Blogi

28. kesäkuuta 2020 - 18.51
Kuva
Raamattu

Tähän asti tapahtunutta: 

Sunnuntaina 21.6.2020 12:45 puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö julkaisi Kotimaa24-palvelussa blogipostauksen Vallankumouksen hedelmät kypsyvät, jossa hän kritisoi nykymaailman menoa, eikä ollut tyytyväinen tasa-arvoiseen avioliittolakiin tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien laajentamiseen. Pian tämän jälkeen Tapio Puolimatka julkaisi saman blogitekstin omilla sivuillaan.

Maanantaina 22.6.2020 päivällä Samuli Suonpää ja monet muut vaikuttajat ihmettelivät kirjoitusta ja hiljalleen se pyöri ympäri somea. Nousi kohu. Iltapäivällä Särkiö poisti alkuperäisen tekstinsä ja muokkasi sen tilalle anteeksipyynnön. Tätä ennen puolustusvoimat oli irtisanoutunut Särkiön ajatuksista ja kirkon vaikuttajat, kuten Espoon ev. lut. hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka olivat rankasti kritisoineet Särkiön ajatuksia. Myöskään arkkipiispa Luoma ei innostunut kirjoituksesta.

Teksti jäi kuitenkin elämään Puolimatkan sivuille Särkiön nimissä julkaistuna. Tässä vaiheessa asia herätti ihmetystä ja lopulta tihkui tietoa, että Puolimatka oli kopioinut tekstin luvatta sivuilleen. Myöhemmin hän poisti tekstin, kun sekä Särkiö että Kotimaa24 sitä pyysivät. (Minua suuresti ihmetyttää, miten yliopiston professori voi tuosta vaan kopioida toisen tekstin omille sivuilleen kysymättä mitään lupaa. Antaa hieman kyseenalaista kuvaa akateemisten perussääntöjen ymmärtämisestä. Sitaattioikeus ja tekijänoikeus kannattaa kerrata ensitilassa.)

Ja sitten nykypäivään.

Eli siis yhteiskunta tuomitsi Särkiön blogauksen tuulahduksena 50-luvulta, eikä sen ajatusmaailma vastaa enää 2020-luvun arvomaailmaa. Edes kirkko tai puolustusvoimat eivät voineet tukea tällaista ideologiaa. Kuitenkin konservatiivisissa piireissä Särkiön ajatuksia pidettiin oikeina ja kannanotto sai suurta kannatusta. Sitä tukivat niin Puolimatka, Päivi Räsänen kuin Pasi Turunenkin.

Särkiön kirjoituksesta jäi kuva heteroavioliiton synnyttävän lapsia ja niitä yhteiskunta nyt tarvitsee. Hän lainasi Veikko Huovisen tekstejä: “Naisen pittää tehä lapsia ja hoitaa ne ja laittaa ruokaa ja ommella. Näin on ollut maalimoitten alusta. Nainen joka ei hoija virkaansa, luuhittelloo joutavan panttina täällä elämän koleikkomailla. Se on jokkaisen naisen ja miehen velvollisuus, että pannaan ... siis tuota-tät-että, se karvakannel soimaan ja tehhään uusia ihmisiä maapallolle hipsimään.” Ei ole siis mikään ihme, että kirjoitusta oli vaikea ottaa tosissaan 2020-luvulla. Särkiö itsekin kirjoitti myöhemmin, että Huovisen tekstit olisi pitänyt jättää lainaamatta.

Räsänen käyttää omassa kommentissaan termejä “sananvapaus”, “totalitarismi” ja “painostus”. Voimakkaita sanoja. Mikäli Särkiö olisi kirjoituksessaan käyttänyt n-sanaa viittaamassa tummaihoiseen ihmiseen, et kukaan ihmettelisi ylilyöntiä, mutta nyt osuttiin konservatiivisuuden ytimeen, joten haloo oli taattu. Räsänen tuntuu tukevan Särkiön ajatusta siitä, että syntyvyyden laskun syynä on, ettei seksiin enää vaadita avioliittoa. Molemmat varmaan ovat sen verran kuitenkin kartalla tieteellisestä tutkimuksesta, että tietävät syntyvyyden laskun yhteyden olevan vahvasti sidonnainen yhteiskunnan kehittymiseen ja naisen aseman parantamiseen. Mitä köyhempi maa, sitä enemmän jälkikasvua turvaamassa tulevaisuutta. Mitä vauraampi yhteiskunta, sitä turvallisempaa ihmisillä on ja kaksi lasta riittää. Kuitenkin vielä 2020-luvulla on tahoja, jotka haluavat rajata seksin kuuluvan vain avioliittoon. Tällainen ajatus on varsin pysäyttävä.

Särkiölle pisteet siitä, että osasi pyytää anteeksi sanomisiaan, ja teki sen vielä ilman “jos joku tästä nyt loukkaantui” klausaalia. Valitettavasti kaikki eivät tuntuneet hyväksyvän tällaista anteeksipyyntöä vaan kokivat, että puolustusvoimat vei sananvapauden, vaikka tällä ei ole oikeastaan mitään tekemistä sananvapauden kanssa. Vapaus oli kirjoittaa mitä haluaa, mutta myös vastuu tulee olla valmis kantamaan. Särkiö kantoi sen.

Puolimatka kirjoitti Seurakuntalaisen jatkoblogauksessaan muun muassa: “ [Särkiön b]logi paljastaa, että päiväkodeissa ja kouluissa annettava sukupuoli- ja seksuaalikasvatus murentaa ydinperhettä ja siten vahingoittaa yhteiskuntamme kaikkein hauraimpia jäseniä eli lapsia.” Tällaista kohutietoa blogi ei tietenkään paljastanut. Siinä ei ollut yhtään lähdeviittausta mihinkään tutkimukseen, joka antaisi näyttöä tällaisesta. Eikä tällaista oikein voisikaan olla. Tieteellinen tutkimus on järjestään näyttänyt, etteivät esimerkiksi samaa sukupuolta olevat vanhemmat ole yhtään heterovanhempia huonompia. Lapset kasvavat täysjärkisiksi aivan samalla tavalla kuin heteroperheissäkin. Minun on hyvin vaikea ottaa tosissaan akateemista tutkijaa, joka poimii vain omaa tarkoitusperäänsä tukevat tutkimukset ja kirjoittelee nyky-yhteiskunnan johtavan pedofilian laillistamiseen. Mennään jatkossa faktat edellä jookos?

Särkiön blogaus toi itselle siis taas muistutuksena, kuinka huonoissa kantimissa ovat tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien argumentit. Tieteellinen tutkimus ja ymmärrys etenee koko ajan, mutta valitettavasti se ei vastaa konservatiiviryhmien ideologiaa.

Toinen huomio, joka itselle nousi pintaan on kuinka eri maailmassa ihmiset elävät sen sunteen, mikä on vaikkapa moraalisesti oikein. Tuntuu ihan hirveältä ajatella, että aikuiset ihmiset haluaisivat estää samaa sukupuolta olevien onnen tai kieltää esiaviollisen seksin. Yhteiskunnat todella ovat menneet viimeisen parin sadan vuoden aikana eteenpäin. En myöskään ymmärrä näitä ei-heteroita solvaavia kristittyjen kommentteja siinäkään mielessä, että tuntuu Jeesuksen sanat unohtuneen aikoja sitten: “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Se on ihan hyvin sanottu ja sitä kannattaa kunnioittaa.

18. kesäkuuta 2020 - 16.48

Edellinen blogaus Muu kasvijauhiksesta kilvoitti ajatuksia kasviproteiinin hinnoista. Yleisesti ottaen kasviproteiini on ollut kalliimpaa. Tässä tietysti suuruuden ekonomia jyllää. Kasvisproteiinit eivät ole vielä lähelläkään niin käytettyjä kuin bulkki jauheliha. Oman kokemuksen mukaan kasviproteiinit valtaavat kuitenkin kaupoissa hyllytilaa koko ajan enemmän ja enemmän. 

Tein nyt hieman hintavertailua asiasta. Hinnat ovat Turtolan Citymarketista, poislukien tietysti Lidlin Next Level, joka on Lidlistä. En edes tiennyt, että hintoja on tarjolla noin paljon netissä, mutta hyvä huomata sekin nyt.

Kuten ounastelinkin, on Muu Jauhiksen hinta erittäin kilpailukykyinen. Se on jopa halvempaa kuin kanan fileesuikale, mikä tuli itselle yllätyksenä. En myöskään ollut hahmottanut, että LikeMeatit ovat näinkin tyyriitä. Sika-nauta jauhelihan edullisuus ei tule yllätyksenä.

Tuote

Massa (g)

Hinta (€)

Kilohinta (€/kg)

Pouttu Muu Jauhis

280

3,09

11,04

Elovena Muru kaurajauhis

225

3,25

14,44

Valio Mifu jauhis original

250

3,89

15,56

LikeMeat veggie chicken bites

180

3,59

19,94

Next Level Vegejauhis

275

3,49

12,69

Beanit Härkis kypsä härkäpapuvalmiste

250

3,75

15,00

Gold&Green nyhtökaura nude

240

3,95

16,46

Pirkka suomalainen naudan jauheliha 10%

400

3,49

8,73

Tamminen naudanjauheliha luomu 17%

300

3,69

12,30

Snellman Kunnon naudan jauheliha 10%

400

4,59

11,48

Snellman Kunnon sika-nauta jauheliha

400

2,55

6,38

Kariniemen Kananpojan fileesuikale maustamaton

400

3,95

9,88

Atria perhetilan kana fileesuikale naturel

250

2,99

11,96

Kasviproteiinia myydän myös selkeästi pienemmissä paketeissa. Tässä on varmaan osin syynä hinnan painaminen alas pienentämällä tuotekokoa, mutta toisaalta itse koen tämän myös hyvänä siinä mielessä, että 200-300 grammaa riittää vähintäänkin hyvin yhteen ateriaan koko perheelle tai useampaankin ateriaan, jos tekee vaikkapa makaronilaatikkoa.

Ennustan Poutun tuotteelle valoisaa tulevaisuutta!

7. kesäkuuta 2020 - 14.30
Kuva
Muu Kasvisjauhista pannulla

Pouttu lanseerasi äskettäin Muu-tuoteperheeseensä Kasvijauhiksen. Jauhelihan korviketta ovat pyrkineet tarjoamaan monet valmistajat; on Huhtahyvät Jonna jauhista, Elovena Muru kaurajauhista ja Lidl Next Leveliä. Hyviä tuotteita kaikki, mutta eivät aivan 100% mieleeni. Nyt kuitenkin Poutun Muu Kasvijauhis osuu häränsilmään. Tämä on todella hyvä tuote ja toimii täysin jauhelihan korvikkeena ja on maultaan jopa esikuvaansa(?) parempaa. Jos jotain negatiivista haluaa hakea, niin makua on tarvinnut tietysti hakea mausteilla/suolalla, mikä ei välttämättä ole optimia.

Omasta puolestani jauhelihan korvikkeen etsiminen päättyi viime viikolla. Pouttu Muu Kasvijauhis on nyt tuote, johon tulen vertaamaan kaikkia muita – mukaan luettuna eläimestä tuotetun jauhelihan.

Olen nyt kerennyt tekemään makaronilaatikkoa ja jauhelihakastiketta Muulla ja molemmat ovat toimineet paremmin kuin hyvin. Maistuu minulle, maistuu Ainolle ja maistuu Felixille. Viisi kautta viisi.

Kasvisjauhis vs. lihajauhis
Kasvijauhis vs. lihajauhis
27. toukokuuta 2020 - 22.30

Kirjoitin 2012, miten käytän pikaviestimiä. Tuolloin Gtalk oli juuri syönyt Microsoftin Messengerin osuuden. MS sössi oman johtoasemansa, mutta firma oli tuolloin aivan eri mentaliteetilla liikenteessä. Sittemmin WhatsAppista tuli de facto tapa kommunkoida Googlen sössittyä Hangoutsinsa kanssa. Toivottavasti tulevaisuudessa avoimen lähdekoodin ratkaisut tulevat päihittämään Facebookin omistamat palikat. Esimerkiksi Matrixilla on potentiaalia. Itseni on vaikea nähdä, että EU suosisi yhdysvaltalaisia kommunikaatiovälineitä tulevaisuudessa. Aika näyttää ja olemme taas kahdeksan vuoden päästä viisaampia.

Kaaviossa näkyvien ohjelmien käyttö on siis täysin vapaa-ajan käyttöä. Slackkiä, sähköpostia ja jopa Teamssiä käytän (vapaaehtois)töissä, mutta ainoastaan Slack on näistä niin hyvä, että se on vallannut tilaa jopa myös vapaa-ajalla.

Pikaviestimien käyttöprosentit
Eri pikaviestimien käyttöprosenttini eri vuosina.
10. huhtikuuta 2020 - 22.34
Kuva
Maa avaruudesta käsin

Monet kirjoittivat vuodenvaihteessa yhteenvetoja menneestä vuosikymmenestä ja/tai ennustuksia alkaneelle kymmenelle. En itse tuolloin kerennyt mitään puskea eetteriin, mutta ajatuksia oli kyllä, joten pistin homman hautuman.

Sitten tuli korona, jota ei hirveästi vielä vuodenvaihteessa tietenkään ennusteltu ja se muuttaa nyt jo koko vuosikymmenen aikatauluja. Vielä ei tietysti tiedetä, kuinka paljon. Itse käsittelen tässä blogauksessa lähinnä teknologisia ennustuksia (mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita), mutta sivuan myös yhteiskunnallisia ajatuksia.

Hiili

Aloitetaan olennaisimmasta, eli kivihiilen alasajosta ja hiilidioksidipäästöjen saamisesta jyrkkään laskuun. Tässähän onnistuttiin nyt koronan varjolla oikein nopeasti. Ei ollut vaikeaa. Harmi, että talouden lähtiessä taas nousuun, fossiilista polttoainetta palaa entiseen malliin. Tällä erää maailman energiasta noin 20 prosenttia tuotetaan uusiutuvilla. Sähköstä neljäsosa on tuotettu uusiutuvilla. Sekä aurinkoenergian että tuulivoiman määrät lisääntyvät koko ajan valtavasti, mutta työtä on tehtävä vielä paljon. Alkanut vuosikymmen tuonee entistä ikävämpiä ilmastokriisin konkreettisia ilmiöitä: lämpimämpiä talvia, kuumempia kesiä ja tuhoisampia myrskyjä. Kuvittelisin näiden herättävän ihmisiä äänestämään ilmastosta huoltapitäviä poliitikkoja ja ostamaan CO2-kompensoituja tuotteita.

Vaikka esimerkiksi Skotlanti näyttää mallia ja sulki viimeisen hiilivoimalan jo muutama vuosi sitten, on Kiinalla, Intialla ja Yhdysvalloilla vielä paljon voimaloita auki – ja lisää avataan edelleen. Onneksi panostus on siirtymässä enenevässä määrin uusiutuvaan.

Hiilidioksidin määrä ilmakehässä on noussut parissa sadassa vuodessa 280 ppm:stä (parts per million, miljoonasosa) rutkasti yli 400:n. Ilmakehästä pitäisi alkaa imeä hiilidioksidia pois. Tätä kasvit tietysti tekevät koko ajan, mutta ne myös mädäntyessään vapauttavat hiiltä. Ihminen on kaivanut maan uumenista sekä kivihiiltä että öljyä, joista kertyneet hiilet pitäisi tulevina vuosina saada imettyä pois ilmakehästä. Esimerkiksi Microsoft pyrkii olemaan hiilineutraali 2030 ja haluaa imeä kaiken yrityksen tuottaman hiilidioksidin pois ilmakehästä vuoteen 2050 mennessä. SSAB ilmoitti tammikuussa tuovansa hiilivapaan teräksen jo 2026, kun aiemmin tähtäin oli vuodessa 2035. Teräksen tuotanto tuottaa Suomessakin valtavat hiilidioksidipäästöt, joten tällaiset uutiset ovat loistavia. Tällaista asennetta kaivattaisiin useammalta yritykseltä. Tällä erää on olemassa prototyyppilaitoksia, jotka imevät hiilidioksidia ilmasta teollisesti ja voi olla, että tällä saralla tekniikka kehittyy entisestään ja vuosikymmenen loppupuolella tätä tehdään jo enemmän.

Ruotsissahan uutisoitiin jo 2005, että maa on öljyriippumaton vuonna 2020, mutta siihen ei kyllä päästy. 2030 on lähempänä, mutta kuvittelisin, että todellisesta öljyn kulutuksen marginalisoimista voidaan puhua vasta 2040-luvulla. Toivottavasti aikaisemminkin.

Sähköautoilu

Fossiilitaloudesta eroon pääsemisessä auttaa sähköautoilu. Siinä missä edellinen vuosikymmen toi muun muassa Linuxin jokaisen käyttöön, tulemme tällä vuosikymmenellä näkemään sähköautojen voittokulun. Tällä erää jo yli kymmenen maata rakentaa suunnitelmia polttomoottoristen autojen kieltämiseen lähitulevaisuudessa. Useimmiten ajatus on lopettaa uusien polttomoottoristen autojen myynti noin vuonna 2030. Tämä tarkoittaa sitä, että kuluvan vuosikymmenen aikana alamme nähdä polttoaineen myynnin vähentymistä ja jakeluverkoston alasajoa. Samalla sähköautoja voidaan ladata yhä useammassa paikassa. Naapurin Lidliin tuli sähköautojen latauspaikka tuossa taannoin. Sellaisen rakentaminen on huomattavasti helpompaa kuin polttoaineen jakelun aloittaminen, joten muutos on tässäkin suhteen nopeampi toteuttaa, kuin kymmeniä vuosia kestänyt polttoainetta myyvien huoltamoiden rakentaminen. Joulukuussa 2019 sähköautojen myynti ylitti Euroopassa 10 prosenttia, joten tästä on hyvä lähteä rakentamaan 2020-lukua.

Sähköautoilun pioneereja ovat Tesla täyssähköisenä ja Toyota hybridipuolella. Tällä erää Volkswagen-konserni (VW, Audi, Skoda, Seat) panostaa todella paljon sähköiseen voimalinjaan. Valitettavasti VW:n ID.3:n markkinoille tulo on myöhästynyt softaongelmien johdosta. Toyota näytti pitkään veikanneet väärää hevosta panostaessaan vetyyn ja hybriditeknologiaan, mutta sittemmin käännös on tapahtunut täysiä sähköautoja kohti. Tästä viimeisimpänä ilmoitus yhteistyöstä kiinalaisen sähköautoja valmistavan BYD:n kanssa. Muilla autonvalmistajilla on – no hieman kiire saada Teslan etumatkaa kiinni.

Kasvissyönti

Kasvissyönnin lisääntyminen on myös merkittävä trendi, joka tuonee uusia tuulia ihmisten arkeen. Hesburger ilmoitti tavoittelevansa puolta myynnistään vuonna 2030 lihattomista tuotteista. Firma, joka on elänyt vuosikymmeniä sillä, että halpaa lihaa on saatu myytyä ihmisille sämpylän välissä, pistää tavoitteekseen myydä kasvipohjaisia tuotteita lihan sijaan. Tämä on merkittävää. Voimme olla muutenkin kymmenen vuoden päästä tilanteessa, jossa kasvisvaihtoehdot ovat nousseet vahvasti lihan rinnalle, mutta jossa myös keinolihan kustannukset ovat tulleet niin alas, ettei eläimiä ja ilmastoa kaltoinkohtelevalle karjataloudelle ole enää tarvetta. No, ehkemme niin disruptiivista muutosta vielä saa aikaan, mutta alkusysäyksen varmasti. Olen jo vuosia sanonut, että jos minulla olisi karjatila, olisin kiireesti etsinyt bisnekselle uusia muotoja. Lihan kasvatus ei ole tulevaisuuden ala.

Suomalaisten lihankulutus ei juurikaan ole muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana. Oikeastaan ainoa merkittävä asia on ollut siipikarjan syönnin lisääntyminen. Viime vuonna lihankulutus kääntyi laskuun, mutta vielä on mahdotonta sanoa, onko käännös pysyvää. Ilmastokriisiä vastaan taistelussa on tietysti tärkeää, että lihankulutusta (varsinkin nautaa ja possua) vähennetään länsimaissa tuntuvasti (esim. 50 tai 90 prosenttia tai sellainen prosenttiluku, mikä itsestä tuntuu luontevalta).

Starlink

SpaceX rakentaa tällä hetkellä Starship:ä kovalla kohinalla, tästä olen kirjoittanut aiemmin. Tämä tulee olemaan ihmiskunnalle erittäin disruptiivinen teknologiapalikka. Avaruuden valloittaminen käynnistynee toden teolla tällä vuosikymmenellä. Tämän lisäksi yhtiö rakentaa koko planeetan kattavaa Starlink-sateliittiverkostoa, jolla tultaneen tarjoamaan internet-yhteys kaikkialle. Tekniikka ei kilpaile kaupungeissa olevien 5G-tolppien kanssa, mutta se tarjoaa nopean internetin laivoihin, lentokoneisiin, autoihin ja muihin erilaisiin paikkoihin. Tällä hetkellä taivaalla on noin 350 toimivaa satelliittia ja toiminta alkanee Pohjois-Amerikassa, kun käytössä on tuhannenkunta kiertolaista. Lopullisessa rakennelmassa tulee olemaan 10 tuhatta - 50 tuhatta satelliittia. Tämä tulee muuttamaan ihmiskunnan tavan käyttää nettiä siinä mielessä, että vuosikymmenen loppupuolella signaalia pitäisi olla tarjolla aivan joka puolella. Ja samaa tekniikkaa viedään tietysti myös Marsiin ja Kuuhun.

Avaruuden valloitus tulee olemaan alkaneen vuosikymmenen yksi suurimmista asioista. Ihmiskunta palannee kuuhun ja tällä kertaa pysyvästi. Samoin laajennamme reviiriä kohti Marsia ja aloitamme elämisen avaruudessa ja muilla taivaankappaleilla kuin omalla kotiplanetallamme. Kansainvälinen avaruusasema ISS on tuonut paljon tutkimustietoa ja yli 50 vuoden kokemuksemme rakettien rakentamisesta on mahdollistanut, että pystymme vihdoin suuntaamaan avaruuteen.

Geenitekniikat

Mutta millainen ihminen avaruuteen suuntaa? Maapallon painovoima on verrattain suuri suhteutettuna lähimpiin kiertolaisiin (Kuu 17% maan painovoimasta, Mars 38%). Tämä tarkoittaa sitä, että me ihmiset surkastumme avaruudessa ja Kuunkin pinnalla. Marsista emme vielä tiedä tarkkaan, mutta tarvitsemme sielläkin jonkinlaista keinotekoista lisäpainovoimaa. Tällainen on teknisesti mahdollista esimerkiksi asumalla ympyrää ajavassa junassa. Mutta onko se tarpeen? Siinä vaiheessa, kun alamme oikeasti asuttaa Marsia ovat geeni- ja tekoälytutkimus ottaneet taasen muutaman askeleen eteenpäin. Ehkä laji, joka avaruutta asuttaa ei ole enää Homo sapiens, vaan olemme kehittäneet itseämme johonkin suuntaan. CRISPR-tekniikka geenimuuntelussa on mahdollistanut ensimmäiset ihmisen alkion muokkaukset lennossa, jolloin syntyviltä lapsilta on poistettu ominaisuuksia ennen kuin alkio on lähtenyt jakaantumaan. Samoin ihmisen “älykkyyttä” on annettu apinalle ja tämän todettiin parantaneen apinan muistia. Nämä ovat vasta ensimmäisiä askelia geenimuokkauksen saralla ja kuluvalla vuosikymmenellä tulemme varmasti näkemään lisää muokattuja ihmisiä. Toivottavasti myös paljon eettistä keskustelua asiasta. Toisaalta, kun Marsiin menemme ja siellä raskaaksi tulemme ja lastemme selviytyminen edellyttää geenisaksien heiluttelua, voi vanhemmilla olla aikamoinen dilemma edessä. Tässä vaiheessa 2020-luku on kyllä jo jäänyt taakseen.

Kohti tulevaa

Tällaisia ajatuksia nousi ensimmäisenä mieleen pohtiessani kuluvaa vuosikymmentä ja mitä ihmiskunta sillä tulee saavuttamaan. Korona aloitti vuosikymmenen tarjoamalla jotain aivan muuta kuin ajateltiin, mikä heijastunee ihmisten työtottumuksiin ja yhteiskunnallisiin painopisteisiin, mutta tämän lopputuleman näemme vasta myöhemmin. Alkanut vuosikymmen tulee toivon mukaan olemaan kaikesta huolimatta ihmiskunnan paras!