Seuraavaksi käsiini hyppäsi Tom-Kristian Heinäahon Saatanasta seuraava – kaksoiselämäni Jehovan todistajana (Lind & Co, 2024). Vaikka Heinäahon kirja kertookin hänen omasta elämästään – jossa on ollut erittäin traagisia käänteitä – on kirjoitustyyli kuitenkin hyvin kevyt ja humoristinen. Sen ei pidä kuitenkaan antaa hämätä, sillä kirjan käsittelemät asiat ovat erittäin vakavia. Jehovan todistajien suorittama hengellinen väkivalta on jokapäiväistä maassamme, eikä sitä ole vielä saatu kitkettyä alkuunkaan pois.

Luin juhannuksen aikana kaksi kirjaa. Ensimmäisenä valmiiksi tuli Frank Martelan Elämän tarkoitus – suuntana merkityksellinen elämä (Gummerus, 2020). Olin aloittanu kirjan jo aikoja sitten ja lueskellut sitä silloin tällöin junamatkalla töihin, mutta viimeinen kolmannes tuli luettua vasta nyt.

Joulun jälkeen tuli luettua Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin Sensuroitu – Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava, 2023). Aloitetaan nyt siitä, että kirjan nimi on erittäin harhaanjohtava. Tämä voi olla täysin markkinoinnin takia valittu linja, mutta ei Raamatun tekstejä ole koskaan suoranaisesti sensuroitu, eikä muutoksista ole vaiettu. Suomeksi alan tutkimuksesta ei kuitenkaan ole ollut kansantajuista teosta, mutta nyt on.

Luin ennen joulua Pirkko Saision Kainin tyttären (Kirjayhtymä, 1984). Täytyy todeta heti ensialkuun, että omaan makuun kyseessä oli yksi huonoimpia teoksia, joita olen koskaan lukenut. Seija Lappalainen totesi kirjan ilmestymisen jälkeen Lapin kansan arvostelussaan, että "Saisio ei nyt pyri kovin tarkkaan kuvaukseen". Tästä olen täysin samaa mieltä. Lainaan seuraavassa yhden kirjan luvuista (kyllä, koko luvun):

Annoin Ainolle vuosi sitten joululahjaksi Philippa Perryn Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan (ja lapsesi kiittävät, että sinä luit) (Atena, 2020) ja sain kuin sainkin sen itsekin luettua. Ja sehän kannatti. Kirjan hyödyt ovat kaksinkertaiset, sillä siitä oppii paljon lastenkasvatuksen ongelmakohdista, mutta myös, miten oma minuus on muovautunut omasta lapsuudesta ja omien vanhempien kasvatuksesta.

Luin Pauliina Rauhalan Taivaslaulun (Gummerus 2013). Teos on Rauhalan esikoiskirja ja se oli ilmestyessään kymmenen vuotta sitten valtaisa menestys. Nyt tiedän miksi.

Rauhalan tyyli kirjoittaa on varsin omaperäinen – ja sanon tämän vain positiivisessa mielessä. Osaisinpa itsekin saada tarinat näin eläviksi. Mahtava tarina mahtavalla tavalla kirjoitettuna.

Luin Saaramaria Kuittisen Viekotuksen (Risa, 2022) tässä juhannuksen jälkimainingeissa.

Luin viime jouluna saamani Johanna Vehkoon Oikeusjutun (Kosmos, 2021). Erittäin hyvä teos. Kirjassa Vehkoo kertoo oman kokemuksesta episodista, jossa "Asianomistaja" haastoi hänet oikeuteen ja sekä käräjä- että hovioikeus tuomitsivat hänet syylliseksi kunnianloukkaukseen. Kirjan jo ilmestyttyä korkein oikeus vapautti Vehkoon rangaistuksista ja täten antoi ennakkotapauksen, kuinka nettitrollien kanssa toimitaan.

Ostin Jessikka Aron Putinin Trollit (Johnny Kniga, 2020) heti teoksen ilmestyessä, mutta paksuudestaan (400+ sivua) ja muista kiireistä johtuen kirja jäi hyllyyn. Mutta kas kummaa, kuukausi sitten tuntuikin siltä, että ehkä luen sen nyt.

Jo edesmenneen Hans Roslingin Faktojen maailma (Otava, 2018) on yksi maailman tärkeimmistä kirjoista. Teoksen sanoma on, että "asiat ovat paremmin kuin luulet". Tämä meiltä ihmisiltä unohtuu aivan liian usein. Sota voi syttyä hetkessä ja tuntuu siltä, että asiat menevät kertaheitolla huonompaan suuntaan. Kuitenkin samaan aikaan monella saralla asiat menevät moninkertaisesti parempaan. Keskimäärin ihmisillä menee nyt huomattavasti paremmin kuin 20 vuotta sitten. Ja 20 vuotta sitten meni paremmin kuin 40 vuotta sitten.