Viimeiset pari viikonloppua ovat olleet vauhdikkaita Suomen poliittisella kentällä. Ensin Jussi Halla-ahon valinta Perussuomalaisten johtoon hajotti puolueen kahtia ja seuraavana viikonloppuna Vihreät unohtivat yhden laatikollisen ääniä Helsinkiin. Tekeville sattuu.
Vihreiden johtoon nousi ikäiseni Touko Aalto. Äänestin itse ensisijaisesti Aaltoa, vaikka koin myös paljon yhtäläisyyttä Olli-Poika Parviaiseen. Kuitenkin tässä haettiin keulakuvaa Vihreille, joten päädyin rankkaamaan Aallon Parviaisen edelle.
Olen kerran nähnyt Touko Aallon livenä ja lueskellut hänen FB- ja Twitter-päivityksiään jo pitkän aikaa. Näin Vihreiden jäsenenä näin vähän punaista(?!), kun Ville Niinistön FB-päivitykset lipsuivat hiljalleen populismin puolelle. Tätä en halua nähdä Vihreissä – enkä kyllä missään muussakaan puolueessa. Tämä sulki myös Emma Karin pois omalta listaltani. Kari on naamakirjassa esiintynyt hyvin samankaltaisesti kuin Niinistö ja omaan makuuni siinä on liikaa populismia. Toivon, että Aalto ei siihen nyt sorru.
Onko Vihreät pääministeripuolue kahden vuoden kuluttua? Toivotaan, että Touko jatkaa Niinistön kaudella luotua nostetta entisestään ja 2018 poimitaan sitten hedelmiä isosti!