Vartiotornin varjossa

Luin Aila Ruohon kirjan Vartiotornin varjossa – toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta (Atena, 2015). Kuvittelin aloittavani lukemaan kirjaa, jossa kuvataan miten Jehovan todistajat karttavat eronneita ja erotettuja jäseniään. Teos on kuitenkin paljon muutakin. Se on erittäin vahva kuvaus Jehovan todistajien harrastamasta henkisestä väkivallasta, kaksinaismoraalista ja kaiken lahkon ulkopuolisen arvostelemisesta.

Monessa kohtaa kirjaa lukiessani teki mieli huutaa, että eihän kukaan järjissään oleva ihminen voi olla niin julma kuin kirjaan haastatellut entiset ja nykyiset todistajat kertovat. Miten vanhemmat voivat heittää alaikäisen lapsensa syömään autotalliin, koska tämä ei suostu uskomaan todistajien oppiin? Miten äiti voi haukkua lastaan huoraksi tämän eläessä avoliitossa? 

Kirja kuvaa monta tarinaa, joissa ainut tapa päästä eroon henkisestä ja/tai fyysisestä väkivallasta on eroaminen lahkosta tai itsemurha. Valitettavan moni valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon. Samoin en pysty ymmärtämään pedofiilien toiminnan peittelyä. Jehovan todistajat eivät tuo tällaisia rikkeitä poliisin tietouteen, joten pedofiilit ja hyväksikäyttäjät saavat olla vapaasti seurakunnassa, kunhan osoittavat katumusta. Australiassa käydään tällä hetkellä oikeutta yli tuhannesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Yhtäkään näistä Jehovan todistajat ei ole ilmoittanut poliisille.

Kipinä Ruoholle kirjan kirjoittamiseen syntyi Jehovan todistajien tiedottajan Veikko Leinosen kiellettyä karttamisen olemassaolon keväällä 2014. Tämä aiheutti entisten todistajien keskuudessa suurta kummastusta. Osaa heistä on kartettu kymmeniä vuosia ja Leinonen kertoi, ettei tällaista käytäntöä ole, vaikka Vartiotorni ja Herätkää! -lehdet opettavat aivan muuta!

Kirjan luettua ymmärtää paremmin miten todistajat värittävät ja muuntavat totuutta. Olen ollut kuluvan vuoden aikana tekemisissä lahkon ja sen edustajien kanssa. Olen käyttänyt satoja tunteja peratakseni heidän opetuksiaan ja historiaansa. Olen omakohtaisestikin saanut kokea, miten heidän halveksuntansa mm. toisia uskontokuntia kohtaan ilmenee ja on minullekin kerrottu kuinka karttaminen koskee “vain uskonasioita”.

Kirjasta hohkaa kuitenkin aivan erilainen viesti. Ihmisarvon loukkaaminen tuntuu olevan arkipäivää ja valehtelu kuuluu lahkon ajatusmaailmaan (kirjallisia opetuksia myöten). En hyväksy missään muotoa ihmisen henkistä tai fyysistä pahoinpitelyä. Tästä syystä kaltoin kohdeltujen kertomusten lukeminen oli erittäin raskasta.

Tilanne komitean kuulustelussa kääntyi täysin päinvastaiseksi kuin olin odottanut. Syytettynä ei ilmeisesti ollutkaan hyväksikäyttäjäni vaan minä. … Koko sen ajan, kun minua syyllistettiin, kyseinen veli istui vajaan metrin päässä minusta kuuntelemassa ja aika ajoin jopa täydentämässä näitä minusta keksittyjä tarinoita.  … [k]uuntelin näiden miesten ja hyväksikäyttäjieni valheita siitä, minkälainen arvoton huora olen. Tämä henkinen raiskaus näiden neljän miehen taholta oli vielä paljon pahempi kuin alkuperäinen fyysinen. … Hyväksikäyttäjäni ei saanut minkäänlaista rangaistusta.

Arvostan todella paljon Uskontojen uhrien tuki ry:n tekemää työtä. He auttavat parhaansa mukaan uskonnollista yhteisöistä eronneita tai erotettuja pärjäämään elämässä. Ruohon teoksesssakin valaistaan kuinka suuri positiivinen vaikutus vertaistuella on näiden ihmisten hyvinvointiin. Yksikin huorittelu on liikaa. Itsemurhista puhumattakaan. Nimimerkki Matilda esittää lopuksi:

Nyt en enää voi [auttaa häntä], sillä veljeni on kuollut. Älkää tulko valehtelemaan enää julkisuuteen Jehovan todistajien johtajat! Olette jo satuttaneet tähänkin asti ihan liikaa väärillä opeillanne, säännöillänne ja valheillanne. Älkää enää valehdelko, pyydän.

Tulen todennäköisesti palaamaan aiheeseen vielä myöhemmin. Siihen asti toivon vain jaksamista Vartiotornin uhreille.

Itse kirja oli siis lukemisen arvoinen, joskin se olisi ehkä hyötynyt pienestä lyhennyksestä. Nykyisellään yli 400 sivua on kohtuullisen paljon asiaa, varsinkin kun pientä toistoa on havaittavissa. Ehkä 50 sivun lyhennys olisi terävöittänyt otetta. Suosittelen kuitenkin lukemaan kirjan, mikäli Jehovan todistajien maailmankuva kiinnostaa.

Lisää uusi kommentti