Blogi

Ostin Jessikka Aron Putinin Trollit (Johnny Kniga, 2020) heti teoksen ilmestyessä, mutta paksuudestaan (400+ sivua) ja muista kiireistä johtuen kirja jäi hyllyyn. Mutta kas kummaa, kuukausi sitten tuntuikin siltä, että ehkä luen sen nyt.

Ja ajankohtainenhan Putinin trollit on. Vaikka olin jokseenkin kartalla Aron toimittajan työstä ja trollitehtaiden tutkimisesta, pääsi kirja silti yllättämään monessa kohtaa. Kremlin propagandaa on syötetty länsimaisen journalismin sekaan 20 vuotta ja siihen on havahduttu vasta viimeisen 5 – 10 vuoden aikana Venäjän vallattua Krimin. Kreml pystyy masinoimaan mielenosoituksia Yhdysvaltoihin, vaikuttamaan ruotsalaisiin kulttuuriuutisiin ja ajamaan Liettuan suurlähettilään pois Unkarista. Ja nämä ovat vain jäävuorenhuippuja toiminnasta, johon on vuosikausia syydetty rahaa Moskovasta. RT (Russia Today) ja Sputnik ovat tuottaneet "uutisia", joiden sävy on aina sama. Länsimaat ovat pahoja ja Venäjä hyvis. Alkuvuoden kokemukset ovat tehneet selväksi, ettei tämä narratiivi enää kanna kuin aivan kovimpien Putin-fanien keskuudessa.

Kirjan ikävämpää puolta edustaa sitten toimittaja Aroon kohdistettu systemaattinen ja vuosia jatkunut häirintä. Siitä ovat vastanneet pääosin täysin suomalaiset ihmiset, jotka ovat lukenee MV-lehteä tai vastaavia valeuutisia luovia ja jakavia sivustoja. Ihmisiä tuntuu olevan todella helppo saada höynäytettyä mukaan kiusaamaan ja uhkailemaan toisia ihmisiä. Tarvimme siis paljon parannusta yhteiskuntaan: mediakasvatusta, jotta ymmärtäisimme paremmin, milloin näemme mis- ja disinformaatiota (tahatonta ja tahallista valetietoa); lainsäädäntöä, jotta näitä järjettömän ilkeitä ja uhkaavia kirjoituksia ja videoita voitaisiin suitsia; sekä suurten someyhtiöiden (Facebook, Twitter, Google) panostusta vihapuheen kitkentään. Kuluttajan pitäisi kokea olonsa turvalliseksi, mutta tällä hetkellä sosiaalisen median jättejä kiinnostaa mainostulot – ja raha ylipäätään – enemmän kuin käyttäjien hyvinvointi. Facebook on jo vuosia sitten muuttunut todella huonoksi alustaksi yhtään mihinkään, eikä ole nähtävissä, että se onnistuisi kaivamastaan kuopasta nousemaan.

Onneksi me ihmiset kuitenkin nykypäivänä ymmärrämme paremmin, ettei MV-lehti kerro totuuksia, RT:n uutiset eivät ole totta tai ettei Alex Jones ole kansalaisen asialla. Me yksilöt olemme kontrollissa, ei Venäläinen trolliarmeija.

Kiitän Jessikka Aroa kirjasta ja kaikesta siitä työstä, jota hän on tehnyt Kremlin informaatiosodankäynnin paljastamiseksi. Hänen saamansa tunnustukset ovat menneet aivan oikeaan osoitteeseen. Tunnen samalla voimattomuutta, etten konkreettisesti kykene auttamaan häntä, jotta häirintä loppuisi.

Suosittelen kirjaa kaikille.
 

Julkaisin viime kuussa taas videon. Tällä kertaa aiheena oli lihantuotannon tulevaisuus. Aihe oli hyvin mielenkiintoinen tutkia ja videotuotantoonkin sain kaikkia uusia jippoja opittua. Videon työstämisessä meni puolisen vuotta ja ainakin sata tuntia. Tällä erää käsikirjoitus vei kauan, mutta kyllä itse editointikin yli 200 palasesta kasaan vei tovin. Mutta taas oppi uutta. Seuraava video ei tule olemaan näin pitkä. Tässä tuntui vain olevan käsiteltävää enemmänkin.

Ihmiset ovat todella huonoja tilastomatematiikassa. Tällainen kuva on jäänyt itselle lueskellessa somesta koronakeskusteluja tai ihan naamatustenkin jutustellessa. Tämä on sääli, sillä lääketiede – kuten tiede yleensäkin – sisältää paljon todennäköisyyslaskentaa. Käsittelemme suuria data-aineistoja ja muodostamme niiden pohjalta todennäköisyyksiä esimerkiksi sille, mikä on meille hyväksi ja mikä haitaksi. Jollekin yksilöllä tilanne voi olla jotain muuta, mutta näitä johtopäätöksiä ei voida tehdä massadatasta. Rokotteet ovat yleisesti ihmisille hyväksi, mutta jollekin, joka on vaikkapa allerginen jollekin rokotteen ainesosalle, tämä ei tietenkään pidä paikkaansa.

On jotenkin ihmeellistä lukea kommentteja, ettei koronarokotteita kannata ottaa, kun ne eivät estä tautia tai tartuttamista kokonaan. Tämä pätee aivan kaikkien rokotteiden, lääkkeiden, syöpähoitojen, turvavöiden ja muiden kanssa. Mikään niistä ei toimi 100 prosenttisella varmuudella, silti hyvin hyvin harva jättää syöpähoidot välistä (niitäkin kyllä löytyy).

Suomessa on tällä hetkellä (12.2.2022) varmistettuja koronatartuntoja 570 tuhatta. Kuolleita on vajaat 2200. Samaan aikaan rokotteita on maassamme annettu 11 miljoonaa kappaletta ja ymmärtääkseni näihin kuolleita on n. kaksi. Lyhyt matemaattinen lasku: korona tappaa todennäköisyydellä 2200 / 570 000 ja koronarokote 2 / 11 000 000. Tauti on siis 21 000 -kertaa tappavampi kuin rokote. Jotta rokote olisi tautia vaarallisempi olisi Suomessa täytynyt kuolla kymmeniätuhansia ihmisiä rokotteeseen. Kannattaa huomata, että nämä numerot ovat osin vain estimaatteja. Emme esimerkiksi tiedä tarkkaa tartuntamäärää, sillä kaikkia tartuntoja ei testata.

Vastaavaa logiikkaa sovelletaan lääketieteessä paljon. Mikäli jokin hoito on hyödyllisempi kuin sen aiheuttamat haittavaikutukset, sitä kannattaa käyttää. Jos taas hoidosta ei ole mitään hyötyä, vaan pikemminkin haittaa, ei sitä kannata käyttää. Näin siis tieteellisessä mielessä. Tietysti yhteiskunnan tulee vielä maksaa tämä, joten hyödyn täytyy olla perusteltavissa myös yhteiskunnan kustannussäästöillä. Usein näin onkin, sillä terve työkykyinen ihminen tuottaa esimerkiksi verotuloja ja sairas taas lisää kustannuksia.

Ei siis ole mikään ihme, että sairaalat ovat kuormittuneet rokottamattomista koronapotilaista. Ovatko he sitten ihmisiä, joilla todennäköisyyslaskenta ei ole hallinnassa? Sitä en tiedä.

Ymmärrän kyllä, että rokotteet pelottavat. Pelottavat ne itseänikin. Samoin kuin leikkaukset ja verenluovutuskin. Itseäni pelottaa tämän lisäksi moni muukin asia: autoilu, pyöräily ja matkustaminen ylipäätään. Pohdin kuitenkin varsin usein todennäköisyyksiä ja toimin sen mukaan, mikä pienentää tilastojen valossa riskiä onnettomuuteen. Käytän pyöräilykypärää ja turvavyötä. En aja ylinopeutta, enkä kävele päin punaisia. Ja otan rokotteet.
 

Viime vuosi oli ihan hyvä pyöräilyn näkövinkkelistä katsottuna. Kokonaiskilometrimäärä (2166) oli neljänneksi suurin jääden vai huippuvuosista 2015, 2017 ja 2020. Näistä kyllä jäätiinkin paljon. Tämä johtui paljolti huhti-toukokuun flunssakierteestä. Toukokuussa tuli ajettua vain 153 kilometriä, mikä on suorastaa surkea toukokuu, mutta minkäs teet. Kipeänä ei tule ajella. Kesäkuussa olikin sitten menohaluja oikein kunnolla. Kesään mahtui vain yksi saadan kilometrin lenkki, kun ajelin Kangasala-Valkeakoski-Lempäälä-kierroksen elokuun viimeisenä päivänä. Se oli kovavauhtisin lenkki kymmeniin vuosiin ja jalkoja pisteli koko illan, kun reidet olivat jo Lempäälän jälkeen aivan poikki. Hyvä lenkki kuitenkin.

Ajattelin, etten aivan hirveästi ajele tavarapyörällä, mutta kun katson tilastoja, niin 879 kilometriä oli tullut ajettua sähköavusteisesti – usein Felixin ja/tai Ainon kanssa. 701 kilsaa tuli omalla maantiepyörällä, 127 appiukon tsygällä ja loput 459 maastopyörillä.

Talvipyöräilijäksi ei vieläkään ole aikomus, mutta onhan tässä nyt kuitenkin talvellakin tullut kaupassa ja uimassa käytyä. Tavarafillari nastoineen toimii hyvin, vaikka olen kyllä kaksi kertaa sillä onnistunut rönyämään ja jälkimmäisestä kaatumisesta on jälki edelleen jalassa. 

Katsotaan millainen vuosi tästä sitten muodostuu. Tavoite on saada taas 2000 kilometriä kasaan, mutta pyrin myös siihen, että tänä kesänä menisi taas Näsijärvi ympäri ja myös vähän kovempivauhtisia lenkkejä tulisi ajettua.

Olen elämäni aikana kuunnellut erilaisia radiokanavia, jotka ovat minut aamuisin herättäneet. 90-luvun alussa soi Radiomafia, vuosituhannen vaihteessa KissFM, sittemmin Iskelmä ja Radio Nova. Jokaisessa on ollut puolensa, mutta vuosi sitten tuli puolivahingossa palattua taas radioherätykseen hetken tauon jälkeen. Kelloradiolampussa oli defaulttina kanava, josta kuului Yle Puhe. En juurikaan kuuntele radiota herätyksen ulkopuolella (pl. Retroperjantai Okun sitä vielä juontaessa), joten Puhe ei itselle ollut tuttu, mutta kylläpä kolahti heti. Anna Cadian, Juhani Kenttämaan ja Alina Kulon aamuinen ohjelma on ollut selkeästi parasta mitä olen aamuissani koskaan kuullut. Ei mainoksia, ei kuulijoiden puheluita, ei teennäistä mönjää. Oli kuin olisi tullut kotiin.

Siispä onkin sääli, että Yle lakkauttaa Puheen liveohjelmat. Nostan kuitenkin vielä Cream soda -tölkin mahtavalle aamuohjelmalle, jonka parissa olen saanut viettää aamuni viimeisen vuoden ajan.