Tiukathan näistä vaaleista tulivat sitten. Pureudun tässä blogauksessa pariin itseä kiinnostavaan asiaan.

Oma ehdokkaani ei valitettavasti päässyt lävitse (Oras Tynkkynen on varasijalla Pirkanmaalta), mutta mitä ilahduttavinta oli nähdä kuinka Iiris Suomelasta tuli piiiiitkään aikaan nuorin kansanedustaja. Tulemme kuulemaan Suomelasta vielä paljon.

Viimeiset pari viikonloppua ovat olleet vauhdikkaita Suomen poliittisella kentällä. Ensin Jussi Halla-ahon valinta Perussuomalaisten johtoon hajotti puolueen kahtia ja seuraavana viikonloppuna Vihreät unohtivat yhden laatikollisen ääniä Helsinkiin. Tekeville sattuu.

Vihreiden johtoon nousi ikäiseni Touko Aalto. Äänestin itse ensisijaisesti Aaltoa, vaikka koin myös paljon yhtäläisyyttä Olli-Poika Parviaiseen. Kuitenkin tässä haettiin keulakuvaa Vihreille, joten päädyin rankkaamaan Aallon Parviaisen edelle.

Kiitos kaikille äänestäjilleni! Ekat vaalit ehdokkaana on nyt takana ja tunnelma on edelleen erittäin positiivinen. Vihreät otti maukkaan vaalivoiton ja astui puoluekentällä uusille urille ylittämällä kymmenen prosentin kannatuksen – ja reilusti. Hyvillä fiiliksin pystyi siis istuskelemaan vaalivalvojaisissa. Tampereella Vihreät saavuttivat 40% kasvun valtuuston paikkamäärässä. Suurimman puolueen paikkakaan ei jäänyt kauas. Jyväskylässä puolue kaappasi johtajan tittelin ja huimaa kasvua tapahtui myös muun muassa Turussa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa.

Olen elämäni aikana äänestänyt eri puolueiden edustajia. Olen kotoisin maaseudulta ja ennen kuin rupesin kunnolla kiinnostumaan politiikasta, ääni meni verenperintönä Keskustalle. Sittemmin pohdin tarkemmin, mikä puolue vastaisi omaa ideologiaani ja Vihreät oli selkeästi tämän listan kärjessä.

Minulle tärkeää on humaani ja tiedepohjainen politiikka. Etteivätkö kaikki puolueet pyrkisi osin samaan ja etteikö jokaisessa puolueessa olisi mustia lampaita, mutta itselleni Vihreät vastaa kuitenkin huutoon parhaiten.

Välillä Internetissä joutuu mitä ihmeellisempiin keskusteluihin. Joskus pääsee oikein kunnon syvällisyyksiin ja tuntuu, ettei keskustelusta haluaisi luopua mitenkään (varsinkaan, jos keskustelukumppani on itseä miellyttävä nainen...). Toisinaan vastaan tulee niin käsittämättömillä astraalitasoilla pyörivää tsättiä, että hymyillen siirtyy seuraavaan aiheeseen.

Katselin keskiviikon Maikkarin pääministeritentin ja torstain Ylen vaalitentin. Varsinkin Rinne tuntui olevan torstaina jo aika lailla puhki ja illan ylivoimainen ykkönen oli Haglund. Eniten minua jäi ohjelmissa häiritsemään Soinin päälle puhumiset ja muiden jutuille suoranainen halveksiva nauraminen. Tunsin myötähäpeää. Kaveri ei nyt kuitenkaan ole tyhmimmästä päästä, joten miksi pitää nauraa toisten ajatuksille?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ilmoitti eilen YLEn aamuisessa haastattelussa tukevansa Eutanasiaa. Homma lähti liikkeelle Vihreiden päätöksestä puolueena kannattaa hyvää kuolemaa (kreik. euthanatos). Lilja Tamminen kirjoitti jo aiemmin varsin hyvin asiasta, mutta lisätään nyt omiakin ajatuksia mukaan.