Viikonloppuna kirjakaupassa pyöriessäni käteeni jäi Pohjois-Korea – Yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Kirja on Eunsun Kimin tarina hänen yhdeksän vuotta kestäneestä pakomatkastaan Pohjois-Koreasta. Mukana pyörivät koko ajan myös äiti ja isosisko, mutta pienen 11-vuotiaan lapsen näkövinkkeli tuo omaa raadollisuuttaan kerrontaan.

Luin alkuvuodesta Paulo Coelhon Alkemistin. Kirjaa pidetään yhtenä maailman parhaista ja Coelhon tuotannon kärkiteoksena.

Tarina oli ihan ok, mutta ei tämä itsessään nyt mitään ultimaattisia fiilareita aiheuttanut. Elämän pohdintaa kirjan päähenkilön Santiagon kokemana ja se oli ihan fiksua, mutta en kokenut kertaakaan mitään suurta ahaa-elämystä. Miekkonen teki reissua fyysisessä maailmassa ja etsi henkistä paikkaa universumissa: rakkautta, unelmia, kotia.

Sain Rosa Liksomin uusimman teoksen Väliaikainen päätökseen ja totean sen olleen taattua Liksomia. Kymmenet pienet tarinat ovat välillä aivan absurdeja, välillä ratkiriemukkaita ja välillä – no, ehkä jopa hieman tylsiä. Kyllä tämän kuitenkin luki ihan mielellään.

Luin Blaine Hardenin kirjoittaman Leiri 14 – pako Pohjois-Koreasta -kirjan. Pääosassa on Shin Dong-Hyukin pakomatka Pohjois-Korean pahimmalta vankileiriltä. Hän syntyi sinne tietämättä aitojen ulkopuolisesta maailmasta yhtään mitään.

Tuossa reissun aikana tuli lueskeltua vihdoin ja viimein Dan Brownin Da Vinci -koodi. Onhan se hyvä teos! Imi mukaansa kuten muutkin Brownin kirjat. Olen elokuvan nähnyt ainakin kolmeen kertaan, mutta kyllähän kirja on parempi ei siitä mihinkään pääse. Elokuva kyllä hyvin orjallisesti noudattaa kirjan tarinaa, joskin muutamia eroavaisuuksia myös löytyy. Brown on ehdottomasti loistava kirjoittaja, mutta tarinat noudattavat hieman turhan vankasti samaa juonirakennetta, joten jos on lukenut yhden kirjan, on helppo arvata muiden konnat ja hyvikset.

Lueskelin Paulo Coelhon Accran kirjoitukset -teoksen. En ole aiemmin Coelhon tuotantoa lukenut, mutta ilmeisesti kaverin kirjoitukset ovat levinneet ympäri maapallon. Tämä ei ehkä ollut paras kirja aloittaa. Voipi olla, että pitäisi lukea Alkemisti jossain välissä.

Anssi Kela kertoili miten artisti tienaa Spotifysta ja näyttää siltä, että tienaahan se. Koko ajan enemmän ja enemmän. En osaisi itse enää elää ilman suoratoistapalveluita. Bisnes on muuttunut rutkasti tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana. En kuitenkaan näe mitään ongelmaa musiikin puolella. Karavaani kulkee kyllä jatkossakin, eikä kyseessä ole muutenkaan ensimmäinen, eikä edes toinen, evoluutio musiikin jakelun historiassa.

Luin tuossa heinä-elokuussa Dan Brownin Infernon ja pidin siitä. Se oli Kadonnutta symbolia parempi, mutta en kuitenkaan sanoisi, että välttämättä Meteoriittiä voittaisi. Ovat kuitenkin hieman erilaisia teoksia. Nyt työn alla on Da Vinci -koodi. Katsotaan saanko sitä luettua ennen joulua vai miten tämä kunto tässä nyt pomppii.

Lueskelin tuossa juhannuksen tienoilla Dan Brownin Meteoriitti-kirjan. Pidin suuresti siitä. Olen aiemmin lukenut kaverilta toiseksi uusimman Kadonneen symbolin, mutta Meteoriitti oli ehkä jopa tätä parempi. Kirja on Brownin kolmas suurempi teos ja se on kirjoitettu Enkelien ja demonien sekä Da Vinci -koodin välissä vuosituhannen vaihteessa. Tässä tarinassa ei seikkaillut Robert Langdon, mutta en nähnyt sitä huonona asiana. Vauhtia, vaarallisia tilanteita ja mukavaa nippelitietoa löytyy kyllä yllin kyllin.

Tuomas Enbuske kirjoitti viime kesänä pamfletin Ajatusten alennusmyynti - yhdeksän helpointa hokemaa taloudesta (sen voi ladata vapaasti tästä). Teos käsittelee kapitalismiin kohdistettua - pääosin - asiatonta kritiikkiä. Luin tarinan vihdoin ja viimein tammikuussa sairaana ollessani. Loppupeleissä teos ei ollut hullumpi, mutta ei tässä puhuta mistään timantistakaan.