Työn roolin muuttuminen on otsikoissa koko ajan enemmän ja muutoksen nopeus on kiihtyvää. Vielä sata vuotta sitten suurin osa ihmiskunnasta käytti aikaansa maatalouden parissa ruuan tuotantoon. Nykyään Suomen kaltaisessa valtiossa maatalous työllistää marginaalissa olevan ryhmän. Välissä teollistuminen työllisti ihmisiä, mutta sekin on jo taakse jäänyttä aikaa. Koneet tuottavat ruuan ja hyödykkeet.

Tuottavatko koneet tulevaisuudessa myös palvelut, opetuksen, sisällön ja yhteiskunnan eettiset pelisäännöt? Mikä on ihmisen rooli tulevaisuuden yhteiskunnassa?

Muutama kuukausi on nyt väitöksestä aikaa. Josko sitä vähän muistelisi väitöskirjan tekemistä. Aika tuskaahan alku oli. Jotenkin tuntui luonnolliselta jäädä kandin ja dipan jälkeen jatkamaan väikkäriä, mutta silloin akateeminen maailma tuntui suurelta ja pelottavalta (oikeasti, pelottavalta). Kaiken muun kaatuessa päälle totesin syksyllä 2011, ettei minusta koskaan tohtoria tule. Kuitenkin sen jälkeen palikat loksahtivat niin, että jatkoin duunejani ja lopulta keväällä 2013, kun ensimmäinen väikkäriin tullut artikkeli meni konferenssiin läpi, totesin, että tämähän viedään nyt maaliin.

Kokoomus menee työn kautta. Vaalimainokset ovat sitä toitottaneet tappiin asti. Toisaalta heidän mainoksena linjaa myös “asetetaan työ etusijalle”. Tämä on aika hyvin linjassa Mäntylahden maitseman “työ on itseisarvo” mentaliteetin kanssa.

Voisiko työ sitten olla itseisarvo, joka ajettaisiin esim. hyvinvoinnin edelle? Olin aiemmassa kirjoituksessani vahvasti tätä vastaan enkä sitä edelleenkään allekirjoita, mutta koetan pohtia tätä asiaa nyt toisesta vinkkelistä.

Nykyajan ihmisellä on niin helppoa. Ei tarvitse enää hiihtää kouluun kesät talvet ylämäkeen. Kännykällä tavoittaa toisen koska vain, ja ruokaa saa kaupasta lähes 24/7. Mitäpä tässä valittamaan siis?

Jotenkin tässä fuksiviikon jälkimainingeissa jäin pohtimaan tavoitteita elämälle. Fukseilla oli hyviä tavoitteita; he näkivät opiskelun yhtenä askeleena elämässä. Opiskelu ei ollut heille suurin tavoite elämässä, mutta he eivät myöskään vähätelleet opiskelun mahdollistamia asioita. En muista, että olisin itse kymmenen vuotta sitten ajatellut asiaa yhtä syvällisesti. Enkä taida ajatella nytkään. Elän hetkessä ja tähtään ehkä hieman abstrakteihin asioihin.

Lueskelin tässä ennen joulua pari kirjaa ja peilailen tässä blogipostauksessa näitä teoksia. Ensimmäisenä luin Jarmo Liukkosen, Timo Jaakkolan ja Antti Suvannon kirjoittaman teoksen Rahasta vai rakkaudesta työhön? - Mikä meitä motivoi? Kertoilen tästä enemmän myöhemmin, mutta aloitetaan ensin tällä toisella teoksella eli Suomi vuonna 2000, joka on kokoelma useiden alan asiantuntijoiden ajatuksia tulevaisuudesta vuodelta 1970.

Ossi Mäntylahti julisti Twitterissä viime viikolla kuinka “me Kokoomuksessa uskomme siihen, että työ on itseisarvo”. Ottamatta sen kummemmin kantaa onko koko käsitettä olemassa (muualla kuin abstraktilla tasolla), jouduin olemaan Ossin kanssa eri mieltä. Minun on vaikea nähdä, että kovin suuri osa meistä ihmisistä eläisi, jotta voisi tehdä töitä.

No nyt on Prahakin koettu. Keski-Euroopassa pyörivät helteet tuntuivat Tsekissä ihan kiitettävästi. Hotellihuoneessa oli 34 astetta ja ilmastointilaitteen virkaa toimitti lattialla ollut pöytätuuletin... Huoneeni oli ylimmässä kerroksessa, joten yöksi pystyin avaamaan kattoikkunoita, eikä aamulla ollut enää kuin 32 astetta. Kaduilla kävellessäkin soijaa pukkas välillä ihan kiitettävästi.