Blogi

Tulipa luettua Kari Levolan Tahdon, ja tähän astisen elämäni paras lukukokemus oli kyllä tämä. Jopa Emanuel-kirjasarja jää taakse. Ihmekös tuo sineensä - ei suomalaista elämää osaa kuvata kuin suomalainen. Sama se taitaa päteä elokuviinkin. Hollywood-leffa voi olla kuinka hyvä tahansa, niin silti suomalainen voi koskettaa syvemmältä (valitettavan harvoin kyllä koskettaa).

Tuota kirjaa kyllä tuli ahmittua aika tavalla. Vähän kadehtienkin kyllä kieltämättä, osaispa sitä itekin noin hyvin kirjoitella. Toivottavasti sitä treenaamalla oppii. Tarina Jusasta ja Marista on todellakin Finladia Junior -palkintonsa ansainnut. En ole vielä löytänyt kiehtovampaa ja ihanampaa aihetta kirjallisuudelle kuin nuorten ihmisten välinen rakkaus, oli siinä sitten mukana tragediaa tai komediaa. Niin tulee omakin nuoruus mieleen... :)

En enää muista mikä minut sai kuuntelmaa Alice In Wastelandin kappaleita heidän kotisivuiltaan, mutta hyvä, että kuuntelin, sillä tässä on vuoden levy 2008! Muutaman kerran biisejä kuunneltuani suuntasin selaimen cdoniin ja tilasin albumin.

Alice In Wasteland (AIW) julkaisi 80- ja 90-lukujen taitteessa pari albumillista musiikkia. Opiskelijaporukka hajosi sittemmin, mutta vuonna 2008 tuli ulos kuitenkin 20 biisin kokoelmalevy Wasted. Ensimmäistä kertaa, kun kuuntelin levyä en voinut olla sanomatta ääneen, että tämähän on kuin Blondieta, mutta vieläkin parempaa. Pikke Paanasen ääni on mielestäni varsin samanlainen kuin Deborah Harryllä. Toiset diggaavat, toiset eivät - allekirjoittaneeseen kolahtaa täysin.

Levylle mahdutetut 20 kappaletta ovat varsin lyhyitä, mutta mitenkään huonona tätä ei voi pitää. Ensimmäinen biisi joka levyltä tippui pois soitosta oli albumin pisin balladi Bleeding. Osayynä varmasti se, että suurimmaksi osaksi olen levyä soittanut töissä, joten energisimmät raidat ovat tuntuneet paremmilta. Energiaahan ei näistä ralleista todellakaan puutu! Olisin suonut, että Idols ehdokkaatkin olisivat pystyneet edes puoleen tästä.

Kappaleet eivät ole mitään tuotannon riemuvoittoja, mutta ei sitä sovi olettakaan. 80-luvulla Suomesta ei aivan hirveästi maailmanluokan tähtiä tullut - tuottajapuolellakaan. AIW olisi kyllä paikkansa ansainnut ulkomaillakin. Kappaleet ovat varsin pelkistettyjä, mutta enhän minä mitään Justin Timberlakea tai vastaavaa p*skaa kuuntelekaan, joten ei tästä kyllä jooga enää paremmaksi muutu.

Sitten joskus, kun tuotan ensimmäistä elokuvaani, niin AIW:n Lemonade kipale tulee soimaan, kun autolla suunnataan kutostietä kohti Stadia. Ja kun elokuvassa marraskuu valtaa tilaa ja henkilökemiat lähtevät nousuun, taustalla alkaa pauhata Steal Your Love...

Ei tästä voi mitään muuta sanoa. Paras julkaisu sitten Gesslen Mazarinin. Kuuntele itse, niin tiedät.

Ihaana suunnataan joulun viettoon!

Hyvää joulua muillekin tyypeille. Saitti tulee uutta ehompana takaisin tuossa vuodenvaihteen tietämillä!

Vuosia ilmestymisensä jälkeen levy pompahtaa jostain tuntemattomasta syystä kuunteluuni. On aika ja fiilis kuunnella hieman syvällisemmin saksalaista technoa.

Aikoinaan, kun levyä teininä soittelin, niin eipä tuo juurikaan kolahtanut. Firen takia sen ostin ja siitä pidin, muusta en. Nyt asia on aivan toisin. Missä debyyttialbumi …And The Beat Goes On oli Petäjän sanoin "amatöörien puuhastelua", on Scooterin kolmas albumi ensimmäinen murrosalbumi amatöörikonemusiikista kansainväliseen myyntituotteeseen. Aiemmin pidin Age Of Loven seuraajaa No Time To Chilliä Scooterin parhaimpana levynä, mutta nyt Age Of Love tuntuu lähes täydelliseltä Scooter-tuotokselta.

Scooterin musiikista kuultaa läpi, että oma linja vaihtui tuolloin vielä levy levyltä, mutta koko Age Of Love levy on kuitenkin saatu koostettua yhtenäisen linjan alle. Itse asiassa harvassa ovat ne levyt joiden kokonaisuus on yhtä tasainen. Scooterkaan ei siihen toiste ole yltänyt. Jo levyn intro kertoo hyvin mitä on tulossa. Intro ei lataa täysillä efektejä ruutuun, vaan nostaa tunnelman hillitysti siihen pisteeseen, josta levyn varsinainen avaus- ja nimikkoraita The Age Of Love on valmis alkamaan Scooter tykityksen. Kappaleen surullinen Terminator 2 -fiilis yhdistettynä Scooterille tyypilliseen livemäiseen tilantuntuun lisää intron luomaa energialatausta entisestään.

Mikään levyn raidoista ei ole ylipitkä tai turhaan venytetty, eikä levylle mitään välimusiikkiakaan ole tungettu. Lienee myös turhaa sanoa, ettei täytebiisejäkään ole. Fire-kipale nousi suosioon suureen, mutten yhtään ihmettelisi vaikka niin olisi käynyt mille tahansa levyn kymmenestä muusta kappaleesta. Firekin kuitenkin pysyy muiden kappaleiden luomien rajojen sisällä. Kitaroilla ja hieman korostetummalla bassojauhannalla on löydetty biitti, jolla viimeisetkin kuuntelijat saadaan liikenteeseen.

Scooterin luoma musiikki ei myöskään koskaan ole ollut sellaista, etteikö sitä voisi kuunnella ilman subbaria. Bassotaajuuksia ei ole tiputettu aivan alimmille asteille, eikä –varsinkaan vanhempi Scooter rakennu pelkästään suureen ryminään. Siinä missä esimerkiksi Daruden Music yrittää olla elämää suurempi ja kaikkea mahdollista yhteen niputtava hitti, on Age Of Loven tunnelma huomattavasti tasapainoisempi, harmoninen. Mitään turhaa kikkailua biiseihin ei ole lisätty vaan pelkistetty konebiitti kantaa biisin kuin biisin lävitse.

H.P.:n ääni nyt ei mikään maailmaa mullistava todellakaan ole, mutta Scooteriin sopisi pelkkä sämpläyskin, joten H.P. hoitaa hommansa tarpeeksi hyvin. Oikeastaan ainut raita, jossa tulkinnasta voi jotain häiritsevää sanoa, on levyn päättävä Leave In Silence, josta huomaa liiankin selvästi vokalistin äänialueen rajat. Toisaalta tämäkin on parempi suoritus kuin nyky-Scooterille tyypillinen äänen vääristäminen.

Leave In Silence on levyn pakollinen balladi ja samalla se on levyn ainut biisi, jonka sanat tuovat edes jotain järkevää mieleen. Leave In Silence päättää kuitenkin albumin paremmin kuin äkkiä voisi kuvitella. Balladi on saatu sopimaan levyn tyyliin loistavasti.

Jos tästä elämyksestä pitää hakemalla hakea jotain huonoa niin The Age Of Love -kipaleen vinyylin pyöritys ei aivan sulaudu kokonaisuuteen, vaan tuntuu irtonaiselta lisäykseltä.

Levyltä on vahvasti aistittavissa, että livenä kappalaisiin voidaan vielä lisätä paljon energiaa. Sen verran liveainesta on mukanakin, että välillä unohtuu, että tämä musiikki on vain ykkösiä ja nollia. Tässä tapauksessa arvottamisessa päädytään myöskin ykkösiin ja nolliin: 10 on nimittäin arvosana. Levy on Scooterin paras ja suuresti ihmettelen miksi sen vasta nyt huomasin.

Alkuvuodesta 2003 alkoi hihkua tietoa, että Per julkaisisi uuden sooloalbumin. Pienoinen yllätys oli kuitenkin, että kielenä toimisi ruotsi. Järjestyksessään Mazarin on neljäs Perin soolokiekko ja aivan absoluuttisesta paras. Siinä missä edellinen albumi - The World According To Gessle - julkaistiin maailmanlaajuisesti, jäi Mazarinin julkaisu vain pohjoismaihin, joka on tietysti aivan luonnollinen päätös. Ennen ensimmäisen sinkun julkaisua tekijät kertoivat sinkkuvalinnan tekemisen olleen todella vaikeaa, koska jokainen biisi olisi kelvannut julkaistavaksi sinkkuna. Näin toden totta myös oli! Ensimmäisenä sinkkuna julkaistiin Här kommer alla känslorna (på en och samma gång), joka nousi nopeasti Ruotsin sinkkulistan kärkeen ja pysyi siellä yhdeksän viikkoa, joten ei tarvitse kauaa miettiä mikä biisi oli tuolloin Ruotsin suurin kesähitti ;) Per itse mainitsi samoihin aikoihin, että kunnon poppibiisin pituus pitäisi olla alle 2 ja puoli minuuttia. HKAK meni hieman yli (2:43). Mazarin albumi keikkui listaykkösenä 11 viikkoa ja myi vuoden loppuun mennessä nelinkertaista platinaa (yli 240 000 kopiota). Musiikillisesti albumi oli paljon rauhallisempi kuin edellinen englanninkielinen soolo, mutta taasen vauhdikkaampi kuin 80-luvun ruotsinkieliset soolot. Sanoitukset ovat varsin syvällisiä ja henkilökohtaisia. Se lieneekin yksi levyn suurimmista valteista. Itselleni levy aukeni vasta vuoden kuuntelun jälkeen, mutta kuten aina - hyvää kannattaa odottaa. Tällä hetkellä rankkaan levyn toiseksi parhaaksi (tai jopa parhaaksi) ikinä tehdyksi albumiksi. Levyn ostettuani tuli kuunneltua oikeastaan vain kahta kappaletta: HKAK ja Spegellboll. Jälkimmäinen on varsin nopeatempoinen ja todella energinen kappale. Harmi, ettei sitä koskaan julkaistu sinkkuna. Vuoden kuuntelun jälkeen aloin soittamaan levyltä muitakin biisejä kuin noita nopeampi tempoisia. Jo levyn avausraita Vilket håll du än går vakuuttaa kuuntelijan hyvällä tunnelmallaan, mutta vieläkin kauniinpana yksittäisenä kappaleena tulee esiin Tycker om när du ta på mej. Jos jossain biisissä on kauniit sanat, niin tässä. Albumin toiseksi viimeiseksi biisiksi valittiin Varmt igen, jonka Peter Jöback levytti edellisenä vuonna joulualbumilleen, mutta kyllä Per oman biisinsä paremmin laulaa. Vielä kun saisi kuulla Marien laulavan Varmt igenin... Levyn lopetusraitana toimii instrumenttaalinen Mazarin. Kappale rentouttaa hyvin, eikä kuuntelija oikein edes huomaa, kun levy on jo pyörähtänyt ympäri ja alkaa alusta. Siinä sitä sitten taas mennään uudestaan ja uudestaan... Itselläni Mazarin oli monta kuukautta putkeen soittimessa ja siellä se on tätäkin kirjoittaessa...