Kirjoittanut: Erno Vanhala 14. kesäkuuta 2014 - 12:00

Paljon on uutisoitu, että homeopatia on yhtä huuhaan kanssa (sekä tietysti hauska Skepsiksen kokeilu) ja tätä tukevat myös useat tieteelliset tutkimustulokset (pdf). On kuitenkin uutisoitu myös, että kaupan on ollut homeopaattisia lääkkeitä, joista on löytynyt oikeita lääkeaineita (esim. antibiootteja). Tulee siis huomata, että homeopaattiset lääkkeet eivät olekaan turvallisia kalkkitabletteja. Luemmeko seuraavaksi, että homeopaattisissa "lääkkeissä" käytetään äärettömyyteen seitsemän maapallon vesillä laimenettua alumiinia adjuvanttina? Missä on homeopaatikkojen moraali? Kuka kantaa vastuun, jos homeopatia tappaa? Ai niin, siitähän oli jo ennakkotapaus.

Kirjoitustani ei ole laadittu lääketieteen asiantuntijan avustuksella. Vastaan itse tekstiin mahdollisesti jääneistä virheistä.

Tässä blogipostauksessa ei ollut järjen hiventäkään. Ei ole homeopatiassakaan. (Blogipostaus Uudessa Suomessa inspiroi tähän...)

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 11. kesäkuuta 2014 - 20:05

Tässä pari kuvaa alkaneelta kesältä. Helteellä oli mukava köllähtää uimailualtaaseen ankan seuraksi makoilemaan ;) No, olkoot vaikka kasvien kasteluvettä nyt...

Sitten tuli eilen pyöräytettyä muutama munkki. Osassa niistä on pekonia sisässä, kun tällaisia tilattiin. Vein töihin ja menivät kaupaksi.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 30. toukokuuta 2014 - 20:48

Jari Kaaro kirjoitti viikolla Hesarissa kolumnin "Entä jos kuoleman jälkeen ei olekaan mitään?" Kirjoituksen pääpointti on, että tutkimusten valossa ihmisille on tärkeää, että maailma - ihmiskunta - jatkaa olemassaoloaan yksilön kuoleman jälkeenkin. Kolumnissa mainitaan myös P.D. Jamesin kirja Ihmisen pojat. Katsoin eilen kyseisestä teoksesta tehdyn samannimisen elokuvan ja pidin siitä oikein kovasti.

Miten yhteiskunta pysyisi enää pystyssä, jos tiedettäisiin, ettei ihmisiä enää synny? Olisimme lajimme viimeiset. Ajatus on pelottava. Sen hyväksyn heittämällä, että minusta joskus aika jättää, mutta en haluaisi nähdä ihmiskunnan tuhoutuvan. Se olisi katastrofi myös omalle elämällä. Pohja putoaisi pois, sillä tavoitteeni on kuitenkin viedä ihmiskuntaa eteenpäin.

Haluaisin nähdä elämäni aikana ihmiskunnan kolonisoivan Marsia. Haluaisin jopa olla itse mukana operaatiossa, mutta se lienee vähän liian utopistista. Olisi vain hienoa nähdä kuinka "viimeinen rajaseutu" alkaa avaantua.

Toisena unelmana olisi saada tämä nykyinen planeetta kuntoon. Tällä erää matkataan liian kovaa vauhtia kohti ylikansoitusta ja peruuttamatonta ilmastonmuutosta, joten jotain pitäisi tehdä. Muutos lähtee meistä ihmisistä - yksilöistä. Haluan olla mukana tekemässä osaltani tästä pallosta paremman.

Kolmenneksi listaan avoimuuden. Oli sitten puhe avoimesta lähdekoodista, valtionhallinnosta tai pelkästä datasta, puhun sen puolesta. Arvostan sitä, että kansalaisella on täysi kontrolli ympärillä pyöriviin asoihin. Päätöksenteon tulisi olla läpinäkyvää ja avointa. Ohjelmistojen ja laitteiden tulisi sellaisia, ettei vendor-lockiniä pääsisi syntymään ja kaikki mahdollinen data nyt luonnollisesti tulisi tarjota avoimesti eteenpäin jatkojalostettavaksi.

Ei mulla muuta, leffa vaan herätti ajatuksia :)

Kirjoittanut: Erno Vanhala 26. toukokuuta 2014 - 20:41

Olen tässä Jollaa käytellyt yli neljä kuukautta, joten nyt on aika vetää vähän yhteen millainen puhelin on kyseessä. Keskityn tässä tekstissä niin puhelimeen, Sailfish-käyttikseen kuin sen ympärille rakennettuun ekosysteemiinkin. Olen avoimen lähdekoodin kannattaja, joten iOS ja Windows Phone eivät herätä minussa minkäänlaista kiinnostusta, eikä Androidkaan ole oikein sytyttänyt.

Fanitin Jollaa välittömästi heidän tultuaan kaapista 2012. Ajatus siitä, että MeeGo ja Nokian N9 saa jatkoa kuulosti erittäin hyvälle. Edellinen puhelimeni oli N9 ja swaippailun kanssa olin kotonani ensi hetkestä lähtien. Ostin jouluna 2012 itselleni Nexus 7 Android-tabletin, mutta sen käytettävyys on ollut mielestäni kaukana MeeGosta/Sailfishistä.

Laitteena Jolla ei numeroiden valossa ole kovin kummoinen. Kaksi ydintä suorittimessa, giga muistia, 960x540 reson 4,5 tuuman IPS-paneelinen näyttö ja kahdeksan megapikselin 4:3-kamera. Laitten muotoilu ei ole aivan N9:n tasoa, mutta ei ole huonokaan. “Other half” tuo mukanaan muovisuutta, mutta sitä lukuunottamatta laitteesta jää ihan hyvä kuva. Ei se ainakaan ole liian pyöreä! Jotenkin tykkäisin sellaisesta pinnoitteesta, joka liimaantuisi käteen. Onko sellaista? Tämä luuri on pykälän liian liukas. Pitäisi varmaan ostaa jokin suojakuori…

Eniten haloota etukäteen nousi näytöstä, joka on vain neljännes FullHD-resoluutiosta. Se on kuitenkin tarkempi kuin N9:ssä, joten sillä suunnalla tapahtui edistystä. Kai puhelin hyötyisi tarkemmasta ruudusta, mutta en ole kokenut tätä ongelmana. Teksteistä saa selvää, enkä koe erottavani pikseleitä ruudulta. IPS-paneeli kuitenkin aiheuttaa sen, ettei kellonaikaa näe ruudulla koko aikaa kuten N9:ssä tai uusissa Nokian WP-luureissa.

Mutta mutta… Kamera on luokaton. Kuvanlaatu on heikompaa kuin N9:ssä ja kuvasuhde on antiikkinen 4:3. Tässä olisin kaivannut parempaa panostusta rautaan. Toivottavasti seuraava versio luurista tuo mukanaan vähintään 12 megapikseliä huomattavasti paremmalla kennolla. Kyllähän tällä siis kuvaa asioita, mutta Nokian kaltaisesta kameraosaamisesta on turha puhua.

No, se laitteesta. Entäpä sitten Sailfish-käyttis? Tämä on luonnollisesti koko konseptin vahvuus. N9 kerkesi parissa vuodessa korruptoitua lähes käyttökelvottomaan kuntoon ja Nexus seiskani lagaa aivan tajuttomasti. Kumpaakaan en ole asentanu mitään muuta kuin sovelluskaupan ohjelmia. Sailfishissä ei ole vielä esiintynyt mitään nykimistä. Korostan, ei mitään nykimistä. Mikä on tilanne sitten vuoden päästä, jää nähtäväksi.

Ongelmaton UI ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Twitteristä (Tweetian) avatessa linkkiä kestää sekunti-kaksi ennen kuin selain ilmestyy ruudule. Vastaavaa viivettä on muillakin käyttiksillä, mutta käyttäjää informoidaan kuitenkin onnistuneesta täppäyksestä animaatiolla tai haptisella palautteella. Sailfish ei tee näistä kumpaakaan ja tämä pitäisi saada korjattua mahdollisimman nopeasti, jos tarkoitus on kilpailla esimerkiksi iPhonen kanssa. Applella nämä asiat ovat olleet aina kunnossa. Käyttöliittymän tulisi kertoa käyttäjälle koko ajan, että se palvelee käyttäjää ja käyttäjällä on täysi kontrolli puhelimeen.

Interaktiiviset sovelluskannet ovat kyllä kivoja, mutta niiden tarjoamia tomintoja ei vielä käytetä tarpeeksi. Refresh on toimivin toteutus. Esimerkiksi Kalenteri-sovellus näyttää kannessa kyseisen päivän kaksi ensimmäistä merkintää välittämättä siitä onko merkintä jo vanhentunut vai ei… Näitä pitäisi saada vielä enemmän widgettimäisiksi, jolloin kalenterikannesta saisi kahden kannen korkuisen ja siihen mahtuisi 4-5 seuraavaa merkintää. Tai, että sitä voisi skrollailla jotenkin.

Käyttöliittymä tarjoaa myös “aloitusruudun(?)” (mikä se nyt nimeltään onkaan...) ja ilmoitukset ruudun, joka avautuu swaippaamalla alareunasta. Tämä ei toimi alkuunkaan yhtä sulavasti kuin MeeGon tapahtumaruutu, joka keräsi yhteen kalenterimerkinnät, viestit, säätiedot, Facebook ja Twitter päivitykset sekä RSS-feedit. Tässä olisi paljon parannettavaa (ja seuraava päivitys taitaakin jotain tuoda), mutta osasyynä taitaa olla, ettei Facbook ole suostunut samanlaiseen sopimukseen kuin Nokian kanssa aikoinaan. Voin elää tämän kanssa, mutta ilmoitusruutu on aika turha ja sen voisi (ehkä) saada itegroitua aloitusruutuun, mikäli ruudun herättäminen ei olisi defaulttina niin helppoa kuin se on nyt.

Käyttis perustuu swaippailuun vielä MeeGoakin enemmän, joten siinä olen kyllä ollut kotonani, mutta jossain tilanteissa on vielä parannettavaa. Varsinkin pelinkehittäjät ovat käyttäneet liikaa natiiveja Sailfishin Silica-komponentteja siellä minne ne eivät sovi. Jollan omat sovellukset ovat suurinpiirtein käytettäviä, mutta ominaisuuksia puuttuu. Kamerasoftassa on kaikki perusjutut, mutta kilpailijoilla on tällä hetkellä jo ties mitä kikkaa mukana, joten soisi niitä Jollankin saavan mukaan. Sähköpostisovelluksesta puuttuu haku! (En ole ainakaan löytänyt sitä.) Käsittämätöntä. Videosoitin on aivan luokattoman huono. Oletuksena video ei ala pyörimään koko ruudussa, vaan puolikkaassa ja se pysähtyy välittömästi sitä koskettaessa. N9:n soittimesta kannattaisi ottaa rankasti mallia. Googlen oma soitin on yhtä surkea Androidissa, mutta saman firman YouTube-sovellus toimii hyvin (täysin vastakkaiset käyttöliittymät, joten mitään yhtenevään linjaa Googlella ei ilmeisesti ole). Jollan Galleria-sovellus toimii muuten hyvin, mutta kuvia ei voi zoomata kaksoisnäpäytyksellä, eikä niitä voi tarkentaa kuin 100% asti. Kaipaisin itse vähintään tuplazoomia. 

Kalenteri sitä vastoin on tehty hyvin. Toimii ja on N9:ä parempi siinä mielessä, että myös viikon numeroinnit ovat mukana. Ongelmiakin kuitenkin on, sillä defaulttina kalenterimerkinnästä ei tule muistutusta! Olen jo useamman asian missannut, kun puhelin ei ole siitä piipittänyt. Tämä on aivan käsittämätön kämmi! Puhelin integroituu Googlen kalenteriin, mutta hälytystä ei tule sieltäkään. Toimivaa CalDAV-tukea odotellessa…

Dokumentit-sovellus kaatuu, jos sille yrittää syöttää vähänkin monimutkaisempaa dokkaria. Tästä myös miinusta. PDFien lukeminen onnistuu kyllä sujuvasti. Muistiinpano-softa on myös hyvä. Pidän siitä. Parempi kuin N9:ssä. Google Docs -tuki olisikin sitten aika mahtavaa parhautta…

Henkilöt, viestittelyt ja musiikin soittaminen onnistuu. Kartat ovat toimivia, mutta navigointi puuttuu. Sitten jäljelle jää vielä kaksi ongelmakohtaa.

Ensimmäinen on Asetukset-sovellus. Sitä on helppo käyttää ja asetusten jakaminen yleisiin asetuksiin ja sovellusten omiin on hyvä oivallus. Ongelmana on asetusten määrä, joka on lähes olematon. N9:ssä kaikkea pystyi säätämään, mutta Sailfish ei tarjoa juuri mitään asetuksia. Varsinkin paljon hehkutettu tunnelma-ominaisuus toimii lähinnä vain on/off-toimintona. Haluaisin päästä kustomoimaan värimaailmaa muutenkin kuin yhden kuvan kautta. Haluaisin valita taustakuvan, sovellusten käyttämän värin, sovelluskansien kulmien pyöristyksen tason, läpinäkyvyysasteen, fontin, ikonipaketin… Yksi UX:n ongelma on myös, että käytössä on vain yksi master volume, enkä pysty säätämään erikseen eri viestien, soiton ja sähköpostien äänien tasoja. N9 vei tässäkin voiton. Myös siinä, että volumenapilla pystyi asettamaan puhelimen äänettömäksi. Puhelimella ei myöskään vielä pysty yhdistämään eduroam-verkkoihin, joten wlan-asetukset kaipaisivat paljon uusia UI-asetuksia. Tulee lähinnä mieleen, että Jolla slogan “unlike” ei toimi UI:n muokattavuudessa ollenkaan. Wlanista puheenollen; ulkomailla matkatessa olen paljon yrittänyt ottaa yhteyttä ilmaisiin langattomiin verkkoihin ja välillä se onnistuukin ihan hyvin, mutta hyvin usein puhelin buuttaa itsensä.

Viimeinen ongelmakohta on sitten ekosysteemi. Puhelimessa on Kauppa-sovellus, joka nimensä puolesta tarjoaisi paikan, jossa tehdä bisnestä, mutta tällä hetkellä Jolla ei tarjoa kehittäjille mahdollisuutta tienata sovelluksillaan. Kaikki sovellukset ovat ilmaisia. Tämä ei motivoi suuria sovelluskehittäjämassoja liikenteeseen. Toisaalta, eipä Unity3D:kään tue (vielä - jos koskaan) Sailfishiä, joten pelejä ei varmasti ihan äkkiä tule joka tuutista. Sovellus”kauppa” on kuitenkin helppo käyttää ja uusia sovelluksia tulee tasaisesti, joten siinä mielessä Kauppa toimii. Toivottavasti Jolla saa nopeasti kaupan maksupuolenkin toimimaan. Myös sovellusten kuvaukset tulisi saada tarjolle interwebin syövereihin.

Mutta on ekosysteemissä positiivistakin. Android-sovellukset toimivat! Defaultti Yandex store ei sovellusmäärillä juhli, mutta esim. Amazonin appstoren saa käyttöön “yhdellä klikkauksella”, joten sieltä sovelluksia löytyy käyttöön enemmän. Skype, Whatsapp, Spotify ja Yle Arena toimivat heittämällä. Hill Climb Racingia voi ajella tai Angrybirdsiä pelailla. Sovellukset toimivat erittäin sulavasti ja jos minulta kysytään niin sulavammin kuin omalla Nexus seiskallani. Harmi, että aukiolevissa sovelluksissa kaikki Android-sovellukset ovat yhden sovelluskannen takana, eivätkä jokainen luo omaansa. Luonnollisesti Android-sovellukset eivät myöskään näytä yhtä tyylikkäiltä kuin natiiivit Sailfish Silica -sovellukset. Nämä sovellukset kuitenkin laajentavat ekosysteemiä todella paljon ja mahdollistavat sellaisten ominaisuuksien käytön, jotka eivät onnistuisi natiiveilla sovelluksilla. Sport Trackeriä tässä itse lähinnä kaipailen.

Summa summarum. Puhelin on laitteena ok, käyttis on varsin hyvä, mutta muutamat kulmat kaipaavat edelleen pyöristämistä ja ekosysteemi on vielä aivan alkutekijöissään joskin sulavasti toimivat Android-sovellukset paikkaavat tilannetta. Jolla on omiin vaatimuksiini paras puhelin, mikä markkinoilta löytyy, mutta Tizen ja Ubuntu pistänevät sen vielä todella tiukille.

Laite: 3/5

Käyttöjärjestelmä 4/5

Ekosysteemi 2/5 (Android-tuki tuo näistä 1,5 tähteä...)

Kirjoittanut: Erno Vanhala 13. toukokuuta 2014 - 21:37

♫♪♬♪♫♪♬♪♫♪♬♪♫♪♬♪♫♪♬♪♫♪♬♪
The warm feeling when I think of her
The happiness from her smile
She's so classic, she's so style
She's all I ever wanted, all I need
But...

Do you know how to kiss a girl?
Do you know it for sure?
Have you ever thought about it 
Have you really gone it through

The warm breath, the look in her eyes
It reminds me, it makes me fly
She's the sun, the summer breeze
Light in the winter, the one to keep
But...

Do you know how to kiss a girl?
Do you know it for sure?
Have you ever thought about it
Have you really gone it through


I know, I remember the way
I know, I know the game...
But...
♫♪♬♪♫♪♬♪♫♪♬♪♫♪♬♪♫♪♬♪♫♪♬♪

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 6. toukokuuta 2014 - 21:06

Tässä jo jonkin aikaa huhuiltiin Roxetten tulevan albumin ja kiertueen perään ja nyt spekulaatiot ovat sitten varmistuneet kiertueen myötä. Uutta albumia ei vielä ole julkaistu, mutta eiköhän sekin sieltä ulos pullahda.

Kiertue alkanee taas Venäjältä syksyllä ja itse suuntaan 28. päivä marraskuuta Jaffa Arenalle ja seuraavana päivänä Turkuun HK Areenalle. Eli tässä areenat ja arenat tule tutuksi ja loistavaa poppia tietysti myös luvassa. Liput tulevat myyntiin maanantaina.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 26. huhtikuuta 2014 - 13:35

Kirjoitin muutama vuosi sitten novellin, jonka myöhemmin nimesin leikkisästi Parisuhdeseikkailu 2001:ksi. Aikoinaan lukiossa kirjoitin myös tarinan Skitsofreenikon monologi: luottamus. Näihin ajatuksiin kulminoituu tämä blogipostaus.

Internetin syövereissä pyörii monia eri versioita kuvasta, jossa kuvataan täydellisen(?) parisuhteen komponentit: ystävyys, seksi ja rakkaus.

Parisuhde

Suhteita on monenlaisia. Joillekin riittää fuckbuddy (panokaveri), aseksuaaleille seksillä ei ole mitään merkitystä elämässä ja toiset haluavat erottaa ystävyyssuhteet rakkaussuhteista. Yllä olevassa kuvassa täydellinen parisuhde sisältää kuitenkin kaikki nämä komponentit. Olen tästä samaa mieltä. En haluaisin parisuhdetta, joka rajoittuisi vain yhteen tai kahteen näistä komponenteista.

Mutta riittävätkö nämä kolme asiaa määrittelemään täydellisen parisuhteen? Pitäisikö mukana olla vielä jotain muuta? Kenties riitoja? Tai lapsia? Itselleni kuviosta jää uupumaan luottamus. Pystyn kyllä helposti kuvitella itseni rakastumaan palavasti ihmiseen, johon en voi luottaa. Ystävyyttäkin on eritasoista, eikä kaikkiin kavereihin voi luottaa samalla lailla kuin tosiystäviin. Seksissä kumit jätetään pois vasta, kun toiseen voi oikeasti luottaa.

Täydellinen parisuhde on siis enemmän kuin tekijöidensä summan. Minulle se sisältää taustalla toimivan syvän luottamuksen toiseen. Kun voi luottaa toiseen, on helpompi luottaa itseensä - ja päinvastoin. Vaikkeivät vakavat suhteeni olekaan kaatuneet luottamuspulaan, voin silti sanoa kokemuksesta, ettei suhde ilman syvää luottamusta anna kuin itkua ja hampaiden kiristystä. Tämä on tietysti vain oma näkemykseni asiasta, ja jokainen arvottaa suhteissaan erilaisia komponentteja. Romanttiset suhteet ovat kuitenkin niin suuri energian lähde, etten halua sellaista jättää pois elämästäni. Kaipa tässä siis suunnataan luottamusta metsästäen uuteen kesään.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 23. huhtikuuta 2014 - 20:45

Yliopisto päätti tänään muistaa "Yliopiston paras opetus" -palkinnolla. Eihän siinä auta kuin kiittää ja kumartaa. Tarkoitus on edelleen parantaa suoritusta. Eipä siitä pedagogiikan opiskelustakaan taida haittaa olla.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 13. huhtikuuta 2014 - 11:47

Tuli siis käytyä Marien keikalla alkuviikosta. Mukava reissu oli Tukholmaan ja takaisin, eikä keikkakaan huono ollut, mutta kyllä Gesslen kynäilyt toimivat omaan korvaan livenä paremmin. No, oli miten oli, nyt on kuitenkin ikään kuin kaikki tärkeät livekeikat koettu, joten ei tarvi murehtia, että jotain olisi jäänyt välistä. Laivalla pääsi vielä bonuksena kuuntelemaan Anita Hirvosta. Alla videoreportaasi reissusta.

Kiitokset tietysti taas Mara-Vekka -matkatoimistolleni, joka hoiti suuren osan lipuista, mutta ei tällä kertaa osallistunut itse matkaan.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 11. huhtikuuta 2014 - 20:55

Tuossa reissun aikana tuli lueskeltua vihdoin ja viimein Dan Brownin Da Vinci -koodi. Onhan se hyvä teos! Imi mukaansa kuten muutkin Brownin kirjat. Olen elokuvan nähnyt ainakin kolmeen kertaan, mutta kyllähän kirja on parempi ei siitä mihinkään pääse. Elokuva kyllä hyvin orjallisesti noudattaa kirjan tarinaa, joskin muutamia eroavaisuuksia myös löytyy. Brown on ehdottomasti loistava kirjoittaja, mutta tarinat noudattavat hieman turhan vankasti samaa juonirakennetta, joten jos on lukenut yhden kirjan, on helppo arvata muiden konnat ja hyvikset.

Da Vinci -koodi on kuitenkin aiheensa puolesta mielenkiintoisin Brownin kirjoista (Meteoriitti on silti ehkä kuitenkin parempi, ehkä ei) ja hassu sattuma oli, kun eilen bongasin uutisen, jossa oli tarinaa papyruksesta, jonka teksti kertoo Jeesuksen vaimosta. Monet gnostilaiset kirjoitukset (esim. Filippuksen evankeliumi) kertovat Jeesuksen olleen naimisissa Maria Magdaleenan kanssa. Tämä olisi tietysti hyvin mielenkiintoinen käänne kristinuskoon, jos asia voitaisiin jostain todistaa varmaksi. Da Vinci -koodi joka tapauksessa kertoilee asiasta hyvin koukuttavasti. Kyllä sen lukeminen kannattaa. Lukeminen kannattaa aina.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 16. maaliskuuta 2014 - 20:02

Katselin Heroes tv-sarjan, kun sellaisen Netflixistä silmiini bongailin. Sarjaa tehtiin neljä kautta, joista ensimmäisen katselin aikoinaan, kun Maikkari sitä lähetti, mutta sitten sarjan seuraaminen jäi. En oikein jaksaisi istua telkkarin ääressä tiettynä aikana, jos siihen ei ole välttämätön pakko. Onneksi tekniikka tuo tähän koko ajan helpotusta. 

Sarjan ensimmäinen ja toinen kausi olivat hyvin samanlaisia, mutta kolmas kausi muutti suuntaa aika radikaalisti. Neljäs palasi pykälän kohti alkuperäistä ajatusta. Kolmas kausi oli mielestäni huonoin. Pohdin tässä tällaisten sarjojen käsikirjoittamisen vaikeutta. Koko ajan pitäisi pystyä tuomaan sarjaan jotain uutta, suurempaa ja parempaa. Lopulta pakka valitettavasti hajoaa totaalisesti käsiin. Heroessin kanssa oli vähän samaa tautia ilmassa, kun hetkessä kaikki sankarit olivat kuolleita ja sitten taas elossa.

Toinen ongelma on, että sarja loppuu joskus. Tv-yhtiöt eivät enää osta uutta tuotantokautta ja tarina pahimmassa tapauksessa jää totaaliseen cliffhangeriin. Fanit pettyvät. Heroessin kanssa ei onneksi mitään radikaalia juonta jäänyt kesken. Paljon sitomattomia langanpätkiä matkan varrella kyllä oli. Jäin pohtimaan tuoko Netflix tähän muutosta - tarjoavatko faneille happy endiä vai lopettavatko sarjat kuin seinään? Netflixin omat tuotannot House of Cards ja Orange Is The New Black kertovat tähän kysymykseen joskus vastauksen. Siihen asti, nauttikaamme hyvästä viihteestä niin halutessamme.

(Tulipas huono postaus...)

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 2. maaliskuuta 2014 - 17:18

Lueskelin Paulo Coelhon Accran kirjoitukset -teoksen. En ole aiemmin Coelhon tuotantoa lukenut, mutta ilmeisesti kaverin kirjoitukset ovat levinneet ympäri maapallon. Tämä ei ehkä ollut paras kirja aloittaa. Voipi olla, että pitäisi lukea Alkemisti jossain välissä.

Mutta asiaan. Kirja kertoo “Koptin” opetuksista vuoden 1099 Jerusalemista. Ristiretkeläiset ovat juuri saapumassa kaupunkiin ja ihmisillä on hätä. Kirja jakaa oppia elämän eri vaiheisiin, kuten vihollisiin, rakkauteen, yksinäisyyteen, tappioon ja seksuaalisuuteen. Neuvot ovat osin hyviä, osin todella hyviä, mutta suurin osa meni minulta silti hieman ohi. Kirja on kuitenkin sellainen, että sen pariin voi palata koska vain ja sieltä voi etsiä ajatuksia elämäänsä. Tällaisia kirjojahan on muitakin… enkä näe tätä siinä mielessä kovin erikoisena.

Kirjan mielenkiintoisin asia oli oikeastaan alkuasetelma, jossa Jerusalemia jakavat niin juutalaiset, kristityt kuin muslimitkin. Kaupunki on kaikille kolmelle uskontokunnalle pyhä. Aikoinaan siellä eri uskontokunnat vaikuttivat sulassa sovussa, mitä on vähän vaikea kuvitella nykymaailmassa. Toivottavasti vielä joskus kaupungissa erilaisista taustoista tulevat ihmiset voivat keskustella opeistaan ilman, että AK-47:aa täytyy osoittaa kohti kenenkään otsaa.

Olen sen verran ollut pilkutusopissa, että minua häiritsi kirjasta puuttuvat pilkut. Omaan silmään tekstiin olisi sopinut kymmenittäin välimerkkejä sinne ja tänne. En tiedä onko tämä jokin tyylikeino, suomentajan kikkailua vai mitä, mutta minusta teksti ei ollut nyt aivan täysin luettavaa: “ja miestä jota eilisen sodan vuoksi pidettiin vihollisena voidaan tänään pitää taas ystävänä, koska sota on ohi ja elämä jatkuu”.

Mutta olihan kirjassa ihan hyviäkin lausahduksia: “Nukuin ja näin unta, että elämä on iloa. Heräsin ja huomasin, että elämä on työntekoa. Tein työni ja näin, että työnteko on iloa.”

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 16. helmikuuta 2014 - 14:21

Lueskelin viikolla taas kerran Roskatieteen koomisia juttuja, kuinka tiedettä häpäistään. Tällä kertaa kyseessä oli Asyra Bioresonassi -laite, jolla voidaan mitata niin “emotionaalisia häiriötä, homeita kuin hammasongelmia”. Tässä vaiheessa tietysti alkaa jo kellot soittamaan, että millainen anaaliluotain tämä oikein mahtaa olla, kun sillä kerran voidaan samalla kertaa selvittää hampaat, tunteet ja (talon) homeongelmat. Härveli kuitenkin vain johtaa hieman sähköä ihmiskehon lävitse ja piirtää tämän jälkeen käppyröitä. Oletettavasti käsienpesu mittausten välissä saattaa siis jo korjata hammasongelmat, kun sähkönjohtavuus muuttuu. Olisi tietysti hienoa, jos tällaisia laitteita olisi, mutta ihmiskunnan tekninen osaaminen ei - vielä - riitä rakentamaan laitetta, jolla terveystietoja voitaisiin mitata näin yksinkertaisesti. Näitä laitteita käyttävät tahot onneksi muistavat mainita, että laite ei oikeasti tee mitään: “Asyra ei mittaa sairauksia eikä anna lääketieteellistä diagnoosia, jos tarvitset sellaisen, ystävällisesti käänny lääkärin puoleen!”. Eli käytännössä laitteen diagnoosi on yhtä tyhjän kanssa ja sillä höynäytetään ihmisiltä ylimääräiset rahat taskusta.

Jäin kuitenkin miettimään, miksi ihmiset hurahtavat tällaiseen huuhaahan? Ensin jollain on munaa rakentaa tuollainen laite ja väittää siitä olevan jotain hyötyä, ja sitten jollakin on pokkaa ruveta myymään laitteella tuotettuja palveluita. Joku sitten vielä ostaa näitä “diagnooseja”. Kyseessä on varmaan suurimmaksi osaksi sivistymättömyyttä, mutta varmasti joku tätä tekee ihan rahan takia. Ihmisiltä on edelleen valitettavan helppoa huijata rahaa.

Vielä syvempää pohtimista vaatisi asia hieman laajemmassa kontekstissa. Miksi tieteen tarjoamat tiedot eivät kelpaa ihmisille, vaan haetaan lohtua homeopatiasta, rokotevastaisuudesta tai muusta huuhaasta? Näin itsekin paljon sairastaneena olen tietysti toivonut, että olisi jokin ihmepilleri, joka veisi lihasongelmat ja paniikkiahdistukset mennessään, muttei tällaista ole. Lääketiede on kuitenkin auttanut minuakin niin lääkkeiden kuin hoitajienkin muodossa. Tässä tulee sitten homeopatian rako. Jos lääkäri toteaa potilaan terveeksi, mutta potilas itse tuntee olevansa sairas ja hakeutuu homeopaatikon kanssa juttelemaan, saa hän juttuseurasta itselleen paremman mielen ja voi kokea, että homeopaatikon tarjoamattomat tehottomat “lääkkeet” antavat paremman olon. Tämä on vähän sama skenaario kuin sähköyliherkkyys ja puhe siitä onko se sairaus vai ei. Fyysisessä mielessä se ei ole sairaus, koska mitään todisteita ei ole löytynyt, että kukaan olisi sähkölle yliherkkä - eli ihminen ei siis pysty aistimaan sähköä. Sähköyliherkkyys on kuitenkin psyykkinen sairaus, koska ihminen kokee olevansa sairas.

Yksi helpoimmista tavoista erottaa huuhaa todellisesta tietämyksestä on toimintatapojen kehitys. Homeopatia ja länsimainen lääketiede olivat 200 vuotta sitten lähtökuopissaan ja siitä meidän käyttämä lääketiede on kehittynyt huimaa vauhtia ja muun muassa todistanut homeopatian tehottomaksi. Tiede ylipäätään on asia, joka kehittyy koko ajan. Lopullisia vastauksia ei tulla koskaan löytämään, ja jos joku sellaista väittää, lienee hän puoskari.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen juttu tuli myös löydettyä. Suomen Lääkärilehdessä käsiteltiin 1996 homeopatiaa mielenkiintoisen ja syväluotaavan artikkelin verran. Tästä oppi taas kummasti uutta.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 6. helmikuuta 2014 - 19:33

Asioin taas vaihteeksi Osuuspankin kanssa ennen joulua ja siinä väkisin jouduin sitten tekemisiin Sonerankin kanssa. OP tarjosi tällä kertaa ihan mukavaa asiakaspalvelua ja päädyin lopulta siirtämään tilini Kouvostoliitosta Lappeenrantaan. Luonnollisestikaan OP:lla tämä ei onnistu tuosta vain, vaan täytyy luoda uusi tili - ja tilinumero siinä tietysti samassa - ja lopettaa vanha tili.

Tästä se hauskuus sitten alkoi. Palkkani tunkeutui vanhalle tilille, joka oli päivää aiemmin kuollut, ja palautui takaisin yliopistolle, josta se piti käydä kysymässä uudelleen ajoon ja uudelle tilille. Tämän jälkeen pankista ilmoitettiin, että kanavapakettini on maksussa vanhalta tililtä ja se pitäisi muuttaa uudelta tililtä veloitettavaksi. Katselin asiaa ja omaan silmään näytti, että se oli oikealta tililtä menossa, mutta ajattelin kuitenkin vaihtaa sen toiselle tilille ja siitä sitten takaisin. Ihan vain varmuuden vuoksi. Saldona koko e-lasku katosi silmistäni. Pankin tätikään ei tiennyt minne se hävisi, ja piti kuulemma Soneralta kysyä laskutustiedot uusiksi ja maksaa lasku käsin.

Satuin tuolloin olemaan Sonera kaupan lähellä, joten marssin sisään ja selitin tilanteen. Ukko näpytteli konetta hetken ja kysyi oliko kyseessä kaapeli-TV-lasku. Ja koska näin oli, ei hän pystynyt asialle tietenkään mitään tekemään, vaan välitti tukipyynnön eteenpäin.

Puhelin soi vielä samana päivänä ja asian selitettyäni lävähti tekstiviestinä laskun tiedon. Makselin laskun sitten myöhemmin käsin.

Tarina sai kuitenkin jatkoa tammikuussa, kun Visa-lasku tuli ja siellä oli Soneralle mennyt kaapeli-TV-maksut. Parin puhelun jälkeen selvisi, että Sonera oli saanut rahani kahteen kertaan ja maksu oli siis pompannut nettipankissa Visalta laskutettavaksi. Tämä meni ilmeisesti omiin nimiin. En tiennyt tällaisen olevan edes mahdollista...

No se asia sai kuitenkin - ilmeisesti - onnellisen lopun, enkä hävinnyt tässä kuin 2 euroa ja 60 senttiä. Postiluukusta tippui kuitenkin pari viikkoa sitten OP:lta 30 000 euron lasku. Hieman olin monttu auki, että nyt on lyöty vähän kerrointa kertoimen päälle ja pankkiin taas yhteyksissä oltuani sain kommentin, että laskun voi repiä, kun "uusi tietojärjestelmä lähettelee vähän turhia laskuja". Asia selvä.

No, tällaista tällä erää tietotekniikan ihmeellisestä maailmasta. Olkiluoto 3:han on kohta valmis tietojärjestelmiensäkin puolesta...

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 4. helmikuuta 2014 - 20:39

Olemme kahden
lumipyryssä
Katson silmiisi,
katson syvälle silmiisi
Niin syvälle, että näen
lämmön.
Liekin palavan,
merkin rakkaudesta
Siitä, että välität
minusta
Omasta rakkaastasi.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 31. joulukuuta 2013 - 11:23

Lueskelin tässä ennen joulua pari kirjaa ja peilailen tässä blogipostauksessa näitä teoksia. Ensimmäisenä luin Jarmo Liukkosen, Timo Jaakkolan ja Antti Suvannon kirjoittaman teoksen Rahasta vai rakkaudesta työhön? - Mikä meitä motivoi? Kertoilen tästä enemmän myöhemmin, mutta aloitetaan ensin tällä toisella teoksella eli Suomi vuonna 2000, joka on kokoelma useiden alan asiantuntijoiden ajatuksia tulevaisuudesta vuodelta 1970.

Vaikeatahan ihmisten oli nähdä 30 vuoden päähän tulevaisuuteen. Kirja on yleiseltä tunnelmaan varsin pessimistinen näkemys Suomen kehityksestä. Koetaan, että luonto on täysin saastunut, kaupungit ovat pelkkää betonihelvettiä, vatsahaavaliitto dominoi politiikkaa ja valtio tarjoaa turvaa kuin mikäkin sosialistinen Neuvostoliitto. Kapitalismi on jäänyt hyvin vähään rooliin kirjassa. Toisaalta vuosi 2000 nähdään sellaisena autuutena, ettei ihmisen tarvitse enää tehdä kuin n. 25 tuntista työviikkoa ja eläkkeelle voinee jäädä jo viisikymppisenä. Valtio kustantaa loput. Tämän päivän Suomeen sijoitettuna ajatus kuulostaa varsin utopistiselta. Mitä tällä ylimääräisellä ajalla sitten tehtäisiin? Kirja jakaa ajankäytön seuraavasti:

  • varsinainen työ
  • vapaaehtoinen työ aatteellisen tai moraalisen päämäärän hyväksi
  • jatkuva opiskelu
  • vapaa-ajan vietto

Tästä on hyvä lähteä pohtimaan motivaatiota. Emme ehkä vielä(kään) ole tilanteessa, jossa kaikki ihmiset tekisivät näitä neljää asiaa, mutta varsinkin jatkuva opiskelu on ala, jonka merkitys kasvaa koko ajan. On opeteltava uutta, jotta olisi pätevä ammatissa kuin ammatissa. Avoimen lähdekoodin maailmassa vapaaehtoinen työ aatteellisten päämäärien hyväksi on tietysti selkeästi esillä tilanteessa, jossa päivätyön jälkeen koodari vääntää omasta tahdosta koko illan Linuxin kerneliin pätsiä, koska haluaa sitä kautta tehdä maailmasta avoimemman - paremman - paikan (estää NSA:n vakoilu). Vapaa-aika on myös sellainen käsite, ettei sitä voi oikein olla liikaa. Mikäli koko elämä olisi pelkkää vapaa-aikaa, menettäisi koko konsepti merkityksensä. Omalle kohdalle olisi hirveää, jos ei voisi tehdä mitään edes työhön viittaavaa, vaan joutuisi vain makoilemaan sohvalla ja katsomaan elokuvia. Siitä ja siinä hommasta lähtisi järki hyvin nopeasti.

Mikä meitä sitten motivoi? Mikä minua motivoi? Teenkö työtä rahasta vai rakkaudesta? Näin tiedemiehenä tässä on tietysti ensin määriteltävä nämä esitetyt termit: työ, raha, rakkaus ja motivaatio. Äkkiseltään voisi kuvitella, että määrittelyt ovat helppoja, mutta aika laajat rajat täytyy vetää. Yhden määritelmän mukaan työstä saa rahaa, jota sitten käytetään harrastuksiin. Tällainen määritelmä kääntää siis vapaaehtoisen työn ja kotityön harrastamiseksi. Varsinkin näistä jälkimmäinen on kaukana harrastuksesta, joten työn määrittely pelkän rahan kautta kuulostaa vaikealta. Wikipedia listaa työn olevan pitkäjänteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa. Onko runojen kirjoittaminen pitkäjänteistä tai aktiivista on hyvä kysymys, mutta eiköhän se työ jotain tämän suuntaista voisi kuitenkin olla. Tavoitteellista ainakin - mutta toisaalta niin on harrastaminen.

Raha lienee näistä kaikkein helpoin määritellä. Wikipedian määritelmän mukaan raha on  vaihdon väline, arvon mitta, omaisuuden muoto ja valuutta. Tämä on hyvä määritelmä. Tulee huomata, että raha ei liity pankkiin saati valtioon, joten Bitcoinit ja kumppanit ovat ihan valideja rahoja. Loppupeleissä raha on kuitenkin vain velkaa, mutta ehkäpä tuo vaihdoin väline on tässä nyt hyvä määritelmä.

Mitäpä on sitten rakkaus? Tähän kun osaisikin määritelmän sanoa. Mutta jos mietitään asiaa tässä työkontekstissa, niin voisin kuvitella, että asiaa ei voida ajatella ainakaan binäärisesti, vaan pikemminkin todeta, että ihminen voi rakastaa työtään enemmän tai vähemmän.

Myös motivaation määritelmä on aikojen saatossa elänyt ja kirjakin tarjoaa monia tapoja määritellä sitä. Esimerkiksi “motivaatiolla kuvataan lähinnä toiminnan ärsykettä, joka saa ihmiset tavoittelemaan joko omia, ryhmänsä tai yhteisönsä tavoitteita”. Motivaatio on myös dynaaminen prosessi,  jossa yhdistyvät sosiaalinen ympäristö, persoonallisuus, tunteet ja järki sekä arvot.

Nyt on sitten jonkinlainen käsitys siitä missä ympäristössä liikutaan, kun pohditaan motivaattoreita työntekoon. Pinnallisesti ajateltuna töitä tehdään, jotta saadaan rahaa, mutta koska lottovoittajatkin usein jatkavat päivätöitään voitettuaan miljoonia, ei raha liene kuitenkaan kovin tärkeä prioriteetti. Olen itsekin monesti kuullut eri ammateissa olevien ihmisten toteavan, että työkaverit ovat tärkein asia miksi töitä tehdään (ja mitä etätöillä ei voida saavuttaa!). Venähtänyt kahvitauko voi näyttää siltä, että siinä työaikaa palaa, mutta todellisuudessa se on se hetki jolloin työntekijä motivoituu ja seuraava tunti voi tuottaa loistavia tuloksia. Tämä tietysti kärjistyy töissä, jotka perustuvat enemmän ajatteluun kuin fyysiseen työskentelyyn.

Olen aiemminkin kirjoittanut, etten haluaisi koskaan jäädä pois työelämästä. Haluan aina oppia uutta, käydä syvällisiä keskusteluja, tutkia uusia asioita, jakaa osaamistani eteenpäin ja paljon muuta. Tällä erää minulle maksetaan siitä, että opetan ja tutkin. Näistä asioista pidän ja toivottavasti niitä saan tehdä jossain määrin elämäni loppuun asti. En välttämättä halua olla kokopäiväinen opettaja saati tutkijakaan. En välttämättä halua näitä asioita tehdä edes puolipäiväisesti, mutta joka tapauksessa haluan niitä tehdä. Tämän lisäksi toivon, että voisin taas käyttää aikaani myös koodaamiseen, mutta siihen vaaditaan parempaa niskaa. Ehkä joskus. Proosan kirjoittamisen rooli on myös kasvanut viime vuosina suuresti ja toivottavasti sitäkin saisi tehdä hamaan loppuun asti. Koodaamisesta minulle on maksettu, mutta proosan kirjoittaminen on vielä tähän mennessä ollut harrastus, jolla en ole pystynyt kerryttämään pääomaa. Työstä se kyllä välillä käy enemmän tai vähemmän. 

Rakastanko siis työtäni? Jaa niin, mitä niistä? Sanotaan vaikka niin, että millekään näistä edellä mainituista asioista en voisi antaa 100% lempeä, mutta jokainen saa kuitenkin rakkausprosentikseen yli 50, joten olen kyllä tähän tyytyväinen. Tällä erää kirjoittaminen vie voiton. Niin proosa kuin tiedekin.

Kirjassa kysytään hyvin: mikä on työn tarkoitus? Vaikka Kokoomus työtä pitäisikin itseisarvona, niin en edelleenkään tätä allekirjoita. Mutta argumentointi, että työntekijän tulee tiedostaa työn tarkoitus ja sen merkitys, on hyvä. Vaikeahan sitä olisi sitoutua työhön, jolla ei ole tarkoitusta. Itse asiassa tällainen työ (esim. elokuvista tuttu vankien kivenhakkaus) olisi aivan kamalaa. Tässä työn merkityksen ymmärtämisessä tietysti esimiehen antama ohjaus ja palaute tulee myös esiin. Kirja onkin hyvin paljon tarkoitettu esimiesasemassa oleville, mutta kyllä siitä alainenkin sai kiksinsä. Nykypäivänä arvoilla on sekin merkitys, että läheskään kaikki työntekijät eivät ole valmiita myymään sieluaan paholaiselle, vaan haluavat tehdä töitä sellaisessa yrityksessä, joka vastaa arvoiltaan omaa ajatusmaailmaa. Itseni olisi hyvin vaikea tehdä töitä aseteollisuudelle, ympäristöä pilaavalle teollisuuden alalle tai Microsoftin kaltaisille suljetun lähdekoodin korporaatioille.

Motivaatio voidaan jakaa myös ulkoiseen ja sisäiseen motivaatioon. Oikeastaan motivaatio alkaa amotivaatiosta, eli tilasta, jossa ei ole motivaatiota ollenkaan. Tämän jälkeen löytyy jokin ulkoinen motivaation lähde ja tästä vielä muutama askel eteenpäin ja saavutetaan sisäinen motivaatio. Ihminen on sitä motivoituneempi, mitä enemmän motivaatio kumpuaa ihmisestä itsestään, eikä esimerkiksi esimiehen piiskasta. Sanonta “ei vesi kantaen kaivossa pysy” kuvastanee hyvin tätä tilannetta kansankielisesti. Itse en laske rahaa suoranaisesti motivaattoriksi, mutta kirja sijoittaa sen tärkeäksi työn käynnistämisvaiheeseen ja listaa sen siis ulkoiseksi motivaattoriksi. Kirjan mukaan työ ei voi olla pelkästään sisäistä motivaatiota. Jotenkin tulee kyllä itselle mieleen, että sisäisestä motivaatiosta syntynyt ajatus voi kasvaa sellaiseksi, että siihen löytyy myös ulkoisia motivaatiotekijöitä (raha), vaikka alunpitäen työ on alkanut pelkästä intohimosta. Kitaran rämpyttely on kivaa, mutta lopulta keikoista maksetaan keikkapalkkioita, jonka ei pitäisi vähentää motivaatiota - jos ei fanta nyt aivan nouse päähän.

Itseohjautuva työ on motivoivaa. Ihminen tykkää, että saa itse valita työtapansa, työkalunsa ja työaikansa. Valta on tässä työntekijällä esimiehen sijaan. Tämän kyllä huomaa yliopistomaailmassa hyvin, kun tietohallinto yrittää rajoittaa työntekijöitä tiettyjen koneiden ja ohjelmistojen varaan, eikä tarjoa sitä mitä autonominen työntekijä haluaisi. Sitten työntekijät tekevät töitä omilla koneillaan ja käyttävät pilvipalveluita. Ei ole tietohallintojen haasteet helppoja.

Kirja listaa itseohjautuvuuden kannalta neljä perustekijää: työn merkityksen tiedostamisen, tietoisuus edistymisestä työssä, kyvykkyyden tunne työtehtävän suhteen ja valinnan mahdollisuus. Näissäkin selkeästi on esimieskomponentti mukana. Voinen kyllä todeta, että oman työn kannalta nämä kaikki ovat erittäin kriittisiä tekijöitä. Työstä ei tulisi mitään, jos ei olisi tietoinen edistymisestä tai kokisi kyvykkyyttä vähitellen enenevässä määrin.

Kirjassa annetaan myös ihan konkreettinen vinkki käyttää virein aika päivästä merkittävimpien asioiden tekemiseen. Eli käytännössä puskea loistava idea tieteelliseen artikkeliin ennen lounasta. Tästä syntyvä hyvä olo kestää koko loppupäivän ja kantaa iltapäivästä vielä lisää hyviä ideoita. (Testasin. Toimii.)

Sanonta “työ tekijäänsä kiittää” ei välttämättä riitä nykypäivän työntekijälle motivaation lähteeksi, mutta toisaalta työstä itsestään pitää saada nautintoa, muuten se ei ole sen arvoista. Enkä nyt siis tarkoita aivan hedonistista nautintoa, vaan vaikkapa hyvää palautetta, mukavia työkavereita ja tarpeeksi laajaa autonomiaa. Tässä oli siis muutamia ajatuksia, joita lukemani kirjat toivat mieleen. Olisihan niissä vaikka kuinka paljon muutakin, mutta tästä postauksesta tuli nyt jo liian pitkä, että tätä kukaan oikeasti loppuun lukisi, joten palataan asiaan myöhemmissä blogimerkinnöissä.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 15. joulukuuta 2013 - 11:38

Lueskelin äsken Arno Kontron kolumnin Homot kaappiin, mielipiteet kuriin ja jäin taas miettimään tätä maailmaa. Kuinkahan liberaali ihmiskunta oli vaikkapa satatuhatta vuotta sitten? Oliko silloin sosiaalisissa normeissa kiellettyä leikata hiuksia? Saivatko ihmiset olla sellaisia kuin halusivat?

Sittemmin ihmiskunta on törmännyt mitä ihmeellisempiin normeihin. Kun mennään tarpeeksi itään, ei työntekijä kehtaa lähteä töistä ennen esimiestään. Ja karaoken laulanta on lähes velvollisuus. Osasit tai et. Meillä länsimaissa on sitten omat norminsa. Olen aiemminkin kirjoitellut kuinka absurdia elämä oli vielä sata vuotta sitten, kun naisilla ei esimerkiksi ollut äänioikeutta. Eikä tästä tosiaan montaa vuosikymmentä ole, kun “värilliset” saivat istua valkoihoisten kanssa bussissa samalle penkille. Mandela ja kumppanit ovat tehneet hyvää työtä yhdenvertaisuuden eteen.

Lueskelen tässä myös Mikä meitä motivoi? -kirjaa ja siellä todettiin, että ihminen on tehokkaimmillaan, kun hänelle antaa autonomiaa. Mutta sitten taas, jos homojen täytyy olla kaapissa, niin eihän siinä saa itseään toteuttaa, eikä ottaa itsestä irti sitä kaikkea energiaa, mitä olisi mahdollista.

Voiko ihmiskunta joskus saavuttaa avoimuudessa tason, josta ei tarvi enää mennä eteenpäin? Vai onko kyseessä loputon prosessi? Veikkaisin jälkimmäistä. Tekniikan kehittyessä tulee koko ajan uusia asioita, joissa voimme tehdä asioita avoimesti tai sitten suljetusti. Jälkimmäisessä Edward Snowdenille on aina tilausta.

Yksilötasolla on myös vielä paljon matkaa kuljettavana. Vaikka seksuaalivähemmistöt toivottavasti nyt saavat lisää yhdenvertaisuutta Tahdon2013-kampanjan myötä, ei työ siihen silti lopu. Polyamoria ja moniavioisuuden hyväksyntä noussee otsikoihin seuraavaksi. Sitä se on jo länsinaapurissa, joten kyllä se pian tännekin rantautuu. Siinä on sitten konservatiiveille lisää pureskeltavaa. Kun kerran on naisille “jouduttu” antamaan ihmisarvo, niin nyt sitä sitten pitää hyväksyä paljon muutakin - ja se on hyvästä se.

Katselin eilen Alice Dregerin puheen Is anatomy destiny? TedTalksista. Dreger on tutkinut ihmisten sukupuolia ja niiden eroja. Hän argumentoi puheessaan, ettei ihmisen sukupuolta voi mitenkään absoluuttisesti määrittää. On synnynnäisiä miehiä, joilla on kohtu ja naisia, jotka tuottavat testosteronia valtoimenaan. Miten tällainen ihminen lokeroitaisiin binäärisesti mieheksi tai naiseksi? Miksi edes tarvitsisi? Minulle ei tule mieleen kuin kaksi asiaa, jossa sukupuolella on väliä: terveydenhuolto ja urheilu. Sukupuoliroolien poistaminen jälkimmäisestä poistaisi myös naisurheilun. Toisaalta tässäkin on sitten omat ongelmansa, kuten Caster Semenyan tapaus osoitti.

Miten reagoisi nainen kymmenen avioliittovuoden jälkeen, jos yllättäen paljastuisi, että hänen miehellään olisikin ylimääräinen X-kromosomi tai ei Y:tä ollenkaan. Olisiko nainen ollut tällöin naimisissa tietämättään naisen kanssa? Olisiko tässä jokin ongelma? Entä jos mies olisi syntyjään ollut nainen, mutta kirurgia ja hormonihoidot olisivat tehneet hänestä miehen. Olisiko nainen tällöin ollut naimisissa naisen kanssa? Olisiko tässä jokin ongelma? Ajatusleikkiä voisi viedä vielä paljon pidemmälle, mutta ehkäpä tässä vaiheessa sosiaaliset normit estävät minua kirjoittamasta enempää :) Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa, kun olemme taas astetta liberaalimpeja.

Kirjoittanut: Erno Vanhala 30. marraskuuta 2013 - 20:31

Marie julkaisi vuosien tauon jälkeen uuden sooloalbumin. Suurimman osan albumin biiseistä on tehnyt Marien mies Micke, mutta mukana on myös muita ruotsalaisia sanoittajia. Yhden kappaleen Marie on tehnyt itse ja yhden tarjoaa Gessle.

Alkusokki ensikuuntelun jälkeen oli kyllä aika massiivinen. Koko kiekosta ei jäänyt mitään käteen. Marie on viime aikoina tehnyt itse vain muutamia biisejä ja se on sääli, koska niitä tämä uusi albumi kaipaisi. Toisaalta edellinen ruotsinkielinen "oikea" albumi - I en tid som vår - ei rehellisyyden nimissä kummoinen ollut. Tro on tietysti todellinen helmi, mutta muuten kyseessä oli aika heikko kiekko.

Kyllähän tällä uudella levyllä on muutama ihan toimiva biisi. Ensimmäinen sinkkulohkaisu ja vähän rokahtavampi kipale Kom vila hos mig toimii hyvin levyn avaavana raitana. Samoin kolmantena biisinä oleva Det är nu! Myöskin Marien omasta kynästä oleva Sista sommarens vals toimii. Eikä Gesslen kynäilemä Känn dig som hemmakaan huono ole.

Marien albumit avautuvat huomattavasti hitaammin kuin vaikkapa Gyllene Tiderin, että voihan tämä kiekko olla vuoden päästä loistavuutta, mutta nyt tämä ei omiin suosikkeihini kuulu. Den ständiga resanin avautuminen kesti meikällä kymmenen vuotta, että onhan tässä vielä aikaa kuunnella, eikä tämä albumi kuitenkaan luokaton ole.

Aiheet:
Kirjoittanut: Erno Vanhala 8. marraskuuta 2013 - 21:58

Anssi Kela kertoili miten artisti tienaa Spotifysta ja näyttää siltä, että tienaahan se. Koko ajan enemmän ja enemmän. En osaisi itse enää elää ilman suoratoistapalveluita. Bisnes on muuttunut rutkasti tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana. En kuitenkaan näe mitään ongelmaa musiikin puolella. Karavaani kulkee kyllä jatkossakin, eikä kyseessä ole muutenkaan ensimmäinen, eikä edes toinen, evoluutio musiikin jakelun historiassa.

Oma mielenkiinto kohdistuu enemmän kirjabisnekseen, siellä evoluutioiden määrä on ollut huomattavasti rajatumpi. Kirjapainotaidon - joka on muuten yksi merkittävimmistä ihmisen keksinnöistä ikinä - jälkeen kirjoja on puskettu samassa formaatissa ulos satoja vuosia. Nyt kuitenkin paperi väistyy digitaalisuuden myötä, mutta koskahan Sofi Oksasen teokset saa muuten kuin paperilla? En ymmärrä tätä kehityksen vastustamista. Turhaa vastaan hankaamista, jos minulta kysytään.

Omissa unelmissa niin romaanit kuin musiikkikin rahoitetaan (osin) Kickstartterin ja mesenaatti.men kaltaisilla palveluilla. Kerään kasaan sen summan jonka haluan/saan ja julkaisen teokseni. Voin sen vaikka sitten julkaista ihan creative commonssina, jos niin parhaaksi katson. Se olisi hienoa se. Tähän on vielä matkaa, mutta koettanen omia siipiäni vielä tässä bisneksessä. Olenko sitten lentokyvytön pingviini vai fenix-lintu - se jää vielä nähtäväksi :)

Kirjoittanut: Erno Vanhala 30. lokakuuta 2013 - 20:09

Olen tässä muutaman monikielisen videoblogauksen tehnyt noilta konserttimatkoilta, mutta kun nyt ihan ulkomailta asti pyydettiin jotain vastaavaa, niin pakkohan sitä oli sitten jotain keksiä :)

Elikkä tässä on nyt sitten englantia ja suomea taitavasti sekaisin selostava kertomus kuinka Kubuntu Linux asentuu tulen uuteen Lenovon IdeaPad-kannettavaan.

Ei se Windows kasi ole kyllä meikän juttu ollenkaan. Saattaa tulla videoltakin ilmi. Kone päätyi lopulta uudelle omistajalleen ja ainakin vielä kaikki ovat olleet onnellisia. Kopautanpa puuta.

Aiheet:

Sivut