Syntyvyys on laskussa. Näinhän sitä sai taas lukea uutisista, vaikkei siinä ole mitään uutta. Syntyvyys on laskenut Suomessa massiivisesti kolmeen kertaan viimeisen 150 vuoden aikana. 1900-luvun alussa elintaso nousi kohisemalla ja samalla lasten hankkiminen "vanhuuden turvaksi" ei enää ollut tarpeellista. Toisen maailmansodan jälkeen syntyvyys nousi ja tällöin syntyivät nyt jo eläkkeellä olevat ns. suuret ikäluokat. Tämän jälkeen syntyvyys laski taas huimasti ja kokonaishedelmällisyysluku putosi ensimmäisen kerran alle kahden vuonna 1969. Ilmeisesti asia oli tällöin(kin) suuresti uutisoinnin aiheena, mutta lasku jatkui. Kuitenkin se jäi vähän alle kahteen vuosikymmeniksi, kunnes kolmas syöksy tapahtui 2010-luvulla.
Suomi ei tietenkään ole yksin tämän laskun kanssa, vaan trendi on ollu läsnä käytännössä jokaisessa maassa. Alla olevassa kuvaajassa on muutama maa esimerkin vuoksi. Tämän hetkisissä ennusteissa on esimerkiksi, että Kiinan väkiluku tulee vähenemään vuosisadan taitteeseen mennessä useilla sadoilla miljoonilla ihmisillä. Planeetta siitä kiittää, mutta eläkkeillekin ehkä pitäisi löytyä maksajia?
Jos pohdin itse syitä, miksei meillä ole viittä lasta, niin niitähän on monia. Lapset ovat mukavia, mutta arvostan myös omaa aikaani. Minun on myös haasteellista toimia vanhempana siinä mielessä, etten ole alkuunkaan varma, että pystyn antamaan lapsilleni paremman paikan elää, kuin olen itse saanut. Ilmastokriisi lyö omille lapsille näpeille, äärioikeiston nousu politiikassa epävakauttaa yhteiskuntaa ja sota on jo nyt Euroopassa. Työelämä on yhä rankempaa ja hektisempää samalla kun terveydenhuolto heikkenee ympärillä. Samaan aikaan pitäisi vakuuttaa itselle ja lapsille, että tulevaisuus on elämisen arvoista. Ei se helppoa ole, joten en yhtään ihmettele, etteivät kaikki päädy hankkimaan lapsia.
Mutta, kyllä minä olen sitä mieltä, että ihmiskunnan tulevaisuus on parempi kuin nykyisyys. En minä täällä muuten olisi.
