Yksi terapiani ensimmäisistä kotitehtävistä oli sanoittaa oma arvomaailma. Vaikka se itselle aika selkeä olikin, en sitä koskaan ollut kirjoittanut tai piirtänyt auki. Tulipahan sitten istuuduttua alas ja pohdittua, kuinka asian saisi visualisoitua hyvin. Eikä tämä nyt parissa vuodessa ole mihinkään muuttunut. Kuvittelen näiden arvojen kantavan hyvin pitkään – todennäköisesti läpi elämäni.

Miltä tuntuu ensirakkaus? Olen kirjoittanut lukuisia novelleja ja pari pidempääkin tarinaa aiheesta. Sekä täysin fiktiivisiä, että monia enemmän tai vähemmän omiin kokemuksiin pohjautuvia.

Muutama kuukausi on nyt väitöksestä aikaa. Josko sitä vähän muistelisi väitöskirjan tekemistä. Aika tuskaahan alku oli. Jotenkin tuntui luonnolliselta jäädä kandin ja dipan jälkeen jatkamaan väikkäriä, mutta silloin akateeminen maailma tuntui suurelta ja pelottavalta (oikeasti, pelottavalta). Kaiken muun kaatuessa päälle totesin syksyllä 2011, ettei minusta koskaan tohtoria tule. Kuitenkin sen jälkeen palikat loksahtivat niin, että jatkoin duunejani ja lopulta keväällä 2013, kun ensimmäinen väikkäriin tullut artikkeli meni konferenssiin läpi, totesin, että tämähän viedään nyt maaliin.

Jari Kaaro kirjoitti viikolla Hesarissa kolumnin "Entä jos kuoleman jälkeen ei olekaan mitään?" Kirjoituksen pääpointti on, että tutkimusten valossa ihmisille on tärkeää, että maailma - ihmiskunta - jatkaa olemassaoloaan yksilön kuoleman jälkeenkin. Kolumnissa mainitaan myös P.D. Jamesin kirja Ihmisen pojat. Katsoin eilen kyseisestä teoksesta tehdyn samannimisen elokuvan ja pidin siitä oikein kovasti.

Ei tästä nyt tullut sellaista kuin halusin, mutta heitetään kuitenkin linjoille... :)

Osa 1: Kunnioitus

Joskus aikoinaan juttelin näistä elämänfilosofioista erään kaverin kanssa. Annettakoon tyypille nimeksi tällä erää vaikka Thomas Middlehill.