Vuosia ilmestymisensä jälkeen levy pompahtaa jostain tuntemattomasta syystä kuunteluuni. On aika ja fiilis kuunnella hieman syvällisemmin saksalaista technoa.
Aikoinaan, kun levyä teininä soittelin, niin eipä tuo juurikaan kolahtanut. Firen takia sen ostin ja siitä pidin, muusta en. Nyt asia on aivan toisin. Missä debyyttialbumi And The Beat Goes On oli Petäjän sanoin "amatöörien puuhastelua", on Scooterin kolmas albumi ensimmäinen murrosalbumi amatöörikonemusiikista kansainväliseen myyntituotteeseen. Aiemmin pidin Age Of Loven seuraajaa No Time To Chilliä Scooterin parhaimpana levynä, mutta nyt Age Of Love tuntuu lähes täydelliseltä Scooter-tuotokselta.
Scooterin musiikista kuultaa läpi, että oma linja vaihtui tuolloin vielä levy levyltä, mutta koko Age Of Love levy on kuitenkin saatu koostettua yhtenäisen linjan alle. Itse asiassa harvassa ovat ne levyt joiden kokonaisuus on yhtä tasainen. Scooterkaan ei siihen toiste ole yltänyt. Jo levyn intro kertoo hyvin mitä on tulossa. Intro ei lataa täysillä efektejä ruutuun, vaan nostaa tunnelman hillitysti siihen pisteeseen, josta levyn varsinainen avaus- ja nimikkoraita The Age Of Love on valmis alkamaan Scooter tykityksen. Kappaleen surullinen Terminator 2 -fiilis yhdistettynä Scooterille tyypilliseen livemäiseen tilantuntuun lisää intron luomaa energialatausta entisestään.
Mikään levyn raidoista ei ole ylipitkä tai turhaan venytetty, eikä levylle mitään välimusiikkiakaan ole tungettu. Lienee myös turhaa sanoa, ettei täytebiisejäkään ole. Fire-kipale nousi suosioon suureen, mutten yhtään ihmettelisi vaikka niin olisi käynyt mille tahansa levyn kymmenestä muusta kappaleesta. Firekin kuitenkin pysyy muiden kappaleiden luomien rajojen sisällä. Kitaroilla ja hieman korostetummalla bassojauhannalla on löydetty biitti, jolla viimeisetkin kuuntelijat saadaan liikenteeseen.
Scooterin luoma musiikki ei myöskään koskaan ole ollut sellaista, etteikö sitä voisi kuunnella ilman subbaria. Bassotaajuuksia ei ole tiputettu aivan alimmille asteille, eikä varsinkaan vanhempi Scooter rakennu pelkästään suureen ryminään. Siinä missä esimerkiksi Daruden Music yrittää olla elämää suurempi ja kaikkea mahdollista yhteen niputtava hitti, on Age Of Loven tunnelma huomattavasti tasapainoisempi, harmoninen. Mitään turhaa kikkailua biiseihin ei ole lisätty vaan pelkistetty konebiitti kantaa biisin kuin biisin lävitse.
H.P.:n ääni nyt ei mikään maailmaa mullistava todellakaan ole, mutta Scooteriin sopisi pelkkä sämpläyskin, joten H.P. hoitaa hommansa tarpeeksi hyvin. Oikeastaan ainut raita, jossa tulkinnasta voi jotain häiritsevää sanoa, on levyn päättävä Leave In Silence, josta huomaa liiankin selvästi vokalistin äänialueen rajat. Toisaalta tämäkin on parempi suoritus kuin nyky-Scooterille tyypillinen äänen vääristäminen.
Leave In Silence on levyn pakollinen balladi ja samalla se on levyn ainut biisi, jonka sanat tuovat edes jotain järkevää mieleen. Leave In Silence päättää kuitenkin albumin paremmin kuin äkkiä voisi kuvitella. Balladi on saatu sopimaan levyn tyyliin loistavasti.
Jos tästä elämyksestä pitää hakemalla hakea jotain huonoa niin The Age Of Love -kipaleen vinyylin pyöritys ei aivan sulaudu kokonaisuuteen, vaan tuntuu irtonaiselta lisäykseltä.
Levyltä on vahvasti aistittavissa, että livenä kappalaisiin voidaan vielä lisätä paljon energiaa. Sen verran liveainesta on mukanakin, että välillä unohtuu, että tämä musiikki on vain ykkösiä ja nollia. Tässä tapauksessa arvottamisessa päädytään myöskin ykkösiin ja nolliin: 10 on nimittäin arvosana. Levy on Scooterin paras ja suuresti ihmettelen miksi sen vasta nyt huomasin.