Kirjoittanut: Erno Vanhala 23. elokuuta 2015 - 9:44

Sosiaalisessa mediassa levisi tällä viikolla pari pakolaisia arvostelevaa ja solvaavaa kuvaa. Illalla ei tahtonut uni tulla, kun otti kupoliin kuvantekijöiden ajattelemattomuus.

Yhdessä kuvassa todettiin “Vuonna -39 nuoret miehet oli rajalla – ei jonkun muun maan vastaanottokeskuksessa” (kirjoitusvirheet alkuperäisiä). Tässä tekstissä on useampi asia pielessä. 

Ensinnäkin ajatus siitä, että “rajalla oleminen” olisi jotenkin parempaa, kuin vastaanottokeskuksessa oleminen, ei kestä kovinkaan kriittistä ajattelua. Syksyllä -39 nuoret miehet olivat nopeasti rajalla ja sen jälkeen Puolassa. Samoin nuoria miehiä painoi rajan yli Baltian maihin. Nämäkö kansallissosialistit ja Stalinin nuoret miehet ovat ihailun kohteena? Kenen joukoissa nykyisten pakolaisten tulisi toimia, jotta he olisivat hyviä ihmisiä?

Ei kuvan tekstissä tietenkään ihannoitu natseja. Kuvahan viittaa vain suomalaiseen yli-ihmiseen, joka taistelee, eikä ikinä jätä kotimaataan. Toisaalta juuri vuonna -39 yli 400 000 suomalaista joutui jättämään kotiseutunsa ja lähtemään evakkoon toisten nurkkiin. Tämän lisäksi lähes 80 000 lasta ja äitiä lähti muihin Pohjoismaihin pakoon. Suuri osa ei koskaan palannut.

Ruotsista puheen ollen. Suomalaisperäiset ihmiset muodostavat lähes 10% valtion kansalaisista. Olemme suurin yksittäinen vähemmistöryhmä. Meitä suomalaisia on virrannut satojatuhansia Ruotsiin paremman elämän perässä. Olemme maahanmuuttajia. Olemme aiheuttaneet ongelmia. Olemme sopeutuneet. Miksi ihmeessä näistä mamuista ei puhuta Suomessa?

Muun muassa Ruotsin tuki pelasti tuhansia suomalaisia sodan kauhuja pakoon lähteneitä ihmisiä. Valtiollisella tasolla tulee myös muistaa, että Ruotsi lainasi Suomelle pääomaa ja osa näistä veloista on yksinkertaisesti annettu anteeksi. Me olemme kiitollisuudenvelassa siitä, että meitä on autettu.

Kaikesta tästä huolimatta on hienoa vetää Kiitos-paita päälle ja käydä haukkumaan hädässä olevia elintasopakolaisiksi?

Ikään kuin meillä olisi varaa leikkiä olevamme parempia kuin muut.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 22. elokuuta 2015 - 21:59

No niin, taas on keikkamatka takana ja alla videoreportaasi reissusta. Keikka meni heittämällä top3:een! Oli tunnelma kohillaan kun sai hoilata 10 000 päisen yleisön mukana. Vaasa vaikutti kaupunkina myös oikein mukavalta. Ensi vuonna sitten toivottavasti taas keikkaa jossain tarjolla meikäläiselle.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 6. elokuuta 2015 - 21:32

Viikonloppuna kirjakaupassa pyöriessäni käteeni jäi Pohjois-Korea – Yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Kirja on Eunsun Kimin tarina hänen yhdeksän vuotta kestäneestä pakomatkastaan Pohjois-Koreasta. Mukana pyörivät koko ajan myös äiti ja isosisko, mutta pienen 11-vuotiaan lapsen näkövinkkeli tuo omaa raadollisuuttaan kerrontaan.

Tämä on nyt kolmas lukemani entisten pohjois-korealaisten tarinoista kertoma kirja ja niistä kaikista tämä on paras. Syitä on kaksi. Ensinnäkin tämän tarinan kertoja on tuo pieni tyttö, ei pohjois-amerikkalainen journalisti. Toisekseen tarinan kerronta on huomattavasti loogisempaa, kuin näissä kahdessa aiemmin lukemassani teoksessa Suljettu maa ja Leiri 14. Eli suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti; kirja tuli luettua muutamassa tunnissa. Varsinkin kuvaus Kiinasta oli tässä kirjassa enemmän esillä kuin kahdessa aiemmassa, vaikka käytännössä kaikki loikkaaminen Pohjois-Koreasta tapahtuu Kiinaan ja siitä eteenpäin Mongoliaan.

Jäin taas miettimään, kuinka kauan diktatuuri pysyy vielä pystyssä. Maata hallitsee jo kolmannen polven diktaattori vailla aikomustakaan parantaa kansansa oloja. Milloin on Pohjois-Korean arabikevään aika? Kansa saa koko ajan käsiinsä materiaalia, joka kasvattaa kapinahenkeä. Jossain vaiheessa vati tulee täyteen ja kuppi menee nurin. Tämä ei nyt valitettavasti taida tapahtua vielä ensi vuonna, mutta ehkä kymmenen vuoden kuluessa. Ehkä ei. Miljoonat ihmiset joutuvat vielä kärsimään ja kuolemaan Korean niemimaan totalitaarisessa valtiossa. Demokratia ja kapitalismi – kaikkine vikoine ja ongelmineen – ovat kuitenkin huomattavasti diktatuuria ja kommunismia toimivampi vaihtoehto.

Toivottavasti Kimien aikakausi loppuu mahdollisimman nopeasti.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 18. heinäkuuta 2015 - 16:28

Paavo Väyrynen päätti kantaa kortensa populismin kekoon ja pisti pystyyn kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Tuntuu, että Väyrynen oli politiikkaan liian vanha jo 10 vuotta sitten, eikä tämä uusin käänne tilannetta ainakaan paranna.

Kansalaisaloitteella ei ole kaiken järjen mukaan mitään mahdollisuutta tuottaa kansanäänestystä tästä asiasta. Kuten keskusteluissa #toisaalla todettiin, mikäli eduskunta/hallitus haluaisi eroon eurosta, se olisi sen tehnyt jo omin voimin. Nyt se tekee vain sen, ettei kansanäänestystä tule.

En edes halua kuvitella niitä kustannuksia, joita äänestys ja eurosta luopuminen tulisivat luomaan tälle yhteiskunnalle. Eduskunnassa on parisataa ihmistä päättämässä näistä asioista; osa vielä osaaviakin. Annetaan heidän hoitaa hommansa ja me, jotka emme ole alan ammattilaisia luotetaan näiden kavereiden osaamiseen.

Vaikka kannatan kansalaisaloitejärjestelmän luomaa kanavaa suoraan demokratiaan, tällaisina hetkinä olen harvinaisen tyytyväinen, että meillä on kuitenkin ensisijaisesti käytössä edustuksellinen demokratia. 

Ei jatkoon.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 15. heinäkuuta 2015 - 16:52

Katsoin tanskalais-ruotsalaisen Silta-rikossarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta tällä ja viime viikolla. Sarja koukutti allekirjoittaneen välittömästi ensimmäisistä minuuteista lähtien. Nordic noir iskee itseen aika kovasti. Pidin jo aiemmin Millennium-trilogian filmatisoinneista, ja Silta tarjoaa hyvää jatkoa tällä saralla. Lisbeth Salander oli Larssonin tarinassa erittäin mielenkiintoinen hahmo ja samaa voi sanoa Sillan Saga Norénista.

Tuotantokaudet olivat ehkä hieman samanlaisia. Toista kautta kohtaan odotukset taisivat nousta aika korkeiksi, joten se oli ehkä pienoinen pettymys, mutta toisaalta en nyt pystyisi sanomaan sitä kuitenkaan ensimmäistä huonommaksi. Ristiriitaista?

Oli miten oli, odotan innolla kolmatta kautta, jonka pitäisi tulla syksyllä. Sarjan suomalaisen version kuvaus tapahtuu kuunvaihteessa Lappeenrannassa. Katsotaan mitä siitä tulee :)

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 7. heinäkuuta 2015 - 22:03

Olen saanut jonkin verran osakseni arvostelua siitä, että toitotan omia mielipiteitäni somessa ja muuallakin. En tätä mitenkään kiellä, koska olen usein hyvin kärkäs sanomisissani. Kuitenkin monesti arvostelu on kohdistunut minuun niin, ettei kyse ole mielipiteistäni vaan tiedosta, jota jaan. Mennään pitkän kaavan kautta tällä kertaa.

Mikä on mielipide ja mikä on tietoa? Se, että fanitan isosti Roxettea ja pidän Gesslen kynäilemää musiikkia maailman parhaana on minun mielipiteeni. Minulla on siihen täysi oikeus, mutta se ei tarkoita, että kenenkään tarvitsisi olla asiasta samaa mieltä. En pysty mitenkään vakuuttavasti perustelemaan, miksi Roxette olisi parempaa musiikkia kuin vaikkapa Mikko Alatalo tai Beatles. Musiikkimaku on mielipidekysymys ja siitä saa kiistellä hamaan loppun asti. Ei kannata liian vakavasti kiistellä kuitenkaan :)

Argumentoin vahvasti myös avoimen lähdekoodin ja Linuxin puolesta. Tässä on mukana sekä mielipidettä että tutkimusta. Henkilökohtainen mielipiteeni on esimerkiksi, että KDE on käytettävyydeltään valovuosia edellä Gnomea, OSX:ää tai Windowssia. Tämä on mielipiteeni. Toisaalta on taas olemassa paljon tutkimusta, joissa todetaan esimerkiksi Linuxin käytön säästävän rahaa kunnallisella tasolla. Myös päinvastaista tutkimusta löytyy.

Sitten on vielä tieteelliset asiat, joista olen kirjoitellut. Sekä homeopatiasta ja rokotteista löytyy tutkimusta pilvin pimein. Homeopaattiset valmisteet  on todettu plaseboon verrattavissa oleviksi ja rokotteiden hyödyt haittojen ylitse ovat kiistattomat. Nämä eivät siis ole minun mielipiteitäni vaan tieteellisen tutkimustyön tuloksia. Tiina Raevaara kirjoittaa asiasta seuraavasti:

Tieteellistä tietoa ei voi rinnastaa mihin tahansa muuhun tiedoksi nimitettävään väittämään. Tieteellinen tieto ei ole mielipide, se ei ole muisto, se ei ole kokemus kahden vuoden takaa, se ei ole naapurilta kuultu juttu, se ei ole sanomalehdestä satunnaisesti valittu virke.

Tiede on tiedonhankintajärjestelmä. Tieteellä pyritään hankkimaan mahdollisimman luotettavaa tietoa.

On minulla myös mielipiteitä, vaikkapa rokotteista, mutta mielipiteeni eivät ole tieteen tutkimustuloksiin verrattavissa. Ei yhden ihmisen mielipiteen painoarvo ole mitään verrattaessa kymmenien vuosien tieteelliseen tutkimukseen. Kirjoitin aiemmin Australian poistavan lapsilisät rokottamattomilta lapsilta. Nyt Kalifornia on poistamassa uskontopohjaisen mahdollisuuden olla rokottamatta lapsia, mikäli he ovat menossa kouluun.

– [Tätä] vastustavat ihmiset haluavat lasten saavat nämä taudit luonnollisesti, Pan kertoi. – Mutta lapset kuolevat näihin tauteihin. He halvaantuvat. Heille kehittyy aivovaurioita. En toivoisi kenenkään lapselle tällaista.

Olen pohtinut onko yhteiskunnalla oikeus määrätä tällaisia lakeja. Periaatteessa kyseessä on yksilönvapauden rajoittamisesta, mutta toisaalta samalla pelastetaan ihmishenkiä. Analogian voisi ottaa autoilusta alkoholin vaikutuksen alaisena. Siinä vaarannetaan niin oma kuin kanssaliikkujien turvallisuus. Tämän takia kännissä ajaminen on laitonta lähes kaikissa maissa, eli yksilön oikeuksia on rajattu. Pohdinnastani huolimatta lopullista mielipidettä en ole tästä asiasta vielä muodostanut. Toivon tietysti, että koulutus, valistus ja sivistys auttavat ihmisiä, jottei tuollaista Espanjan kaltaista katastrofia tarvitse kokea, mutta jottei myöskään ihmisiä tarvitsisi pakottaa mihinkään.

Emme me ihmiset kuitenkaan ole erehtymättömiä. Olen itsekin monesti väärässä ja joudun muodostamaan uuden käsityksen jostain asiasta, kun saan käsiini uutta tietoa. Kuten aiemmin kirjoitin, en kokenut ilmastonmuutosta ihmisen aiheuttamaksi ja kuvittelin WTC-iskujen olevan sisäpiirin järjestämiä. Tietämyksen karttuessa luovuin näistä uskomuksista. Ei se aina ole helppoa. Ylivoimaisesti vaikein kritiikin muoto on itsekritiikki. Jos on vuosia elänyt jossain uskossa ja sitten huomaa, että todisteet ovat tätä uskomusta vastaan voi ihmisen elämä kääntyä aivan päälaelleen. Neuvostoliiton hajotessa hajosi myös suuri propagandakupla ja ihmiset joutuivat uusien totuuksien eteen. Samoin moni fundamentalistisessa uskonlahkossa elänyt kokee valtavan kriisin erottuaan lahkosta ja tutustuttuaan lahkon ulkopuoliseen maailmaan. Kaikki eivät pysty tällaista muutosta käsittelemään ja pahimmassa tapauksessa riistävät hengen itseltään.

Väärässä oleminen on kuitenkin hyvästä. Se kasvattaa, se avaa ajattelulle uusia reittejä ja mahdollistaa ymmärryksen, että omia ajatuksiaan pystyy jalostamaan ja kehittämään. Kerralla ei tarvitse tulla valmista. Itselläni on tässä vielä paljon tekemistä. Toisten eriävistä mielipiteistä pitäisi pystyä imemään paremmin tärkeät asiat ja jalostaa niistä oman ymmärryksen kanssa uusia ideoita sen sijaan, että blokkaisi eriävät mielipiteet huonompina. Muistutan kuitenkin, että mielipide ei ole sama asia kuin tutkittu tieto.

Jätän tähän loppuun vielä Reavaaran Suomen journalistiliitolle pitämänsä esityksen: Faktaa, fiktiota ja fanaatikkoja. Vaikka esitys on tarkoitettu ensisijaisesti journalisteille, jää sieltä myös maallikolle hyviä vinkkejä uutisten lukemiseen.

Tiina Raevaara: Faktaa, fiktiota ja fanaatikkoja from Suomen Journalistiliitto on Vimeo.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 6. heinäkuuta 2015 - 20:19

Viime viikonloppuna oli Turussa Paavo Nurmi Marathon, jossa ihmiset pääsivät juoksemaan niin 10km, puolimaratonin kuin sitten itse asiankin, eli 42 kilometrin puristuksen. Tässä kävi sitten niin, että Mara päätti talvella, jotta nyt tärähtää ja ilmoittautui mukaan maratonille.

Lähdin tietysti kannustamaan mukaan ja ajelin itse fillarilla Turkua ympäriinsä. Juoksijoita oli lähes kolmetuhatta ja fiilis mitä mainioin. Päivä ei ollut liian lämmin ja pieni tihku tapahtuman alussa piti juoksijat pirteinä. Loppua kohden aurinko rupesi paistamaan, joten juoksupäivähän oli kaiken kaikkiaan oikein loistelias.

Juoksijan tavoite (4:40-5:00) alittui kevyesti ja maalissa oltiin heittämällä alle neljän ja puolen tunnin. Hymy oli herkässä ja lihakset kaikkensa antaneina, mutta yksi elämän suurista tavoitteista oli juuri täyttynyt: Maraton oli muuttunut Maralliseksi :)

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 5. heinäkuuta 2015 - 18:41

Tämä on ollut varsin hyvä leffa vuosi tähän mennessä. En ole varmaan ikinä  käynyt vuoden aikana katsomassa näin montaa leffaa, mitä nyt jo alkuvuoden aika on tullut käytyä tiiraamassa. Takana on 11 eri leffaa ja vielä kahdestoista näytös, kun kävin katsomassa Mad Max Fury Roadin kahteen kertaan. Liekö siis tarvetta kertoa, mikä on ollut alkuvuoden paras leffa.

Mad Max oli varsin onnistunut. Oikeastaan ei siinä ollut mitään vikaa. Leffa toimi hyvänä jatkumolle 70- ja 80-luvuilla tehdyille ensimmäisille kolmelle elokuvalle. Fury Road on sitä samaa, mutta paremmin tehostein, hienommin autoin ja kromatummin näyttelijöin. Annan elokuvalle arvosanan 4½ / 5.

The Imitation Game on ehdottomasti alkuvuoden toiseksi paras elokuva, jonka olen käynyt katsomassa. Elokuva toimii monella tasolla. Ensimmäisen tietokoneen rakentaminen, toinen maailmansota, vähemmistöjen oikeudet… Ei voi kuin suositella. Harvoin tositapahtumiin nojaavasta elokuvasta tulee näin mukaansa vievä. Arvosana 4½ / 5.

Kolmannelle sijalle nostan Fifty Shades of Greyn. Kuvittelin kyseessä olevan elokuvan, jossa käsitellään sitomisleikkejä ja sadomasokismia, mutta omaan makuun elokuva oli lähinnä romanttinen kertomus erilaisten ihmisten tutustumisesta toisiinsa. Odotan ehdottomasti jatko-osia. Kirjojahan on kolme. Arvosana 3½ / 5.

Myös Terminator Genisys ansaitsee arvosanan 3½ / 5. Elokuva on katsomisen arvoinen, vaikkei se mitään uutta gengreensä tuonutkaan (todella harva leffa tuo). Arska toimi, scifi toimi, toiminta toimi.

Sitten on kasa mukiinmeneviä elokuvia, jotka voi katsella jos ei parempaa tekemistä ole. Tähän kategoriaan kuuluvat: Big Game, Ex Machina, Luokkakokous, Jurassic World ja It Follows. Näistä viimeisin oli pelottavin leffa sitten Ringien kymmenen vuotta sitten.

Alkuvuosi toi mukanaan kaksi isoa pettymystä, joista ensimmäisen helmikuussa tuli katseltua Nouseva Jupiter. Wachowskin sisarusten tekeleessä olisi potentiaalia vaikka mihin, mutta nyt juonen kerronta oli rikkinäistä, eikä katsoja pysynyt kartalla tapahtumista. Toivottavasti directors cutti pelastaisi vielä elokuvaa. Arvosana 2(½) / 5.

Suurin pettymys oli kuitenkin Avengers: Age of Ultron. Sekoilua kohtauksesta toiseen, liian nopeata toimintaa, liian nopeita tapahtumia, liian lyhyt taustoitus, liikaa pelkkää äksöniä… Malliesimerkki siitä miten elokuvaa ei pidä tehdä. Annan arvosanaksi 1½ / 5, ja tuo ylimääräinen puolikas tulee vain ja ainoastaan siitä syystä, että elokuvassa on Iron Man.

Seuraavina edessä Kätyrit, Ted 2, (Fantastic Four), Mission Impossible: Rogue Nation, Pikselit, Nälkäpelin viimoinen osa, Spectre (oletettavasti loppuvuoden kovin raina) ja olisihan siellä jokin Star Warssikin ilmeisesti.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 4. heinäkuuta 2015 - 10:19

Alkuviikosta tuli täyteen sukupuolineutraalia avioliittoa vastustavien tahojen kansalaisaloitteen allekirjoitusten keräyksen puolimatka. Aiemmin säädetty laki astuu voimaan keväällä 2017, mutta tämä Aito avioliitto -ryhmittymä haluaisi säädättää uuden lain kumoamaan jo säädetyn lain. Kolmessa kuukaudessa aloite on saanut taakseen yli 36 tuhatta allekirjoitusta. 50 tuhatta täytyy siis saada, jotta aloite lähtee käsittelyyn. Online-allekirjoitusten tahti on hyytynyt, eivätkä ne näillä näkymin riitä kattamaan vaadittua 50 tuhannen nimen määrää. Aloitteelle on kerätty kuitenkin jo yli 16 tuhatta allekirjoitusta käsin, joten näillä näkymin aloite kuitenkin päätyy eduskuntaan asti.

En ole vielä ymmärtänyt, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivä aloite voisi olla “aidosti tasa-arvoinen”, mutta kukapa näistä nyt aina ymmärtäisikään. Ihmisillä on oikeus tehdä kansalaisaloitteita, joten tälläkin aloitteella on paikkansa. Spekuloidaan hieman tulevaa (mikäli säädöskuviot menevät metsään, vika on minussa; en tunne kuvioita tarpeeksi tarkkaan).

Aloite siis menee todennäköisesti eduskuntaan asti ja lakivaliokunta sen tullee hylkäämään. Äänestys suuressa salissa onkin sitten mielenkiintoinen tapahtuma. Päivi Räsänen kannustaa ihmisiä allekirjoittamaan lakialoitteen ja tulee kumppaneineen varmasti äänestämään lain puolesta. Tässä tullaan sitten jännän äärelle. Kuulostaa demokratian irvaamiselta, jos edellinen laki pyörrettäisiin. Tämä aiheuttaisi välittömästi uuden Tahdon-kampanjan ja kohta oltaisiin taas äänestämässä, mutta toiseen suuntaan. Tällainen ei palvelisi kenenkään etua.

Tahdon2013-lakialoite keräsi 166 851 allekirjoitusta, joista yli 100 tuhatta tippui välittömästi kansalaisaloitteen avaannuttua. Aito avioliitto -yhdistyksen aloite ei tule keräämään näin montaa allekirjoitusta. Kansan keskuudessa tehdyt gallupit kertovat enemmistön puoltavan sukupuolineutraalia avioliittoa. Eduskunnan olettaisi puolustavan kansan tahtoa tällaisessa enemmän omantunnon kysymyksessä, vaikken ymmärräkään miten yhdenvertaisuus voi olla omantunnon asia. Kaikilla ihmisillä tulee mielestäni olla yhtäläiset oikeudet onneen. Kansanedustajan ei tule ajaa omaa mielipidettään, uskontoaan tai agendaansa, vaan kansan hyvinvointia. Seksuaalivähemmistöjä syrjivä Aito avioliitto -hanke ei ole kansan hyvinvointia.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 3. heinäkuuta 2015 - 12:42

“Mihin tämä maailma on oikein menossa?” on kysymys, jonka voi kuulla esitettävän, kun Kymmenen uutiset kertoo Isiksen hyökkäyksestä tai joukkoraiskauksista Afrikassa.

Jos kysymykseen haluaa vastata nopeasti, niin voi todeta, että olemme menossa koko ajan yhä väkivallattomampaa ja turvallisempaa yhteiskuntaa kohti. Tätä harva uskoo, kun televisiouutiset ja sosiaalinen media toitottavat aivan toista. Tutkitaan asiaa vähän tarkemmin.

The Guardin uutisoi muutama vuosi sitten, kuinka murhaluvut ovat tippuneet Englannissa ja Walesissa alimmilleen yli 20 vuoteen. Fred Burks kirjoittaa, kuinka FBI:n tilastot kertovat väkivallan laskusta. Riski joutua ryöstetyksi tai murhatuksi on puolet siitä mitä se oli 90-luvun alussa. Samoin Suomessa henkirikokset ovat olleet jo vuosikymmeniä laskussa ja aivan viime aikoina pudotusta on tapahtunut entistä enemmän.

Trendi ei ole pelkästää suomalaisten tai brittien etuoikeus, vaan kyseessä on koko ihmiskuntaa koskettava muutos. Steven Pinker on alan tutkijoita Harvardin yliopistossa ja hän on asiasta luennoinut ja kirjoittanut paljon. Pinker kirjoittaa kuinka keskiajan jälkeen murhien määrä on laskenut viidenteenkymmenenteen osaan aiemmasta. Siinä missä aiemmin Länsi-Euroopan valtiot julistivat kaksi-kolme sotaa vuodessa. Elämme nyt aikaa, jossa valtiot eivät ole sotineet Länsi-Euroopassa sitten toisen maailmansodan.

Pinker kertoo väkivallan vähentymisen syiksi muun muassa rauhanturvajoukkoja ja voimankäytön monopolisointia. Yksilöllä ei ole tarvetta kantaa mukanaan asetta vaan vastuu turvallisuuden ylläpitämisestä on poliisilla. Suurimmat muutokset ovat kuitenkin tapahtuneet asenteissa.

Väkivaltaa ei enää nähdä kilpailuna, joka pitää voittaa, vaan ongelmana, joka voidaan ratkaista.

Neil Halloran julkaisi kuukausi sitten sotien kuolonuhrimääristä kertovan videon. Videosta tuli välittömästi hitti. Se kertoo hyvin havainnollisesti, kuinka massiivisesti eri maiden kansalaisia kuoli toisessa maailmansodassa lukuisilla rintamilla. Video luo kuitenkin myös katsausta nykyisyyteen. Kuinka vähän sotia on nykypäivänä ja kuinka trendi on ollut laskeva koko “pitkän rauhan” ajan toisen maailmansodan jälkeen.

Toisessa maailmansodassa kuoli enemmän ihmisiä kuin kaikissa sodissa sen jälkeen yhteensä (kuvan toista maailmasotaa kuvaavat punaiset palkit jatkuvat kattoon asti ja hieman sen ylikin).

Iltauutiset eivät kerro kuinka rauhallista maailmassa on. Ne kertovat niistä vähenevistä väkivallan teoista, jotka myyvät. Uutiset voisi hyvin täyttää jutuilla siitä, kuinka Australia ei ole joutunut sotaan tänäänkään, eikä yhtään ruotsalaista sotilasta ole kuollut. Kuinka Ranska ei ole julistanut sotia vuosikymmeniin. Tällainen uutisointi olisi kuitenkin tylsää. Realismi ja tilastot ovat usein tylsiä, mutta tässä tapauksessa – ah – niin väkivallattomia.

Kesäkuussa The Fund For Peace uutisoi Suomen olevan maailman turvallisin maa. Hesari taasen kertoi vastikään, että Suomessa onnellisuus on jakautunut tasaisimmin koko Euroopassa. Eivät tuollaiset uutiset yhtään huonolle kuulosta. Eivät asiat ole niin huonosti kuin iltauutiset antavat ymmärtää; elämä on iloinen asia :)

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 29. kesäkuuta 2015 - 17:34

Aiemmin mainitsemani Espanjassa todettu kurkkumätä aiheutti nyt rokottamattoman lapsen kuoleman. Tiina Raevaara kirjoitti asiasta hyvin – jälleen (ihailen tuota tyyneyttä, jolla Raevaara kirjoittaa asiasta kuin asiasta).

Kenellä siis lopulta on moraalinen vastuu rokottamattomista lapsista?

Tietenkin instituutioilla, jotka kehottavat jättämään rokotteet ottamatta. Niissä toimivat ihmiset pyrkivät vaikuttamaan muiden ihmisten päätöksentekoon omista ideologisista syistään tai puhtaasti ansaintamielessä. Ei ole kyse heidän lapsistaan: on kyse muiden ihmisten lapsista.

Vanhemmat kokevat olevansa petettyjä, kun heille on mainostettu, ettei rokotteita kannata ottaa ja nyt oma lapsi on menehtynyt. Bakteeri kerkesi tarttua kahdeksaan muuhun lapseen, jotka olivat onneksi rokotettu, eikä heille tullut tautia.

Vanhemmilla on edessään pitkä taistelu. Lapsen kuolema lienee niitä pahimpia asioita, joita ihminen voi kokea. Onni onnettomuudessa, ettei tauti tarttunut kehenkään, jolla ei olisi ollut immuniteettia kurkkumätää vastaan. Siinä tilanteessa olisi ainakin omat henkisen sietokyvyn rajat tulleet vastaan.

Voimia Espaniaan.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 25. kesäkuuta 2015 - 20:49

Välillä Internetissä joutuu mitä ihmeellisempiin keskusteluihin. Joskus pääsee oikein kunnon syvällisyyksiin ja tuntuu, ettei keskustelusta haluaisi luopua mitenkään (varsinkaan, jos keskustelukumppani on itseä miellyttävä nainen...). Toisinaan vastaan tulee niin käsittämättömillä astraalitasoilla pyörivää tsättiä, että hymyillen siirtyy seuraavaan aiheeseen.

Sitten on niitä hetkiä, kun törmään rasismiin, kunnianloukkauksiin tai vastaaviin, enkä malta olla työntämättä itseäni keskusteluun mukaan. Tavara mitä tulee takaisin voi sitten vaihdella aivan laidasta laitaan. Ehkä minun pitäsi häipyä Afrikkaan?

Tai ehkä jonkun pitäsi raiskata minut?

Minua on solvattu vaikka miksi, mutta en hyväksy toisen sortamista. En vaikka kuinka haukuttaisiin. Minulle niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa ihmiset ovat tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia. Rasismi ja toisten sortaminen ovat jotain mitä en voi hyväksyä. En hyväksy naisten vähättelyä, en homojen solvaamista, en maahanmuuttajien haukkumista enkä mitään muutakaan spurdoilua.

Tänään sitten tuli olo, että haluan tehdä jotain konkreettista vastustaakseni tätä “Perussuomea”. Liityin Vihreisiin. Olen virallisesti puolueen jäsen, kun yhdistyksen hallitus hyväksyy minut jäsenekseen.

Sanon ei rasismille ja sorrolle – nyt ja aina.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 22. kesäkuuta 2015 - 22:41

Kuten kuvasta näkyy saitin uusi ulkoasu on nyt ollut linjoilla muutaman päivän. Ulkoasuremontti olisi pitänyt jo tehdä pari vuotta sitten, mutta ei muka ole ollut aikaa.

Viime kuussa katselin sivuston statistiikkaa ja totesin kävijöistä niin suuren osan olevan mobiililaitteilla surffaavia, että nyt on pakko saada saitin leiskasta responsiivinen. Mobiili ensin ja käytettävyys kuntoon laitteesta riippumatta. Nyt sivusto sitten skaalautuu niin kännykän, tabletin kuin isommankin laitteen ruudulle. Olen siis ihan tyytyväinen siinä mielessä. Värimaailmakin muuttui. Ei suoranaista syytä; nyt kävi vain näin.

Saitin kävijöistä tänä vuonna noin kolmannes on tullut mobiililaitteella ja loput isommilla tietokoneilla. Windows-käyttäjiä on 43%, Android 17%, Mac 14%, iOS 13%, Linux 7% ja sitten muut prosentit hajanaisille pienemmille käyttiksille, kuten WP, Symbian ja ChromeOS.

Selainpuolella hallitsee Chrome 49% markkinaosuudella. Toisena tulee Safari 18%:lla ja perään hengittää Firefox 16 prosentilla. Ie:n osuus on noin 7%.

Kävijöistä 78% tunnistautuu Suomesta tulijoiksi. Perässä seuraavat Yhdysvallat 7% ja Brasilia 4%. Loput ovatkin sitten hajakävijöitä. Tosin ei tuolta Brasiliastakaan taida aivan suoranaisia blogin lukijoita tulla. Tiedä häntä.

Vuoden luetuin juttu tähän mennessä on Timo Soinille osoittamani kirjoitus (Timo ei muuten koskaan vastannut mailiin. En ole yllättynyt). Perässä tulee sitten blogin pääsivu ja rokote sekä homeopatia -aiheiset kirjoittelut.

Semmoista tilastoa tällä erää. Pyrin nostamaan kirjoitustahtia pykälällä, mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu. Ei pidä lupailla mitään, mutta nautin kyllä kirjoittamisesta.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 21. kesäkuuta 2015 - 18:02

Maailmalla on taas tapahtunut. Espanjassa todettiin ensimmäinen kurkkumätätapaus 28:aan vuoteen. Vanhemmat jättivät lapsensa rokottamatta ja nyt se kostautui hengenvaarallisesti. En tiedä selvisivätkö säikähdyksellä. Ainakin uutisen mukaan ottivat asiasta onkeensa, mikä tietysti hyvästä.

Tähän liittyen olin mukana joukkorahoittamassa Olli Sulopuiston artikkelia Mikä rokotteista epäilyttää? Sulopuisto haastatteli muutamaa suomalaista rokotteiden vastustajaa ja kirjoitti heidän mielipiteidensä rinnalle tieteen näkemystä asiaan. Artikkelin lukemisen jälkeen jokaiselle lienee selvä, miksi rokotteita otetaan.

"Esimerkiksi tuhkarokosta on tehty joku hirveä juttu, vaikka ennen vanhaan melkein jokainen lapsi sairasti sen eikä se ollut mikään juttu. Nyt se on yhtäkkiä yleisvaarallinen tauti", Marjo Sukeva-Hakanpää sanoo.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan tuhkarokko tappoi kaksi vuotta sitten 145 700 ihmistä, heistä valtaosan köyhissä maissa. 

Rokotteiden vastustaja Sukeva-Hakanpään kommentti kertoo valitettavaa kieltään siitä kuinka huonolla tietämyksellä nämä vapaamatkustajat ovat. Itselleni tulee aina paha mieli, kun joutuu lukemaan jonkun kärsivän siitä, että toinen ei “usko” rokotteisiin tai ylipäätään lääketieteeseen. Kiteytettynä: rokottaminen on satoja kertoja turvallisempi vaihtoehto kuin rokottamatta jättäytyminen.

Uskomuksista puheen ollen. Pennsylvaniassa kuoli puolitoistavuotinen lapsi, kun vanhemmat eivät vieneet häntä lääkäriin vaan hoitivat häntä yrteillä ja homeopatialla. Vanhemmat joutuvat oikeuteen asiasta. Tällaiset tapaukset panevat aina miettimään, että miksei ihminen luota terveydenhuoltoon ja sen ammattilaisiin? Mikä ajatuksessa, että he haluavat auttaa ihmisiä, on niin outoa, että pitää oman lapsen terveys riskeerata jättämällä rokotteet väliin tai turvautua homeopatiaan lääketieteen sijaan? Olen tätä yrittänyt kysellä kyseiseen kategoriaan lukeutuvilta ihmisiltä, mutten koskaan ole saanut vastausta. Pari kertaan on solvattu päin naamaa, joskus on jätetty vastaamatta, toisinaan tarinoitu ihan ohi aiheen, joskus on itsellänikin palanut käämi, mutta suoraa vastausta ei ole tullut. Toisaalta vaikeahan näitä järjellä on perustella. Sanonta kertoo, että mikä ei ole järjellä päähän mennyt, ei sieltä myöskään järjellä lähde pois. Uskomushoidot ovat uskomushoitoja ja ne kuuluvat elämäämme yhtä paljon kuin Saturnuksen palvominen, jotta viljasato olisi suurempi.

Jottei katsauksestani jäisi negatiivinen mielikuva, niin todettakoon, että paljon hyvääkin on uutisoitu (yleisesti ottaen, hyvää tapahtuu paljon paljon enemmän kuin pahaa):

Eurooppalaisten lääkärien komitea on vetänyt selvät rajat lääketieteen ja muiden hoitomuotojen välille. Rajan toiselle puolelle kuuluvat muun muassa homeopatia ja kaukoparannus.

Toivotaan, että huuhaa saadaan kitkettyä pois entistä tehokkaammin. Australia on tässä näyttämässä vahvasti esimerkkiä. Heillä on tarkoitus leikata lapsilisät lapsilta, joita ei ole rokotettu. Kuulostaa omaan makuun todella rajulta keinolta, mutta he ovat tällaiseen päätymässä. Vapaamatkustajat lienevät riesa sielläpäin.

Uutiset kertovat myös, että homeopatian käyttö on ollut laskussa, joten hyvältä näyttää tälläkin suunnalla. Pseudotieteet eivät kuulu 2000-luvulle. Mennään positiivisesti kohti tulevaisuutta :)

Kirjoittanut: Erno Vanhala 16. kesäkuuta 2015 - 20:56

Prologi

Juhannuksen 2012 tienoilla rupesin kärsimään niska- ja hartiakivuista. Ravasin seuraavan vuoden aikana fysioterapeuttiopiskelijoiden treeneissä, lääkärissä, hierojalla, fysioterapeutilla, OMT-fysioterapeutilla, fysiatrilla ja työfysioterapeutilla. Ostin uuden tyynyn, yritin nukkua selälläni, venyttelin, harjoittelin sovellettua rentoutumista keskussairaalan fysioterapeutin ohjastamassa ryhmässä...

Kevättalvi 2013

Päätäni rupesi särkemään yllättäen talvisena tiistaina. Keikuin työpäivän loppuun, mutta päätä särkiessä vielä seuraavanakin päivänä jäin koti popsimaan ibumaxia. Päänsärky lakkasi, mutta muuten jatkui huono olo. Tuntui, että oksetti. Olin viikon poissa töistä, mutta vähitellen olo parani ja suuntasin takaisin duuniin. (Sivukommenttina voi todeta, että sairauslomalla syntyi yksi parhaista koskaan kirjoittamistani novelleista.)

Joskus huhtikuun tienoilla tunsin oloni epämääräiseksi (vatsaa yms. käänteli) ja lääkäri tarjosi pillereitä närästykseen, jota epäili syylliseksi olooni. Ongelma meni viikossa taasen ohi, enkä ollut päivääkään poissa töistä.

Kesä 2013

Aloitin kesäloman kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Olin juuri saanut kirittyä edellisen vuoden fillarimatkat kiinni ja näytti siltä, että tulee hyvä fillarointivuosi. Työtkin olivat hyvällä mallilla, kun konferenssiartikkelin olin saanut vastikään läpi.

Heti ensimmäisinä lomapäivinä tunsin voimattomuutta. Matkustelin loman aluksi hieman ja reissussakin tuli huonon olon kohtauksia. Kuvittelin sen johtuvat jostain vanhaksi menneestä ruuasta.

Näitä huonon olon kohtauksia tuli sittemmin silloin tällöin ja niistä lääkäriäkin konsultoin. Ei oikein osannut auttaa.

Elokuun alussa tuli palattua takaisin töihin ja siitä sitten ensimmäisen työviikon jälkeen nokka kohti Eskilstunaa ja Gyllene Tiderin keikkaa. Vähän ennen nousua laivalle minulle tuli todella huono olo ja sitä kesti sitten koko reissun ajan. Oksetti koko ajan, mutta juuri mitään ei tullut ulos.

Tätä jatkui koko elo- ja syyskuun. Tein töitä aina kun pystyin, muuten makasin sängyssä. Pyöräilyt jäivät kokonaan. Vatsaan koski. Välillä kipu meni pois, välillä tuli takaisin. Joskus ei tahtonut jaksaa nousta sängystäkään. Pidin muutaman luennon niin välillä vilkuillen lavuaaria kohti ja mietin, että jos menisi oksentamaan. Tilanne otti päähän. Pelotti, ketutti, itketti ja masensi.

Vatsakipujen takia menin vatsan tähystykseen, jossa ei löytynyt mitään. Olin paperilla terve kuin pukki. Tämä kaikki alkoi rassata mieltä aikalailla.

Syksy 2013

Taas kerran lääkärillä istuessani keskustelimme tapahtumista ja lääkäri sitten hiljalleen mutkien kautta vaivihkaa kysyi, josko haluaisin jutella psykologin kanssa. Lääkäri oli siitä maininnut sivulauseessa jo kesällä, mutta totesi, ettei se tässä nyt ole taustalla. Olin itse kesällä ajatuksesta hämmästynyt. Vatsaahan tässä koski. Nyt olin kuitenkin jo ennen lääkäriin menoa päättänyt, että halusin jutella psykologin kanssa. Sen verran oli käynyt sairastaminen psyykkeen päälle.

Ja niin päädyin seuraavalla viikolla juttelemaan psykologin kanssa. Ensimmäistä kertaa ikinä. Heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen olo oli parempi ja muutaman kerran jälkeen tuntui, että ongelma todellakin oli muualla kuin vatsassa. Kärsin paniikkiahdistuksesta. Olin kesän ja syksyn aikana saanut useamman paniikkikohtauksen. Jäin pohtimaan laivalle menemistä. Paniikkikohtauksen oli laukaissut se, että kahvilassa jouduin vaihtamaan toiselle kassalla toisen mennessä kiinni. Syksyllä oli vastaavia hyvin pieniä juttuja (ruokailu yliopistolla, kaverin visiitti, uimassa käynti, jne.), jotka laukaisivat kohtauksen. Taustalla oli tietysti vaikka minkälaista tekijää äidin kuolemasta, iskän infarkteihin ja veritulppaan sekä parisuhteen hajoamiseen. Ne olivat kasaantuneet ja halusivat lopulta ulos ja minuun se heijastui vatsakipuna.

Psykologin kanssa jutteluiden jälkeen oli pari viikkoa helppoa elämää, mutta sen jälkeen alkoi ahdistamaan. Nyt osasin sentään itse diagnosoida oloni ahdistukseksi, eikä kipu heijastunut enää vatsaan. En sitä osannut kesällä tehdä, kun en ollut koskaan ollut ahdistunut. Ahdistuneisuus lamaannutti ja haittasi työntekoa. Kävin taas juttelemassa lääkärin kanssa ja rupesin syömään SSRI-lääkkeitä. Kyseisiä lääkkeitä käytetään enimmäkseen masennuksen hoitoon, mutta myös paniikikohtausten poistamiseen ja ennenaikaisen ejakulaation eliminoimiseen. Ensimmäiset pari viikkoa lääkkeiden kanssa olivat aikamoista menoa elimistön totutellessa uuteen elementtiin, mutta sen jälkeen alkoi seesteisempi vaihe elämässä. Kävin vielä juttelemassa lisää psykologinkin kanssa.

2014

Tammikuussa söin viimeiset lääkkeet niska- ja hartiakipuihin ja kesällä alkoi olla pääsääntöisesti ongelmatonta sillä seudulla. Ahdistus väheni huomattavasti ja paniikkikohtauksia en ollut saanut sitten edellisen syksyn.

2015

En ole ongelmieni kanssa yksin. Niin Pete Poskiparta kuin Apulannan Toni Wirtanenkin kertoivat viime vuonna omat tarinansa kuinka he ovat joutuneet taistelemaan vastaavien ongelmiensa kanssa. Eikä Rea Haverisen tarina kuulosta sekään kovin vieraalta. Lista on pitkä; työterveyslaitoksen tilastojen mukaan mielenterveyden häiriöt ovat 73 prosentilla 18-34-vuotiaista taustalla heidän jäädessään työkyvyttömyyseläkkeelle.

Onneksi lääketiede on tälläkin saralla kehittynyt. Diagnooseja pystytään tekemään monipuolisemmin ja yksilöllisemmin ja tarjolla on myös monipuolisia hoitomuotoja. Näiden ansiosta on vaikka mahdollisuus palata suljetulta osastolta tekemään väitöskirjaa.

Nyt olen ollut pari viikkoa syömättä lääkkeitä ja elimistö on totutellut vähennyksen kautta olemaan ilman ylimääräistä serotoniinia. Kieltämättä onhan tässä havainnut muutoksia ajatusmaailmassa. Elämän käänteet tuntuvat voimakkaammilta – eli yhtä voimakkailta kuin olivat ennen lääkitystä. Vähän on ollut höveli olo ja erektio on parempi kuin koskaan. Ehkäpä nämä tästä tasoittuvat taasen (erektio on ok tällaisena), mutta jos tuntuu siltä, että tarvitsen SSRI-lääkkeitä, niin sitten palaan takaisin niiden pariin; minulle ne sopivat. Kaikille nämä lääkkeet eivät kuitenkaan sovi, joten ei pidä nyt tuudittautua uskomukseen, että ne ovat pelastaneet ihmiskunnan, vaikka kyseisiä lääkeyhdisteitä tällaisiksi mainostettiinkin 80-luvun lopulla. Olen onnellinen siitä, että terveydenhuolto osasi auttaa minua ja lääketeollisuus oli kehittänyt valmisteen, joka pelasti elämäni.

Elämä on ihmisen parasta aikaa.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 11. kesäkuuta 2015 - 21:07

Onnellisuus
tuo hetki tuskan ja ärtymyksen välillä
Liikaa
jos sitä saa
ei pienistä iloista enää
nauttia osaa
Vajaaksi
jos se jää
ei elämä tunnu enää
yhtään miltään
Onnellinen
mä hetken olla tahdon
ja kohta taas
uudestaan

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 19. toukokuuta 2015 - 21:44

Avaruudesta musiikki kantautuu. Anssi Kelalta ilmestyi uusi albumi Nostalgiaa viime viikolla. Olin jo aiemmin päättänyt, etten missään tapauksessa kirjoita levystä samantien. Odotukset olivat niin korkealla, että pettymys oli varma. Näin siis ajattelin.

Kuuntelin levyn läpi välittömästi perjantaiaamuna pariin otteeseen. Pari ensimmäistä biisiä kolahti semisti heti, mutta siihen se sitten jäi. Tuntui, että albumi oli vähän puolivillainen tekele. Ei huono, mutta huippukohdat puuttuivat tyystin.

Onnekseni totean olleeni oikeassa, ettei kannattanut lähteä albumia arvottamaan ennen kuin sitä oli pyörittänyt muutaman päivän. Moni on kommentoinut, ettei Nostalgiaa voi verrata mihinkään muuhun kuin Kelan edelliseen albumiin Anssi Kelaan. Olen jokseenkin samaa mieltä. Levy jatkaa siitä mihin edellinen tarina jäi, mutta kaikkien onneksi tämä ei ole lisää sitä samaa, vaan kyseessä on kuitenkin oma kokonaisuutensa.

Pidin siis edellisestä kiekosta todella paljon ja muistan kuinka se kolahti välittömästi Venetsiassa hotellin sängyllä sitä kuunnellessani. Ensin kolahti Levyhylly pelastaa ja vähän myöhemmin Miten sydämet toimii? Listasin kiekon silloin suoraan vuoden albumiksi ja sitä se loppupeleissä olikin, vaikka Gyllene Tider pääsikin hyvin lähelle; ehkä jopa tasapeliin.

Mutta nyt ajauduin jo nostalgian puolelle. Kelan uusin on siis toimiva paketti, mutta onko se edeltäjäänsä parempi? (Tarviiko sen edes olla?)

On ja ei. Tämä on kokonaisempi albumi, mutta ei tällä toisaalta sitten ole samanlaisia edellämainittuja järjettömän kovia hittejä (voi olla, että olen viikon päästä jo toista mieltä). Olen tähän mennessä kuunnellut levyä kokonaisuutena koko ajan alusta loppuun, eikä ole ollut tarvetta tiputtaa mitään biisejä pois soitosta. Edellisen kiekon kanssa Levoton tuh.. tyttö tuli soitettua puhki. (Sitä sattuu todella, todella, harvoin.)

Kuten jo todettua, Nostalgiaa lähtee käyntiin järkyttävän vahvasti Tanssilattialla ja Viimeinen yö -kipaleiden kanssa. Molemmat kuuluvat ehdottomasti Kelan top10-tekeleisiin. Nimikkobiisi ja ensimmäinen radiosinkku Nostalgiaa ei itseeni aivan täysin uponnut. Biisissä on hetkensä, mutta pieru ei vaan toimi lyriikoissa – ei pahalla. Toinen asia, mikä ei sitten minuun iske, on falsettilaulanta. Jouduin kuuntelemaan sitä Gesslen hoilaamana parilla biisillä ja nyt Kela astuu samaan miinaan Nahkaa ja luuta -kipaleessa. Täytyy kuitenkin sanoa, että Kela vie näissä falseteissa voiton, mutta ilmankin olisi tosiaan pärjätty.

Yksi edellisen albumin ongelmakohta oli kaksi levyn lopettavaa biisiä peräkkäin (levyn lopussa tietty, duh!). Roxette sortui samaan Charm Schoolin kanssa. Nostalgiaa sitä vastoin loppuu todella tyylillä. Kuolleen miehen kitara päättää levyn pirteästi positiivisella viballa. Itselleni siitä tulee samoja fiiliksiä kuin Suuria kuvioita -pitkäsoiton Faijan haamu sekä Mies ja meri -kappaleista.

Mitä tästä nyt sitten jäi käteen? No, erittäin hyvä pop-albumi massiivisella kasaritwistillä. Diggaan. Koska Roxetten syksymmällä tuleva pitkäsoitto on vielä kuulematta, en uskalla vuoden albumi -titteliä jakaa, mutta ei tästä nyt varmaan top3:n ulkopuolelle tipahdeta.

Suosittelen!

Kirjoittanut: Erno Vanhala 9. toukokuuta 2015 - 22:42

Sosiaalinen media on nyt pyörittänyt uusinta plokipostaustasi ja tulinpa sen itsekin lukaisseeksi.

En tiedä oliko tämä tarkoitettu vitsiksi, mutta paha mieli minulle tuosta tuli. Miksi yksi maamme johtavista poliitikoista – ja mitä ilmeisemmin tuleva valtiovarainministeri – kirjoittaa näin loukkaavaa tekstiä?

Jos arvon poliitikko kokee puolet eduskunnan puolueista "takiaispuolueiksi", minua jää mietityttämään, mikä on arvostuksenne demokratiaa kohtaan? Pitäisikö perussuomalaisilla olla 200 edustajaa, jotta maassa olisi sellainen eduskunta, johon olisitte tyytyväinen? Puhutte usein "että kyllä kansa tietää", mutta ilmeisesti kansa tietää oikein ainoastaan äänestäessään perussuomalaisia?

Mainitsette kirjoituksessanne myös "ilmastouskonnon". Ilmeisesti viittaatte tällä siihen, ettette edelleenkään ota ilmastonmuutosta vakavasti? Tätähän te mainostitte jo presidentinvaalien alla. Maailmalla kansakunnat tekevät kovasti töitä ilmastonmuutoksen estämiseksi ja te nauratte asialle? Kiina rakentaa valtavasti aurinkovoimaa, Saksa tekee samoin ja Obama linjaa vastaavia asioita Yhdysvalloissa. Kansakunnat ovat käymässä taisteluun ilmastonmuutosta vastaan. Ymmärränkö oikein, etteivät perussuomalaiset halua olla mukana kehittämässä ihmiskuntaa eteenpäin? Tai edes luomassa suomalaisille yrityksille mahdollisuutta tehdä bisnestä tässä taistelussa?

Se, että tulette valtiovarainministerin roolissa ajamaan läpi suuret leikkaukset ja sitä kautta aiheuttamaan monelle köyhälle ahdinkoa on siis sillä kuitattu, että naureskelette kasvisruokapäivälle? Tällainen olisi muuten ihan hyvästä vaikkapa taistellessa ilmastonmuutosta vastaan tai ylipäätään ihmisen terveyden kannalta.

Kaiken kaikkiaan minulle jäi todella paha mieli ylimielisestä kirjoituksestanne. Tällainenko perussuomalaisten asenne on nyt, kun hallituspaikka alkaa olla takataskussa?

Timon päivä on nyt onneksi jo lähes ohi. Toisaalta; minä juhlin tänään Eurooppa-päivää.

Terveisin,

Erno

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 20. huhtikuuta 2015 - 18:24

Kokoomus menee työn kautta. Vaalimainokset ovat sitä toitottaneet tappiin asti. Toisaalta heidän mainoksena linjaa myös “asetetaan työ etusijalle”. Tämä on aika hyvin linjassa Mäntylahden maitseman “työ on itseisarvo” mentaliteetin kanssa.

Voisiko työ sitten olla itseisarvo, joka ajettaisiin esim. hyvinvoinnin edelle? Olin aiemmassa kirjoituksessani vahvasti tätä vastaan enkä sitä edelleenkään allekirjoita, mutta koetan pohtia tätä asiaa nyt toisesta vinkkelistä.

Ajatus työn itseisarvosta on omalla tavallaan kiinnostava, mutta se vaatii vahvasti työn määritelmän uudelleenmäärittelemistä. Pelkkä ajatus, että työstä saa rahaa, jota voi käyttää harrastuksiin ei tässä riitä mitenkään (en sitä mieltä suoranaisesti ollut aiemminkaan). Mikäli kuitenkin työ voitaisiin terminä määritellä lähelle ajatusta itsensä toteuttamisesta voisi myös ajatus itseisarvosta olla edes vähän lähempänä totuutta (, jota nyt ei absoluuttisesti tietenkään ole edes olemassa). Tästä päästäänkin sitten kivasti pohtimaan, että kelle työ on itsensä toteuttamista ja kelle ei. Toteuttaako Ugissa Mersuja kasaan hitsaava kaveri itseään? En pysty näkemään tällaista. Siwan kassa? Ei usko. Puhelinmyyjä? Tuskin. Toimitusjohtaja? Ehkäpä. Sijoittaja? Mahdollisesti. Eli siis Kokoomuksen äänestäjät mahdollisesti toteuttavat itseään työssä enemmän kuin vaikkapa SDP:n äänestäjät. (Saattoi hyvinkin lipsahtaa mutuilun puolelle.)

En itse edelleenkään haluaisi perustaa perhettä, jotta voisin tehdä töitä, joten en pysty näkemään työtä itseisarvona. Haluan kuitenkin pysyä terveenä, jotta kykenen olemaan töissä – ja ennen kaikkea haluan päästä toteuttamaan itseäni työssä, jota teen!

Olemme eläneet jo vuosikymmeniä jälkiteollistuneessa yhteiskunnassa, jossa raha pyörii palveluissa. Työnkuva muuttuu koko ajan ja tulevaisuudessa on yhä vähemmän tarjolla liukuhihnatyötä (onko sitä edes enää?). Mitä intohimokkaammin pystyy omaan työhönsä suhtautumaan sitä parempi lienee lopputulos. Eli mitä lähempänä työn pystyy pitämään itseisarvoa sitä paremmin pystyy itsensä työllistämään. Olen sitä mieltä, että muusikoille kyllä löytyy töitä, kunhan hommansa osaa. Bisnes muuttuu, mutta intohimosta on aina hyötyä.

“Työn kautta” on kuitenkin politiikassa hyvä slogan siinä mielessä, että ihmisten työnteko tulee muuttumaan digitalisaation ja kumppaneiden myötä entistä enemmän ja voi olla, että työn tarve vähentyy tasoon, jossa läheskään kaikkien ihmisten ei yksinkertaisesti tarvitse tehdä töitä. Tämä olisi yksi suurimmista muutoksista ihmiskunnan historiassa – ellei jopa kaikkein suurin. Mitä tehdä, jos töitä ei tarvitse tehdä? Pelata pelejä? Ryypätä viinaa? Opiskella? Harrastaa liikuntaa? Vai tekisikö kuitenkin töitä ihmiskunnan eteen? Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Kategorisoin itseni tällä hetkellä utilitaristiksi, joten haluan tehdä hyvä niin itselle kuin muillekin, mutta tämä utilitarismi on kokonaan toinen tarina johon palaan joskus myöhemmin… :) Ihmiskunnalla on kuitenkin mielenkiitoisia aikoja edessä – toivottavasti vielä hyvin pitkään.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 18. huhtikuuta 2015 - 16:14

Katselin keskiviikon Maikkarin pääministeritentin ja torstain Ylen vaalitentin. Varsinkin Rinne tuntui olevan torstaina jo aika lailla puhki ja illan ylivoimainen ykkönen oli Haglund. Eniten minua jäi ohjelmissa häiritsemään Soinin päälle puhumiset ja muiden jutuille suoranainen halveksiva nauraminen. Tunsin myötähäpeää. Kaveri ei nyt kuitenkaan ole tyhmimmästä päästä, joten miksi pitää nauraa toisten ajatuksille?

Torstai-illan lopuksi päästiin keskustelemaan maahanmuutosta ja vähemmistöjen oikeuksista. Räsänen ja Soini saivat muilta puheenjohtajilta tylyt kommentit. En ymmärrä Kristillisdemokraattien vaalisloganin “rohkeutta”. Kyseessä on konservatiivinen puolue, jonka politiikasta on vaikea hakea rohkeutta. Enemmän se on persujen kaltaista menneeseen takertumista ja muutoksen ja maailman muuttumisen hyväksymättömyyttä. En voisi mitenkään kuvitella antavani ääntäni näille puolueille. Nykyisillä ajatusmaailmoillaan.

Eipä sen niin väliä. Annoin ääneni Vihreille jo ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä ja näillä näkymin ehdokkaani käy tiukkaa taistoa läpipääsystä. Toivotaan parasta. Jännitän tuloksia huomenna suurella sydämellä.

Sivut