköön, kun biisejä rupesi tipahtelemaan Spotifyihin, eivät ne kovinkaan paljoa iskeneet. Ehkä odotin itse Alicen kaltaista voimaa vokaaleihin tai hieman elektronisempaa otetta, kuten Smolanderin demoilemassa  Swedish Cheese (Oops for Britneyssä) [pahoittelut, jos biisin nimi meni reisille; olen hukannut oman kopioni]. Kuitenkin nyt, kun levy on ulkona, biisit kuulostavat paremmilta. Parempihan tietysti onkin, ettei albumi ole heti kuunneltu puhki. Itsellä meni vuosi ymmärtää Gesslen 2003 julkaistu Mazarin ja tällä erää pidän sitä referenssitoteutuksena 2000-luvun albumille. Tähän ei tietysti Nuorisopalatsi yllä, mutten usko, että heillä siihen oli tavoitekaan.

Syysprinssin (biisi ei päätynyt levylle) basso ja kertsi tai Marsiin asumaan toimivat kuin junan (sininen kalusto) vessa. Levyssä on samanlaista rosoa kuin Alicen biiseissä. Kesäkissan (tämäkään ei päätynyt pitkäsoitolle!?!) biitti tarttuu päähän pidemmäksikin aikaa.

Kappaleiden sanoitukset ottavat kantaa tämän päivän polttaviin aiheisiin. Marsiin asumaan antaa nimessään osviittaa, minne ihmiskunta on laajentamassa reviiriään, mutta tulkitsen kappaleessa soivan vahvasti populismin vastaisen sanoman. Koneessa kummitus taas peilaa tekoälyn kehitystä jättäen kuitenkin kuulijalle auki onko teknologian kehitys hyvästä vai pahasta. Smolander on kaivannut tekoälyn kehityksestä käytävän eettistä keskustelua teknisen sijaan ja musiikki on luonnollinen tie tuoda keskustelua framille. Ilmastonmuutos, ylikansoitus ja ihmisten järjettömyys heijastelevat useammastakin rallista. Maa ihanin ottaa kantaa järjettömään kulutuskeskeiseen kulttuuriin. Ja hyvin ottaakin. Tuli oikeastaan Punk Lurexin (Tiina Wesslinin) sanoma mieleen siitä.

Lyriikoissa on myös vähän samaa kuin 90-luvun Apulannassa. Toisaalta Katrinan soundi kuulostaa jopa hieman Leevi and the Leavingsiltä. Johan tässä tietysti Göstalle kaivattiinkin seuraajaa. Ehkei nyt sentään aivan niin pitkällä olla. Potentiaalia kyllä löytyy.

Levyn suurin ongelma kuitenkin on, ettei lauluista saa oikein mitään selvää – ja levy on sentään suomeksi! Eivätkö kaverit sitten uskoneet omiin vokaaleihinsa vai miksi ne on täytynyt piilottaa kitaran taakse? Tähän kun saisi leevimäisen tatsin, niin ah, olisin tyytyväinen. Nykyiset sovitukset kuitenkin tiputtavat biisien sanoman kuunneltavuutta. Ja nämä kipaleet ovat kuitenkin lyriikoiltaan paljon merkityksempiä kuin Alicen. Ehkä saamme vielä tarjolle Spotifyhin Katrinan vocal up mixin? Kuuntelisin mielelläni.

Summa summarum, Seitsemäs kuningaskunta ottaa taiteen keinoin kantaa yhteiskunnan tämän hetken tärkeimpiin kysymyksiin ja tekee sen taidokkaasti. Parhaat rallit (tällä lyhyellä kuuntelulla): Koneessa kummitus, Maa ihanin, Katrina

Tässä loppuvan kesän aikana tuli täyteen 10 vuotta siitä, kun vaihdoin Windowsista Linuxiin. Linuxin kernelin ensimmäinen versio pulpahti yleisön tietouteen 27 vuotta sitten. Isoja numeroita omaan korvaan. Jos lueskelee 10 vuotta sitten kirjoittamiani blogauksia, niin huomaa, ettei ensimmäinen vuosi, tai  pari, ollut kovinkaan helppoa aina, mutta kertaakaan ei ole tullut mieleen, että palaisin Windowsin pariin. Ei vaan nappaa.

10 vuotta sitten käyttöjärjestelmällä oli vielä väliä, mutta nykyään käyttiksen rooli on lähinnä toimia alustana, jolla saa selaimen käyntiin. No, ssh ja Spotify on ihan jees, mutta siihen se alkaa sitten jäämäänkin. Pois lukien pelit tietysti – vaikka niitäkin selaimesta löytyy.

Linuxin voittokulku oli vasta alussa kymmenen vuotta sitten. Nykyään Linux-kernel on ylivoimaisesti maailman käytetyin käyttöjärjestelmäydin. Valtaosa kaupoissa myytävistä puhelimista pitää sisällään Linuxia, muista laitteista nyt puhumattakaan. Mielenkiinnolla odotan, koska syntyy Linuxin voittaja. Suljetun koodin puolelta on vaikea nähdä sellaista tulevan, mutta jostain Googlen labrasta voi pöllähtää jotain Linuxia haastavaa. Mutta ei ainakaan viiteen vuoteen sellaista ole näköpiirissä.

Eli ensimmäiset kymmenen vuotta on nyt takana. Palataan asiaan taas kymmenen vuoden kuluttua. Kernelin kehitys ei ole hätäisen heebon hommaa.