Muutama kuukausi on nyt väitöksestä aikaa. Josko sitä vähän muistelisi väitöskirjan tekemistä. Aika tuskaahan alku oli. Jotenkin tuntui luonnolliselta jäädä kandin ja dipan jälkeen jatkamaan väikkäriä, mutta silloin akateeminen maailma tuntui suurelta ja pelottavalta (oikeasti, pelottavalta). Kaiken muun kaatuessa päälle totesin syksyllä 2011, ettei minusta koskaan tohtoria tule. Kuitenkin sen jälkeen palikat loksahtivat niin, että jatkoin duunejani ja lopulta keväällä 2013, kun ensimmäinen väikkäriin tullut artikkeli meni konferenssiin läpi, totesin, että tämähän viedään nyt maaliin. Eikä siinä sen jälkeen mitään ongelmaa ollutkaan. Tekstiä paperille ja paperia eteenpäin. Kevättalvella 2015 kirja oli valmis ja lähti byrokratian rattaisiin.
Tieteen tekeminen on mukavaa. Akateeminen vapaus on mukavaa (minut herätettiin useamman kerran, kun olin nukahtanut työhuoneen sohvalle kesken päivän...). Akateeminen vastuus... onkin sitten haastavaa. Vaikkei kovin montaa deadlineä tullut vastaan, niin ne mitä tuli, oli sitten pidettävä. Tämä tarkoitti sitä, että työ ei ollut 9-17 vaan useimmiten laiskottelua (eli ajattelua), kunnes oli pakko tehdä jotain konkreettista (kirjoittaa) ja sitten meni myöhälle. Ketä siitä nyt syytämään muuta kuin itseään. Nautin työstäni joka tapauksessa.
Nyt työ on sitten kellokortitettua, joten palkattomia ylitöitä ei tule tehtyä – vapaa-aika on lisääntynyt! Pidän tästä, vaikka toisaalta akateeminen vapaus ei enää koskekaan minua, vaan töissä on oltava viisi päivää viikossa. Jäikö väitöskirjasta sitten jotain konkreettista käteen? Jäi, taito ymmärtää maailmaa taas vähän paremmin. Oma tavoitteeni on itseni sivistäminen ja ihmiskunnan vieminen eteenpäin, eikä siihen paljon parempaa tapaa ole kuin väitöskirjan tekeminen (jostainhan on pakko aloittaa, enkä kuitenkaan ole yhtä sanavalmis kuin Vesa Linja-aho).
Oli miten oli, kirja tuli tehtyä ja nyt tehdään jotain muuta. Pyrin pitämään kuitenkin tieteellisen tekemisen pienellä liekillä taustalla. Jos vaikka syntyisi jotain artikkeleita – jos ei, niin ajatuksia. Tällä erää työstän kuitenkin pääsääntöisesti ihan muita juttuja. Niistä lisää – joskus. Ehkä.
Loppuun vielä kuva meikästä ja vastaväittäjä Slinger Jansenista. Kuvasta kiitokset LUTin kuvaajalle.
