Kirjoittanut: Erno Vanhala 29. tammikuuta 2017 - 15:20

Vuosi 2016 oli ihan mielenkiintoinen leffavuosi, vaikkei mitään todella tajunnan räjäyttävää tullutkaan. Hacksaw Ridge oli vuoden paras leffa. Mel Gibsonin ohjauksesta voisi moni ottaa mallia. Alkuvuodesta katsottu oscar-voittaja Spotlight antoi hyvän kuvan katolisen kirkon pedofiiliskandaalista. Jehovan todistajilla on menossa paraikaa omansa. Ehkä siitäkin joskus näemme elokuvan. Ihmetystä herättää, miten uskonlahkot toinen toisensa jälkeen yrittävät lakaista pahuuttaan maton alle.

Vuoden suurimmat yllätykset olivat Deadpool ja Star Trek Beyond. Ensimmäinen oli oikeasti virkistävä supersankarielokuva, jonka katsoi todella mielellään. Onnekseni Aino minut vei sen katsomaan. Star Trekiä odotin puoliksi pelonsekaisesti. Edellinen leffa oli jäätävän huono, mutta tämän uusimman tarina toimi. Ohjauksen heiluvat kamerat kun vain olisi saanut pois, niin olisin digannut entistä enemmän.

Angry Birds oli animaatiopuolen ykkönen ja pidin elokuvan viljelemistä piilovitseistä oikein paljon. Teit meistä kauniin kertoi Apulannan tarinaa oikein koskettavasti. Pidin siitäkin isosti.

Scifiä oli tarjolla syksyllä Arrivalin ja Passengerin muodossa. Arrival toi gengreen uutta puhtia kielitieteilijän pelastaessa maailman. Passengers oli hyvin tavallinen ja kliseinen, mutta näyttävä mahdollinen kuvaus tulevaisuuden matkustamisesta avaruudessa.

Vuoden huonoimmasta elokuvasta kilpailevat Katseeseen kätketty (ei vain toiminut ollenkaan) ja Inferno, jolta odotin paljon, mutta Ron Howardin kolmas Langdon-leffa ei vain toiminut. Leffa taisi olla ensimmäinen ikinä, jossa olin jo lukenut kirjan ja kirjahan oli monin verroin leffaa parempi.

Sellainen oli leffavuosi 2016. Katsotaan mitä kuluva vuosi tuo nyt sitten mukanaan.

  • Vakoojien silta – 4
  • Tanskalainen tyttö – 3
  • Tyttökuningas – 2
  • Spotlight – 4
  • Love Records - Anna mulle Lovee – 2
  • Carol – 3
  • Deadpool – 4
  • Katseeseen kätketty – 1½
  • Captain America: Civil War – 2
  • Angry Birds – 3½
  • Money Monster – 3
  • Warcraft: The Beginning – 3½
  • Suuri puhallus 2 –  2
  • X-Men: Apocalypse – 3
  • Tarzanin legenda –  2½
  • Star Trek Beyond – 4
  • Jason Bourne – 2½
  • Lemmikkien salattu elämä – 2½
  • Suicide Squad – 3
  • Skiptrace – 2½
  • Teit meistä kauniin – 4
  • Todella upeeta – 3
  • Sully – 3½
  • Inferno – 2
  • Nainen junassa – 3
  • Hacksaw Ridge – 4½
  • Arrival – 4
  • Elle – 3
  • Passengers – 3
  • Sing – 3
Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 16. tammikuuta 2017 - 19:05

Vaalit 2017

Nyt on aika tulla ulos kaapista ja todeta kaikelle kansalle, että olen ehdolla kuntavaaleissa 2017 Tampereen Vihreiden listoilla. Lähdin mukaan ehdokkaaksi, kun sellainen mahdollisuus tarjoutui. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen missään ehdolla, joten kaikki on minulle uutta. Ei anneta sen kuitenkaan häiritä, vaan pyritään vaikuttamaan siihen, että Tampere kehittyy entistä paremmaksi.

Oma ydinosaamiseni on vahvasti tietotekniikassa, jota myös tämän hetkinen työ Tampereen yliopistolla pitää sisällään, mutta vaaleihin lähden kolmella teemalla:

  • avoimuus
  • tasa-arvo ja yhdenvertaisuus
  • fillarointi

Avoimuutta ajan niin tietotekniikan puolella kuin päätöksenteossa. Verovaroin kerätty data tulee tarjota avoimesti ulospäin aina, kun se vain suinkin on mahdollista, ja avoimen lähdekoodin suosiminen on myös mielestäni suositeltavaa. Päätöksenteossa asiat tulee käsitellä julkisesti kabinettien sijaan ja päätökset perustella järjellä.

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ajan varsinkin koulutuksessa. Jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus hyvää koulutukseen. Liian suuret luokkakoot eivät palvele lasta, eikä lasten ja nuorten terveydenhuollosta säästäminen ole muuta kuin kustannusten lisäämistä vuosien päähän.

Omaa sydäntä lähellä on myös pyöräily, joten haluan edelleen kehittää Tamperetta yhä paremmaksi fillarointikaupungiksi. Kehitys on koko ajan mennyt parempaan suuntaan, joten tämän suhteen haluan tukea trendiä, jossa pyörällä on helppo liikkua paikasta toiseen. Kaupungissa tulee kuitenkin olla mahdollisuus myös kulkea jalan, julkisella liikenteellä tai omalla autolla. Jokaiselle on paikkansa.

Näillä tunnelmilla lähden siis kohti kevään vaaleja :) Jaffa, kree!

Kirjoittanut: Erno Vanhala 18. joulukuuta 2016 - 14:07

Olen nyt pariin kertaan käynyt puhumassa avoimen tieteen ja tutkimuksen (ATT) tapahtumissa. Esitykset ja keskustelu tapahtumissa on ollut hyvää. Kuopiossa erityisesti esitykset olivat rautaisia ja synnyttivät ajatuksia monestakin asiasta, mutta tarinoin tässä nyt vain käänteisestä luokkahuoneesta.

Perinteisesti opetus – eritoten yliopisto-opetus – on perustunut koulussa opetettuun teoriaan ja kotona tehtyihin läksyihin. Kukapa ei olisi tuskaillut matematiikan läksyjen kanssa tai ohjelmoinut harjoitustyötä kotonaan? Mitä suurempi opetusryhmä on kyseessä sitä helpompi on järjestää tällainen perinteinen luentopohjainen opetusjakso. Luennoitsija/opettaja turisee vuodesta toiseen samat tarinat ja kertoo yhtä huonosti yleisöön uppoavat vitsit (jälkimmäisestä minulla ei ole kokemusta...). Tässä ihminen toimii niin sanotusti biologisena nauhurina, eli kertoo oppimansa asiat tuleville sukupolville. Tällä tavallahan opetuksen on täytynyt toimia tuhansia vuosia. Ihminen oppi puhumaan yli 100 tuhatta vuotta sitten, mutta kirjoitustaidon keksimisestä on aikaa vasta viitisen tuhatta vuotta. Tällä välillä ainut tapa siirtää tietoa tuleville polville oli kertoa asiat suullisesti.

Vaikka kirjoitus- ja lukutaito onkin nyt ollut ihmisen käytössä jo tovin tarvitaan oppimiseen muutakin kuin pelkkää lukemista. Luennointi on ollut yksi tällainen tapa. Samoin omalla ajalla tehtävät kotitehtävät. Tekniikan kehittyminen on kuitenkin mahdollistanut tämän biologisen nauhurin siirtämisen kokonaisuudessaan biteiksi. Luentotyylinen opetus voidaan hoitaa kokonaan videoilla ja kontaktiopetuksessa voidaan keskittyä itse tekemiseen. Opetusresurssit eivät ole viime vuosina suoranaisesti kasvaneet, eikä ole näköpiirissä, että hallitus linjaisi opetukseen lisää rahaa. On siis järkevää sijoittaa kontaktiopetusta sinne missä sitä eniten tarvitaan. Ohjelmoijalle suurin avuntarve ei ole videon katsomisessa vaan konkreettisessa ohjelmoinnissa, joten opettajan aikaa käytettäköön siihen.

Käänteisessä luokkahuoneessa (flipped classroom) teoriaopetus tarjotaan siis esimerkiksi videoina ja kontaktiopetuksessa kädet painetaan saveen ja ruvetaan oikeasti tekemään juttuja. Matematiikan tapauksessa opiskelija katsoo kotonaan videon kuinka toisen asteen yhtälöitä ratkotaan, antaa asian hautua päässään yön yli ja tulee tunnille laskemaan laskuja opettajan avustuksella.

Flippaus on parantanut oppimistuloksia ympäri maailman ja sitä käytetään eri asteisessa opetuksessa peruskoulusta yliopistoihin. Kyseessä ei tietenkään ole mikään hopealuoti, vaan yksi askel opetuksen parantamisessa. Henkilökohtaisesti ei näe järkeä, että samat asiat käydään luennoimassa vuodesta toiseen yleisölle, joka kysyy kerran kuussa jonkin pienen kysymyksen (valitettavan usein tilanne on Suomessa tällainen). Oma näkemykseni pohjaa vahvasti ohjelmoinnin opetukseen. On tietysti aloja, joissa luennot ovat interaktiivisempia – vai ovatko ne sitten enää luentoja?

Periaatteet opetuksen kääntämisen taustalla eivät myöskään ole vielä valmiita. Koko asia on kuitenkin vielä niin uusi, että alalla riittää paljon tuntkittavaa ja metsäänkin voi helposti mennä. Käänteinen opetus ei todellakaan ole sama asia kuin pistää muutama luentonauhoite YouTubeen ja komentaa opiskelijat katsomaan ne, jotta voi itse lähteä kahville.

ATT levittää kuitenkin hyvin tietämystä, kuinka flippausta on toteutettu Suomessa. Olinhan itsekin tarjonnut luentovideoita vuosia internetissä, mutta ei se ollut käännettyä luokkahuonetta, vaan vaati vielä paljon työtä, jotta materiaali ja opetusideologia vastasi sitä mitä haluttiin. Opiskelijat ostivat käännetyn luokkahuoneen, eivätkä halunneet enää palata vanhaan. Tämä oli tietysti mukava asia huomata.

Käänteiseen opetukseen liittyy myös avoimuus. Jotta opetusmateriaali saadaan opiskelijoiden käsiin, on se tarjottava internetissä. Voihan videot tietysti piilottaa salasanojen taakse, muttei se vastaan nykyisiä avoimuuden trendejä. Kun videot tarjotaan avoimesti, ei voida suoltaa ulos aivan täyttä tuubaa. Tämä osin takaa opiskelijoiden saavan tasokkaita opetusmateriaaleja käsiinsä. Avoimuus on hieno trendi sekä tieteessä että opetuksessa. Nykypäivänä on tiedettä/julkaisua ja sitten on avoin tiedettä/julkaisua. Kymmenen vuoden päästä toivottavasti olemme tilanteessa, jossa avoimuus on normi. Sama toivon mukaan koskee myös opetusta. Pimeät luentosalien nurkat voisivat vaihtua avoimeen – globaaliin – oppimisalustaan, jossa kenellä tahansa on mahdollisuus tutustua eri aiheiden huippuluennoitsijoiden ja -opettajien tekemiin opetusmateriaaleihin. Tätä kohti ollaan koko ajan menossa, joten tilanne paranee koko ajan.

Olen avoimuuden puolestapuhuja ja itsestä tuntuu hyvälle lukea uutisia tietovarastojen, tutkimuksen tai opetusmateriaalin avaamisesta. Ihmiskunta menee oikeaan suuntaan.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 10. joulukuuta 2016 - 15:16

Pari viikkoa sitten tänne muutti syksyn poikuetta oleva siili (piikkikuutti) Pikseli. Ensimmäinen viikko meni totutellessa uuteen ympäristöön, mutta nyt kaveri tulee jo ihan hyvin toimeen uusien hajujen kanssa. Jauhomadot maistuvat ja juoksupyörä saa kyytiä (tän hetkinen enkka 10km yössä). Siilillehän täytyi ensin rakentaa oma kotitalo.

Lisää kuvia löytyy galleriasta.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 10. joulukuuta 2016 - 14:13

Pikkujoulukausi on tuonut mukanaan kaikenlaista kulttuurista spektaakkelia. Elämykset alkoivat, kun käytiin katsomassa burleskia Tampere-talolla. En ole koskaan aiemmin näitä esityksiä nähnyt, joten olihan kokemus ihan uusi. Suuri osa esityksistä ei ollut omaan makuun mitenkään ihmeellisiä, mutta pari säväytti oikein kunnolla, joten kyllä siinä rahalle sai vastinetta. Erityisesti pidin siitä, etteivät esiintyjät olleet mitään laihoja. Illan parhaan esityksen tarjosi Lady Laverna. 3/5

Seuraavana ohjelmassa oli Nääspeksi. Kävin keväällä katsastamassa Hällä-näyttämöllä Teekkarispeksin, kun Nääsvillessä pyörähtivät, mutta nyt Nääspeksi Pakkahuoneella oli parempi elämys. Itse tarinan juoni oli parempi ja bändi paremmin esillä ja vauhdissa. Ainut miinus tuli siitä, ettei omstartteja pystynyt huutamaan tarpeeksi väliin. Dialogi näyttämöllä oli sen verran vauhdikasta. 4/5

Seuraavana edessä oli Turun filharmonisen orkesterin soittamaa scifi-musiikkia. Myönnän, en muista olleeni koskaan orkesterin edessä kuuntelemassa klassista musiikkia, joten kokemus oli uusi. Vaikka olen scifin harrastaja, oli osa biiseistä itselle tuntemattomia, mutta toisaalta taasen The Next Generationin tunnari tai The Imperial March kolahtivat kyllä kybällä. Lisää tätä! 3/5

Orkesterin jälkeen hyppäsin seuraavana päivänä junaan ja suuntasin Anssi Kelan loppuunmyydylle Tavastian keikalle. Ovet avautuivat kasilta, mutta tuolloin ihmiset olivat jo muodostaneet sata metriä pitkän jonon kadulle. Päädyin kuitenkin eturiviin lauleskelemaan. Keikka toimi – joskin kevään konsertti Tampere-talolla oli parempi. Tavastialla nähty ja kuultu lennossa kehitetty biisi satunnaisesta Wikipedia-artikkelista oli hauska idea. Tällaista haluan nähdä lisää! Harmittamaan jäi lähinnä, ettei Miten sydämet toimii? ollut soittolistalla (Levyhylly pelastaa olisi ilmeisesti ollutkin liikaa pyydetty?). Toisaalta taasen Puistossa oli sovitettu erityisen hauskasti. Pidin tästä modernista otteesta. 3/5

Viimeisin nautinto tähän listaan oli Miss Divetin, eli Marko Vainion, show Tampere-talolla. Aiemmin Miss Divetiä on tullut nähtyä laivalla, mutta tällainen isomman areenan show oli hieman erilainen. Mukana oli tanssijaryhmä ja vähän enemmän juonta mukana. Itseä eniten nauratti Saara Aallon esittämä My Heart Will Go On, jonka sitten Celine Dion tuli ja keskeytti omalla nokkahuilu performanssillaan. Myös Adele sipsipussinsa kanssa oli hauska. Ja olihan mukaan päässyt Roxetteakin, joten ei parane valittaa. Täytyy joskus taas törmätä yleisöön, mikäli tilaisuus tarjoutuu. 4/5

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 4. joulukuuta 2016 - 18:20

Kesän ja alkusyksyn aikana tuli katseltua Alfred J. Kwak -animaatiosarja lävitse. Muistan pitäneeni siitä lapsena ja kun Nyt-liite käsitteli sarjaa ja sen teemoja, rupesin itsekin katsastamaan, että mistä sarja kävelisi vastaan. DVD-boksit olivat ilmestyneet joitakin vuosia aiemmin ja mitä ilmeisemmin myyty loppuun sieltä sun täältä, mutta onni onnettomuudessa veljeni oli laatikot ostanut, joten lainasin ne.

Nyt, kun sarjan katseli aikuisiällä, huomasi tarinoissa ja opetuksissa paljon hyviä elementtejä. Alfred vastustaa sarjan pahiksen Korpin politiikkaa (äärioikeistoa), pitää ympäristöarvot korkealla ja haluaa auttaa pakolaisia. Muun muassa. Nämä ovat kaikki teemoja, jotka soveltuvat hyvin vuoteen 2016, vaikka sarja on käsikirjoitettu 80-luvulla.

Aivan nuorimmille sarja ei varmaan sovellu Muumien tavalla, mutta vähän vanhemmat saavat sarjasta irti vauhdikasta menoa ja animaatio tosiaan soveltui näin aikuisellekin – varsinkin nostalgiatrippinä lapsuuteen. Eihän tämä nyt Stargåtea ole, mutta voinen suositella kyllä. Ehkä seuraavana piirrettynä olisi sitten Prätkähiiret…?

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 16. marraskuuta 2016 - 20:13

Taivas, paratiisi, ikuinen elämä. Tällaista lupaavat monet uskonnot. Ajatus ikuisesta elämästä on houkutteleva. Ei sairauksia, ei tuskaa. Pelkästään onnea ja hyvää oloa. Kakkuja, wienereitä, pizzaa, seksiä, elokuvia – mitä ikinä keksitkin tehdä. Kuulostaa aika mukavalle, vai?

Mitä elämästä jää jäljelle, jos työ otetaan pois? Jos elämässä ei ole mitään raskasta tai vaikeaa? Äkkiä ajateltuna kuulostaisi kivalta, jos ei tarvitsisi murehtia koskaan. Mutta osaisiko sen jälkeä enää nauttia murheettomasta päivästä? Kevät on ihanaa aikaa, kun päivät pitenevät ja lämpenevät. Jos talvea ei ole, ei kevättä arvosta samalla tavalla. Samoin jossain päin Afrikkaa voi olla valtaisi ilon aihe, kun kylään tulee sähköt. Suomessa tällaisesta ei osata iloita; pikemminkin “tuskaa” tuottaa, jos sähköt ovat poikki. Pystyykö ihminen nauttimaan paratiisissa hyvistä asioita, kun ei ole mitään mihin peilata kokemuksiaan? Huippukokin tekemää pizzaa saa vaikka kuinka paljon, eikä tarvitse vastapainoksi syödä maksalaatikkoa. Pizzaankin turtuu, vaikka siitä nauttisi kuinka paljon.

Toinen mielenkiintoinen asia on sitten ikuinen elämä. Ei kuolemaa, ei tauteja, ei sairastamista. Voi uida vaikka joka päivä, tai tanssia, tai juosta maratonin. Oikeastaan, jos asiaa ajattelee tarkemmin näitä asioita on tehtävä koko ajan. Matemattisesti ajatellen ääretön (ikuinen elämä) on mystinen käsite. Ääretön + ääretön = ääretön. Ikuisen elämän tapauksessa ihmisen täytyisi tehdä kaikkea äärettömän kauan. Vaikka olisi tuhat vuotta uimatta on silti jäljellä äärettömän pitkä aika. Vaikka uisi tuhat vuotta putkeen, on silti jäljellä äärettömän pitkä aika. Vaikka söisi pizzaa tuhat vuotta, uisi tuhat vuotta, nukkuisi tuhat vuotta ja lukisi kirjoja tuhat vuotta, on silti aikaa jäljellä äärettömän paljon jäljellä. Kuulostaako ahdistavalta?

Paratiiseja ja ikuista elämää voisi nopeasti pohdittuna ajatella utopistisiksi asioiksi, mutta kun asiaa tarkemmin pohtii alkaa konsepti maistua dystopialta. On vaikea kuvitella, että haluaisin syödä pizzaa tuhansia vuosia – niin paljon kuin pizzasta tykkäänkin. Äärettömän pitkässä ajassa tulisi syötyä äärettömän monta pizzaa.

Kuoleman jälkeinen – ikuinen – elämä on jännä konsepti. Kuulostaa hyvälle, mutta lopulta vaikuttaa siltä, ettei ainakaan oma pää kestäisi katsoa samoja naamoja ja tehdä koko ajan samoja juttuja yhä uudestaan ja uudestaan. Ehkä sitä tuhat vuotta voisi kestää, mutta jossain välissä alkaisi maistua puulta. Vaatii vahvaa uskoa, että pystyisi ajattelemaan ikuisuuden positiivisena. (Onneksi paratiiseihin uskovilta ei uskoa puutu.)

Oma lukunsa on tietysti yksiavioisuutta kannattavien uskontokuntien sallima leskien avioituminen. Paratiisissa on sitten parhaassa(?) tapauksessa yhdellä ihmisellä useita puolisoita, joista joillekin toiset kumppanit tulevat täytenä yllätyksenä. Siinä voi olla pahaa mieltä hetki ikuisuuden alusta. Harva varmaan kuitenkaan jaksaa ikuisuuksia mököttää?

Aikoinaan Queen kysyi Who Wants To Live Forever? Kysyn itse aivan samaa. Yksi päivä voi joskus tuntua ikuisuudelta – tarvitseeko ihminen jotain muuta?

Kirjoittanut: Erno Vanhala 6. marraskuuta 2016 - 22:23

Tuli kirjoitettua elämäni ensimmäinen kolumni paperiseen lehteen. Josko syntyisi vielä tulevaisuudessa näitä lisääkin. Kirjoittaminen on kivaa :)

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 6. marraskuuta 2016 - 22:14

Luin Saara Jantusen Infosota-kirjan. Kirja imi yllättävän hyvin mukaansa. Ajattelin vain sivistää itseäni Venäjän infosodan käänteistä, mutta Jantunen kirjottaa sen verran hyvällä rytmillä, että kolmesataa sivua hurahti muutamalla istumalla. Tässä oli kuiva akateeminen kirjoittaminen kaukana.

Kirja kuvaa hyvin Venäjän toimintaa kokonaisuutena. Kuva on pelottava, eikä kirja oikeastaan missään vaiheessa kerro suoraan, kuinka tilanne voisi laueta onnelliseen loppuun (no pun intended). Ehkä pelottavin asia on kuitenkin, kun rupesin taas pohtimaan, koska itseeni uppoaa jokin venäläinen (tai muu) valheellista sanomaa levittävä viestitys – jos ei ole vielä siis uponnut. En haluaisi olla edesauttamassa Venäjän infosotaa.

Kirja siis piti otteessaan, mutta loppumetrit olivat ehkä vähän turhan aggressiivia omaan makuuni. Vaikken itse todellakaan haikaile mitään Paasikiven-Kekkosen linjaa, niin kai minussa sen verran on pasifistia, että lopun argumentointi oli omaan makuun liian uhkakuvia maalailevaa. Jantunen on Puolustusvoimien tutkija, joten näkökulma on tietysti aivan erilainen ja ymmärrys syvempää kuin allekirjoittaneella todennäköisesti koskaan tulee olemaan.

Jäin pohtimaan, kuinka Suomenkin tilanne olisi aivan toinen, jos olisimme liittyneet Natoon jo 90-luvulla. Ei tarvitsisi tätä suomettumisen höystämää keskustelua lueskella sieltä sun täältä.

Oli miten oli, kirja on ehdottomasti suosittelemisen arvoinen ihan kenelle tahansa.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 9. lokakuuta 2016 - 15:53

Luin elokuvaohjaaja Paul Verhoeven kirjan Jeesus Nasaretilainen. Verhoeven on melkein koko aikuisikänsä tutkinut Jeesuksen elämää. Hän on muun muassa mukana Jeesus-seminaarissa, joka pyrkii selvittämään, mitä Jeesus on oikeasti sanonut ja tehnyt. Jeesus Nasaretilainen on Verhoeven näkemys siitä, miten Jeesuksen elämä meni oikeasti.

Vaikka olen jonkin verran lukenut Raamatun epäloogisuuksista ja ongelmista evankeliumien kertomuksista, oli tämä kirja kattava kertomus sekä historiasta parin tuhannen vuoden takaa että Raamatun kertomusten muokkaantumisista ajan myötä. Kirja valaisi minua, kuinka evankeliumit ovat saaneet vaikutteita vanhan testamentin kertomuksista ja monet jutut ovat jopa suoria kopioita sieltä (esimerkkinä Juudas Iskariotin Jeesuksen pettäminen). Tai ainakin näin Verhoeven antaa ymmärtää. Hän ei ole teologi, vaikka onkin tutkinut Jeesuksen elämää koko ikänsä. Kirja pitää siis sisällään yhden näkemyksen asioiden mahdollisesta kulusta – totuutta me emme varmaankaan voi koskaan saada tietää. Verhoeven ei kuitenkaan ole yksin ajatustensa kanssa vaan monet teologit puoltavat monia kirjassa mainittuja teorioita. On kiehtova ajatus, että evankeliumien kirjoittajat – ja oikeastaan kirkkoisät – valitsivat ne tietyt 12 opetuslasta vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Eri ihmiset ovat muokanneet evankeliumeita niin monesti, että alkuperäisestä tekstistä lienee jäljellä enää häivähdys.

Tuli mieleen, että kun tekoälyt kehittyvät, niin jossain vaiheessa ne varmaan pääsevät analysoimaan Raamatun tekstejä – ja muita ajanlaskun alkuun liittyviä asiakirjoja – löytävätköhän ne millaisen punaisen langan, jota ihmiset eivät ole vielä löytäneet?

Oli miten oli, kirjaa voin kyllä suositella. Opin siitä itse uusia juttuja ja se soveltuu yleissivistäväksi teokseksi, mikäli kristinuskon historia kiinnostaa.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 29. syyskuuta 2016 - 10:45

Kävin elokuussa puhumassa opetuksen ja tukimuksen avaamisesta Avoin tiede ja tutkimus -hankkeelle. Keikka oli varsin onnistunut ja asia tuntui uppoavan yleisöön. Avoimuus on itseä lähellä ja tällainen hanke pyrkii jalkauttamaan tietoa mukavasti yliopistoihin ja ammattikorkeisiin. Arvostan. Nasa ilmoitti jo tarjoavansa kaikki julkaisunsa avoimesti eteenpäin. EU on myös linjannut, että tieteelliset tutkimustulokset pitäisi olla kaikki tarjolla vapaasti 2020. Suunta on ehdottomasti oikea.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 16. syyskuuta 2016 - 16:11

Aito avioliitto -ryhmä sai kansalaisaloitteensa eduskunnan jutusteltavaksi. Keskustelun taso oli yhtä “laadukasta” kuin pari vuotta sitten. Turha siitä on enää vatvota. Leinivaara on asiaa jo ruotinut, mutta itselläkin oli pari ajatusta, jotka ovat pyörineet mielessä.

AA-ryhmä kertoo, ettei se aja tätä lainmuutoksen perumista uskonnollisista syistä, vaan muun muassa haluaa keskittyä lapsen oikeuteen isään ja äitiin. Olen seurannut jo pitkään Pasi Turusta Twitterissä. Turunen on siis toinen AA-ryhmän perustajajäsenistä. Hänen twiittailunsa on kyllä täynnä Raamattuun pohjautuvaa argumentointia avioliitosta. Sineensä hassua, koska avioliitto on paljon kirkkoa vanhempi konsepti ja kirkko otti sen omakseen käsittääkseni vasta keskiajalla. Tämän Turunenkin on myöntänyt.

Turunen on teologian maisteri ja sivistynyt mies. Argumentoinnin taso on aivan toista kuin AA-ryhmän rivijäsenellä. Olen itse lukenu Turusen kirjan Jehovan todistajista ja kuunnellut joitain hänen podcastejaan. Hyviä, mutta se on toinen tarina. Pointti on kuitenkin, että kaveri on karismaattinen ja fiksu tyyppi.

Aina argumentointi ei kuitenkaan osu. Tästä oli malliesimerkki EVS:ssä (ohjelma on katsottavissa Katsomosta [toimii näemmä nykyään Linuxillakin]), jossa Turunen argumentoi, ettei tutkijoiden keskuudessa ole konsensusta sukupuolineutraalin avioliiton vaikutuksista lapsiin. Jimi Adams ja Ryan Light julkaisivat jo vuosi sitten artikkelin, jossa he selvittivät onko tutkijoiden keskuudessa konsensusta samaa sukupuolta olevien parien vaikutuksesta lapsiin. Tässä tutkimuksessa käytiin läpi yli yhdeksäntoistatuhatta (19 000) julkaisua aiheesta ja tutkittiin onko konsensusta vai ei. Vastaus oli, että konsensus muodostui jo 1990-luvulla ja se on, ettei vanhempien sukupuolella ole väliä. Voisiko tätä nyt sitten enää selvemmin sanoa?

Samaa asiaa ovat toitottaneet Lastensuojelun Keskusliitto, Suomen UNICEF ry, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Lapsiasiavaltuutettu sekä Pelastakaa lapset. Mutta ilmeisesti kaikki tällainen tutkimustulos ja asiantuntijoiden linjaukset ovat turhia, koska ne eivät puolusta omaa agendaa. Tällainen ajatusmalli, jossa vain omaa ajatusta tukeva materiaali on hyväksyttävää, on tietysti vaarallinen. Edelleen löytyy holokaustin kieltäjiä, rokotteiden vastustajia tai evoluutiota vastaan puhuvia, vaikka konsensus ja faktat puhuvat aivan toista. Omista uskoistaan on todella vaikea päästä eroon – olivat ne kuinka vääriä tahansa.

Turunen on vahvasti argumentoinut sen puolesta, että avioliittoinstituutio on aina ollut miehen ja naisen välinen. Tämä ilmeisesti pitää hyvin pitkälti paikkaansa. Lainaan tähän kuitenkin erästä suurta ajattelijaa: “Siitä miten asiat ovat, ei voida päätellä sitä miten asioiden pitäisi olla.“ Näin Turunen itse kirjoitti viime kesänä. Avioliitto on ihmisten keksimä rakennelma ja sitä voidaan tarvittaessa muuttaa, kuten parhaaksi nähdään. Samalla tavalla ihminen on aikoinaan pitänyt orjuutta hyväksyttävänä, mutta sittemmin kulttuurievoluutio on poistanut sen länsimaisesta yhteiskunnasta.

Loppujen lopuksi on vaikea nähdä miten jo säädetyn tasa-arvoisen avioliittolain vastustaminen olisi perusteltua järjellä. Uskonnollahan se kyllä onnistuu ja Raamattua voidaan aina tulkita omia tarkoitusperiä tukemaan. Vaikka AA-ryhmä toista väittää on taustalla vahva hekuma uskonnollisuutta. Tällaisella hekumalla on aikoinaan oikeutettu rotusortoa, vastustettu naisten äänioikeutta ja kyseenalaistettu naisten oikeus pitää oma sukunimi avioliitossa. Nämä asiat kuulostavat absurdeilta 2010-luvun Suomessa. Samalla tavalla nyt edelleen jankkaava keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista nähdään 30 vuoden kuluttua erilaisessa valossa kuin nyt. Tulevaisuuden suomalaiset ihmettelevät, miten aiemmin ei ollut päivän selvää, että jokaisella on oikeus avioliittoon sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta.

Turunen kutsui minut aiemmin kahville (lupasi tarjota) juttelemaan näistä asioista ja tämän tarjouksen ajattelin kyllä käyttää, kunhan vain aikataulumme osuvat yhteen ja olemme vapaina (not as in single) samassa kaupungissa samaan aikaan.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 4. syyskuuta 2016 - 13:26

Työn roolin muuttuminen on otsikoissa koko ajan enemmän ja muutoksen nopeus on kiihtyvää. Vielä sata vuotta sitten suurin osa ihmiskunnasta käytti aikaansa maatalouden parissa ruuan tuotantoon. Nykyään Suomen kaltaisessa valtiossa maatalous työllistää marginaalissa olevan ryhmän. Välissä teollistuminen työllisti ihmisiä, mutta sekin on jo taakse jäänyttä aikaa. Koneet tuottavat ruuan ja hyödykkeet.

Tuottavatko koneet tulevaisuudessa myös palvelut, opetuksen, sisällön ja yhteiskunnan eettiset pelisäännöt? Mikä on ihmisen rooli tulevaisuuden yhteiskunnassa?

Itseajavat autot ovat jo nykypäivää, pörssi pyörii tekoälyn varassa ja lääkärien duunit valuvat vähitellen keinoälyille. Yhteiskunnan rakenteet muuttuvat nopeassa tahdissa. Toisella puolella muutoksen luomaa eriarvoistumista koetetaan kompensoida perustulon kaltaisilla ratkaisuilla ja toisella puolen populistiset luddiitit haikailevat takaisin sotien jälkeiseen maailmaan.

Yhteiskunta voi yhtä hyvin kuin sen huono-osaisimmat jäsenet. Robotiikka ja tekoäly vievät ensimmäisenä duunit niiltä ihmisiltä, joilla on matalin palkka ja pienin koulutustaso. Vaikka hallitus tuntuukin haluavan sössiä perustulokokeilun, odotan silti suurella kiinnostuksella, mitä kokeilusta saadaan irti. Ja niin odottaa moni muukin.

Pitäisikö meidän ruveta jo varautumaan tilanteeseen, jossa tekoäly tekee parempaa musiikkia ja taidetta kuin ihminen? Vai pitäisikö tekoäly pitää vain renkenä eikä laskea sitä ollenkaan isännän paikalle? Kysymykset tuntuvat vielä tänä päivänä kaukaisilta, mutta kuka olisi 25 vuotta sitten kuvitellut, että ihmiset eivät enää lähetä tekstiviestejä vaan whatsappaavat? Miten joku olisi tällaista voinutkaan ajatella, kun kukaan ei lähettänyt edes tekstiviestejä! 15 vuoden päästä olemme jättäneet taaksemme jo monia teknologioita ja palveluita, joita ei ole vielä edes keksitty. Jos poliittinen tähtäin on taistella jo saavutetuista eduista, ei tulevaisuuden suunnitteluun jää sijaa.

Tekniikan kehitys pistää kansallisen päätöksenteon koville. Robotit eivät maksa veroja, mutta ihmiset tarvitsevat rahaa elääkseen. Yrittäjyyden ja elinikäisen oppimisen tukeminen ei mene hukkaan; ei ihme, että niihin kehotetaan panostamaan. Tähän voi vaikuttaa hieman myös kunnallisella tasolla pitämällä huolen siitä, että jokaisella on mahdollisuus kouluttautua; liian suuret ryhmäkoot ja aineiden karsiminen ei auta pitämään ihmisiä innokkaina ja luovina.

Työelämä kokee suuria muutoksia, mutta olen silti positiivisella mielellä liikkeellä. Jokainen tsänssi on mahdollisuus :)

Kirjoittanut: Erno Vanhala 1. elokuuta 2016 - 16:42

Tuli käytyä vilasemassa Ramsöön kesäteatterissa pyörivä Pocahontas. Tarina oli tuttu, mutta kesäteatteri uusi – minulle siis. Mahtava maisema ja oli hienoa nähdä esityksen alussa, kuinka kanooteilla tultiin rantaan ja ruvettiin pistämään näytelmää tulille. Mahtava aloitus! Muutamat näyttelijät (mm. pääosanesittäjä ja nuoret lapset) hoitivat hommansa oikein hyvin, mutta kokonaisuutena esitys oli hieman vaisu. Kesäteatteri on tietysti muutakin kuin näyttelemisen lahjoista nauttimista, joten en minä valita (varsinkaan, kun iskä tarjosi tiketit...).

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 2. heinäkuuta 2016 - 21:36

Brexit toi esiin demokratian nurjan puolen. Vaikka lähes kaikissa länsimaissa on käytössä edustuksellinen demokratia, sallii kansanäänestys ihmisten vaikuttaa suoraan asioihin. Suomessa tällaiseen suoraan vaikuttamiseen on hyvin harvoin mahdollisuutta. Olemme äänestäneet EU-jäsenyydestä yli 20 vuotta sitten. Muuten kansalaisen poliittinen vaikutusvalta rajoittuu äänestämään edustajiaan muun muassa eduskuntaan ja kuntien hallintoelimiin.

Keskustelu Nato-jäsenyydestä on sisältänyt kansanäänestyksen järjestämistä. Meillä on eduskunta, jonka tehtävänä on olla ajan tasalla esimerkiksi Nato-keskustelussa. Heillä on ammattitaito (ainakin pitäisi olla), jolla Suomen Nato-jäsenyydestä voidaan tehdä päätös niin halutessa. Kuinka moni suomalainen voi oikeasti sanoa olevansa asiasta kartalla? Sama koskee EU-jäsenyyttä. Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen aloitti kampanjoinnin kansanäänestyksestä Suomen jatkosta EU:ssa. Kansalaisaloite sai hetkessä taakseen puolet vaaditusta allekirjoittajien määrästä. Kuinka moni suomalainen on kartalla EU:n tuomista hyödyistä ja haitoista, jotta pystyisi tekemään rationaalisen äänestyspäätöksen? Äänestys ratkeaisi mielikuviin faktojen sijaan, kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassakin kävi.

Populismi haittaa yhteiskunnan kehitystä. Toivoisin itse faktapohjaista politiikkaa ja haluan antaa ääneni edustajalle, joka perustaa ajatuksensa faktoihin mielikuvien sijaan. Mika Niikon ja Oras Tynkkysen eduskuntakeskustelut tasa-arvoisen avioliittolain tiimoilta olivat tästä hyvä esimerkki. Tynkkynen ampui alas järjestään Niikon sanomiset, jotka perustuivat mielikuviin, vääriin tulkintoihin ja tiedon sanomatta jättämisiin. Ihailtavaa jaksamista! (Olisi muuten hienoa nähdä Tynkkynen Vihreiden seuraavan puheenjohtajana!)

Mielikuvilla myydään kaikenlaista huuhaata. On “parantavia” kiviä sekä magneetteja, homeopatiaa ja yksisarvisia. Kaikkea näistä myydään mielikuvilla, mutta yksikään niistä ei kestä faktapohjaista tarkastelua. Ihmiset ovat intuitionsa ja vahvistusvinouman vankeja ja on vaikeaa pystyä tekemään rationaalisia päätöksiä. Jos ihmiset siihen pystyisivät, ei olisi rokotteiden vastustajia tai rasisteja.

Demokratia on hyvä. Parempaa ei ole vielä keksitty. Suomessa moni kokee “eliitin” pyörittävän tätä maata ja ettei itsellä ole vaikutusmahdollisuutta valtakunnan asioihin. Kuitenkin, Suomessa on nykyään kansalaisaloitteen mukanaan tuoma mahdollisuus nostaa tärkeitä asioita eduskunnan keskusteluun. Olettaen tietysti, että aloite saa taakseen tarpeeksi kannatusta. Lienee turha luoda aloitetta vaikkapa Vaasan kaupungin myymisestä Malesialle tai muuta yhtä alytöntä. Olen siis itse tällä erää tyytyväinen demokraattiseen järjestelmään, joka on meillä käytössä. Suomessa on kaiken lisäksi kattava valikoima puolueita toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa tai Brexit-saarilla. Kehitettävää kuitenkin aina löytyy.

Voidaanko tulevaisuudessa päätöksentekoa siirtää tekoälyille, jolloin ihmisen ei tarvi murehtia kauppasuhteista tai sotemalleista? Vai hoitavatko koneet kaiken muun ja ihmiset saavat keskittyä yhteiskunnalliseen keskusteluun? Antiikin filosofit valitsisivat jälkimmäisen mallin ja kieltämättä se viehättää minuakin enemmän.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 28. kesäkuuta 2016 - 21:57

Olen töissä käytellyt Microsoftin Lumia 640 luuria ja oman Jollani vaihdon Huawein Honor 7:ään. Katsellaanpa näitä vähän tarkemmin. Kirjoitin aiemmin Jollasta tuntumaa ja koetan samalla ajatuksella pohtia näitäkin.

Microsoft Lumia 640

Työkäytön Lumia on oikeastaan ensimmäinen kosketukseni Windows Phone / Mobile mobiilikäyttöjärjestelmäekosysteemiin. Microsoftin päätettyä ajella alas Windows Mobile kehitystä totean, etten yhtään ylläty. Mobiili Windows ei ole ollenkaan kilpailukykyinen iOS:n tai Androidin kanssa. Jotenkin Windows Phonesta jää koko ajan keskeneräinen vaikutelma. Asioita ei ole mietitty mietitty loppuun ja käytettävyys on heikkoa. Esimerkkinä mainittakoon vaikka kalenteri ja sähköpostisovellukset. Valikosta klikattuna sähköposti auki ja nuolella takaisin sulkee sähköpostisovelluksen (sitä ei ole enää aukiolevien sovellusten listassa). Kun saman tekee kalenterille, jää sovellus auki. En ymmärrä tällaista logiikkaa. Kaksi jokseenkin samanlaista sovellusta käyttäytyy erilailla. Sivuhuomautuksena totean vielä, että on häiritsevää, kun puhelimen yläpalkissa olevasta päivämäärästä puuttuu piste: 6.6 (kuudes kuudetta) on ilman viimeistä pistettä. Lokalisointi on tehty vähän sinnepäin.

Sim-kortin pin-koodin vaihto oli myös hankalaa. Asetuksista ei löytynyt ollenkaan kohtaa tällaiselle tehtävälle. WP:n valikkoon kuuluu kuitenkin hakunappula, jolla voi “hakea bingistä tai puhelimesta”. Hakusanalla pin-koodi ei kuitenkaan löydy puhelimesta yhtään mitään! Lopulta minun piti googlata (huom. ei siis bingata) asiaa ja paljastui, että pin-koodin vaihto löytyy luurin kuvan alta löytyvän kolmen pisteen alta löytyvän asetukset-valikon kautta. Ja Symbianissa oli liikaa sisäkkäisiä valikoita? Mitä hyötyä on laittaa hakutoiminto puhelimeen, jos sillä ei kerran löydä mitään! (Nokia N9:n vastaava haku on paras, jota olen käyttänyt. Sillä oli indekseissä kaikki asetukset.) Tällainen logiikattomuus tuntuu vaivaa koko Windows Phonea. Koska laitteeseen ei ole Windows Mobile 10 -päivitystä tarjolla, en pysty kommentoimaan onko näitä asioita korjattu.

Windows Phonen/Mobilen käyttöliittymä rakentuu livetiilien varaan. Tiilet ovat hyvä idea, mutta loppujen lopuksi niiden hyödyllinen käyttö puhelimessa on lähes olematonta. Ongelma on sama kuin Sailfishin sovelluskansissa. Molemmat ovat hyviä ideoita, joiden fiksu käyttö on minimaalista. Esimerkiksi näissä ikoneissa voi näkyä seuraava kalenterimerkintä, mutta jos sitä vertaa Androidin kalenteriwidgettiin, ei ole kahta kysymystä kumpi ratkaisu on parempi.

Itse puhelimena Lumia 640 on ihan ok halpisluuri. Laite käy käteen, kamera ei ole kummoinen ja suurempi pelailu on hankalaa. Jo Hill Climb Racing nykii jollain kentillä. Kiukkutiput tuntuivat kuitenkin lentelevän ihan sujuvasti. Laitteen mukana toimitettu laturi on suht tehoton – luurin lataaminen kestää useita tunteja. Laturissa ei myöskään ole irroitettavaa USB-kaapelia. Välillä jokin prosessi hirttää kiinni ja syö akun tyhjäksi. Akunkesto ei muutenkaan ole kovin korkea. Kaksi päivää käytännössä pöydällä lojumista riittää. Puhelimessa on irroitettava akku, mikä on oli hyväksi tapauksessa, jossa laite meni totaalisesti jumiin ja tokeni vasta akun irroittamalla.

Ekosysteeminä Windows on valovuosia jäljessä Applen ja Googlen vastaavista, mutta luonnollisesti aivan eri sfääreissä kuin Jolla.

Yhteenvetona Lumia 640 on ihan ok peruspuhelin, joka on kuitenkin auttamatta kilpailijoitaan heikompi lähes kaikilla osa-alueilla.

Puhelin 2/5

Ekosysteemi 2/5

Käyttöjärjestelmä 2/5

Huawei Honor 7

Vaihdoin keväällä oman puhelimeni Jollasta Huawein Honor 7:ään. Naapuri osti itselleen kyseisen vekottimen, ja sitä vähän aikaa käpisteltyäni totesin, että vaikuttais ihan pätevältä laitteelta. Kävin siis Gigantista noutamassa itselleni vastaavan laatikon. Itselle tärkeimmät strategiset mitat luurissa ovat 20 megapikselin kamera (tuottaa huomattavasti Jollan heikkoa kameraa parempia kuvia), 5,2 tuuman FullHD-näyttö ja 3100mAh akku. Kaikki muu rauta on ihan pätevää. Bonuksena luuria voi käyttää kaukosäätimenä ja siinä on sormenjäljenlukija. Jälkimmäinen on äärimmäisen kätevä. Puhelimen saa avattua kirjoittamatta mitään koodia. Lukija voisi olla tarkempikin, nykyisellään osumaprosentti on jotain 50:n luokkaa. Kuitenkin jokaiselle sormelle voi tägäillä omia toimintojaan, joten saan kameran tulille keskarilla, nimettömällä starttaa Sports Tracker ja niin edelleen.

Laite itsessään on siis ihan kelpo vekotin. Vaikka akku on varsin iso, niin käytännössä päivittäin tulee se ladattua. Jos puhelimella ei tulisi pelattua yhtään, niin akku varmaan kestäisi parikin päivää, mutta koska rauta antaa myöten, tulee tower defence pelejä mätettyä… Niin ja alumiinirunko vaatii ympärilleen muovikuoret, koska en voi sietää tuollaisella karheudella olevaa alumiinia, mutta tämähän on ihan makukysymys.

Androidin ekosysteemistä nyt on turha sanoa mitään; se on parasta mitä tarjolla on. Itse käyttis on myös perushyvä ja jotkin Huawein omat lisäykset ovat toimivia, mutta ehkä silti ollaan pykälän verran Samsungia tai puhdasta Androidia perässä. Kuitenkin työpöytäwidgetit ovat omaan makuun paras tapa rakentaa kustomoitavaa käyttistä. Tässä kilpailijat ovat perässä. Toisaalta puhelimen mukana tulee kymmenittäin niin Googlen kuin Huawein omaa softaa, joilla en tee mitään (käyttääkö joku Googlen musiikki- tai elokuvapalveluita?).

Itselleni tärkeimmät ostokriteerit olivat siis yhteensopivuus Googlen Driven kanssa (Jollalla ei suoraan pakasta onnaa) ja parempi kamera. Sain sen mitä halusin, kustannustehokkaasti. En valita.

Puhelin 4/5

Ekosysteemi 5/5

Käyttöjärjestelmä 4/5

Loppuun voisi vielä todeta, että oma unelmien käyttis olisi Androidin ja Sailfishin hybridi. Toivoa sopii, että Jolla saa uusien partneriensa kanssa homman lentämään ja seuraava puhelimeni olisi paluu Sailfishin pariin. Sailfish Google Drivellä ja widgeteillä olisi aika vahva paketti.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 12. kesäkuuta 2016 - 16:18

Tänään järjestettiin Pirkan Pyöräily, joka on ilmeisesti maamme suurin yksittäinen pyöräilytapahtuma. Osanottajia on tuhansia ja meno tuntui olevan oikein mukavaa. En kokenut olevani sellaisessa kunnossa, että lähtisin maastopyörällä ajamaaan noita oikeita lenkkejä (134km ja 217km), mutta Pirkan Pyhän (40km) kävin kietaisemassa ympäri. Mukana oli muutama yksipyöräisellä polkijakin, eikä matka näyttänyt heille tuottavan mitään ongelmaa. Aikamoisia velikultia :) Tapahtuma alkoi osuudella, joka meni syksyllä avattavan rantatunnelin läpi. Oli mielenkiintoista polkea viileän ja pimeähkön tunnelin läpi. Muutehan sää oli mitä mainioin. Ei liian kuuma, mutta aurinko paistoi koko ajan kirkkaana. Ensi vuonna uusiksi!

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 11. kesäkuuta 2016 - 12:09

Briefly in English: although Good Karma is not a perfect album it is definitely the best one since Crash!Boom!Bang! :)

Roxette julkaisi kymmenennen studioalbuminsa Good Karman kolmas kesäkuuta. Kerkesin tässä viikon aikana soitella levyn läpi kuutisenkymmentä kertaa, joten ehkä nyt pystyy jonkinlaista analyysiä kirjoittelemaan.

Levyn piti tulla ulos jo vuosi sitten, mutta tällä kertaa albumin rakentaminen kesti pari vuotta, mikä lienee pisin aika, joka on käytetty Roxette-albumin tekemiseen. Putkesta tupsahti ulos kuitenkin sen verran vakuuttava tuote, että tekeminen ja odottaminen todella kannatti.

Roxette julkaisi Have A Nice Day -albumin alkuvuodesta 1999 ja kiekon teema oli suurelle osalle faneista aikamoinen shokki. HAND oli vahvasti tuotettu albumi, jossa ei paljoa sähkökitarat soineet. Monet, mukaan lukien itseni, olivat sitä mieltä, että albumi oli ylituotettu. No, nyt Good Karmaa pyöriteltiin studiossa vielä vuosi HANDiä pidempään, joten alituotettu se ei varmasti ole. Onneks aika ja ihmiset ovat muuttuneet ja Good Karma kuulostaa hyvälle.

Vaikka Roxette on silloin tällöin (hyvin harvoin) käyttänyt tuotantotiimissä jotakuta muuta kuin Clarence Öfwermania (tai Christoffer Lundquistiä), oli tällä kertaa apuna myös Addeboy vs Cliff -kaksikko. Itse olin hyvin skeptinen tällaisen päätöksen kanssa, mutta lopputuleman kuultuani pelot hälvenivät kuitenkin nopeasti.

Ensimmäinen sinkkulohkaisu It Just Happens napsahti ulos huhtikuussa. Biisi ei suoranaisesti kolahtanut, mutta ei se huonokaan ollut. Jotenkin itselle siitä tuli sellainen Wish I Could Fly kohtaa A Thing About Youn olo. Kuitenkin, kun biisistä tuli ulos musiikkivideo toukokuussa, sai kipale aivan uutta voimaa. It Just Happensin video sopii biisiin kuin nenä kuuman voihin. Video on paras sitten A Thing About You. Sattumaa?

No, levyllä on muitakin kappaleita. Kaikkiaan biisejä on 11, mikä vähiten Roxette-albumeista. Nykypäivänä jokaisen biisin tulee olla hyvä, joten albumia ei voi enää vain kasata tuosta noin. (Julkaistaanko viiden vuoden kuluttua albumeita vai vain musiikkia? Näyttääkö Anna Abreu tietä tällä saralla?) Good Karma on kuitenkin todellakin albumi ja siinä mielessä ehdottomasti paras sitten Crash!Boom!Bang!:n vuodelta 1994.

Nyt viikon verran levy on ollut soitannassa, eikä oikeastaan yksikään biisi ole tippunut pois listalta. Kaikki ovat omalla tavallaan hyviä ja jokaisesta biisistä löytyy jokin koukku, joka imaisee kuuntelijan mukaansa. Kuitenkin pari biisiä on noussut ylitse muiden. Albumin nimikkoraita Good Karma tykittää todella lujasti. Tämä olisi mahtava kuulla livenä jollain V-A-L-T-A-V-A-L-L-A stadionilla. Kertsiä tulee hoilattua koko ajan, vaikka kuinka yrittäisi olla hiljaa. Parasta kipale sitten Opportunity Noxin?

Levyn toiseksi viimeinen biisi 20 BPM iskee kiloampeerin voimalla tajuntaan. Ihmeellinen ralli, joka toimii lehmänkellosta huolimatta – tai siitä johtuen. Samoin toisena sinkkuna julkaistu Some Other Summer on hieno biisi. Kesäisin pätkä sitten She Doesn’t Live Here Anymoren. Tällaiset biisit pistävät kropan heilumaan ja fiiliksen kattoon.

♬ Some other sunshine, some other shoreline ♫

Kyseessä ei kuitenkaan ole täydellinen lätty. Monet biisit tuntuvan olevan sekoitusta kahdesta erilaisesta lähtökohdasta. It Just Happens ja You Can’t Do This To Me Anymore ovat tästä parhaat esimerkit. YCDTTMA on tehty räppäävällä otteella (tulee mieleen Blondien Rapture), mutta kertsi on sitten aivan toisenlaisesta biisistä. Omaan korvaan biisin ensimmäinen puolisko toimii, mutta loppu on pelkkää hoilottelua. Siltikin tämä on yksi suosikkibiiseistäni. Samoin This One olisi ansainnut räjähtävämmän kertsin.

Levyltä puuttuu myös 7Twenty7:n tai Touched By The Hand Of Godin kaltainen tykitys, mutta ehkä sellainen ei tälle levylle sopisikaan? Tiedä häntä. Nykyisellään levy todellakin toimii kokonaisuutena, joten en valita.

Yhteenvetona tämä bändin kymmenes – ja mahdollisesti viimeinen – albumi ansaitsee arvosanan 4/5 ja voisin sanoa, että tämä on katalogin neljänneksi paras kiekko. Korvaorkkuja luvassa, suosittelen!

...ja mille se levy sitten tuoksuu? Hyvälle – joskaan ei niin hyvälle kuin Have A Nice Day.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 6. kesäkuuta 2016 - 22:58

Vihreiden Antero Vartia avasi aikamoisen pandoran lippaan kirjoitettuaan hesarissa kärkkäästi maatalouslomituspalvelujen joutavan lopetettavaksi. Tähän tietysti tuli välittömästi äkäistä vastapalautetta mm. Mikko Välttilältä. No, vihasuhdetta tästä ei syntynyt, koska kaverit kirjoittivat yhdessä vielä kolmannen kirjoitelman. Allekirjoitan tämän viimeisen kynäilyn täysin.

Itse jäin pohtimaan tätä tukiasiaa nyt siitä näkökulmasta, että valtiot tukevat huimilla summilla teollisuutta, joka on suurimpia – ellei suurin – ilmastonmuutoksen aiheuttaja. ProAgria kertoo Suomen maatalouden tuottavan noin 8 prosenttia maamme kasvihuonekaasupäästöistä. Yhdysvaltalainen EPA raportoi vastaavia lukuja; 9% on maatalouden kasvihuonekaasupäästöt uudella mantereella.

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus ja Naturen artikkelissa kerrotaan maatalouden voivan olla vastuussa jopa kolmanneksesta kaikista kasvihuonepäästöistä. Ja tätä toimintaa muutamaa valtiota lukuunottamatta tukevat lähes kaikki (länsi)maat (myös esim. Afrikassa maksetaan tukia).

Lihantuotanto on jäätävän epäekologista, joten on varsin kyseenalainen ajatus, että tätä tuetaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuosittain. Toisaalta niin tuetaan hiilivoimaakin. Kuulostaako fiksulta?

Onneksi energiantuotanto siirtyy paraikaa vauhdilla uusiutuviin vaihtoehtoihin – milloin saman tekee maatalous? Korvataanko pian possua nyhtökauralla (en ole päässyt vielä maistamaan), kebab falafelilla (slurps) tai pekoni pavuilla? Onneksi joku kuitenkin ajattelee muuta kuin tukia: Suomessa tapahtuu hieno ruuantuotannon kehitystä (ja tämän uutisen tarjoaa Maaseuduntulevaisuus! [tässä ei siis ole sarkasmia]). Kasvattamalla perunaa ilman maata on mukulamäärä kymmenkertainen. Ei hullummin!

Ylläolevassa pointtina oli vain maatalouden kasvihuonekaasupäästöt ja ilmastonmuutosta vastaan taistelu. Oma lukunsa on tietysti onko eettistä tappaa eläin ja syödä se.

Kasvis- ja vegaaniruu’an kulutus on kuitenkin kasvussa. Yle kutsuu tätä trendiksi. Aika näyttää onko kyseessä trendi vai puhutaanko kulttuurievoluutiollisesta muutoksesta, jossa lihansyönti ei ole enää ekologisesti eikä eettisesti suotavaa. Tämän asian selvittämiseen menee kuitenkin vielä vähintään kymmeniä vuosia.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 2. kesäkuuta 2016 - 22:02

Kokeilinpa itsekin kirjoitaa Susikoira Roi -vitsin. Olkaa hyvä. Ja pahoittelut.

Roille ei kettuilla

Susikoira Roi oli viettänyt nuoruusvuotensa EU:n kansainvälisissä tehtävissä. Hän oli, valmistuttuaan kauppatieteiden maisteriksi, suunnannut valuuttamarkkinoille, mutta huomannut ne hyvin ikäviksi ja hakeutunut nopeasti pois yksityiseltä sektorilta. Kuitenkin työskentely International Money Unionin (IMU) toimessa jätti hänelle pitempiaikaisen leiman kuin hän oli ajatellutkaan. Työkaverit aina nälvivät Roita, että onko tänään taas hyvä imu päällä.

Roi ei näistä välittänyt, sillä hän oli jo aikoja sitten löytänyt rinnalleen nartun, jonka kanssa oli perhettäkin perustettu. Ja voi pojat; siinä suhteessa oli nimittäin imua. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

EU:n töissä Roi oli aitiopaikalla seuraamassa kansainvälisen politiikan muutoksia ja vaikuttamassa lainsäädäntöön omalla panoksellaan. Sitä panosta toden totta välillä tarvittiin, mutta onneksi Roin ja hänen paremman puoliskonsa suhde oli rakennettu avoimelle pohjalle, joten Roilla ei ollut ongelmaa jäädä välillä vähän pidempäänkin tarkistamaan uusia lakialoitteiden kiemuroita.

Lopulta sankarimme kuitenkin alkoi saada tarpeekseen IMUn aikaisesta liikanimestään ja naljailusta, joten hän päätti aloittaa uuden harrastuksen, josta saisi itselleen paremman maineen.

Roi rupesi katsomaan Star Trekkejä lävitse. Hänestä oli tarkoitus tulla ensimmäinen trekkie-susikoira maailmassa, mutta asiat eivät menneet aivan kuin hän oli suunnitellut. Sen sijaan, että hänen työkaverinsa olisivat alkaneet pitää häntä trekkienä, he keksivätkin uuden pilkkanimen.

Jostain syystä koko hänen kollegaverkostonsa oli iPhone-käyttäjiä; Apple-uskovaisia henkeen ja vereen. Tämä ei koskaan ollut avoimuuteen pyrkivälle Roille vaihtoehto ja hän käyttikin Android-puhelimia. Sankarimme katsellessa The Next Generationia, työkaverit irvailevat sen kiinnostavan, koska Picard itsekin suosi Androidia. Tästä Roille muodostui liikanimi Data. Heissä oli muutenkin jotain samaa. Joku olisi voinut sanoa, että Roi oli kuitenkin parempi näyttämään tunteitaan, mutta kaikki eivät välttämättä olleet samaa mieltä.

Roi oli nyt ollut elämänsä aikana kahdessa duunissa ja molemmista hänelle oli tipahtanut irvaava liikanimi. Roille tämä riitti ja hän päätti vaihtaa vielä kerran täysin uuteen ympäristöön. Tällä erää edessä oli akateeminen maailma.

Roi kettuili vielä entisille työkavereilleen sen verran, että rupesi tekemään väitöskirjaansa avoimesta datasta. Siinä yhdistyi hänen intohimonsa avoimuutta kohtaan ja entisten työkavereiden päänaukominen Android-käyttäjälle.

Roi paahtoi väikkäriään kasaan hirveällä tahdilla. Häntä ohjaava professori Niilo katseli vierestä ihmetellen kuinka Roi käsitteli aineistojaan. Siinä wget ja grep lauloivat iloista lauluaan. Niilo oli jatko-opiskelijaansa oikein tyytyväinen ja myhäili itsekseen: harva datan imuroi, niin kuin IMUn Data-Roi.

.

.

.

(Lisää vitsejä voi lukea vaikka täältä.)

Aiheet:

Sivut