Kulttuurisia nautintoja

Pikkujoulukausi on tuonut mukanaan kaikenlaista kulttuurista spektaakkelia. Elämykset alkoivat, kun käytiin katsomassa burleskia Tampere-talolla. En ole koskaan aiemmin näitä esityksiä nähnyt, joten olihan kokemus ihan uusi. Suuri osa esityksistä ei ollut omaan makuun mitenkään ihmeellisiä, mutta pari säväytti oikein kunnolla, joten kyllä siinä rahalle sai vastinetta. Erityisesti pidin siitä, etteivät esiintyjät olleet mitään laihoja. Illan parhaan esityksen tarjosi Lady Laverna. 3/5

Seuraavana ohjelmassa oli Nääspeksi. Kävin keväällä katsastamassa Hällä-näyttämöllä Teekkarispeksin, kun Nääsvillessä pyörähtivät, mutta nyt Nääspeksi Pakkahuoneella oli parempi elämys. Itse tarinan juoni oli parempi ja bändi paremmin esillä ja vauhdissa. Ainut miinus tuli siitä, ettei omstartteja pystynyt huutamaan tarpeeksi väliin. Dialogi näyttämöllä oli sen verran vauhdikasta. 4/5

Seuraavana edessä oli Turun filharmonisen orkesterin soittamaa scifi-musiikkia. Myönnän, en muista olleeni koskaan orkesterin edessä kuuntelemassa klassista musiikkia, joten kokemus oli uusi. Vaikka olen scifin harrastaja, oli osa biiseistä itselle tuntemattomia, mutta toisaalta taasen The Next Generationin tunnari tai The Imperial March kolahtivat kyllä kybällä. Lisää tätä! 3/5

Orkesterin jälkeen hyppäsin seuraavana päivänä junaan ja suuntasin Anssi Kelan loppuunmyydylle Tavastian keikalle. Ovet avautuivat kasilta, mutta tuolloin ihmiset olivat jo muodostaneet sata metriä pitkän jonon kadulle. Päädyin kuitenkin eturiviin lauleskelemaan. Keikka toimi – joskin kevään konsertti Tampere-talolla oli parempi. Tavastialla nähty ja kuultu lennossa kehitetty biisi satunnaisesta Wikipedia-artikkelista oli hauska idea. Tällaista haluan nähdä lisää! Harmittamaan jäi lähinnä, ettei Miten sydämet toimii? ollut soittolistalla (Levyhylly pelastaa olisi ilmeisesti ollutkin liikaa pyydetty?). Toisaalta taasen Puistossa oli sovitettu erityisen hauskasti. Pidin tästä modernista otteesta. 3/5

Viimeisin nautinto tähän listaan oli Miss Divetin, eli Marko Vainion, show Tampere-talolla. Aiemmin Miss Divetiä on tullut nähtyä laivalla, mutta tällainen isomman areenan show oli hieman erilainen. Mukana oli tanssijaryhmä ja vähän enemmän juonta mukana. Itseä eniten nauratti Saara Aallon esittämä My Heart Will Go On, jonka sitten Celine Dion tuli ja keskeytti omalla nokkahuilu performanssillaan. Myös Adele sipsipussinsa kanssa oli hauska. Ja olihan mukaan päässyt Roxetteakin, joten ei parane valittaa. Täytyy joskus taas törmätä yleisöön, mikäli tilaisuus tarjoutuu. 4/5

Lisää uusi kommentti