Blogi

Taas kerran pyörin tänään ympäri työhuonetta ja rakensin mielessäni tieteellistä artikkelia eteenpäin. Sitten silmäni osuivat huoneeni seinällä olevaan Tyler Knott Gregsonin runoon, joka kertoo suudelmasta.

Jäin pohtimaan suutelemista ja totesin ajatuksissani, ettei ole intiimimpää tapaa kertoa toiselle kuinka paljon häntä rakastaa. Suudelma voi olla merkkinä ystävyydestä. Se voi kertoa intohimosta, halusta. Silti, kertoessaan rakkaudesta on sen merkitys suurin. Suuteleminen on itsensä avaamista toiselle. Riisuutumista täysin paljaaksi ja antautumista toisen huomaan.

Suuteleminen on lähes täysin ihmisen etuoikeus, eivätkä muut eläinlajit sitä juurikaan harrasta. Suudelmia on kuitenkin lukemattomia erilaisia. On nopeita ja kosteita, pitkiä ja suolaisia. Huulien hellä kosketus kumppanin huuliin on kuitenkin merkittävä osoitus välittämisestä, rakkaudesta. Pretty Woman -elokuvasta minulle on jäänyt mielikuva, etteivät prostituoidut koskaan suutele, koska se on liian intiimiä. Totuus on varmaan erilainen, mutta silti ymmärrän elokuvan pointin täysin. Antautumalla suudelmaan asiakkaan kanssa antaa itsestään jotain, mitä ei välttämättä koskaan voi saada takaisin.

Parhaat suudelmat ovat niitä, jotka tulevat yllättäen. Ne voivat hetkessä muuttaa kaveruuden rakkaudeksi, riidan hellyydeksi, itkun nauruksi tai maanantain perjantaiksi. Suudelman voimaa ei voi kuvata sanoin, eikä suutelemaan voi opetella YouTube-videon avulla.

Suudelmalla osoitettu rakkaus on rakkaudesta syvällisintä. Se on enemmän kuin suutelijoidensa summa.

Olen opettanut yliopistolla siitä lähtien, kun minut 2008 palkattiin firmaan töihin. Muistan joskus ajatelleeni, ettei minua kiinnostaisi olla minkään kurssin assistentti, mutta niinpä vain vastasin myöntävästi välittömästi, kun minua pyydettiin pitämään ohjelmoinnin peruskurssin harjoituksia. Pitihän siinä itsekin opetella uusi ohjelmointikieli, muttas siitä se sitten joka tapauksessa lähti.

Saatuani dippatyön valmiiksi syksyllä 2009 pääsin, ja osin jouduin, opettamaan enemmänkin (tutkimuksen kustannuksella), mutta en minä siitä valittanut. Kirjoitin keväällä 2010 Ohjelmoinnin perusteissa käytetyn ohjelmointioppaan uusiksi Python kolmoselle ja tein siinä samassa paljon uusia viikkotehtäviä ja harjoitustyön. Sitten napsahti myös luennointivastuuta Olio-ohjelmoinnin kurssin muodossa.

Uusin sitäkin kurssia jonkin verran ja rakentelin kurssille luentoesimerkkejä ja lisäilin kaikenlaisia pieniä asioita kurssin repertuaariin. Nauhoitin luennot myös alusta lähtien ja tarjoan niitä nykyään YouTubessa. Kieltämättä tässä nauhoituksessa oli pientä alkukankeutta, mutta ulkoistettuani ongelman pariin kertaan opiskelijoille sain sopivat skriptit, joilla nauhoittaminen nykyään sujuu juuri halutulla tavalla.

Nyt sitten tänä syksynä opintojaksoni palkittiin vuoden parhaana. Yksi peruste kuului olevan tuo luentojen tarjoaminen tuubissa. Vaikka tässä palkittiin "vain" opintojakso ja vuoden luennoitsija -titteli meni vielä allekirjoittaneelta ohi, koen kyllä että opintojakso on tässä tapauksessa hyvin pitkälti yhtä kuin luennoitsija. Olen siitä 100 prosenttisesti vastuussa - niin hyvässä kuin pahassa. Haluan olla persoona, brändi. Oli miten oli, tämä kunnianosoitus tuli varsin puskista. Olin todella yllättynyt, kun huhut palkitsemisesta alkoivat kuulua korviini. Tietysti olen aina tähdännyt siihen, että saavutan palkinnon. Siihen opettajan kuuluukin tähdätä, jotta opettaminen ei ole vain "se pakollinen paha". Terve kilvoittelu parantaa opettamista.

Opettamisen parantamista voi tehdä tiettyyn rajaan asti sisäisestikin, mutta ulkoa saatu ärsyke, oppi, ei todellakaan ole haitaksi. Aloitin viime keväänä yliopistopedagogiikan opiskelun ja onhan siellä paljon oppinut uusia juttuja. Ehkä suurimmat opit ovat ihan pieniä, jotka ovat oikeille opettajille päivänselviä, mutta meillä epäpäteville niitä ei kukaan kerro, jos ei kursseja käy.

Olen myös hieman yllättynyt, että olen tässä nyt kahden kurssin aikana ollut ainut tietotekniikan opettaja, joka pedagogiikkaa opiskelee. Muilta koulutusohjelmilta tulee opettajia vaikka kuinka paljon tavoitteenaan parantaa opettamisensa tasoa. Tässä voisi olla pykälän verran parannettavaa.

Jottei fanta nyt ihan nouse päähän, niin täytyy taas astua alas norsunluutornista ja todeta, että paljon on vielä omassa opettamisessa parannettavaa. Todella paljon. En sitten tiedä miten kävisi, jos oikeasti joskus luennoisi sellaisesta asiasta, joka todella on lähellä sydäntä. Siitähän voisi syntyä vaikka mitä...

Ossi Mäntylahti julisti Twitterissä viime viikolla kuinka “me Kokoomuksessa uskomme siihen, että työ on itseisarvo”. Ottamatta sen kummemmin kantaa onko koko käsitettä olemassa (muualla kuin abstraktilla tasolla), jouduin olemaan Ossin kanssa eri mieltä. Minun on vaikea nähdä, että kovin suuri osa meistä ihmisistä eläisi, jotta voisi tehdä töitä. Varmasti on näitäkin ihmisiä, joille työ on yksiselitteisesti tärkein asia elämässä, mutta että koko puolue ajaisi työstä itseisarvoa?

Itse asiassa tuosta Ossin twiitistä ensimmäisenä minulle tuli mieleen neuvostoliittolainen sirpillä viljaa kaatava kolhoosin työntekijä. Siinä, jos missä, työ oli itseisarvo ja työn sankari oli koko valtakunnan sankari. Suuntaako Kokoomus nyt rankasti vasemmalle? ;)

Vaihdettuani Ossin kanssa asiasta muutaman twiitin, kumosi kaveri itsekin tämän ensimmäisen ajatuksensa (Kataisen ajatuksen?) toteamalla, että “Työ tuottaa myös yhteiskunnallista hyvää. Tämä on yksi syy miksi työ on itseisarvo.” Tällaisen kommentin jälkeen jäin sitten miettimään, että eikö se itseisarvo nyt sitten ollut tuo yhteiskunnallinen hyvä?

Vaikea olisi omalle kohdalle kuvitella, että perustaisin perheen, jotta voisin käydä töissä tai että onnellisuus (jostain muusta kuin työstä saatuna) ajaisi minut töihin koko päiväksi. Toisaalta minun on helppo kuvitella, että joku perustaa perheen, koska työstä saatu rahallinen korvaus mahdollistaa sen. Työ on omassa etiikassani välinearvo, jolla mahdollistetaan muita arvoja. Olivat ne muut arvot sitten onnellisuus - tai vaikka hedonistinen nautinto - koen ne joka tapauksessa työtä tärkeämmiksi. En jaa tätä Kokoomuksen arvomaailmaa, mutta tämä nyt ei sineensä tule yllätyksenä, kun en ole puoluetta vielä koskaan äänestänyt.

Tietysti, jos Ossi vain trollasi, niin nielin syötin ja koukun siimoineen päivineen, mutta eihän se olisi ollut ensimmäinen kerta… ;)

Luin tuossa heinä-elokuussa Dan Brownin Infernon ja pidin siitä. Se oli Kadonnutta symbolia parempi, mutta en kuitenkaan sanoisi, että välttämättä Meteoriittiä voittaisi. Ovat kuitenkin hieman erilaisia teoksia. Nyt työn alla on Da Vinci -koodi. Katsotaan saanko sitä luettua ennen joulua vai miten tämä kunto tässä nyt pomppii.

Aina, kun vain olen kyennyt, olen pyrkinyt jotain kirjoittamaan, suunnittelemaan tai edes raapimaan kasaan. Jotenkin nyt alkaa tuntua, että väitöskirjakin joskus oikeasti valmistuu, mutta ehken siitä puhu sen enempää kuitenkaan 

Alkuvuodesta mainostin tulevaa novellikokoelmaa. Kirjoitin aikataulullisesti jotain juhannuksesta, mutta onneksi olin kaukaa viisas ja jätin vuosiluvun pois... Mutta mutta, on tässä edistystä tapahtunut kuitenkin. Mainitsin helmikuussa, että kasassa olisi tusinan verran tarinoita ja tavoite oli saada 20 lopulliseen kokoelmaan. Nyt tarinoita on kasassa 34 ja tarkoitus on edelleen saada 20 kansien väliin. Rupesin tässä kai hieman itsekriittiseksi saatuani arvokasta ulkopuolista palautetta. Eli sanottakaan nyt, että omasta laadunvalvonnasta menee tällä erää lävitse ehkä tusinan verran tarinoita. Eli vielä täytyy kirjoitella lisää ja hioa vanhemmista parempia. Työtä on siis jäljellä. Kiitokset tietysti täytyy nyt jo antaa kaikille, jotka ovat auttaneet minua tavalla tai toisella.

Alunpitäen kasassa oli lähinnä romanttisia tarinoita, mutta sittemmin mukaan on syntynyt paljon myös jopa tragediallisia yksilöitä, joten eiköhän lopullisessa paketissa ole mukana elämän koko ihanuus ja kurjuus kaikissa spektrin väreissä. Erotiikan ajattelin pitää tästä tarinakokonaisuudesta poissa, mutta en tietysti vielä tiedä mitä tulevaisuudessa keksin. Elämää ja erotiikkaa - vai miten Expert itseään joskus mainosti...

Summa summarum, toivottavasti tämä kokoelma joskus valmistuu. Joskus juhannuksena vaikka 

Tuossa laittelin aiemmin Eskilstunan videopäiväkirjan linjoille ja kertoilin reissusta enemmän, mutta pohdinpa tässä nyt näitä jo käytyjä keikkoja. Mikä niistä on ollut paras? Ja tässä käsittelen ainoastaan Rox & related -setit. Muut artistit jääkööt jalkoihin tällä erää.

Ensimmäinen keikkamatkani (ikinä) suuntautui Hartwall-areenalle syksyllä 2001. Roxette oli aloittanut Euroopan-kiertueensa ja pohdin, että lähdenkö vai enkö lähde katsomaan. Kun kaverini sanoi, että voisi lähteä mukaan, tilasin liput. En ollut ikinä käynyt Hartwall-areenalla, en juurikaan Helsingissä, enkä matkustanut junalla... Enkä nähnyt Roxettea livenä :)

Reissu meni hyvin. Lähdimme joskus viiden aikaan Kouvolan suunnalta liikenteeseen ja palasimme kahden aikaan yöllä takaisin. Itse konserttikin oli hyvä. Kyllä minä olin ihan onnesta soikeana, mutta muistan kyllä, etten ollut alkuunkaan tyytyväinen Marien ääntämiseen. En ole myöhemmillä keikoilla tätä kokenut ongelmana ollenkaan, että tiedä sitten miksi silloin olin niin kriittinen. Vähän siitä jäi sellainen rutiininomainen maku koko touhusta kuitenkin. Ihan mehuissani olin joka tapauksessa. T-paidankin ostin. Sen ensimmäisen.

Gessle kiertuoi kesällä 2003 Ruotsissa hyvin menestyneesti, kun Mazarin-albumista ja Här kommer alla känslorna (på en och samma gång) -kappaleesta tuli kesän suurimmat hitit. Syksyllä kaveri heitti sitten kaikkien aikojen pienimmän maailman kiertueen, joka käsitti keikat Oslossa ja Helsingissä. Ostin lipun välittömästi Tavastialle.

En ollut koskaan käynyt autolla Stadissa, mutta koska keikka oli niin myöhään, ajoin sinne omalla autolla, jotta pääsisin vielä yöllä kotiinkin. Löysin itselleni parkkipaikan Katajanokalta(!) ja kävelin sitten Tavastialle tuttujen kanssa jonottamaan sisään ja samantien keikkapaikan eturiviin. Ainut kerta, kun olen ollut eturivissä ja vielä ilman korvatulppia (Ainut kerta sekin. Enää en sellaiseen lähtisi.). Keikkahan oli hyvä, vaikka se Blå december jäikin kuulematta yleisön haluista huolimatta. Ostinpa t-paidankin.

Sitten meni muutama vuosi ennen kuin kukaan lähti keikkailemaan minnekään, mutta kesällä 2007 Gessle kiersi taas ympäri Ruotsin maata. Ei ollut näköpiirissä, että kiertue ulottuisi Sveamamman helmojen ulkopuolelle, joten ajatuksissa pyöri Ruotsin reissu. En saanut kesäksi mitään vakituista duunia, joten aikataulu ei aiheuttanut ongelmia. Ainoastaan luottokortti puuttui lippujen ostosta. Tämän onnistuin onneksi ulkoistamaan, joten kohta minulla oli käsissäni kaksi lippua kiertueen päättävälle Tukholman keikalle. Aloimme Maran kanssa suunnitella reissua hieman tarkemmin.

Nollabudjetti sisälsi junamatkan Turkuun, laivan jorpakon yli ja saman käänteisenä takaisin tullessa. Tukholmassa pyörimme päivän kaupungilla, nautimme illan musiikista ja yövyimme terminaalin edessä penkillä... Keikka oli kyllä erittäin hyvä, mutta harmittavan lyhyt. Vain karvan yli puolitoistatuntinen, vaikka biisejä oli kolmatta kymmentä. Jotenkin sovitukset olivat lyhyenpuoleiset. Keikan aikana tipautti pari tippaa vettäkin, mutta se ei tahtia kyllä haitannut yhtään. Päinvastoin lähinnä. Elämys oli joka tapauksessa mahtava! Ostin t-paidan - ja kangaskassin. Mara osti kärpäslätkän.

2009 Gessle kiertuoi uuden levyn myötä Euroopan klubeilla ja kiertue käsitti keväällä myös keikan Tavastialla. Sinnehän sitä oli tietysti päästävä. Reissun vaikein osuus oli taas löytää autolle ilmainen parkki, mutta kun sellainen lopulta löytyi, oli loppuosuus sitten oikein onnistunutta.

Keikka oli todella hyvä! Settilista toimi, yleisö eli mukana, bändi oli vireessä ja itsekin sain hyvän paikan katsoa keikan, kun seisoin penkillä koko ajan ja näin muiden yli hyvin. She Doesn't Live Here Anymoren kuuleminen livenä oli todella hieno kokemus. Ehdottomasti yksi parhaista seteistä ikinä. Ostin t-paidan.

Taas vierähti pari vuotta, mutta alkuvuodesta 2011 tuli selväksi, että Roxettelta tulee uutta materiaalia ja maailmankiertue. Liput kevään Tallinnan keikalle lähti samantien ostoon. Keikka valitettavasti peruuntui viime hetkellä, mutta liput pysyivät voimassa korvaavalla konsertilla heinäkuussa. Ja voi sitä ilon hetkeä, kun kuulin Marien laulavan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Siinä meikä vaan hoilasi kyyneleet silmissä biisit läpeensä.

Mikään bändi ei ollut tähän mennessä ollut niin hyvässä vireessä kuin Roxette tuolloin. Kaikki toimi. Biisit olivat hyviä, juonnot naurattivat ja laulu kulki. Silver Bluekin oli messissä. Meikä oli onnesta soikeena vielä pitkään. Ostin muuten t-paidan.

Muutamaa kuukautta myöhemmin, marraskuussa, Roxette tuli sitten Hartwall-Areenalle ja tottakai sinnekin tuli sitten suunnattua. Pienen tauon aikana bändi oli sovitellut biisejä vähän uusiksi, enkä pitänyt tätä uutta show'ta aiemman veroisena, mutta olihan se keikka silti törkeän hyvä! Ostin harmaan t-paidan.

Kesällä 2012 Roxette tuli vielä Meripäiville Kotkaan (Paraisten ja Oulun Qstockin keikan jätin väliin) ja liputhan piti ostaa välittömästi. Tällä kertaa oli jo etukäteen selvää, että keikka on vain puolitoistatuntinen, joten ne vähän harvinaisemmat biisit jäivät väliin. Mutta kyllä minä jälleen sain laulaa ihan tarpeeksi. Hyvä setti oli kaikin puolin ja t-paitakin oli tyylikäs.

Nyt uusimpana sitten kesän reissu Eskilstunaan katsomaan Gyllene Tideriä. Tämä oli siis ensimmäinen kosketus GT:hen livenä, joten siinäkin mielessä elämys oli unohtumaton, mutta niin se oli kaikinpuolin muutenkin. Mahtava show! Eikä ostamani t-paitakaan huono ollut.

Eli mikä näistä sitten olisi se kaikkein paras keikka ikinä? Kaksi näistä nousee kyllä äkkiä ajateltuna ylitse muiden. Roxette Tallinnassa 2011 ja GT viime kesänä. Näistä seteistä ei tunnetta puuttunut (Gessle -09 olisi ehkä sitten kolmantena). En pysty sanomaan kumpi olisi parempi. Roxetten kanssa Marien ääni balladeissa on jotain aivan älyttömän hienoa, kun taas Gyllene Tiderin kanssa koko keikka oli sellaista biletykitystä, että alta pois.

Ehkäpä olisi kiva olla jossain 4-5 tunnin keikalla, jossa olisi mukana niin Roxette, Gesslen soolomateriaalia, Gyllene Tideriä kuin Marienkin sooloja... The Look, Här kommer alla känslorna, När vi två blir en, Tro... 

Paidoissa ainakin löytyy... ;)