Miltä tuntuu ensirakkaus? Olen kirjoittanut lukuisia novelleja ja pari pidempääkin tarinaa aiheesta. Sekä täysin fiktiivisiä, että monia enemmän tai vähemmän omiin kokemuksiin pohjautuvia.
En tiedä ajatellaanko yleensä, että ensisuudelma tai ensimmäinen seksikerta tapahtuu ensirakkauden kanssa. Itselläni näin ei käynyt. Olin jo jonkin verran pörrännyt vastakkaisen sukupuolen kanssa, kunnes sitten yhtäkkiä rakastuin. En enää muista miksi siinä kävi niin. En muista miksi iskin silmäni tyttöön, jota en aiemmin ollut huomannut muiden joukosta. Mutta niin siinä vain silloin kävi aikuisuuden kynnyksellä.
En todellakaan ollut henkisesti tarpeeksi kypsä siihen tunnevuoristorataan ja henkiseen rääkkiin, johon jouduin huomattuani olevani yksin tunteideni kanssa. Kaikki meni tuolloin aivan reisille ja itselleni jäi paha maku suuhun. Vaikka elämämme veivätkin sittemmin eri puolille Suomea, eivät tunteet kadonneet minnekään. Yli kymmenen vuotta ajattelin ensirakkauttani joka ilta. Ei mennyt päivääkään etten olisi jotenkin pyöritellyt mielessäni kysymystä “miksi kävi näin?”.
Alettuani toipua vaikeasta syksystä 2013 halusin saada tähänkin asiaa selvyyden. Otin ensirakkauteeni yhteyttä Facebookin kautta (on siitä naamakirjasta joskus jotain hyötyäkin). Vaihdoimme joitakin ajatuksia asioista maan ja taivaan välillä ennen kuin uskaltauduin puolen vuoden jälkeen kysymään, että mitä silloin aikoinaan tapahtui ja miksi elämä meni kuten se oli mennyt.
Sain tyhjentävän vastauksen, joka ravisti suuren taakan harteiltani. Ei kaikki ehkä kuitenkaan ollut omaa mokaani. En ollut ainut, joka nyt ajatteli itsensä toimineen hieman lapsellisesti. Olisinpa saanut kuulla sen kymmentä vuotta aiemmin! Se ei vain ollut mahdollista. En itse ollut tarpeeksi kypsä kysymään oikeaa kysymystä, enkä tiedä olisiko ensirakkautenikaan kyennyt antamaan niin tyhjentävää vastausta vielä tuolloin.
Prosessoin tätä vielä hetken ja sen jälkeen koin olevani vapaa kaikesta siitä epätietoisuudesta ja jossittelusta, jota oli pyörittänyt mielessäni viimeiset kymmenen vuotta. Siitä ei enää mennytkään kauaa, kun Aino laskeutui elämääni. Se on kuitenkin toinen tarina se :)
Käytin elämäni ensimmäisen tunnekuohun prosessointiin pitkälti toistakymmentä vuotta. Jotkut käyttävät koko elämänsä. Tuntemukset vievät järkeä välillä 6-0. Ei siitä aina ole haittaa, ilman tunteita olisimme vulcanuslaisia, enkä suoranaisesti sano, että olisi oma unelmani. Vaikka arvostan rationaalista maailmankuvaa, ei se tarkoita, etteikö ihminen saisi vaikka rakastua ja tehdä rakkauden luomassa hurmoksessa novelleja, väitöskirjoja tai treenata lätkää koko päivän. Osaisimmepa vain käsitellä tunteitamme rationaalisesti.