Kirjoittanut: Erno Vanhala 28. lokakuuta 2013 - 19:31

Taas kerran pyörin tänään ympäri työhuonetta ja rakensin mielessäni tieteellistä artikkelia eteenpäin. Sitten silmäni osuivat huoneeni seinällä olevaan Tyler Knott Gregsonin runoon, joka kertoo suudelmasta.

Jäin pohtimaan suutelemista ja totesin ajatuksissani, ettei ole intiimimpää tapaa kertoa toiselle kuinka paljon häntä rakastaa. Suudelma voi olla merkkinä ystävyydestä. Se voi kertoa intohimosta, halusta. Silti, kertoessaan rakkaudesta on sen merkitys suurin. Suuteleminen on itsensä avaamista toiselle. Riisuutumista täysin paljaaksi ja antautumista toisen huomaan.

Suuteleminen on lähes täysin ihmisen etuoikeus, eivätkä muut eläinlajit sitä juurikaan harrasta. Suudelmia on kuitenkin lukemattomia erilaisia. On nopeita ja kosteita, pitkiä ja suolaisia. Huulien hellä kosketus kumppanin huuliin on kuitenkin merkittävä osoitus välittämisestä, rakkaudesta. Pretty Woman -elokuvasta minulle on jäänyt mielikuva, etteivät prostituoidut koskaan suutele, koska se on liian intiimiä. Totuus on varmaan erilainen, mutta silti ymmärrän elokuvan pointin täysin. Antautumalla suudelmaan asiakkaan kanssa antaa itsestään jotain, mitä ei välttämättä koskaan voi saada takaisin.

Parhaat suudelmat ovat niitä, jotka tulevat yllättäen. Ne voivat hetkessä muuttaa kaveruuden rakkaudeksi, riidan hellyydeksi, itkun nauruksi tai maanantain perjantaiksi. Suudelman voimaa ei voi kuvata sanoin, eikä suutelemaan voi opetella YouTube-videon avulla.

Suudelmalla osoitettu rakkaus on rakkaudesta syvällisintä. Se on enemmän kuin suutelijoidensa summa.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 27. lokakuuta 2013 - 16:55

Olen opettanut yliopistolla siitä lähtien, kun minut 2008 palkattiin firmaan töihin. Muistan joskus ajatelleeni, ettei minua kiinnostaisi olla minkään kurssin assistentti, mutta niinpä vain vastasin myöntävästi välittömästi, kun minua pyydettiin pitämään ohjelmoinnin peruskurssin harjoituksia. Pitihän siinä itsekin opetella uusi ohjelmointikieli, muttas siitä se sitten joka tapauksessa lähti.

PalkintoplakaattiSaatuani dippatyön valmiiksi syksyllä 2009 pääsin, ja osin jouduin, opettamaan enemmänkin (tutkimuksen kustannuksella), mutta en minä siitä valittanut. Kirjoitin keväällä 2010 Ohjelmoinnin perusteissa käytetyn ohjelmointioppaan uusiksi Python kolmoselle ja tein siinä samassa paljon uusia viikkotehtäviä ja harjoitustyön. Sitten napsahti myös luennointivastuuta Olio-ohjelmoinnin kurssin muodossa.

Uusin sitäkin kurssia jonkin verran ja rakentelin kurssille luentoesimerkkejä ja lisäilin kaikenlaisia pieniä asioita kurssin repertuaariin. Nauhoitin luennot myös alusta lähtien ja tarjoan niitä nykyään YouTubessa. Kieltämättä tässä nauhoituksessa oli pientä alkukankeutta, mutta ulkoistettuani ongelman pariin kertaan opiskelijoille sain sopivat skriptit, joilla nauhoittaminen nykyään sujuu juuri halutulla tavalla.

Nyt sitten tänä syksynä opintojaksoni palkittiin vuoden parhaana. Yksi peruste kuului olevan tuo luentojen tarjoaminen tuubissa. Vaikka tässä palkittiin "vain" opintojakso ja vuoden luennoitsija -titteli meni vielä allekirjoittaneelta ohi, koen kyllä että opintojakso on tässä tapauksessa hyvin pitkälti yhtä kuin luennoitsija. Olen siitä 100 prosenttisesti vastuussa - niin hyvässä kuin pahassa. Haluan olla persoona, brändi. Oli miten oli, tämä kunnianosoitus tuli varsin puskista. Olin todella yllättynyt, kun huhut palkitsemisesta alkoivat kuulua korviini. Tietysti olen aina tähdännyt siihen, että saavutan palkinnon. Siihen opettajan kuuluukin tähdätä, jotta opettaminen ei ole vain "se pakollinen paha". Terve kilvoittelu parantaa opettamista.

Opettamisen parantamista voi tehdä tiettyyn rajaan asti sisäisestikin, mutta ulkoa saatu ärsyke, oppi, ei todellakaan ole haitaksi. Aloitin viime keväänä yliopistopedagogiikan opiskelun ja onhan siellä paljon oppinut uusia juttuja. Ehkä suurimmat opit ovat ihan pieniä, jotka ovat oikeille opettajille päivänselviä, mutta meillä epäpäteville niitä ei kukaan kerro, jos ei kursseja käy.

Olen myös hieman yllättynyt, että olen tässä nyt kahden kurssin aikana ollut ainut tietotekniikan opettaja, joka pedagogiikkaa opiskelee. Muilta koulutusohjelmilta tulee opettajia vaikka kuinka paljon tavoitteenaan parantaa opettamisensa tasoa. Tässä voisi olla pykälän verran parannettavaa.

Jottei fanta nyt ihan nouse päähän, niin täytyy taas astua alas norsunluutornista ja todeta, että paljon on vielä omassa opettamisessa parannettavaa. Todella paljon. En sitten tiedä miten kävisi, jos oikeasti joskus luennoisi sellaisesta asiasta, joka todella on lähellä sydäntä. Siitähän voisi syntyä vaikka mitä...

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 17. lokakuuta 2013 - 21:53

Ossi Mäntylahti julisti Twitterissä viime viikolla kuinka “me Kokoomuksessa uskomme siihen, että työ on itseisarvo. Ottamatta sen kummemmin kantaa onko koko käsitettä olemassa (muualla kuin abstraktilla tasolla), jouduin olemaan Ossin kanssa eri mieltä. Minun on vaikea nähdä, että kovin suuri osa meistä ihmisistä eläisi, jotta voisi tehdä töitä. Varmasti on näitäkin ihmisiä, joille työ on yksiselitteisesti tärkein asia elämässä, mutta että koko puolue ajaisi työstä itseisarvoa?

Itse asiassa tuosta Ossin twiitistä ensimmäisenä minulle tuli mieleen neuvostoliittolainen sirpillä viljaa kaatava kolhoosin työntekijä. Siinä, jos missä, työ oli itseisarvo ja työn sankari oli koko valtakunnan sankari. Suuntaako Kokoomus nyt rankasti vasemmalle? ;)

Vaihdettuani Ossin kanssa asiasta muutaman twiitin, kumosi kaveri itsekin tämän ensimmäisen ajatuksensa (Kataisen ajatuksen?) toteamalla, että “Työ tuottaa myös yhteiskunnallista hyvää. Tämä on yksi syy miksi työ on itseisarvo.” Tällaisen kommentin jälkeen jäin sitten miettimään, että eikö se itseisarvo nyt sitten ollut tuo yhteiskunnallinen hyvä?

Vaikea olisi omalle kohdalle kuvitella, että perustaisin perheen, jotta voisin käydä töissä tai että onnellisuus (jostain muusta kuin työstä saatuna) ajaisi minut töihin koko päiväksi. Toisaalta minun on helppo kuvitella, että joku perustaa perheen, koska työstä saatu rahallinen korvaus mahdollistaa sen. Työ on omassa etiikassani välinearvo, jolla mahdollistetaan muita arvoja. Olivat ne muut arvot sitten onnellisuus - tai vaikka hedonistinen nautinto - koen ne joka tapauksessa työtä tärkeämmiksi. En jaa tätä Kokoomuksen arvomaailmaa, mutta tämä nyt ei sineensä tule yllätyksenä, kun en ole puoluetta vielä koskaan äänestänyt.

Tietysti, jos Ossi vain trollasi, niin nielin syötin ja koukun siimoineen päivineen, mutta eihän se olisi ollut ensimmäinen kerta… ;)

Kirjoittanut: Erno Vanhala 29. syyskuuta 2013 - 20:48

Luin tuossa heinä-elokuussa Dan Brownin Infernon ja pidin siitä. Se oli Kadonnutta symbolia parempi, mutta en kuitenkaan sanoisi, että välttämättä Meteoriittiä voittaisi. Ovat kuitenkin hieman erilaisia teoksia. Nyt työn alla on Da Vinci -koodi. Katsotaan saanko sitä luettua ennen joulua vai miten tämä kunto tässä nyt pomppii.

Aina, kun vain olen kyennyt, olen pyrkinyt jotain kirjoittamaan, suunnittelemaan tai edes raapimaan kasaan. Jotenkin nyt alkaa tuntua, että väitöskirjakin joskus oikeasti valmistuu, mutta ehken siitä puhu sen enempää kuitenkaan Tongue Out

Alkuvuodesta mainostin tulevaa novellikokoelmaa. Kirjoitin aikataulullisesti jotain juhannuksesta, mutta onneksi olin kaukaa viisas ja jätin vuosiluvun pois... Mutta mutta, on tässä edistystä tapahtunut kuitenkin. Mainitsin helmikuussa, että kasassa olisi tusinan verran tarinoita ja tavoite oli saada 20 lopulliseen kokoelmaan. Nyt tarinoita on kasassa 34 ja tarkoitus on edelleen saada 20 kansien väliin. Rupesin tässä kai hieman itsekriittiseksi saatuani arvokasta ulkopuolista palautetta. Eli sanottakaan nyt, että omasta laadunvalvonnasta menee tällä erää lävitse ehkä tusinan verran tarinoita. Eli vielä täytyy kirjoitella lisää ja hioa vanhemmista parempia. Työtä on siis jäljellä. Kiitokset tietysti täytyy nyt jo antaa kaikille, jotka ovat auttaneet minua tavalla tai toisella.

Alunpitäen kasassa oli lähinnä romanttisia tarinoita, mutta sittemmin mukaan on syntynyt paljon myös jopa tragediallisia yksilöitä, joten eiköhän lopullisessa paketissa ole mukana elämän koko ihanuus ja kurjuus kaikissa spektrin väreissä. Erotiikan ajattelin pitää tästä tarinakokonaisuudesta poissa, mutta en tietysti vielä tiedä mitä tulevaisuudessa keksin. Elämää ja erotiikkaa - vai miten Expert itseään joskus mainosti...

Summa summarum, toivottavasti tämä kokoelma joskus valmistuu. Joskus juhannuksena vaikka Wink

Kirjoittanut: Erno Vanhala 15. syyskuuta 2013 - 20:01

Tuossa laittelin aiemmin Eskilstunan videopäiväkirjan linjoille ja kertoilin reissusta enemmän, mutta pohdinpa tässä nyt näitä jo käytyjä keikkoja. Mikä niistä on ollut paras? Ja tässä käsittelen ainoastaan Rox & related -setit. Muut artistit jääkööt jalkoihin tällä erää.

Ensimmäinen keikkamatkani (ikinä) suuntautui Hartwall-areenalle syksyllä 2001. Roxette oli aloittanut Euroopan-kiertueensa ja pohdin, että lähdenkö vai enkö lähde katsomaan. Kun kaverini sanoi, että voisi lähteä mukaan, tilasin liput. En ollut ikinä käynyt Hartwall-areenalla, en juurikaan Helsingissä, enkä matkustanut junalla... Enkä nähnyt Roxettea livenä :)

Reissu meni hyvin. Lähdimme joskus viiden aikaan Kouvolan suunnalta liikenteeseen ja palasimme kahden aikaan yöllä takaisin. Itse konserttikin oli hyvä. Kyllä minä olin ihan onnesta soikeana, mutta muistan kyllä, etten ollut alkuunkaan tyytyväinen Marien ääntämiseen. En ole myöhemmillä keikoilla tätä kokenut ongelmana ollenkaan, että tiedä sitten miksi silloin olin niin kriittinen. Vähän siitä jäi sellainen rutiininomainen maku koko touhusta kuitenkin. Ihan mehuissani olin joka tapauksessa. T-paidankin ostin. Sen ensimmäisen.

Gessle kiertuoi kesällä 2003 Ruotsissa hyvin menestyneesti, kun Mazarin-albumista ja Här kommer alla känslorna (på en och samma gång) -kappaleesta tuli kesän suurimmat hitit. Syksyllä kaveri heitti sitten kaikkien aikojen pienimmän maailman kiertueen, joka käsitti keikat Oslossa ja Helsingissä. Ostin lipun välittömästi Tavastialle.

En ollut koskaan käynyt autolla Stadissa, mutta koska keikka oli niin myöhään, ajoin sinne omalla autolla, jotta pääsisin vielä yöllä kotiinkin. Löysin itselleni parkkipaikan Katajanokalta(!) ja kävelin sitten Tavastialle tuttujen kanssa jonottamaan sisään ja samantien keikkapaikan eturiviin. Ainut kerta, kun olen ollut eturivissä ja vielä ilman korvatulppia (Ainut kerta sekin. Enää en sellaiseen lähtisi.). Keikkahan oli hyvä, vaikka se Blå december jäikin kuulematta yleisön haluista huolimatta. Ostinpa t-paidankin.

Sitten meni muutama vuosi ennen kuin kukaan lähti keikkailemaan minnekään, mutta kesällä 2007 Gessle kiersi taas ympäri Ruotsin maata. Ei ollut näköpiirissä, että kiertue ulottuisi Sveamamman helmojen ulkopuolelle, joten ajatuksissa pyöri Ruotsin reissu. En saanut kesäksi mitään vakituista duunia, joten aikataulu ei aiheuttanut ongelmia. Ainoastaan luottokortti puuttui lippujen ostosta. Tämän onnistuin onneksi ulkoistamaan, joten kohta minulla oli käsissäni kaksi lippua kiertueen päättävälle Tukholman keikalle. Aloimme Maran kanssa suunnitella reissua hieman tarkemmin.

Nollabudjetti sisälsi junamatkan Turkuun, laivan jorpakon yli ja saman käänteisenä takaisin tullessa. Tukholmassa pyörimme päivän kaupungilla, nautimme illan musiikista ja yövyimme terminaalin edessä penkillä... Keikka oli kyllä erittäin hyvä, mutta harmittavan lyhyt. Vain karvan yli puolitoistatuntinen, vaikka biisejä oli kolmatta kymmentä. Jotenkin sovitukset olivat lyhyenpuoleiset. Keikan aikana tipautti pari tippaa vettäkin, mutta se ei tahtia kyllä haitannut yhtään. Päinvastoin lähinnä. Elämys oli joka tapauksessa mahtava! Ostin t-paidan - ja kangaskassin. Mara osti kärpäslätkän.

2009 Gessle kiertuoi uuden levyn myötä Euroopan klubeilla ja kiertue käsitti keväällä myös keikan Tavastialla. Sinnehän sitä oli tietysti päästävä. Reissun vaikein osuus oli taas löytää autolle ilmainen parkki, mutta kun sellainen lopulta löytyi, oli loppuosuus sitten oikein onnistunutta.

Keikka oli todella hyvä! Settilista toimi, yleisö eli mukana, bändi oli vireessä ja itsekin sain hyvän paikan katsoa keikan, kun seisoin penkillä koko ajan ja näin muiden yli hyvin. She Doesn't Live Here Anymoren kuuleminen livenä oli todella hieno kokemus. Ehdottomasti yksi parhaista seteistä ikinä. Ostin t-paidan.

Taas vierähti pari vuotta, mutta alkuvuodesta 2011 tuli selväksi, että Roxettelta tulee uutta materiaalia ja maailmankiertue. Liput kevään Tallinnan keikalle lähti samantien ostoon. Keikka valitettavasti peruuntui viime hetkellä, mutta liput pysyivät voimassa korvaavalla konsertilla heinäkuussa. Ja voi sitä ilon hetkeä, kun kuulin Marien laulavan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Siinä meikä vaan hoilasi kyyneleet silmissä biisit läpeensä.

Mikään bändi ei ollut tähän mennessä ollut niin hyvässä vireessä kuin Roxette tuolloin. Kaikki toimi. Biisit olivat hyviä, juonnot naurattivat ja laulu kulki. Silver Bluekin oli messissä. Meikä oli onnesta soikeena vielä pitkään. Ostin muuten t-paidan.

Muutamaa kuukautta myöhemmin, marraskuussa, Roxette tuli sitten Hartwall-Areenalle ja tottakai sinnekin tuli sitten suunnattua. Pienen tauon aikana bändi oli sovitellut biisejä vähän uusiksi, enkä pitänyt tätä uutta show'ta aiemman veroisena, mutta olihan se keikka silti törkeän hyvä! Ostin harmaan t-paidan.

Kesällä 2012 Roxette tuli vielä Meripäiville Kotkaan (Paraisten ja Oulun Qstockin keikan jätin väliin) ja liputhan piti ostaa välittömästi. Tällä kertaa oli jo etukäteen selvää, että keikka on vain puolitoistatuntinen, joten ne vähän harvinaisemmat biisit jäivät väliin. Mutta kyllä minä jälleen sain laulaa ihan tarpeeksi. Hyvä setti oli kaikin puolin ja t-paitakin oli tyylikäs.

Nyt uusimpana sitten kesän reissu Eskilstunaan katsomaan Gyllene Tideriä. Tämä oli siis ensimmäinen kosketus GT:hen livenä, joten siinäkin mielessä elämys oli unohtumaton, mutta niin se oli kaikinpuolin muutenkin. Mahtava show! Eikä ostamani t-paitakaan huono ollut.

Eli mikä näistä sitten olisi se kaikkein paras keikka ikinä? Kaksi näistä nousee kyllä äkkiä ajateltuna ylitse muiden. Roxette Tallinnassa 2011 ja GT viime kesänä. Näistä seteistä ei tunnetta puuttunut (Gessle -09 olisi ehkä sitten kolmantena). En pysty sanomaan kumpi olisi parempi. Roxetten kanssa Marien ääni balladeissa on jotain aivan älyttömän hienoa, kun taas Gyllene Tiderin kanssa koko keikka oli sellaista biletykitystä, että alta pois.

Ehkäpä olisi kiva olla jossain 4-5 tunnin keikalla, jossa olisi mukana niin Roxette, Gesslen soolomateriaalia, Gyllene Tideriä kuin Marienkin sooloja... The Look, Här kommer alla känslorna, När vi två blir en, Tro... 

Paidoissa ainakin löytyy... ;) (Klikkaamalla hieman isompi kuva)

Kirjoittanut: Erno Vanhala 2. syyskuuta 2013 - 20:00

Tuli elokuun alussa käytyä katsomassa Gyllene Tideriä livenä - vihdoin. Edellisen kerran tätä herkkua oli tarjolla 2004 kesällä ja tuolloin eivät aikataulut antaneet ollenkaan mahdollisuutta tällaiseen. Nyt ostin keikkaliput heti vuoden vaihteessa, kunhan ensin selvisi mikä keikka olisi sopiva. Gävle, Stokis ja Eskilstuna olivat ajatuksissa ja lopulta päädyttiin Maran kanssa Eskilstunaan. Kiertueen viimeinen konsertti. Se oli viikonloppuna - eikä silloin ollut formuloita, joten kuulosti hyvälle. Ainut ongelma oli keikkapaikan etäisyys kaupungin keskustasta. 15km piti jollain hoitaa. Onneksi vähän ennen keikkaa tuli mailia lippupalvelulta, että kaupungista olisi ilmainen bussikuljetus keikkapaikalle. Loistavaa!

Reissu itsessään meni ihan mönkään kun olin jotenkin huonovointinen melkein koko matkan ajan ja vielä pari viikkoa reissun jälkeenkin. Tämä tosin ilmeisesti oli vatsakatarri, jota ei vielä reissun aikaan ollut. No, oli miten oli en pystynyt matkustamisesta nauttimaan (koskas siitä?), mutta itse keikan jaksoin kyllä nauttia ja laulaa kunnolla. Ja mikä keikka se olikaan! Ehdottomasti top-3 keikka ikinä - ehkä jopa paras. Biisilista toimi, bändi oli vireessä, yleisö (n. 13 000 immeistä) eli mukana ja erityismaininnan ansaitsevat lavagrafiikat, videot yms. efektit. Todella näyttäviä ja toimivat musiikin kanssa kuin nenä päässä! Odotan jo kiertueen DVD-julkaisua, jotta pääsen fiilistelemään lisää!

Ei kai siitä sen enempää. Alla on 20-minuuttinen videopäiväkirja reissusta. Saattoihan siellä allekirjoittanutkin jotain ihmeellistä sompailla... laivalla...

Kirjoittanut: Erno Vanhala 3. elokuuta 2013 - 11:34

Snowdenin keissi on viimeistään tuonut tietotekniikan muutoksen esiin konservatiivisiimpiinkin tiedotusvälineisiin. Tietokone uutisoi tällä viikolla, kuinka Saudi-Arabiassa mies sanee vankeuta ja 500 ruoskaniskua palkinnoksi perustamastaan nettisaitista, jolla keskusteltiin uskonnon roolista massa. Sekä Snowden että tämä Saudi-tapaus ovat siinä mielessä jänniä, että kumpikaan ei kovinkaan paljon liity tietotekniikkaan, mutta silti Tietokone näistä uutisoi. Kyse on ennemminkin yhteiskuntapolitiikasta.

Tietotekniikan merkitys kasvaa päivä päivältä. Se luo uusia mahdollisuuksia muuttaa maailmaa yhdenvertaiseksi, mutta mahdollistaa myös syrjinnän ja eriarvoisuuden. Maailmassa on muutamia valtioita, joissa ei ole käytössä mitään nettisensuuria (esim. Yhdysvallat), mutta sitten on sensuuria harrastavia maita (esim. Saksa, Kiina) ja sellaisia maita, joissa sensuuri jopa ulotetaan lain määräämien oikeuksien ulkopuolelle (Suomi ja mm. Matti Nikin tapaus). Sensuuri, kieltolaki tai ylenpalttinen holhous ei ole mielestäni ollenkaan oikea tapa tehdä tietoteknista yhteiskuntapolitiikkaa.

Tässä nyt menee vielä vuosia, että poliittiset päättäjät vaihtuvat enemmän "diginatiiveihin", jolloin myös lait saattavat muuttua. Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite onneksi saavutti tarvittavat 50000 kannatusääntä, joten se menee eduskunnan käsittelyyn. Kansalaisaloite on kyllä hieno demokratian työväline. Toivottavasti konsepti saadaan Suomessakin toimimaan. Vielä on liian vähän tapauksia, jotta voisi sanoa miten eduskunta reagoi aloitteisiin. Turkistarhausta ei kielletty. Katsotaan miten tekijänoikeuslain ja tasa-arvoisen avioliittolain käy. Ja liittyykö pakkoruotsin poisto tähän ryhmään?

Kirjoittanut: Erno Vanhala 30. heinäkuuta 2013 - 14:00

Prahan reissun aikana törmäsin muutamaan mielenkiintoiseen uutiseen.

Aloitetaan Katri Pajusolan artikkelilla geenimuunnellusta (GM) ja luomuruuasta. Monelle ihmiselle GM-ruoka on hirveä ajatuskin. Kuitenkin kaupasta ostetaan sitten porkkanaa, kun se on niin terveellistä. Porkkanan oranssi väri - ja sitä kautta tuleva terveellinen beta-karoteeni - on jalostuksen, eli geenimuuntelun tulosta. Ihminen on jalostanut niin kasveja kuin eläimiäkin vuosisatoja. Nykyään tekniikat ovat parempia kuin aimmin, mutta periaatteet ovat samoja. Artikkeli oli mielenkiintoinen. Itse tykkään luomusta sen takia, että se on kokonaisvaltainen ajatus, jossa ei tavoitella tehomaatalouden nopeita voittoja ympäristön kustannuksella, vaan mennään ympäristön ehdoilla. Planeettamme ei kestä nykyisen kaltaista maatalouden kuormitusta - ja sen lisääntymistä - loppumattomiin. Sitä mitä ei ymmärrä ei kannata kuitenkaan pelätä, vaan asioista tulisi pikemminkin ottaa selvää. Ei GM ole peikko, vaikka voihan sitäkin väärin käyttää - ja on käytetty jo tuhansia vuosia.

New Scientist raportoi ohjelmoinnin opetuksesta lapsille, jotka eivät vielä osaa edes lukea tai kirjoittaa. Kuinka jo nelivuotias osaa rakentaa toimivan ohelman. Tämä on mielenkiintoista. Artikkelissa mainitaan, että parhaat ohjelmoijat ovat aloittaneet koodailun ollessaan vielä alakouluiässä. Itsekin suurin piirtein tuohon pääsin, kun tuotin ensimmäisen ohjelmani 12-vuotiaana puolisen vuotta sen jälkeen, kun meille oli tullut ensimmäinen tietokone. Jos olisin silloin saanut käsiini nykyisen Internetin ohjelmointioppaat olisin varmasti harrastanut koodailua vieläkin enemmän. Artikkelin loppukaneetti on suorastaan hellyyttävä, joten kannattaa vilasta tekstiä tarkemmin ;) Ja sitten on tietysti nörttihuumoria. #19 oli ehdoton suosikkini :D

Pysytään vielä hieman tietotekniikassa ja todetaan, että emme ole kovin kaukana siitä, kun autoihin täytyy asentaa tietoturvapäivityksiä viikoittain - ellei useamminkin. Muuten auto voidaan vaikka varastaa etänä. Tämän meille kertoilee The Guardian.

Vaikka tiede puksuttaa koko ajan eteenpäin, niin huuhaata mahtuu edelleen tähän maailmaan vaikka kuinka. Vaikka sitä kuvittelisi, ettei Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa olisi juurikaan sijaa huuhaallee, niin kyllähän Valkee nyt korvavalollaan pyrkii tekemään rahaa sen minkä kerkiää. Korvavalo, joka parantaa syövän, oikeasti? Rahako tuolla taustalla toimii motivaattorina, vai uskovatko tekijät itse härveliinsä? Ja veromaksajat tästä kärsivät. Kaleva kirjoitti puoskaroinnista enemmänkin (1, 2). Vähintäänkin "mielenkiintoisia" tyyppejä nämä vaihtoehtohoitojen antajat.

Vaihdetaan vielä loppuun pois tieteen parista. Desmond Tutu ilmoitti, ettei suostuisi menemään homofobiseen taivaaseen, vaan ottaisi sen sijaan vastaan helvetin. Tämä oli mielestäni hieno kannanotto yhdenvertaisuuden puolesta! Raamatun tulkinta on mielenkiintoinen asia. Katselin Netflixin tuottaman Orange is the new black -sarjan ensimmäisen kauden (oli hyvä!) ja siinä eräs näennäisesti Jumalaa palveleva vanki oikeutti toisen tappamisen lainaamalla Luukkaan evankeliumia (19:27) "Mutta nuo viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaakseen -- tuokaa heidät tänne ja teloittakaa heidät minun edessäni.". Kuvittelisin, ettei tällaista tulkintaa enää nykypäivänä suvaita. Mutta ne homot...

Tuli myös mieleen, että 5. Mooseksen kirja (10:17) kertoo, että "Herra, teidän Jumalanne, on jumalien Jumala". Jäin miettimään, että mitä nämä muut jumalat ovat? Raamatun tapahtumien aikaan eri kansoilla oli eri jumalia, mutta Raamatun opin mukaan on vain yksi Jumala? Miksi siellä mainitaan muita jumalia, joita ei oikeasti pitäisi olla siis olemassa? Stargåte pohtii tätä koko asiaa varsin mehevästä näkökulmasta, jossa Goa'uldit esittävät erilaisia Egyptin ja Kiinan mytologian jumalia. Myös viikinki- ja inkamytologia tulee tututksi. Scifi on mukavaa.

Tällaista tällä erää :)

Kirjoittanut: Erno Vanhala 28. heinäkuuta 2013 - 22:46

Prahan reissun aikana kurkkusato kasvoi kummasti... Kyllä tuosta ainakin 20 kurkkua kerätään. Alakerran naapuri saattaa myös osansa saada keräiltyä. Toivottavasti muutkin kasvit kasvavat vielä samalla lailla.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 28. heinäkuuta 2013 - 21:37

No nyt on Prahakin koettu. Keski-Euroopassa pyörivät helteet tuntuivat Tsekissä ihan kiitettävästi. Hotellihuoneessa oli 34 astetta ja ilmastointilaitteen virkaa toimitti lattialla ollut pöytätuuletin... Huoneeni oli ylimmässä kerroksessa, joten yöksi pystyin avaamaan kattoikkunoita, eikä aamulla ollut enää kuin 32 astetta. Kaduilla kävellessäkin soijaa pukkas välillä ihan kiitettävästi.

Hotellin läheltä sai onneksi ostettua hyvää pizzaa ja muitakin ravintoloita ja kauppoja oli vaikka millä mitoin. Ihan harmittaa, että Suomessa on vain S- ja K-ryhmät... No, mutta siis. Konferenssi ja esitys meni kaikinpuolin mallikkaasti ja koko kaupungista jäi hyvä kuva. Julkinen liikenne varsinkin näytti olevan Prahassa hyvässä mallissa. Itse en kyllä kokeillut. Liikuin lähinnä jalan. Voisin kaupungissa käydä joskus toistekin, mutta mieluummin 10 astetta viileämpänä.

Praha

Joskus jotain muitakin kuvia jonnekin.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 26. kesäkuuta 2013 - 20:16

Pitkästä aikaa kirjoittelin jotain joka päätyi ihan paperille. Oli niin älytön pääkirjoitus Vartissa, että oli pakko heittää vastinetta. Olkoon tämä sitä yhteiskunnallista vaikuttamista sitten. Tekstit alla.

Ari Toivonen kirjoitti siis tämän ensimmäisen pätkän.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 25. kesäkuuta 2013 - 21:44

...niin leivoin silti. Ja nyt vattassa kiertää Tongue Out

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 25. kesäkuuta 2013 - 21:24

Lueskelin tuossa juhannuksen tienoilla Dan Brownin Meteoriitti-kirjan. Pidin suuresti siitä. Olen aiemmin lukenut kaverilta toiseksi uusimman Kadonneen symbolin, mutta Meteoriitti oli ehkä jopa tätä parempi. Kirja on Brownin kolmas suurempi teos ja se on kirjoitettu Enkelien ja demonien sekä Da Vinci -koodin välissä vuosituhannen vaihteessa. Tässä tarinassa ei seikkaillut Robert Langdon, mutta en nähnyt sitä huonona asiana. Vauhtia, vaarallisia tilanteita ja mukavaa nippelitietoa löytyy kyllä yllin kyllin. Seuraavana täytyy lukea Da Vinci -koodi, jota en vielä ole lukenut, vaikka elokuvat olen monesti nähnyt, tai sitten lukaisen uusimman teoksen, eli keväällä ilmestyneen Infernon. Loistava kaveri kirjoittamaan. Olen kade.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 21. kesäkuuta 2013 - 13:51

Lueskelin lehdestä (olikohan Etelä-Saimaa?) tällä viikolla kuinka kuuroille lapsille asennetaan nykyään (no on näitä Suomessakin näköjään leikattu jo kohta 20 vuotta) sisäkorvaistute päähän, minkä jälkeen he eivät enää ole kuuroja. Tämä uutinen tuli minulle täysin yllätyksenä, enkä tiennyt, että kuurous on tätä kautta ollut jo jonkin tovin poistuva juttu. Lehden jutussa mainittiin, että kuurot vanhemmat eivät halua kuuroille lapsilleen kyseistä "implanttia", koska se kuihduttaa kuurojen yhteisöä. Vähän kuin lestadiolaiset hankkivat paljon lapsia, jotta yhteisö pysyy hengissä. En ymmärtänyt tätä lehteä lukiessani. Miksi viedä lapselta kuulo pois, kun itsellä ei kuuloa ollut? Katselin äsken TED Talksista Andrew Solomonin puheen, jossa hän miten erilaisia lapsia on kohdeltu eri aikoina erilailla ja kuinka hän on oppinut ymmärtämään, ettei kuurous ole välttämättä vamma, vaan sen ympärille on muodostunut oma kuurojen yhteisö. Puhuja itse on homo ja pani miettimään, että miten kuurouden parantaminen eroaa homouden parantamisesta. Molemmat ovat osa ihmisen identiteettiä, joten pitäisikö kummastakaan parantua? No siis, homoudesta nyt ei tietenkään voi "parantua", kun ei se ole mikään tautikaan, mutta tarviiko kuuroudesta parantua?

Mielenkiintoinen asia, kuinka täydelliseksi lääketiede voi ihmisen tehdä. Tulevaisuudessa pystytään varmasti korjaamaan yhä enemmän ja enemmän fyysisiä ongelmia. Mitä sitten voidaan tehdä pään sisällä, on kertaluokkaa monimutkaisempi kuvio ja voidaanko tähän päätyä pelkän teknologian (lääketeollisuuden) avulla vai onko ainut ratkaisu terapian kaltaiset työskentelymuodot. Itse ainakin toivoisin, että vaikkapa työuupumukseen tartuttaisiin ennaltaehkäisevästi, eikä vasta kun ihminen väsähtää totaalisesti. Sama koskee kaikkea muutakin päänsisäistä toimintaa. Enkä tarkoita, että ennakoivasti lyödään nappia naamaan...

TED Talksit on kyllä hyviä. Pitäisi melkein aloittaa päivä katsomalla yksi esitys. Niistä saa aina ihmeellisiä ideoita.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 13. kesäkuuta 2013 - 20:14

Ylioppilaslakin saamisesta tuli kuluneeksi 10 vuotta. Tuntuu suurelta, mutta toisaalta myös kuin, että se olisi tapahtunut eilen. Eipä sitä nyt hirveästi enää muista niistä ajoista - noin niin kuin yksityiskohtaisesti. Ohan tähän kymmeneen vuoteen mahtunut vaikka mitä ja nyt tuntuu, että seuraaviinkin vuosiin saattaa mahtua kaikenlaista.

Lueskelin Feliksin hyviä runoja ja tuli mieleen itsekin puskea ulos jotain. Liittyikö tämä nyt sitten johonkin?

Elämä on täynnä muistoja
Viivoja hiekassa, rannalla
Muistot ovat täynnä elämää
Rannalla, hiekassa
Täysinäistä elämää, muistoissa
Rannalla
Me kahdestaan muistoissa
Niissä joita ei ole, unelmissa
Hiekalla viivoja
Unelmista, joita ei tapahtunut
Rannalla

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 2. kesäkuuta 2013 - 22:19

L-koodit on nyt sitten katseltu. Kaikki kuusi tuotantokautta. Yksi parhaista sarjoista ikinä. Todella hyvin käsikirjoitettua draamaa. Ei yhtään huonoa jaksoa mahtunut mukaan. Näyttelytyö ja ohjaus ansaitsee myös kiitosta, enkä lavastustakaan haukkuisi yhtään. Melkein tekisi mieli sanoa, että sarja voittaa jopa Star Trekin tai Stargåten, mutta ehkäpä totean vain, että sarjat ovat niin erilaisia, ettei niitä pysty arvottamaan samaan aikaan.

Star Trekistä puheen ollen... En tiennyt, että Patrick Stewart on tehnyt hirveästi töitä auttaakseen naisia tasa-arvoiseen asemaan. Nyt kuitenkin bongasin hyvän videon asiasta. Ei oikein erottanut, että puhuuko siinä Patrick vai Jean-Luc... :) Loistava kannanotto joka tapauksessa tasa-arvon puolesta!

Kirjoittanut: Erno Vanhala 30. toukokuuta 2013 - 19:10

Ei tästä nyt tullut sellaista kuin halusin, mutta heitetään kuitenkin linjoille... :)

Osa 1: Kunnioitus

Joskus aikoinaan juttelin näistä elämänfilosofioista erään kaverin kanssa. Annettakoon tyypille nimeksi tällä erää vaikka Thomas Middlehill.

Thomaksen elämänfilosofia oli jotakuinkin seuraava: “mitä tahansa saa tehdä, kunhan sillä ei ole negatiivista vaikutusta muiden elämiseen”. Tästä on hyvä lähteä liikenteeseen pohtimaan millaisen filosofian mukaan elämää tulisi rakentaa. Eihän Thomas ole ensimmäinen ihminen, joka näitä asioita puki sanoiksi. Eikä ollut hänen kommenttinsakaan uniikki. Juutalaisesta kirjallisuudesta löytyy vastaava ajatelma: ”älä tee lähimmäisellesi sitä mitä et halua tehtävän itsellesi: tässä on koko Toora” (Talmud, Shabbat 31a), samoin buddhalaisuudesta: “älä aiheuta toiselle kipua, jota et halua itsekään kokea” (Tripitaka Udana-­‐varga 5:18) ja kungfutselaisuudesta “Vastaus on ‘shu’, molemminpuolisuus: Älä tee toiselle mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.” (Analects 15.23). Samanlaiset periaatteet löytyvät myös muista uskontokunnista. Tämän tiedon kaivoin Pekka Himasen parjatusta Sinisestä Kirjasta. Sain kyllä teoksesta paljon ajatuksia.

Eli siis Thomas pohjasi ajatuksensa siihen, että toisen elämää ei saa syrjiä. Äkkiseltään tämä on aivan looginen homma. Eli siis sallimme vaikka homoille oikeuden avioliittoon, koska siitä ei ole minulle mitään haittaa. Samoin minulla on oikeus pössytellä vähän jotain hieman epämääräistä ainetta asunnossani, kunhan siitä ei ole haittaa muille. Parveketupakointi sitä vastoin ei ole tämän filosofian mukaan sallittua. Toisaalta taas kortitta ajo on, kunhan ei mitään väärää ei tapahdu. Törmäämme heti ongelmiin.

Entä mitä tällainen filosofia on mieltä fossiilista polttoainetta käyttävästä autosta? CO2-päästöt ja pienhiukkaset ovat automaattisesti väärin muita ihmisiä kohtaan, vaikka muuten kuinka pystyisi kunnioittamaan muiden toiveita. Ja vaikka nykyisen tietämyksen mukaan eläisi kaikin puolin ok, voi tulevaisuudessa törmätä kuitenkin asioihin, jotka saavat jo eletyn elämän vaikuttamaan epäkunnioittavasti eletyltä. Eli on jokseenkin mahdotonta elää täysin alussa mainitun prinsiipin mukaan. Se on kuitenkin hyvä lähtökohta, joten ei sitä pidä hylätä. Pidetään se mielessä tulevia jaksoja varten.

Osa 2: Aika

Vaihdetaan vähän aihetta. Kirjoittaessani arvostelua In Time -leffasta pohdin ajan merkitystä - tärkeyttä. Länsimainen yhteiskunta on rakennettu hyvin vahvasti kellon ympärille, mikä on sineensä ihan loogista jo vaikka sen takia, että esimerkiksi lentokentillä on tarkka sekuntiaikataulu ja yhdenkin sekunnin sekaannus voi aiheuttaa lentokoneiden törmäyksen. Petteri Järvisen kelloaiheisesssa blogipostauksessa yksi kommentoija spekuloi ajatuksella, että rikkaalla on varaa ostaa kello, josta ei näe aikaa. Tämä oli myös tuossa In Time -leffassa kantava voima - varsinkin käänteisenä. Köyhä joutui elämään sekuntiaikataululla, jotta pysyi edes hengissä.

Jo nyt raha ja aika ovat yhteiskunnassa vaihdannaisia. Ovat tietysti olleet vuosituhansia, mutta sanoisin mutuna, että tämä vaihdannaisuus on koko ajan kasvamaan päin. Tarkoitan tällä siis palveluyhteiskuntaa, jossa rahalla voidaan ostaa leipää, jolloin omaa aikaa ei tarvitse käyttää ollenkaan. Rahalla ostetaan aikaa. Kääntäen taas käytämme aikaa työn tekemiseen ja saamme siitä palkkana rahaa. Voisiko yhteiskunta toimia ilman välissä olevaa rahaa?

Jos rakennan elämänfilosofiani rahankeräämiseen ajalla saavutan varmasti rahaa, mutta tämä ei taida tuoda onnea mukanaan? Ainakin, jos on Ajattelun ammattilaiseen uskominen rahaa haluava ihminen haluaa sitä koko ajan vain lisää. Jos taas käytän elämäni ajan keräämiseen, törmäämme seuraavaan ongelmaan. Mitä sillä ajalla tehdään? No, tietysti sitä voi vaihtaa rahaksi, mutta se ei ollut tässä ideana, doh!

Jos minulla olisi aikaa... Miten minulla voisi olla aikaa? Tähän varmaan vaadittaisiin taloudellinen itsenäisyys, eli rahaa tarvitsisi olla “riittävästi”. Eli kuvitellaan, että olen taloudellisesti riippumaton muusta maailmasta, mitä teen käytössäni olevalla ajalla? Pelaan StarCraftia? Vedän viinaa? Käytän aikani naisiin? En tiedä. En ole koskaan ollut tällaisessa tilanteessa, mutta ajatukseni ei ole mikään näistä. Vaikka aikaa (rahaa) olisi kuinka paljon tahansa, en silti luopuisi työstäni, enkä harrastuksistani. Ne ovat asioita, joita haluan tehdä. Ne tekevät minut onnelliseksi ja määrittelevät minua ihmisinä.

Osa 3: Onnellisuus

Kolmantena aiheena hyppäämme onnellisuuden pariin. Jokainen ihminen varmasti haluaa olla onnellinen. Aiemmin jo totesin, että raha ei juurikaan tee onnelliseksi, mutta tietysti sen puute aiheuttaa onnettomuutta. Onnellisuus on paljon kiinni omasta asenteesta. Sateen jälkeen tulevan auringonpaisteen voi nähdä positiivisen asiana, mutta niin voi myös paahtavan kesäpäivän päättävän sadekuuronkin nähdä(!).

Palataan vielä tuohon rahaan. Vaikkei raha tee onnelliseksi, rahan saaminen voi olla hyvinkin motivoivaa ja hyvä motivaatio taas voi luoda onnellista mieltä. Tässä siis kannatan suurten ajattelijoiden tapaan sitä, että ihmisillä on yhtävertaiset mahdollisuudet saavuttaa mitä tahansa. Kaikilla ei tarvitse - eikä pidäkään - olla kaikkea yhtä paljon, mutta mahdollisuudet saavuttaa asioita elämässä pitää olla samat. Tästä yksi loistava esimerkki on Suomen maksuton koulutus joka tarjoaa niin putkimien kuin konserninjohtajan lapsille yhtäläisen mahdollisuuden saavuttaa vaikka yliopistotutkinto. Yhteiskunnassa on aina erilaisia luokkia, mutta Nyky-Suomessa luokasta toiseen siirtyminen on kuitenkin mahdollista. Tämä on hyvästä.

Paljon myös puhutaan, että tuloerot eriarvoistavat ihmisiä. Tätä en täysin allekirjoita. Luonnollisesti välillisesti näin voikin olla, jos rahalla pystyy ostamaan parempaa sairaalahoitoa, mutta suoraan en koe, että rahan määrä tekee ihmisistä eriarvoisia. Koska olen vieläkin sitä mieltä, ettei raha tee onnelliseksi, en myöskään linkitä tuloeroja onnellisuuteen. Köyhäkin voi olla onnellinen. Ennen kaikkea ihmisiä eriarvoistaa sivistys ja sen puute.

Osa 4: Sivistys

Käytän aikaani jo työn puolesta itseni sivistämiseen ja pyrin samaan vapaa-ajallakin. Insinööriluonne suorastaan huutaa selvittämään miten asiat toimivat ja mitkä jutut vaikuttavat mihinkin. Ei tämä suoranaisesti rajoitu pelkästään tekniikkaan, vaan minua kiinnostaa niin talous, politiikka, psykologia, historia, etiikka kuin filosofiakin. Noin niinkuin muutaman asian mainitakseni. Opiskelussa usein matka on tärkeämpää kuin maaliinpääsy, eikä pelkkä tenttiin tähtääminen tuota oikeasti hyvää lopputulosta: oppia, joka on pitkään syvällä muistissa.

Jotenkin koen, että koulutus ja sivistys ovat tärkeimpiä asioita, joissa esim. Suomi voi auttaa vaikkapa Afrikan maita. Korvataan poppamiehet koulutuksella ja naisten ympärileikkaus tasa-arvolla ja ymmärryksellä, ettei siinä ympärileikkaushommassa ole mitään järkeä. Tämä sivistyksen ja tieteen kehitys ilmenee Civilization peleissä sillä, että tieteellisen metodin keksiminen on yksi asia, joka pelissä voidaan kehittää. Ei mennä mutulla, vaan tieteellä, kohti voittoa. Sitä vaan koen, että asiantuntijan mielipiteellä, oli se sitten akateemisesta maailmassa tai teollisuudesta, on enemmän painoarvoa kuin hommaforumin keskusteluilla. Sivistys (koulutus) myös vähentää väkivaltaa.

Summa summarum. Ehkä pusken näistä höpinöistä jonkinlaiset johtopäätöksen. Aikamoista tajunnanvirtaa taisi tulla...

  • Kohtele toisia niin hyvin kuin vain nykyisen tietämyksen valossa on mahdollista. Muokkaa malleja uuden tiedon avulla
  • Salli kaikille yhtäläiset mahdollisuudet saavuttaa asioita
  • Sivistä itseäsi
  • Arvosta (vapaa-)aikaa

Ja kiteytettynä yhteen kuvaa osa tästä höpinästä voisi näyttää seuraavalta:

Kirjoittanut: Erno Vanhala 11. toukokuuta 2013 - 21:45

Tiistaina tuli 10 vuotta täyteen siitä, kun Maran kanssa ensimmäistä kertaa kommunikoitiin.

Tätä nyt sitten tietysti juhlistimme käymällä - taas vaihteeksi - Ravintola Oléssa. Kumman vaikeaa oli edelleen saada kasvishampparia, mutta lopulta yhteinen sävel löytyi. Oman pihvini piti olla kypsä, mutta se oli lähinnä medium+, josta huomautinkin, mutten kuitenkaan kaivannut mitään muutosta siihen. Hyvää se oli, enkä halunnut ruokailunautinnon keskeytyvän uuteen keittiökierrokseen. Jännä miten tuo "paholaisen kastike" voikin olla niin hyvää. Enkä kyllä ole sipuliakaan näin maukkaana syönyt aikoihin. Hyvä ruoka, parempi mieli!

No, oli miten oli. Nyt on takana 10 vuotta ystävyyttä ja edessä vielä kevyesti 60 vuotta. Tai no, ei kai pidä säästellä - sanotaan siis, että 80 Cool 

Että näin on närhen munat!

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 27. huhtikuuta 2013 - 19:48

Gyllene Tider oli 80-luvun alussa käsittämätön ilmiö Ruotsissa. Jos sille etsii jotain vertailukohtaa, niin kotimaassa Dingomania pääsee lähelle ja maailmanmittakaavassa täytyy sitten jo puhua Beatlesistä. En ole suoranaisesti koskaan fanittanut bändiä samalla tavalla kuin Roxettea tai Gesslen soolotuotantoa, mutta kyllähän Gyllene Tiderillä on kasapäin loistavaa materiaalia. Sommartider, När vi två blir en, Flickorna på TV2 ja Gå & fiska! - jos nyt muutaman loistorallin halua nimetä. Gesslen tekemät biisit ovat Gyllene Tiderin muodossa erittäin helposti lähestyttäviä. Ei Sommartiderissä ole kovin salaperäistä sanomaa ole takana. Ihan puhdasta poppia se on.

Sittemmin bändi hajosi 80-luvun puolessa välissä, mutta palasi takaisin eloon kymmenen vuotta myöhemmin Halmstads pärlor -kokoelamalbumin myötä. Albumi on tähän päivään mennessä myynyt yli 600 000 kappaletta. -96 bändi heitti myös Återtåget-kiertueen ja seuraavan kerran bändi aktivoitui 2004 julkaisten uuden albumin Fin 5 fel ja heittäen kiertueen puolelle miljoonalle fanille.

Nyt on taas aika uuden albumin ja kesäisen kiertueen. Dags att tänka på refrängen on Gyllene Tiderin seitsemäs studioalbumi, jos Konstpaus lasketaan mukaan ja se on näistä kaikista paras - jos Konstpausia ei lasketa mukaan. Albumi kuulostaa vahvasti siltä, että se olisi tehty jo 30 vuotta sitten ja tämä on vain positiivinen asia. Se myös kuulostaa nimen omaan Gyllene Tideriltä, eikä Gessleltä, kuten edellinen albumi.

En tiedä kannattaako tässä lähteä biisejä erikseen erittelemään, koska tämä on mielestäni kokonainen albumi, jonka kaikki biisit ovat hyviä. Voisin kuvitella kuulevani niistä ihan minkä tahansa kesällä livenä. Ehkä mainitsen kuitenkin Tiden är en dåre med banjo -kappaleen. En kuitenkaan banjon takia vaan Göran Fritzonin Farfisa sähköurkujen. Käsittämättömän hyvää biittiä! Soittopeli toimii biisissä kuin biisissä jopa paremmin kuin 80-luvulla.

Gyllene Tider ei paljon balladeista panosta, eikä tälläkään levyllä ole niitä kuin yksi, Lyckopiller. Konserteissa en oleta myöskään kuulevani kuin När alla vännerna gått hem -balladin vikana biisinä. Muuten mennään isolla vaihteella, eikä nysväillä!

Dags att tänka på refrängen on hyvä albumi, suosittelen. 4/5.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 5. huhtikuuta 2013 - 20:59

Seuraavassa muutamia ajatuksiani tasa-arvosta. Henkilökohtaisen elämäni eettisiin periaatteisiin palaan seuraavassa blogipostauksessa.

Muutama sata vuotta sitten yhteiskunta oli hyvin sääty- ja luokkajakoinen. Oli aatelistoa, papistoa, yms. ja sitten rahvas. Suurin osa Euroopan ihmisistä kuului tähän huonoimpaan luokkaan. Heillä ei ollut esimerkiksi äänioikeutta, mutta heidät oli kuitenkin velvoitettu maksamaan veroja. Aatelistolla tilanne oli juuri päinvastainen. Veroja ei tarvinnut maksaa,mutta äänioikeus kyllä löytyi.

Sitten keksittiin, ettei tämä olekaan hyvä ja päädyttiin siihen, että kaikilla ihmisillä on oikeus äänestää. Sen jälkeen vielä naisillekin annettiin äänioikeus. Maailma kehittyi. Suomi oli tässä etujoukoissa ja härmässä naiset pääsivät äänestämään jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Kolmantena valtiona maailmassa, heti Australian ja Uuden-Seelannin jälkeen. Muun muassa Yhdysvalloissa naiset pääsivät äänestämään vasta 1920 ja osassa Sveitsin kantoneita vasta 1990-luvulla. Kuulostaako uskomattomalle? Ei ollut kovin tasa-arvoista, jos minulta kysytään. Miten tällainen sukupuoleen tai sosiaaliseen asemaan perustuva syrjintä oli mahdollista?

Siirtomaa-aikana oli muodikasta roudata Afrikasta orjia niin Eurooppaan kuin Pohjois-Amerikkaankin. Orja, eli siis ihminen, jolla ei ole ihmisoikeuksia. Näin nykypäivänä on käsittämätöntä, että valkoinen mies koki oikeudekseen pitää mustia orjina. Ei mahdu meikäläisen järkiajatteluun.

Sitten tuli Yhdysvaltojen sisällissota, jonka myötä orjuus poistui hiljalleen. Valkoiset olivat kuitenkin huomattavasti tasa-arvoisempia kuin mustat ihmiset. Afrikasta orjuuteen tuodut olivat edelleen toisen luokan kansalaisia, elleivät peräti kolmannen. Yhtenä päivänä kuitenkin Rosa Parks päätti olla antamatta bussissa istumapaikkaansa valkoiselle miehelle ja tästä alkoi ketju, jossa Martin Luther King, Jr. oli suuressa osassa, ja jonka kliimaksi oli rotuerottelun toteaminen perustuslain vastaiseksi. Tästä ei ole kulunut vielä kuuttakymmentä vuottakaan! Miten tällainen ihonväriin perustuva syrjintä oli mahdollista?

Ihmisiä on iät ajat ollut sekä miehiä että naisia. Eri sosiaaliluokkiin kuuluvia ja eri värisellä iholla varustettuja. Samoin meitä on ollut tuhansia vuosia erilaisilla seksuaalisella suuntauksella varustettuja kavereita. Suomessa homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1971 asti ja tautiluokituksestakin se poistui vasta kymmentä vuotta myöhemmin. Omana itsenä oleminen oli siis lainvastaista joillekin vielä 50 vuotta sitten. Voi sitä tummaihoista naista, joka ei tykännytkään miehistä aikoinaan. Ei ollut elämä helppoa.

Onneksi tilanne on nyt toinen ja homoseksuaalit ova tasa-arvoisessa asemassa. Eikun hetkinen. Eiväthän he olekaan. Hollanti oli ensimmäinen maa maailmassa, joka salli samaa sukupuolta olevien avioliitot 2001. Suomi hanaa edelleen vastaan. Minne jäi se suunnannäyttäjän rooli, joka maallamme oli naisten äänioikeudessa yli sata vuotta sitten? Eihän homoseksuaalisuus edes ole ihmisen etuoikeus, vaan samaa käyttäytymistä on löydetty sadoilta eläinlajeilta. Miksi ihminen on kuitenkin ainut, jolla on homofobiaa?

Hesarissa oli pari hyvää artikkelia (1, 2), joissa asiasta on keskusteltu. Kuinka peruskoulussa ei osata auttaa ihmistä löytämään omaa sukupuoltaan tai seksuaalista suuntautumistaan. Kumpikaan näistä ei ole binäärinen. Ihminen voi olla nainen tai mies tai vähän molempia. Voi olla hetero, homo tai tykätä molemmista sukupuolista. Bi-seksuaalien sanonta “rakastua ihmiseen, ei sukupuoleen” on massiivinen rikkaus! Miksi ihmeessä homoparit eivät saisi mennä naimisiin? Ei ole mitään syytä miksei kahdella ihmisellä olisi oikeus olla tasa-arvoisessa asemassa lain edessä seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta. On oikeitakin huolenaiheita.

Suomen kieli on jo itsessään hyvin tasa-arvoinen, kun meillä ei ole käytössä kuin yksi yksikön kolmatta persoonaa tarkoittava sana osoittamaan molempia sukupuolia. Toista on monissa germaanisissa kielissä, joissa jo yksi sana ilmaisee henkilön sukupuolen, vaikkei siihen ole mitään tarvetta. Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaus on jokaisen oma asia, eikä siihen valtiovallan tulisi luoda mitään rajoitteita. Niin ihmisten sukupuoli kuin seksuaalinen suuntaus voi myös tutkimusten mukaan vaihdella elämän aikana, joten nykyinen lainsäädäntö on aivan keinotekoinen ja turha.

Huonoja syitä vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia löytyy kyllä vaikka muille jakaa, mutta en pysty itse ymmärtämään niistä yhtäkään. Tasa-arvo kuuluu meille kaikille.

Moniavioisuus ansaitsee kuitenkin vielä paikan erilliselle pohdinnalle. Mitä haittaa moniavioisuudesta on? En äkkiseltään keksi yhtäkään syytä. Olen kasvanut scifin ympärillä ja olen tutustunut skenaarioihin, joissa ihmiskunnan edustaja menee naimisiin toisesta galaksista kotoisin olevan humanoidin kanssa. Olisiko tässä jotain vikaa? Voihan sitä olla rotuja, joilla ei ole sukupuolia ollenkaan. Tai sitten rotuja, joissa on enemmän kuin kaksi sukupuolta ja lisääntymiseen vaaditaan vaikka kolmen sukupuolen edustaja samaan aikaan. Tällaiset ajatukset lienevät hyvin vaikeita hahmottaa, jos jo tasa-arvoinen avioliittolaki rupeaa tökkimään. Joskus näihinkin asioihin voi kuitenkin vielä törmätä.

Itse kuitenkin kannatan tasa-arvoa. En halua alentaa naisia, en mustia, enkä homoseksuaaleja. Meistä kukaan ei ole toista arvokkaampi, eikä toisen sortaminen ole oikein. Siksi #tahdon2013.

Sivut