Blogi

Maaliskuussa Oulun yliopistossa väitteli Paavo Huttunen aiheesta "Spontaanit käsienliikkeet VHF-alueen heikon sähkömagneettisen säteilyn kenttägradienteissa". Eli siis työssä tarkasteltiin voiko "kaivon paikkaa katsella varvulla". Väittelytilanteeseen päästäkseen Huttunen oli saanut työnsä hyväksytettyä ohjaajallaan ja esitarkastajilla. Jopa vastaväittäjä hyväksyi työn. Tämä jälkeen väitöstilaisuudessa läsnäollut yleisö oli tyrmännyt työn ja lehdet alkoivat siitä kirjoittaa. Normaalisti yleisö on täysin hiljaa koko väitöstilaisuuden ajan, mutta tällä kertaa yliopistossa oli menossa läpi täysin huuhaata oleva väitöskirja, joten jonkun oli pakko puuttua asiaan. Viime kuussa sitten vihdoin uutisoitiin, että Oulun yliopisto on hylännyt väitöskirjan. Työ ei antanut mitään oikeita todisteita siitä, että niitä kaivoja voisi tuosta noin vaan tunnistella varvuilla - tai siis käsin jos tarkkoja ollaan. On jotenkin kyllä käsittämätöntä, että tällainen työ oli (15(?) vuoden yrittämisen jälkeen) päässyt väitöstilaisuuteen asti. Mutta kyllähän Vilénkin aikoinaan sai Oulusta maisterin paperit vaikka työnsä plagioi...

Maailmaan mahtuu kaikenlaista pseudotiedettä. Edelleen.

Pohdin tässä päivänä eräänä pikaviestimien käyttöäni. Miten sitä on tässä vuosien saatossa tullut keskusteltua tuttujen kanssa. Pistin kuvaajaan myös sähköpostin, vaikka se nyt ei pikaviestin olekaan. Sähköposti oli kuitenkin se mistä sähköinen kommunikointini lähti liikenteeseen ja se on se mitä ei nykypäivänä tule käytettyä juuri missään muualla kuin töissä työasioiden hoitoon. Niistäkin monet jutut hoituisivat paljon kätevämmin muilla tavoilla, mutta että yliopistossa käytettäisiin moderneja tekniikoita... En usko.

Kun jonkun kanssa piti päästä oikeasti juttelemaan, niin aluksi käytössä oli ICQ, mutta se korvaantui lukioaikoina IRCillä. Lappeenrantaan muutettuani rinnalle tuli myös mese ja vähitellen irkin käyttö väheni ja väheni. Ei sen takia, etten haluaisi sitä käyttää vaan sen takia, että muu jengi lopetti irkkailua. Mesen valta oli aika vahva viitisen vuotta sitten. Tilanne pysyi muuttumattomana vuosia. Skype tai Facebookin tsätti eivät ole oikein omassa käytössä saaneet sijaa. Tämän vuoden ilmiö on sitten ollut mesen kuolema. Ei minulla ole kontakteissa enää kuin yksi aktiivinen mesettäjä. Muutos on ollut todella nopea. Tilalle on tullut suurimmaksi osaksi Googlen Gtalk -palvelu. Käytän nykyisellään Pidginiä niin mesettämiseen, Facebook-tsättäilyyn kuin Gtalkkailuun, joten sineensä ei ole väliä mitä toinen osapuoli käyttää, omasta vinkkelistäni tsätti näyttää samalle koko ajan. Irkkailua hoidan eri ohjelmalla - ehkä vain jääräyttäni.

No, tämä oli taas tällaista tilastofriikin höpinää. Odotellaan kuoleeko irkki jossain vaiheessa kokonaan ja käyttääkö meseä enää ensi vuonna kukaan. Aika näyttää.

Jaa niin mikä näistä on oma suosikkini? No irkki tietenkin. Muut eivät pääse edes lähelle.

Ihan vaan tuli mieleen, että kun numerodataa on tarjolla, niin niistä saa kyllä aikaan ihan mitä vain mieleen juolahtaa. Eiliset vaalitkaan eivät menneet persuilta niin vallan hyvin. Voisi suorastaan sanoa, että huonosti.

Kyseessä ei siis ole vertailu alkuvuoden pressanvaaleihin vaan edellisiin ei-henkilövaaleihin, eli eduskuntavaaleihin. Numeroitahan ne vain on.

Ylen Kari Haakana kertoo blogissaan, kuinka Jenkeissä on nyt sallittu tietokoneen ohjaamat autot kahdessa osavaltiossa (Kalifornia ja Nevada). Eli autoa ei enää aja ihminen vaan tietokone. Tämä siis ei ole enää science fictionia, vaan ihan todellista totta. Autoja on vielä tietysti aika vähän, mutta määrä ei varmasti tule ainakaan vähenemään.

Tätä kun peilaan Netflixin ja Spotifyn mukanaan tuomiin elämäntapojen muutoksiin, jään miettimään, että mikä on tulevaisuuden ihmisen statussymboli? Aiemmin musiikkipiireissä arvostusta saattoi saada sillä, että omisti vaikkapa tuhansia levyjä ja joitain oikein harvinaisiakin - tai hyllyssä oli tuhansien elokuvien kokoelma. Samoin on tietysti hienoa sanoa hiekkalaatikolla, että "meidän isälläpäs on mersu ja teillä vain fordi". Onko tilanteessa, jossa tietokone ajaa sitä autoa, merkillä mitään väliä? Saati, että omistaa itse sen auton, eikä se ole vaikka itseajautuva taksi, joka tulee paikalle kättä heilauttamalla. Edes kännissä kaahailulla ei voi enää päteä, kun tietokone noin niinkuin periaatteesta on aina selvinpäin.

"Ostin muuten 80 tuumaisen television" on ihan hyvä pelin avaaja, mutta mitä tapahtuu tilanteessa, jossa paneelin koko ylittää huoneen seinäpinta-alan? 200-300 tuumaisessa paneelissa on jo sovittamista. Mistä se sosilaalinen status sitten haalitaan, jos materiaalilla ei voi enää brassailla? Joskus kauan aikaa sitten ihmisillä ei ollut vielä rahaa käytössään ja arvostusta sai esimerkiksi osaamalla kalastaa tai takomalla hyviä työkaluja. Ihmisen omia taitoja, osaamista ja tietämystä pidettiin arvossaan. Pidetäänhän näitä piirteitä edelleen tietysti arvossa, mutta rinnalla on myös materiaalinenkin arvostus.

Steve Jobsilla oli ilmeisesti jossain vaiheessa elämäänsä asunnossaan vain joogamatto, stereot, lamppu ja teekuppi. Tarviiko sitä mitään muuta? Ehkä Jobs todella oli visionääri ja ymmärsi zen-asioista enemmän kuin moni muu. Kyllä mustakin nyt tuntuu, että täällä on vaikka mitä turhaa roinaa, josta voisi luopua kevyesti. Ehkäpä tässä sittenkin joskus mennään kohti Star Trekissä elettävää maailmaa, jossa omistaminen ei ole se kaikkein tärkein asia. Tai sitten ei. Aika näyttää.

Katsoin äsken Lapsia ja aikuisia -elokuvan ja olihan kyllä hyvä. Yksi parhaimpia suomalaisia, mitä on tullut nähtyä. Elokuvasta välittyi niin elämän vaikeus, parisuhteen hankaluus kuin rakastumisen ihanuuskin. Suosittelen ehdottomasti!

Elokuvan lisäksi uutta oli kanava, jota pitkin sen katselin. Netflix aloitti eilen Suomessa (vihdoin!) ja tulin nyt katsoneeksi ensimmäisen elokuvan palvelusta. Palvelua on nyt mahdollisuus käyttää tovi ilmaiseksi ja tämän jälkeen 7,99€ / kk ja jos vain nyt saan viriteltyä sopivan laitteiston - tai hommaan Netflixiä tukevan telkkarin - niin voisin kuvitella jatkavani tilausta.

Koko jakelumaailma on kyllä murroksessa tällä hetkellä. Olen ollut Spotifyn asiakas kesästä 2009 ja sen jälkeen olen ostanut vain muutaman musiikkialbumin. Lähinnä Roxette-julkaisut. Spotify on niin paljon helpompi. 10 euroa kuussa ja käytössä 18 miljoonaa kappaletta ajasta ja paikasta riippumatta. Netflix ja kumppanit todennäköisesti tekevät nyt saman leffapuolella. Olen keräilijäluonne ja siksi näitä eri sukupolvien hopeakiekkoja on hyllyihin kertynyt satoja ja taas satoja, mutta silti en nyt koe, että minun tarvitsisi omistaa jonkin elokuvan fyysinen kappale. Riittää, että saan katsottua sen erinomaisella laadulla. 

Tästä jäin pohtimaan ylipäätään fyysisen tavaran omistamista. Olen ollut aika materialisti, mutta väkisinkin tuli mieleen, että tarviiko olla? Star Trekissä hahmoilla on hyvin vähän omia henkilökohtaisia tavaroita tähtipaatillaan, kaikki sisältö on mahdollista saada "tietokoneelta", joten sille ei ole tarvetta. Ja holokannella voi sitten vaikka rakennella autoja, jos sikseen tulee. Onko tämä tulevaisuutta vai pelkästään scifiä? Ehkä zen-tyyppinen elämäntapa voi olla ihan varteenotettava. Pitää pistää korvan taakse.

Oli miten oli, viihteen ja hyödyllisenkin sisällön nettijakelu on koko ajan kasvamaan päin. Onko Anttilassa enää 10 vuoden päästä myynnissä musiikkia tai elokuvia ollenkaan? Tiedä häntä. Maailma muuttuu joka tapauksessa