Blogi

Tässä puhelinlaskuja pohtivien ihmisten keskellä tuli mieleen raapustella omiakin ajatuksia asiasta. Ekan puhelimen sain jouluna 1999. Eli tässähän tulee näköjään 10 vuotta täytee aika pian.

Oli miten oli, niin ensimmäisen luurin mukana Soneran Private Duo(?) -liittymä. Ensimmäiset puhelinlaskut olivat luokkaa 30 markkaa, elikkästä viitisen euroa. Kyllähän ne siitä hiissasit pikkuhiljaa ylöspäin, mutta kun liittymä siirtyi omiin nimiini keväällä 2003, sain Soneralta jonkin verran puheaikaa, joten ei tarvinnut maksella niin paljoa. Kuitenkin muistan vuonna 2004 saaneeni jotakuinkin 30 euron laskuja Soneralta. Lopulta kyllästyin maksamaan turhasta ja vaihdoin DNA:n asiakkaaksi. Laskut tippuivat samantien noin puoleen.

Sittemmin Saunalahti soitteli joskus ja tarjosi 60 euroa puheaikaa, jos vaihdan heidän asiakkaakseen. Vaihdoin tietysti, kun tiesin DNA:n soittavan perään ja tarjoavan enemmän puheaikaa. Ja kyllähän sieltä taisi joku 80 euroa tippua. Ja tuossa äsken sama toistui ja tällä kertaa DNA tarjosi 120 euroa puheaikaa, jotta pysyisin asiakkaana ja tietysti pysyin. Ei minulla ole pätkääkään kiinnostusta vaihtaa DNA:n asiakkuudesta pois. Viimeinen puhelinlasku oli jotain viiden euron luokkaa kolmelta kuukaudelta. Ihanan halpaa, elämä on.

Kyllähän sitä on kuullut DNA:stakin huonoa, mutta ei ole onneksi itseä koskettanut. Tällainen oli tarina tällä kertaa.

Olipahan viikonloppu taas vaihteeksi. Torstaina tuli uus näyttö ja kun siivoilin pöytää, niin löysinpä maksamattoman kaapelikorttivuokralaskun. Jeps, oli kanavat pimeenä. No, äkkiä sitten maksoin sen ja soittelin Soneralle perjantaiaamuna, että aukeeko kanavat vielä, että näkee formulat. Kuulemma aukee, kun kerran oikeesta pankista laskun maksoin. Asiakaspalvelu oli kyllä aika suolesta. Tilannettani kommentoitiin ivallisesti: "olisi kannattanut maksaa ajoissa". No shit Sherlock. Soneran asiakas olen vain väkipakosta.

Näyttöhän on siis aivan unelma. S-ips-ja tn-paneelien ero on kuin yöllä ja päivällä. Tää on loistava - joskaan ei täydellinen ruutu. Kyllä tällä pärjää. Oled-paneeli olkoon sitten seuraava.

Perjantai-iltana onneksi kanavat rupes taas näkymään, joten illalla sai hyvin mielin käydä nukkumaan. Yöllä tuli sitten herättyä ennen kolmea, kun nenään tuli palaneen uunipaperin tuoksu... Oma uuni oli kiinni, mutta vähän aikaa hereillä oltuani naapurissa palovaroitin rupesi soimaan. Kaveri oli siellä nukahtanu uuni päällä. No näitähän sattuu... Kyllähän siellä haisi hieman palaneelle, kun kävin kurkkaamassa.

Formulat olikin sitten viihdettä oikein kunnolla. Vettelkin sai kannustusta osakseen kummasti Maralta (formulafanius heräilee pikkuhiljaa). Tänään vielä sain tovin pusailun jälkeen uuden kovalevyn mounttailemaan automaagisesti. Voishan se helpompaakin olla kyllä...

Eihän siinä muuta. Huomenna taas uuteen työviikkoon.

Taas saapui tänne maukkaita sämpylöitä ja omenapiirakkaa. Kiitokset leipojalle.

Perjantaina oli yliopistolla Tutkijoiden yö -tapahtuma jo kolmatta kertaa. Eipä näkynyt lama vaikuttaneen siihen yhtään. Olin itekin mukana yhdellä rastilla ja porukkaa ravasi koko ajan ympärillä, eikä mitään taukoa neljän tunnin aikana kerennyt pitämään. Ilmeiseisesti lapsilla oli mukavaa, joten tapahtuma oli onnistunut. Ja saihan hommasta vaivanpalkaksi pizzan...

Roxetten studioalbumit tulevat ensi viikolla ulos remasteroituna. En ensin niitä meinannut ostella, mutta kun lueskelin DailyRoxetten arvostelun kiekoista, niin kylläpä rupesi sitten himottamaan... Joten CDON saapi töitä.

Tarkoitus oli tässä kuitenkin kirjoittaa enemmänkin hyvästä musiikista, joten aloitetaan.

Roxette - Crash!Boom!Bang! (1994)

En usko, että koskaan tulee albumia, joka voisi olla parempi kuin C!B!B! Roxetten viides studioalbumi on ehdottomasti bändin täyteläisin kokonaisuus. Ei sillä, että mikään albumi olisi sekava, mutta tämä on ehjin. Musiikki on kypsää, sopivan synkkää ja levy on tuotettu täydellisesti. Poppialbumiksi C!B!B! on hieman pitkä. Yli tunnin soitantaan (15 biisiä) mahtuu hyvinkin erilaisia kappaleita. Gessle aikoinaan totesi, että albumi on kuin kokonainen konsertti, jossa keskellä on pari akustista numeroa. Albumi todellakin toimisi kokonaisena konserttina.

Englanniksi ei pop-musiikkia juuri pysty kirjoittamaan paremmin. Ruotsiksi ja suomeksi pystyy, mutta esimerkiksi levyltä löytyvä I'm Sorry on parhaita biisejä, joita Gesslen kynästä on koskaan irronnut. C!B!B! on niitä täynnä. Fireworks, Sleeping In My Car, What's She Like? ja I Love The Sound Of Crashing Guitars, mainitakseni muutamia. Listan viimeinen kuvaa Roxette-aikakautta kyllä hyvin. C!B!B!:n jälkeen kitarapainotteisuus siirtyi enemmän tietokoneella työstettyy materiaaliin, mikä tietysti oli sääli.

Pimenevä hiljain syysilta: Crash!Boom!Bang! soimaan ja makoilemaan sängylle. Mieleen palautuu paljon kauniita muistoja, haikeita ja ajatuksia ja nuoruuden unelmia. Taustalla pyörii kuitenkin ajatus, että on kyllä aivan pirun hyvää musaa. Paras, koskaan, ikinä.

Per Gessle - Mazarin (2003)

Gesslen soolosta kirjoittelinkin jo joskus arvostelun, mutta mainittakoon vielä sen verran, että edelleen pidän tätä albumia törkeän hyvänä ja tässä jos missä on niitä kauniita ja koskettavia lyriikoita ruotsiksi.

Roxette - Look Sharp! (1988)

Kaksi Roxette-albumia on ylitse muiden ja tämän listan kolmatta sijaa pitäneekin sitten Look Sharp! Roxetten läpimurtokiekkohan tämä oli aikoinaan. 80-luvulla tehtiin paljon hyvää musiikkia ja Look Sharp! heijastaa aika hyvin sen ajan pop-musiikkia. Syntikalle löytyy käyttöä, eikä sähkökitaraan ole unohdettu. Kasari on pop.

The Look porskuttaa edelleen yhtenä parhaista Roxette-ralleista ikinä. Sen lisäksi levylle käytiin nauhottamassa muun muassa kolme kipaletta englantilaisten "huipputuottajien" kanssa ja tarkoitus oli, että ne olisivat olleet sitten niitä suurimpia hittejä. Toisin kuitenkin kävi, mutta itse pidän Chancesistä ja View From A Hill:stä kuitenkin varsin paljon. Energiaa näissä on mukana vaikka muille jakaa, niinkuin on tietysti koko albumissa. Paras formaatti levylle lienee kuitenkin vinyyli, koska kansitaiteet toimivat paremmin 12":lla paperilla kuin CD:n pienissä papruissa.

Olkoot listauksessa tällä kertaa kolme levyä. Rannalle jäivät paikkaansa odottamaan kuitenkin muun muassa seuraavat suuruudet. Eläkeläiset - Pahviche, Per Gessle - Party Crasher ja Gyllene Tiderin Återtåget. Varsinkin Gesslen uusin soolo on kovassa nosteessa meikän listoilla.

Ensikertaan.

Dodiin, haastattelu oli ja meni ja tuli ulos radioaalloillakin. Jos sen missasit ja väenväkisin haluat kuitenkin kuunnella hifismihöpinöitä, niin tästä linkistä onnistuu.

Ja kyllä... Jonnin Lada lepää vetoakseli katkinaisena tuolla tien vierellä...