Blogi

Olen nyt pariin kertaan käynyt puhumassa avoimen tieteen ja tutkimuksen (ATT) tapahtumissa. Esitykset ja keskustelu tapahtumissa on ollut hyvää. Kuopiossa erityisesti esitykset olivat rautaisia ja synnyttivät ajatuksia monestakin asiasta, mutta tarinoin tässä nyt vain käänteisestä luokkahuoneesta.

Perinteisesti opetus – eritoten yliopisto-opetus – on perustunut koulussa opetettuun teoriaan ja kotona tehtyihin läksyihin. Kukapa ei olisi tuskaillut matematiikan läksyjen kanssa tai ohjelmoinut harjoitustyötä kotonaan? Mitä suurempi opetusryhmä on kyseessä sitä helpompi on järjestää tällainen perinteinen luentopohjainen opetusjakso. Luennoitsija/opettaja turisee vuodesta toiseen samat tarinat ja kertoo yhtä huonosti yleisöön uppoavat vitsit (jälkimmäisestä minulla ei ole kokemusta...). Tässä ihminen toimii niin sanotusti biologisena nauhurina, eli kertoo oppimansa asiat tuleville sukupolville. Tällä tavallahan opetuksen on täytynyt toimia tuhansia vuosia. Ihminen oppi puhumaan yli 100 tuhatta vuotta sitten, mutta kirjoitustaidon keksimisestä on aikaa vasta viitisen tuhatta vuotta. Tällä välillä ainut tapa siirtää tietoa tuleville polville oli kertoa asiat suullisesti.

Vaikka kirjoitus- ja lukutaito onkin nyt ollut ihmisen käytössä jo tovin tarvitaan oppimiseen muutakin kuin pelkkää lukemista. Luennointi on ollut yksi tällainen tapa. Samoin omalla ajalla tehtävät kotitehtävät. Tekniikan kehittyminen on kuitenkin mahdollistanut tämän biologisen nauhurin siirtämisen kokonaisuudessaan biteiksi. Luentotyylinen opetus voidaan hoitaa kokonaan videoilla ja kontaktiopetuksessa voidaan keskittyä itse tekemiseen. Opetusresurssit eivät ole viime vuosina suoranaisesti kasvaneet, eikä ole näköpiirissä, että hallitus linjaisi opetukseen lisää rahaa. On siis järkevää sijoittaa kontaktiopetusta sinne missä sitä eniten tarvitaan. Ohjelmoijalle suurin avuntarve ei ole videon katsomisessa vaan konkreettisessa ohjelmoinnissa, joten opettajan aikaa käytettäköön siihen.

Käänteisessä luokkahuoneessa (flipped classroom) teoriaopetus tarjotaan siis esimerkiksi videoina ja kontaktiopetuksessa kädet painetaan saveen ja ruvetaan oikeasti tekemään juttuja. Matematiikan tapauksessa opiskelija katsoo kotonaan videon kuinka toisen asteen yhtälöitä ratkotaan, antaa asian hautua päässään yön yli ja tulee tunnille laskemaan laskuja opettajan avustuksella.

Flippaus on parantanut oppimistuloksia ympäri maailman ja sitä käytetään eri asteisessa opetuksessa peruskoulusta yliopistoihin. Kyseessä ei tietenkään ole mikään hopealuoti, vaan yksi askel opetuksen parantamisessa. Henkilökohtaisesti ei näe järkeä, että samat asiat käydään luennoimassa vuodesta toiseen yleisölle, joka kysyy kerran kuussa jonkin pienen kysymyksen (valitettavan usein tilanne on Suomessa tällainen). Oma näkemykseni pohjaa vahvasti ohjelmoinnin opetukseen. On tietysti aloja, joissa luennot ovat interaktiivisempia – vai ovatko ne sitten enää luentoja?

Periaatteet opetuksen kääntämisen taustalla eivät myöskään ole vielä valmiita. Koko asia on kuitenkin vielä niin uusi, että alalla riittää paljon tuntkittavaa ja metsäänkin voi helposti mennä. Käänteinen opetus ei todellakaan ole sama asia kuin pistää muutama luentonauhoite YouTubeen ja komentaa opiskelijat katsomaan ne, jotta voi itse lähteä kahville.

ATT levittää kuitenkin hyvin tietämystä, kuinka flippausta on toteutettu Suomessa. Olinhan itsekin tarjonnut luentovideoita vuosia internetissä, mutta ei se ollut käännettyä luokkahuonetta, vaan vaati vielä paljon työtä, jotta materiaali ja opetusideologia vastasi sitä mitä haluttiin. Opiskelijat ostivat käännetyn luokkahuoneen, eivätkä halunneet enää palata vanhaan. Tämä oli tietysti mukava asia huomata.

Käänteiseen opetukseen liittyy myös avoimuus. Jotta opetusmateriaali saadaan opiskelijoiden käsiin, on se tarjottava internetissä. Voihan videot tietysti piilottaa salasanojen taakse, muttei se vastaan nykyisiä avoimuuden trendejä. Kun videot tarjotaan avoimesti, ei voida suoltaa ulos aivan täyttä tuubaa. Tämä osin takaa opiskelijoiden saavan tasokkaita opetusmateriaaleja käsiinsä. Avoimuus on hieno trendi sekä tieteessä että opetuksessa. Nykypäivänä on tiedettä/julkaisua ja sitten on avoin tiedettä/julkaisua. Kymmenen vuoden päästä toivottavasti olemme tilanteessa, jossa avoimuus on normi. Sama toivon mukaan koskee myös opetusta. Pimeät luentosalien nurkat voisivat vaihtua avoimeen – globaaliin – oppimisalustaan, jossa kenellä tahansa on mahdollisuus tutustua eri aiheiden huippuluennoitsijoiden ja -opettajien tekemiin opetusmateriaaleihin. Tätä kohti ollaan koko ajan menossa, joten tilanne paranee koko ajan.

Olen avoimuuden puolestapuhuja ja itsestä tuntuu hyvälle lukea uutisia tietovarastojen, tutkimuksen tai opetusmateriaalin avaamisesta. Ihmiskunta menee oikeaan suuntaan.

Pari viikkoa sitten tänne muutti syksyn poikuetta oleva siili (piikkikuutti) Pikseli. Ensimmäinen viikko meni totutellessa uuteen ympäristöön, mutta nyt kaveri tulee jo ihan hyvin toimeen uusien hajujen kanssa. Jauhomadot maistuvat ja juoksupyörä saa kyytiä (tän hetkinen enkka 10km yössä). Siilillehän täytyi ensin rakentaa oma kotitalo.

Lisää kuvia löytyy galleriasta.

Pikkujoulukausi on tuonut mukanaan kaikenlaista kulttuurista spektaakkelia. Elämykset alkoivat, kun käytiin katsomassa burleskia Tampere-talolla. En ole koskaan aiemmin näitä esityksiä nähnyt, joten olihan kokemus ihan uusi. Suuri osa esityksistä ei ollut omaan makuun mitenkään ihmeellisiä, mutta pari säväytti oikein kunnolla, joten kyllä siinä rahalle sai vastinetta. Erityisesti pidin siitä, etteivät esiintyjät olleet mitään laihoja. Illan parhaan esityksen tarjosi Lady Laverna. 3/5

Seuraavana ohjelmassa oli Nääspeksi. Kävin keväällä katsastamassa Hällä-näyttämöllä Teekkarispeksin, kun Nääsvillessä pyörähtivät, mutta nyt Nääspeksi Pakkahuoneella oli parempi elämys. Itse tarinan juoni oli parempi ja bändi paremmin esillä ja vauhdissa. Ainut miinus tuli siitä, ettei omstartteja pystynyt huutamaan tarpeeksi väliin. Dialogi näyttämöllä oli sen verran vauhdikasta. 4/5

Seuraavana edessä oli Turun filharmonisen orkesterin soittamaa scifi-musiikkia. Myönnän, en muista olleeni koskaan orkesterin edessä kuuntelemassa klassista musiikkia, joten kokemus oli uusi. Vaikka olen scifin harrastaja, oli osa biiseistä itselle tuntemattomia, mutta toisaalta taasen The Next Generationin tunnari tai The Imperial March kolahtivat kyllä kybällä. Lisää tätä! 3/5

Orkesterin jälkeen hyppäsin seuraavana päivänä junaan ja suuntasin Anssi Kelan loppuunmyydylle Tavastian keikalle. Ovet avautuivat kasilta, mutta tuolloin ihmiset olivat jo muodostaneet sata metriä pitkän jonon kadulle. Päädyin kuitenkin eturiviin lauleskelemaan. Keikka toimi – joskin kevään konsertti Tampere-talolla oli parempi. Tavastialla nähty ja kuultu lennossa kehitetty biisi satunnaisesta Wikipedia-artikkelista oli hauska idea. Tällaista haluan nähdä lisää! Harmittamaan jäi lähinnä, ettei Miten sydämet toimii? ollut soittolistalla (Levyhylly pelastaa olisi ilmeisesti ollutkin liikaa pyydetty?). Toisaalta taasen Puistossa oli sovitettu erityisen hauskasti. Pidin tästä modernista otteesta. 3/5

Viimeisin nautinto tähän listaan oli Miss Divetin, eli Marko Vainion, show Tampere-talolla. Aiemmin Miss Divetiä on tullut nähtyä laivalla, mutta tällainen isomman areenan show oli hieman erilainen. Mukana oli tanssijaryhmä ja vähän enemmän juonta mukana. Itseä eniten nauratti Saara Aallon esittämä My Heart Will Go On, jonka sitten Celine Dion tuli ja keskeytti omalla nokkahuilu performanssillaan. Myös Adele sipsipussinsa kanssa oli hauska. Ja olihan mukaan päässyt Roxetteakin, joten ei parane valittaa. Täytyy joskus taas törmätä yleisöön, mikäli tilaisuus tarjoutuu. 4/5

Kesän ja alkusyksyn aikana tuli katseltua Alfred J. Kwak -animaatiosarja lävitse. Muistan pitäneeni siitä lapsena ja kun Nyt-liite käsitteli sarjaa ja sen teemoja, rupesin itsekin katsastamaan, että mistä sarja kävelisi vastaan. DVD-boksit olivat ilmestyneet joitakin vuosia aiemmin ja mitä ilmeisemmin myyty loppuun sieltä sun täältä, mutta onni onnettomuudessa veljeni oli laatikot ostanut, joten lainasin ne.

Nyt, kun sarjan katseli aikuisiällä, huomasi tarinoissa ja opetuksissa paljon hyviä elementtejä. Alfred vastustaa sarjan pahiksen Korpin politiikkaa (äärioikeistoa), pitää ympäristöarvot korkealla ja haluaa auttaa pakolaisia. Muun muassa. Nämä ovat kaikki teemoja, jotka soveltuvat hyvin vuoteen 2016, vaikka sarja on käsikirjoitettu 80-luvulla.

Aivan nuorimmille sarja ei varmaan sovellu Muumien tavalla, mutta vähän vanhemmat saavat sarjasta irti vauhdikasta menoa ja animaatio tosiaan soveltui näin aikuisellekin – varsinkin nostalgiatrippinä lapsuuteen. Eihän tämä nyt Stargåtea ole, mutta voinen suositella kyllä. Ehkä seuraavana piirrettynä olisi sitten Prätkähiiret…?

Taivas, paratiisi, ikuinen elämä. Tällaista lupaavat monet uskonnot. Ajatus ikuisesta elämästä on houkutteleva. Ei sairauksia, ei tuskaa. Pelkästään onnea ja hyvää oloa. Kakkuja, wienereitä, pizzaa, seksiä, elokuvia – mitä ikinä keksitkin tehdä. Kuulostaa aika mukavalle, vai?

Mitä elämästä jää jäljelle, jos työ otetaan pois? Jos elämässä ei ole mitään raskasta tai vaikeaa? Äkkiä ajateltuna kuulostaisi kivalta, jos ei tarvitsisi murehtia koskaan. Mutta osaisiko sen jälkeä enää nauttia murheettomasta päivästä? Kevät on ihanaa aikaa, kun päivät pitenevät ja lämpenevät. Jos talvea ei ole, ei kevättä arvosta samalla tavalla. Samoin jossain päin Afrikkaa voi olla valtaisi ilon aihe, kun kylään tulee sähköt. Suomessa tällaisesta ei osata iloita; pikemminkin “tuskaa” tuottaa, jos sähköt ovat poikki. Pystyykö ihminen nauttimaan paratiisissa hyvistä asioita, kun ei ole mitään mihin peilata kokemuksiaan? Huippukokin tekemää pizzaa saa vaikka kuinka paljon, eikä tarvitse vastapainoksi syödä maksalaatikkoa. Pizzaankin turtuu, vaikka siitä nauttisi kuinka paljon.

Toinen mielenkiintoinen asia on sitten ikuinen elämä. Ei kuolemaa, ei tauteja, ei sairastamista. Voi uida vaikka joka päivä, tai tanssia, tai juosta maratonin. Oikeastaan, jos asiaa ajattelee tarkemmin näitä asioita on tehtävä koko ajan. Matemattisesti ajatellen ääretön (ikuinen elämä) on mystinen käsite. Ääretön + ääretön = ääretön. Ikuisen elämän tapauksessa ihmisen täytyisi tehdä kaikkea äärettömän kauan. Vaikka olisi tuhat vuotta uimatta on silti jäljellä äärettömän pitkä aika. Vaikka uisi tuhat vuotta putkeen, on silti jäljellä äärettömän pitkä aika. Vaikka söisi pizzaa tuhat vuotta, uisi tuhat vuotta, nukkuisi tuhat vuotta ja lukisi kirjoja tuhat vuotta, on silti aikaa jäljellä äärettömän paljon jäljellä. Kuulostaako ahdistavalta?

Paratiiseja ja ikuista elämää voisi nopeasti pohdittuna ajatella utopistisiksi asioiksi, mutta kun asiaa tarkemmin pohtii alkaa konsepti maistua dystopialta. On vaikea kuvitella, että haluaisin syödä pizzaa tuhansia vuosia – niin paljon kuin pizzasta tykkäänkin. Äärettömän pitkässä ajassa tulisi syötyä äärettömän monta pizzaa.

Kuoleman jälkeinen – ikuinen – elämä on jännä konsepti. Kuulostaa hyvälle, mutta lopulta vaikuttaa siltä, ettei ainakaan oma pää kestäisi katsoa samoja naamoja ja tehdä koko ajan samoja juttuja yhä uudestaan ja uudestaan. Ehkä sitä tuhat vuotta voisi kestää, mutta jossain välissä alkaisi maistua puulta. Vaatii vahvaa uskoa, että pystyisi ajattelemaan ikuisuuden positiivisena. (Onneksi paratiiseihin uskovilta ei uskoa puutu.)

Oma lukunsa on tietysti yksiavioisuutta kannattavien uskontokuntien sallima leskien avioituminen. Paratiisissa on sitten parhaassa(?) tapauksessa yhdellä ihmisellä useita puolisoita, joista joillekin toiset kumppanit tulevat täytenä yllätyksenä. Siinä voi olla pahaa mieltä hetki ikuisuuden alusta. Harva varmaan kuitenkaan jaksaa ikuisuuksia mököttää?

Aikoinaan Queen kysyi Who Wants To Live Forever? Kysyn itse aivan samaa. Yksi päivä voi joskus tuntua ikuisuudelta – tarvitseeko ihminen jotain muuta?