Luin tässä taannoin kolme kertomusta, kuinka ihminen on menettänyt uskonsa. Tarinat ovat hyvin erilaiset, mutta kuitenkin niin samanlaiset.
1
Ensimmäinen kertoja on Jouni (nimi on muutettu). Hän on kasvanut Jehovan todistaja -perheessä ja käynyt itse kasteella 12-vuotiaana. Hänellä on ollut vahva usko Vartiotornin tarjoavan hänelle totuuden, jota ei tarvitse pohtia sen enempää. Kuitenkin todistajista eronneet ihmiset ovat maininneet, etteivät kaikki Vartiotornin opetukset pidä paikkaansa ja eritoten Jounia on jäänyt mietityttämään vuosi 607 eaa. Vartiotorni opettaa Jerusalemin tuhoutuneen tuona vuotena, vaikka niin Raamattu, historiallinen tieto kuin osin jopa Vartiotornin oma kirjallisuus kertoo Jerusalemin tuhoutuneen vuonna 587 eaa. Lopulta asia vaivasi Jounia jo liikaa ja tutkittuaan asiaa hän huomasi, ettei Vartiotornin oppi pidä paikkaansa. Tämä romutti samalla vuoden 1914 opetukset ja sitä kautta koko todistajuuden merkittävyyden.
Jouni päätti erota Jehovan todistajista. Hän ei pystynyt enää valehtelemaan itselleen ja koki parhaaksi elää ilman Vartiotornin oppeja, jotka eivät olleet totta. Samalla hänen koko sukunsa rupesi karttamaan häntä ja Jouni joutui rakentamaan koko sosiaalisen lähipiirinsä uudelleen. Jehovan todistajat eivät kykene keskustelemaan kritiikistä uskontoaan kohtaan, vaan eriävät mielipiteet suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Tämä on erittäin valitettavaa, mutta suljettu yhden totuuden yhteisö tarjoaa kasvualustan tällaisille vääryyksille.
2
Toisen vastaavan kertomuksen tarjoaa saksalainen Natalie Grams, joka toimi vuosia homeopaattina. Hän halusi ihmisten ymmärtävän homeopatian hyödyt, jotka oli nähnyt vuosien saatossa yhä uudestaan ja uudestaan. Grams ryhtyi kirjoittamaan kirjaa homeopatiasta. Yllätyksekseen hän kuitenkin huomasi, etteivät tutkimustulokset tukeneet hänen omia tuntemuksiaan. Tutkiessaan homeopatiaa Grams huomasi sen olevan placeboon perustuvat uskomushoito. Kirjastakaan ei tullut homeopatian puolustuspuheenvuoroa, vaan kritiikkiä.
Grams päätti lopettaa homeopaattina toimimisen. Hänen omatuntonsa ei antanut myöten rahastaa ihmisiä hoidoilla, joiden toiminta perustui pelkkään uskoon hoidon toimivuudesta. Hän ei koskaan kuvitellut, että hänen entiset kollegansa hyökkäisivät häntä vastaan. Kuitenkin hän sai osakseen vihaa ja haukkuja. Kritiikkiä ei kyetty käsittelemään asiallisesti, eikä dialogia syntynyt. Entiset kollegat käänsivät selkänsä; eivät kyenneet keskustelemaan kritiikistä, vaan eriävä ajatusmaailma suljettiin pois. Tämä on erittäin valitettavaa, mutta tapahtuu usein, kun ideologia on tärkeämpää kuin totuuden etsintä.
3
Kolmantena kohtaamme Courtney Allenin, joka oli rokotteiden vastustaja. Allen panosti ennemmin Himalajan suolaan ja jakoi sosiaalisessa mediassa juttuja rokotteiden “vaarallisuudesta”. Hän valehteli viedessään lastaan esikouluun, että heidän uskontonsa kielsi rokotteet. Hieman myöhemmin Allen kuitenkin näki Facebook-feedissään videon, jossa äiti piteli äskettäin syntynyttä lasta käsissään. Lapsella oli hinkuyskä. Allen järkyttyi. Hän pystyi aistimaan äidin tuskan; lapsi voisi kuolla hinkuyskään – tautiin, johon oli olemassa rokote. Allen päätti tutkia rokotteita uudestaan. Hän käytti kaksi kuukautta elämästään selvittääkseen asiaa ja tuli lopulta siihen tulokseen, että rokotevastustajat olivat valehdelleet hänelle. Rokotteet eivät olleet vaarallisia.
Nämä kolme tositarinaa kertovat siitä kuinka helposti meistä jokainen voi hurahtaa johonkin, joka ei ole totta. Johonkin, jota voidaan mainostaa totena ja sen edestä voidaan esittää vakuuttavan oloisia tutkimuksia, käppyröitä ja kertomuksia, mutta joka ei kuitenkaan todellista tarkastelua kestä.
The Vergen artikkelissa Facebookin sisältömoderaattorit kertovat näkevänsä päivittäin valtavat kasat salaliittovideoita, väkivaltaa, rasistista materiaalia ja kaikkea huuhaata maan ja taivaan väliltä. Jotkut moderaattorit ovat jopa kääntyneet uskomaan maan olevan litteä, kun he ovat joutuneet katsomaan propagandavideoita tarpeeksi pitkään.
Netflixin Behind the Curve dokkari kertoo litteään maahan uskovista ihmisistä. Osa heistä uskoo litteään maahan surutta, osa haluaa tehdä tutkimusta, joka näyttää toteen, että maa todella on litteä. Dokkarissa heidän tutkimuksensa kuitenkin tuntuvat koko ajan näyttävän maan olevan pallo. Uskoaan he eivät kuitenkaan menetä. Tarvitaan vain hieman paremmin kalibroitavat laitteet…
Ihminen pystyy uskomaan moneen asiaa: kristinuskon Jahve-jumalaan, Allahiin, homeopatiaan, litteään maahan, kuunlentojen lavastukseen ja moneen muuhun. Uskovaista ihmistä ei myöskään saa tuosta vain kyseenalaistamaan uskoaan. Jos joku rupeaa kritisoimaan jumalia tai litteää maata, saa tähän uskova vain lisää pontta omalle uskolleen. Ainut keino saada tällainen ihminen muuttamaan näkemystään, on tilanne, jossa ihminen itse – jostain syystä – päättää kyseenalaistaa omat näkemyksensä ja tutkia asiaa uudelleen. “Voisiko olla, ettei uskonlahkoni olekaan kertonut minulle kaikkea?”, “Entä jos hopeavesi onkin vaarallista?”, “Jos reikihoito perustuukin pseudotieteeseen?”
Tällä erää Suomessa yksi “mielenkiintoisimmista” kultin aineksia sisältävistä yhteisöistä on Antti Heikkilän terveysklubi Facebookissa. Siellä ainoastaan Heikkilän kanssa samaa mieltä olevat voivat keskustella. Muut suljetaan keskusteluista ulos. Heikkilä kertoo jokaisessa lehtihaastattelussa, ettei kukaan ole pystynyt todistamaan hänen kirjoituksiaan vääriksi. Todellisuudessa kirjoista on löytynyt kymmenittäin virheitä, joista osan Heikkilä on myös korjannut myöhempiin painoksiin. Eli hän on siis korjannut virheitä, joita ei hänen mukaansa ole ollut olemassakaan. Seuraajilleen hän ei voi kuitenkaan myöntää olevansa väärässä. Se ei ole lahkon johtajille mahdollista. He ovat erehtymättömiä.
Maailma on nähnyt jos jonkinlaista kulttijohtajaa, joista pahimmat ovat tuhonneet satojen ihmisten elämän. Jotkut ovat jopa tappaneet seuraajiaan. Miksi me fiksut ihmiset kuitenkin hairadamme kulttien, ponzi-huijausten tai terveyshuuhaan pariin?
En tietenkään ole itsekään tälle immuuni ja pelkään joskus hairahtavani johonkin. Olin aikoinaan muun muassa WTC-iskun salaliittouskovainen ja se on yksi eniten häpeämistäni asioista. Itselleni ei vielä maisteritason tutkinto riittänyt tuomaan ymmärrystä niin paljoa, etten olisi hurahtanut salaliittoteorioiden ihmeelliseen maailmaan. Vasta väitöskirjan tekeminen pisti minut ajattelemaan asiaa oikeasti ja tulemaan järkiini. Pyrin pitämään itseni skeptisenä kaikkea kohtaan ja toivon, etten hurahda mihinkään huuhaahan. Toivottavasti siinä myös onnistun.