Blogi

Luin Pauliina Rauhalan Taivaslaulun (Gummerus 2013). Teos on Rauhalan esikoiskirja ja se oli ilmestyessään kymmenen vuotta sitten valtaisa menestys. Nyt tiedän miksi.

Rauhalan tyyli kirjoittaa on varsin omaperäinen – ja sanon tämän vain positiivisessa mielessä. Osaisinpa itsekin saada tarinat näin eläviksi. Mahtava tarina mahtavalla tavalla kirjoitettuna.

Kuitenkin jo kirjan puolivälissä sisälläni oli muitakin tunteita, kuin pelkkä kirjoitustyylin ihannointi. Taivaslaulu kuvaa nuoren lestadiolaispariskunnan elämää, arkea ja uskoa. Yhteisö on tullu itselle tutuksi Uskontojen uhrien tuen piireistä, eikä kirja sineensä tuonut mitään uutta asiaa tietoisuuteeni, mutta jotenkin se konkretisoi sen kaiken niin hyvin, että sisimmästäni kumpusi ulos ärtymystä, ällistystä ja suoranaista vihaa. Miten voi uskonnollinen yhteisö pakottaa naiset synnytyskoneiksi ja kieltää ehkäisyn ilman, että yhteiskuntamme puuttuu siihen mitenkään! En voi hyväksyä tällaista hengellistä väkivaltaa mitenkään.

Tätäkin kirjaa voin suositella kaikille, mutta varsinkin jos haluaa lukea vähän erilailla kirjoitetun romaanin tai on kiinnostunut uskontojen haittapuolista, niin teos on mitä mainioin.

Tässä kerkesinkin mennä jo neljä vuotta, kun viimeksi näin Gesslen hoilaamassa lavalla. Tällä kertaa Gyllene Tider siis laajensi Ruotsin-kiertuettaan kahdella keikalla Suomeen. Edellisistä visiiteistä olikin jo aikaa yli 40 vuotta.

Suuntasimme siis Vaasaan koko viikonlopuksi kahdestaan. Ihanan rauhallinen reissu kaikin puolin ja Vaasan Sokos-hotelli Vaakuna oli kyllä todella hyvä! Mahtava aamupala ja mukava henkilökunta. Ja alle sai myös fillarit kypärillä. Ei valittamista todellakaan.

Itse keikka oli ihan hyvä, muttei sillä kuuhun menty. Sanna Nielsen ja muut artistit ennen pääesiintyjää eivät kyllä itseen juurikaan iskeneet. Koska kyseessä oli enemmänkin festarikeikka, ei GT soittanut kahta tuntia, vaan keikka kesti tunnin ja 20 minuuttia. Ei lyhyt, mutta olisi voinut olla pidempikin (4 biisiä enemmän soittivat Ruotsissa).

Flickorna på TV2 oli kyllä miksattu tälle kiertueelle todella hyväksi! Yleisö lämpeni siihen ja myös lopun När vi två blir en ja Sommartider upposivat niin yleisöön kuin itseenikin kuin viina teekkariin. Mikä toinen bändi pystyy heittämään 20 nopeatempoista hittibiisiä putkee ja loppuun yhden balladin? Jep, ei mikään.

Keikka oli hyvä, mutta jäin todellakin vielä nälkäiseksi. Toivottavasti seuraavalle keikalle pääsee pian!

Loppuun vielä totean, että näin Suomessa ja Ruotsissa erilaisten Gessle-kokoonpanojen keikoilla käyneenä, tuntuu vahvasti siltä, että Ruotsissa konsertteihin mennään nauttimaan musiikista ja Suomessa alkoholista.
 

Kesälomareissu Kouvolan suunnalle tuli heitettyä Model 3:lla. Tsekkailin ennen reissua erilaisia autoja alle. Polttisvehkeen olisi saanut halvemmalla, mutta bensan hinta on huomattavasti latausta kalliimpaa – enkä muutenkaan enää ole polttomoottorilaitteista kiinnostunut – joten valinta oli sähköauto. Gomoresta Model 3:n ja halvimman Opelin hintaero oli lähes olematon, joten alle tuli Model 3 Long Range Performance.

Ja huh huh, sitä suorituskykyä (450 pollea). Tehokkain auto, joka on ikinä alla ollut. Eihän tällaiselle tehomäärälle ole mitään tarvetta kilparatojen ulkopuolella. Hetki meni ihmetellessä, miten autoon pääsee sisälle, miten saa pyyhkijät päälle ja miten ovet saa lukkoon. Tämän jälkeen ajelu sujuikin sitten hyvin.

Olin kiinnostunut oikeastaan kolmesta asiasta eniten: kuinka kuski pärjää ilman erillistä mittaristoa, onko auto ajettava ja onko siinä rengasmelua.

Vastaukset olivat aika simppelit. Vaikka erillinen mittaristo (tai tuulilasiin heijastettavia numeroita) olisi todella jees, niin pelkän keskikonsolinäytön avulla pärjäsi yllättävän hyvin. Tämä ei olisi deal breaker millään muotoa. Auto oli myös varsin mukava ajaa. Ei missään tapauksessa Model S, mutta tämäkään ei olisi ongelma. Rengasmelu sitä vastoin oli Amerikan Ladan suurin ongelma. Ei tämän hintaluokan autossa pitäisi sisällä kuulua mitään rengasmelua, mutta nyt se oli "itäautoon verrattavissa".

Rangea riitti, lataus oli nopeaa ja kuski tyytyväinen. Voisin ajella toistekin.

Gyllene Tideriltä pukkasi ulos uusi albumi Hux Flux. Levyltä oli jo julkaistu muutama sinkku, jotka eivät nyt oikein kolahtaneet. Tuntuivat vähän sellaisilta mitäänsanomattomilta midtempo-paketeilta. Nyt kun albumia on muutaman kerran tullut pyöriteltyä, niin se tuntuu huomattavasti vahvemmalta kuin oletin.

Edellinen levy Samma skrot och korn (2019) oli hyvin samanlainen. Senhän piti olla jo bändin viimeinen, mutta niin sitä vain tuli vielä ainakin tämä albumi ja kohta alkava kiertue, joka piiiitkästä aikaa tulee Suomeenkin.

Mutta niin Hux Flux. Toimiva kiekko. Toivottavasti näitä biisejä pääsee kuulemaan myös livenä. Varsinkin levyn avaavat Gyllene Tider igen ja Dagar att dansa ovat meneviä ralleja ja toimisivat varmasti livenä. Levyn pisin biisi Chans on kolme ja puoli minuuttinen, muut rutkasti alle, joten levyn kuuntelee nopeasti läpi ja biisit jäävät helposti luuppaamaan; taattua GT-poppia. Mukana on myös Gammal kärlek rostar aldrig, joka on samanniminen kuin Gesslen edellinen soolo, joten ei tarvi hirveästi miettiä, onko kaikki materiaali kirjoitettu vain tätä albumia varten. Biisi kyllä toimii levyllä hyvin. Myös Sanna mina ord (ja sen englanninkielinen versio Sunday Driver Yea) on myös alunperin kirjoitettu PG Roxetten albumille, mutta tämä biisi itse asiassa kuulostaa paljon enemmän GT:ltä, joten se sopii levylle hyvin.

Samoin albumin lopetusraita Det perfekta svaret on kirjoitettu jo vuonna 1984, joten se levytettiin nyt heti lähes 40 vuotta myöhemmin.

Eli kyllä tämä albumi toimii ja kiertuettahan tässä odotaa jo ihan satasella!

Luin Saaramaria Kuittisen Viekotuksen (Risa, 2022) tässä juhannuksen jälkimainingeissa. Tämä on vähän jatkoa lukemilleni romaaneille Vien sinut kotiin ja Tässä meillä on kaikki nyt, jotka kertoivat Jehovan todistajien maailmasta. Viekotus liikkuu kuitenkin helluntaiherätyksen piirissä ja kertoo yhden juhannuskonffan tapahtumat. En ole helluntailaisuuden asiantuntija, mutta uskonto on tullut kuitenkin jokseenkin tutuksi UUT:n kautta.

Törmäsin kirjaan Psykologiaa ja kaikenlaista -videopodcastin kautta. Myöhemmin sitten nappasin kirjan käsiini ja luin sen välittömästi. Ollakseni rehellinen, ensimmäisen 10 – 20 sivun jälkeen tuntui, että onkohan tästä kirjasta mihinkään, mutta tämän jälkeen se oli menoa ja olisin halunnut lukea koko kirjan loppuun yhdeltä istumalta. Tarina vei lukijan mukanaan.

Pystyin samaistumaan kirjan tapahtumiin aivan täysillä. Olin koko ajan kuvitteellisesti läsnä niin telttakylässä kuin lettuja syömässä. Tässä suhteen Viekotus tuntui huomattavasti läheisemmältä kuin aiemmin mainitsemani teokset. Kuittisen kirjoittaminen ei ole (vielä) esimerkiksi Kallandin tasolla, mutta tähän tarinaan tietty rosoisuus toimi oikein hyvin. Mukana oli muutama virhe, jotka kustannustoimittajan olisi pitänyt spotata, mutta koska tässä tapauksessa teos on käytännössä omakustannus, ei tällaista prosessia ole mukana ollut. Virheitä oli mukana onneksi kuitenkin vain muutama.

Kirjan kantava teema on uskonnon ja oman itsensä yhteensovittamisen vaikeus. Teksti tuo vahvasti esiin hahmojen kamppailun omien tunteidensa kanssa. Ulkokultaisuus vai aito rakkaus? Kaappi vai onni? Seksuaalisuus vai laiha avioliitto? Tarinassa on monta pientä kertomus eri hahmojen ympärillä. Näistä jokainen on kertomuksen väärti ja teos olisi pärjännyt vähemmälläkin, muttei määrä kuitenkaan ongelma ole. Tarina nivoo kaikki kohtalot yhteen hyvin.

Mikään kovin mairitteleva kuva uskonyhteisöstä kirjasta ei jää, mutta se ei toisaalta ole mitenkään yllättävää, kun kirjailija on itse jättänyt yhteisön taakseen. Toisaalta kirja alleviivaa monta kertaa uskonyhteisön aiheuttamaa dissonanssia: yhteisö on samaan aikaan mahtava voimavara, mutta myös kuluttava ja raastava sääntökokoelma.

Pidin kirjasta valtavasti. Se vei minut suoraan omiin nuoruusvuosiin ja sisäisiin kamppailuihin. Se toi esiin kaipuun teiniromansseihin ja se herätti minussa kiinnostuksen käydä joskus konffassa (ja miksei myös suviseuroilla) kurkkimassa menoa lähempää. Kiinnostukseni kohdistuu kuitenkin itse tapahtumassa oleviin sosiaalisiin suhteisiin ja ryhmädynamiikkaa lavalta tulevan opetuksen sijaan. 

Ja tietysti haluan päästä itsekin julkaisemaan omaa proosaani! Eli kyllähän tällaisen hyvän kirjan luettuaan tulee olo, että minäkin haluan osata vielä kirjoittaa näin hyvin ja saada omia tarinoita eetteriin.

Elikkästä: kirjaa voin suositella lämpimästi aivan kaikille!