Blogi
Roxette pyöräytti ulos Travelling-albumin maailmankiertueen aikana aivan kuten Tourismin 20 vuotta sitten. Nyt levy on muutaman kerran pyörähtänyt korvista sisään, joten joudun toteamaan, että kyllä tämä toimii.
Levylle kertyi 15 biisiä ja se on nykypäivänä aika suuri määrä. Esikuvasta jäätiin vielä yhdellä kipaleella kyllä. Levyn avausraita Me & You & Terry & Julie on hieman erikoinen ja jokseenkin samaa sarjaan Charm School -kiekon avaavan Way Outin kanssa. Ei mikään helmi, mutta ajaa asiansa. Kauas on kuitenkin tultu Crush on Youn kaltaisista räjäytyksistä.
Toisella raidalla päästään sitten vauhtiin. Lover Lover Lover iskee parin kuuntelukerran jälkeen kuin kiloamppeeri. Tälle levylle näitä mid-tempo biisejä on tullut samalla laillaa kuin Charm Schoolille, mutta pitäisin näitä tällä erää vähän parempina.
Levy jatkuu Turn of the Tide ja Touched by the Hand of God kipaleiden voimin. Ensimmäinen oli levytetty Have A Nice Daylle 1998, mutta se ei koskaan sinne päätynyt. Tälle levylle päätyi ja ansaitsee kyllä paikkansa. Soundi on hyvinkin sitä miltä Roxette kuulosti 15 vuotta sitten. Touched by the Hand of God:n oli tarkoitus tulla Charm Schoolille, mutta palikat eivät silloin osuneet kohdalleen. Nyt osuivat! Tämä ralli toimii ja jos se tällaisenaan olisi edelliselle levylle saatu, niin se olisi nostanut levyn arvostusta silmissäni.
Levylle tuotiin vielä kaksi eri versiota It's Possible -kipaleesta. Ensimmäinen versio julkaistiin sinkkuna ja toinen versio lyötiin vielä levyn loppupuolelle pyörimään. Tällä hetkellä annan pojot jälkimmäiselle versiolle, mutta molemmat ovat kyllä energisiä.
Mainittakoon vielä levyllä olevista liveversioista pari sanaa. Starssin live toimii. Vaikkei alkuperäinen tanssiversiokaan paha ole, niin kitarat eivät todellakaan huononna biisiä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Room Service -kiertueella hoilattu versio on paras kuulemani. Silloin kyllä karvat nousivat ihan pystyyn. She's Got Nothing on (But the Radio) toimii myös livenä oikein hyvin ja albumin päättävä It Must Have Been Love on uusimmassa sovituksessaan ehkä paras tähän mennessä. Biisi ei kyllä ole koskaan oma suoksikkini ollut.
Albumia on vaikea verrata muihin kuin "edeltäjiinsä" Charm Schooliin ja Tourismiin. Ensimmäisen kanssa soundi on hyvin samanlainen ja jälkimmäiselle Travelling ei pärjää. Eihän tämä Crash!Boom!Bang! ole, mutta erittäin hyvä kiekko kyllä.
Kuva (WP:NFCC#4), Fair use, https://en.wikipedia.org/w/index.php?curid=35247939
"Suomi on ehkä masentavin maa ikinä", kuului kommentti aamulla Facebookissa. Kirjoittaja viittasi vallitsevaan säähän.
Suomi on niitä harvoja maita, joissa on 4 vuodenaikaa koko maassa. Talvi on ehkä vähiten suosikkivuodenaikani tälllä hetkellä. Kyllä lumi on kivaa ja hiihtämässä on mukava käydä eikä pimeyskään ole vielä tappanut. Talvi on jees, mutta muut ovat ehkä kuitenkin parempia vuodenaikoja. Olin aiemmin sitä mieltä, että syksy on parasta aikaa vuodessa. Elo-syyskuunvaihteen tummenevat ja viilenevät syysillat ovat kyllä oikein mukavia edelleen, mutta onhan syksyssäkin jotain negatiivista. Sitten on tietysti kesä, jolloin on lämmintä - tai kuumaa - ja ennen kaikkea valoisaa. Maailmassa on vain muutama miljoona ihmistä, jotka saavat nauttia Suomen kesän kaltaisesta valoisuudesta. Tämä on ehdottomasti parasta mitä kesässä voi olla. Keväällä valoisan aika kasvaa päivä päivältä ja dopamiinin taso elimistössä nousee ja sitä kautta aamulla herääminen ei tuota enää tuskaa ollenkaan. Töitä jaksaa painaa 12 tuntia putkeen ja mieli pysyy virkeänä. Lopulta pitkät housut voi vaihtaa shortseihin ja toppatakin t-paitaan. Samalla sukset siirtyvät varastoon ja tilalle tulee pyöräilykausi.
Miten valoisasta kesästä voisi nauttia, jos ei koskaan olisi kokenut pimeää? Miten lämpenevästä säästä voisi tykätä, jos ei olisi talvea? Kuinka voisi arvostaa syksyn tuloa, jos ei olisi ensin kärsinyt kesähelteitä?
Minusta Suomi on paras mahdollinen paikka asua ilmaston puolesta. Jokainen säätila antaa kontrastia toiselle, eikä sää ole päivästä toiseen identtinen edeltäjänsä kanssa. Minä pidän tästä säästä juuri nyt. Ja huomisesta myös.
Tulipa käytyä katsomassa torstaina ensimmäistä kertaa elämässä speksi: "Luojan tähden, paetkaa!". Iron Skyn ennakkonäytös oli samana iltana, mutta tällä kertaa suuntana oli kuitenkin speksi - enkä nyt suoranaisesti kadu valintaa. Kuunatseja täytyy mennä sitten ensi kuussa katselemaan, kun tulevat virallisesti ensi-iltaan.
Speksi on siis opiskelijoiden kasaama interaktiivinen näytelmä. Tällä kertaa esiintyjinä olivat Helsingin kylterit. Esitys oli siis kuten teatterissa konsanaan, mutta mukana on huomattavan paljon musiikkia (varsinkin kuvaamassani videossa...) ja yleisöstä saa - ja on suorastaan suotavaa - huudella lavalle. Huutamalla "omstart" kohtaus näytellään uudestaan eri tavalla ja huutamalla esimerkiksi "omstart näyttelijät soittaa ja bändi esittää" vaihtoivat tekijät paikkaa lavalla ja taiteilivat hieman erilaisen kohtauksen. Itsekin huutelin kaiken näköistä Johanna Tukiaisesta Leena Hefneriin ja satiaisiin. Viimeiseksi mainittu toimi hyvin ja roolihahmoilla tuntui kutisevan haarovälissä ihan kiitettävästi.
Koko spektaakkeli kesti kolmisen tuntia 20 minuutin väliajalla. Ja hauskaa kyllä oli! Eli näin yhden kerran kokemuksella voin suositella speksiä ihan kelle vain ja ihan koska vain. Saa rahoilleen vastinetta!
Tuli alkuviikosta käytyä isolla kirkolla kuuntelemassa ja oppimassa action design researchin metkuja. Flunssa vei suurimmat opit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, muuta jotain jäi kuitenkin mieleen. Kahvitauolla yksi tutkijoista kysyi minulta olenko saanut vastauksia. Vastasin, että olen ainakin saanut kysymyksiä, johon hän jatkoi, että se on jo puolessa välissä onnistumista. Hän jatkoi sanomalla vielä, että olemassa kolmenlaisia ihmisiä: niitä jotka tietävät, että tietävät; niitä jotka tietävät, etteivät tiedä ja niitä jotka eivät tiedä etteivät tiedä. Tällä viitattiin Yhdysvaltojen puolustusministeri Donald Rumsfeldin vuonna 2002 sanomaan lausahdukseen. Ilmeisesti alkuperäisessä persialaisessa sanonnassa on mukana vielä neljäskin ihmistyyppi: ne, jotka eivät tiedä tietävänsä.
Ensimmäisen tyypin ihminen voisi olla vaikka opiskelija, joka tulee yliopistoon. Hän ei tiedä yhtään mitään - ei edes sitä mitä voisi tietää. Opiskelujen edetessä vahvistuu ajatus, että mitä enemmän tietää, sitä enemmän tietää, ettei tiedä mitään. Valmistuttuaan hänen tulee kuitenkin osata paljon ja kaikenlaista. Kävin tässä kuitenkin miettimään, että onko tieto tullut kysymysten kautta vai ilman, että opiskelija on joutunut itse pohtimaan asioita. Luennoillahan tarkoitus on antaa tietoa opiskelijoille. Harva suomalaisessa yliopistokulttuurissa kysyy mitään luennoitsijalta. Opiskelijat yrittävät vain sisäistää saamaansa tietoa, vaikka paljon järkevämmältä tuntuisi kysyä - niitä ongelmia ja kysymyksiä kyllä on.
Kuvitellaan, että meillä on vastaus: auto. Mutta mikä on kysymys? Riippuen kysymyksestä voimme tehdä vääriä toimenpiteitä, vaikka meillä on oikea vastaus. Jos kuvittelemme, että kysymys on: millä päästä paikasta A paikkaan B ja vastauksena on auto, niin voimme käydä ostamassa Ladan ja olla tyytyväisiä. Jos kuitenkin kysymys onkin: millä nostaa sosiaalista statusta, olisi autoksi hankittava vähintään Mersu. Ladalla olisi lähinnä negatiivinen vaikutus.
Eli pelkkä vastauksen tietäminen ei riitä - silti tenteissä ei koskaan anneta vastauksia ja käsketä opiskelijaa muodostamaan kysymyksiä (muutan kyllä tämän asettelun tietysti). Insinööritieteet ovat kaksijakoisia. Toisaalta meidän oletetaan keksivän ratkaisuja muiden ongelmiin (edellyttäen, että osaamme jopa kysyä heiltä kysymyksiä), mutta toisaalta monesti komento on "suorittaminen ei edellytä ymmärtämistä" tai "älä kysy vaan tee". Varsinkin, jos tavoite on harrastaa akateemista tutkimusta, on kysymysten keksiminen elintärkeää! Emme me voi lisätä tietoa ympärillämme olevasta maailmasta ilman, että keksimme kysymyksiä.
Oikeastaan voisi ajatella, että universumissa on vastaukset valmiina, kunhan vain keksimme oikeat kysymykset. Tässä mielessä insinöörit voisivat oppia humanisteilta paljon. Filosofiset pohdiskelut auttavat kyllä elämän tiellä.
Ilman kysymyksiä ei voi olla vastauksia. (Vai voiko?)