Eihän äidin elämä helppoa ollut. Ehkei sen pitänytkään olla. Ehkä sen pitikin olla hieman vaikeampaa, jotta me muut ymmärtäisimme, ettei pienistä asioista kannattanut murehtia, vaan elämästä voi ja pitääkin nauttia. Mitä väliä sillä on, jos hiustenvärjäys ei onnistu, kunhan on katto pään päällä? Haittaako pieni naarmu auton ovessa yhtään mitään, kun kerran saa syödä joka päivä? Ja onko sekään nyt niin justiinsa, jos se katto vähän vuotaa, kun on kuitenkin ystäviä ja sukua lähellä? Äiti joutui kyllä elämänsä aikana kokemaan sitä ja tätä. Aina kuitenkin oli hymy huulilla, vaikka asiat olisivat olleet kuinka huonosti. Äidillä sitä oli niin paljon, että muutkin saivat siitä nauttia.
Eihän äiti koskaan myöntänyt, ettei taistelusta voittoa enää ollut tarjolla. Vielä kuukausi sitten sain iloisen puhelun, että nyt on hyvä olla taas, kun lääkäri oli saanut oloa parannettua. Kyllähän sen kuitenkin rivien välistä aina tiesi, ettei se nyt aivan näinkään ollut.
Viimeisiä kertoja nähdessämme, kun äiti vielä jaksoi nousta istumaan, nojasi hän olkapäätäni vasten ja totesi, että onpa minulla rotevat hartiat. Mitäpä siihen olisi vastaan voinut väittää. Äitihän ne oli minulle antanut.
Iski silloin tauti paha
vaivasi koko ajan maha
Luin rivien välistä
oli kyse vakavasta
Hymyilit silti aina
vaikka painoi vaiva
Nyt alkaa aika aivan uutukainen
ei paina vaiva minkäänlainen
Muistan kuinka hymysi aina hohtaa
sen vielä joskus taivaassa kohtaan
Rakkaudella,
Erno