Blogi

Tuli luettua Pekka Himasen (2000) kirjoittama Hakkerietiikka - ja informaatioajan henki ja täytyy myöntää, että tämä taisi olla tähänastisen elämäni merkittävin teos. Oletin kirjan olevan lähinnä nörttikirja, mutta enemmän tämä oli eettisten ja filosofisten - siinä missä kyllä tietoteknisten - kysymysten pohdintaa. Tai ehkä pikemminkin mallien esittelyä. Kommunismi ja kapitalismi saivat kyytiä informaation ja avoimen koodin/sisällön tieltä.

Palaan vielä hetkeksi tuohon In Time -elokuvaan. Tässä tarkemmin miettiessäni sehän sijoittui ainakin pyöreästi sata vuotta tulevaisuuteen, mutta elokuvassa itsessään ei ollut juuri mitään tulevaisuuden visiointia. Aivan kuin teknologinen kehitys olisi pysähtynyt kapitalistisen valtaeliitin saavutettua haluamansa. Heillä, joilla oli valtaa, oli myös aikaa. Elokuvassa esitetty kapitalistipamppu piti holvissaan miljoonaa vuotta, joten hänelle viikatemies ei ollut ihan äkkiä tulossa kolkuttelemaan. Ghetossa asuva sankari sai taistella, että pääsisi juuri yli 25:n ikävuoden. 

Elokuvassa ei myöskään mainittu valtiota mitenkään. Jopa poliisia vastaava aikavartija oli rikkaimman kapitalistin palveluksessa. En tiedä mitä käsikirjoittajat olivat elokuvallaan halunneet kuvata, mutta kyllä yhteen leffaan oli saatu mukaan kaikki ne ainekset, jotka kapitalistisessa maailmassa voidaan saada päin mäntyä.

Ja sitten palaan takaisin tuohon lukemaani kirjaan ja lainaan tähän loppuun siinä olevan lainauksen: "Päivällisen jälkeen monet perheet istuvat yhdessä, mykkinä mutta kotoisasti, ja katsovat kuinka televisiossa äidit, isät ja lapset puhuvat toisilleen innokkaasti." Voiko olla toista laitetta joka passivoi elämän niin rankasti kuin televisio?

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Jatkan tästä ensi viikolla. Ajatuksia on pää täynnä.

Käytiinpä vilasemassa In Time, kun ihan Vegasista asti sitä kehuttiin - eikä kehuttu syyttä. Leffa oli mitä mainioin, joskaan ei nyt sentään Matrix 

Juonesta sen enempää kertoilematta kyseessä on elokuva, jossa ihmiset vanhenevat 25-vuotiaiksi ja tämän jälkeen heillä on tasan vuosi aikaa elää vanhentumatta. Aikaa saa ostettua lisää erilaisin tavoin. Rikkailla ihmisillä sitä on enemmän kuin köyhillä - luonnollisesti. Satoja, tuhansia, jopa miljoonia vuosia. Aika on korvannut rahan vaihdonvälineenä.

Elokuva mainitsee tähän liittyen termin darwin-kapitalismi, ja sitä tämä kyllä oli varsin mukavasti. Juoni itsessään oli kyllä pikemminkin Robin Hood 2020-luvulla. Tai miten kauas tulevaisuuteen elokuva nyt sitten sijoittuikaan. Autot olivat kuitenkin kuin 70-luvulta ja äänestä päätellen toimivat sähköllä. Kuitenkin niissä oli hienosti pakoputkistot ja manuaalivaihteisto...

Mutta takaisin kapitalismiin. Elokuvan kapitalisteilla on kaikkea, mitä he voivat vain saada (==aikaa), mutta silti heillä ei ole mitään. Liekö tämä kupletin juoni myös tosielämässä? Aika valuuttana on myös varsin mielenkiintoinen ajatus. Lyhentäisinkö elämääni vaikka 10 vuotta ja saisin käyttööni vaikkapa miljoona euroa nyt? Mielenkiintoisia kysymyksiä. Entä, jos sen miljoonan voisi pistää poikimaan ja ostaisin kahdella 20 vuotta elinaikaa takaisin? Elokuvassa rikkaat joutuvat rajoittamaan köyhien elämistä, jotta pystyvät itse pärjäämään. "Mitkään lisävuodet eivät ole oikeutettuja, jos sen edestä joutuu kuolemaan yksikin ihminen" valistaa leffa lähellä loppuaan. Liekö siis rikastuminen toisten kustannuksella oikeutettua.

Jos sinulla olisi aikaa rajattomasti, tekisitkö tänään sen, minkä voisit hyvällä mielellä jättää huomennakin tekemättä?

Taas on se aika vuodesta, kun tekijänoikeusjärjestöt ja ministerit miettivät, miten musiikin kuuntelijoilta saataisiin nostettua enemmän rahaa artistien hyväksi. Teosto haluaa kiintolevyjen, puhelinten, digiboksien, mp3-soittimien yms. ostajilta pienen siivun kompensoimaan yksityistä kopiointia. Konseptia, johon maksu alunpitäen kehitettiin, ei ole enää olemassa. Hyvitysmaksu on jäänne analogisesta maailmasta, eikä sitä tulisi enää digitaalisessa maailmassa elättää. Hyvitysmaksusta löytyy tietoa enemmän wikipediasta, jos asia kiinnostaa. Itse keskityn nyt vähän muuhun. Todettakoon nyt kuitenkin, että vastustan piratismia, joten tämä ei ole ääni Piraattien ajamalle yksityisen kopioinnin laillistamiselle. Jos ääni jollekin pitää antaa, niin Spotifylle.

Mutta itse asiaan. Musiikin myynti pienenee pienemistään ja artistit valittavat, kun piratismi syö toimeentuloa (Pasilassa asiasta kerrottiin oikein nasevasti). Mutta mutta... Jos artistin tekemä musiikki on oikeasti hyvää ja sitä kuunnellaan vaikka sitten epämääräisten väylien kautta, niin eikö tällöin artistin pitäisi hymyillä, kun tekeleet kelpaavat? Idols-skabat alkaa taas kohta ja päästään kuulemaan kommentit: "Mä haluan vaan tehdä musiikkia", "Tää on mun unelma!" ja "Mä oon aina haaveillu muusikon urasta". Mistä tässä nyt todellisuudessa on haaveiltu? Siitä, että kansa diggaa artistin humpasta vai siitä, että sillä musiikilla elättää itsensä?

E-typen Erikson ilmaisi asian hyvin 90-luvun lopulla: hän tekee musiikkia niin kauan kuin yksikin ihminen haluaa sitä kuunnella. Eikö nimenomaan tästä pitäisi olla musiikissa kyse? Intohimo siihen musiikin tekemiseen ja siihen, että voi antaa toiselle ihmiselle hyvää mieltä omalla aikaansannoksellaan. Nykyään musiikkia tehdään tehdastyönä ja ties kuinka monet säveltäjät, tuottajat ja laulajat tekevät musiikkia 9-17 viisi päivää viikossa. Ja tässäkö sitten näkyy se intohimo siihen musiikin tekemiseen? Heidi Kyrölle tämä sai riittää ja hän palasi takaisin siihen, että teki sitä, mitä oikeasti halusi. En voi muuta kuin antaa täyden tukeni hänelle! (Voisipa vaikka ostaa levyn.) Itse tehty biisi, johon laulaja pystyy antamaan kaikkensa kuulostaa aivan erilaiselle kuin Idols-voittajan laulama, hänen eteensä tuotu, mittatilaustyönä tehty tusinahitti.

Voidaanko olettaa, että musiikin kuluttaja maksaa saman verran siitä, että saa kuunnella tusinahittejä toistensa perään vai siitä, että korviin työntyy musiikki, josta erottaa artistin rakkauden musiikin tekemistä kohtaan? Olettaako joku, että käsintehdyn sohvan saa yhtä halvalla kuin Ikean kikkareen? Syntyykö siihen Ikean tuotteeseen samanlaista tunnesidettä kuin siihen vartavasten rakennettuun sohvaan, jossa näkyy tekijänsä rakkaus ammattiinsa? Miksi tämä olisi mitenkään erilaista musiikin kohdalla?

Eli yhteenvetona: hyvitysmaksulla kustannetaan lisää tusinapoppia tähän maailmaan, mutta oikeasti musiikin tekemistä rakastava artisti tekee laadukasta musiikkia, vaikkei saisi senttiäkään Teostolta. Rakkaus työhön näkyy jossain ihan muualla kuin ahneudessa.

Suncometilta levisi palvelin ja se hajosi heidän sanomansa mukaan juuri silloin, kun meikän saitti operoi siellä ja siitä nyt seurasi tämä downtime. Onnistuivat kaivamaan kuitenkin kaiken takaisin linjoille. Tästä heille suuri kiitos.

Jotta ei jäisi ihan torsoksi tämä kirjoitus, niin mainittakoon, että kiinalaiset ovat nyt suorittaneet kaksi miehittämätöntä telakoitumista omaan tulevaan avaruusasemaansa (artikkeli asiasta ja toinenkin). Vaikka Kiinan avaruusasemasta on tulossa paljon ISS:ää pienempi, heillä ei tunnu olevan likviditeettiongelmia. ISS on käsittääkseni jäämässä alunperin suunniteltua pienemmäksi. Taikonauttien vastaavalle voi käydä päinvastoin. Toivon edelleen, että saataisiin 60-luvun kuukilpaa vastaava skaba pystyyn. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kyseessä olisi Kiina versus muu maailma ja Kiina voittaisi... No, ehkä Nasalla on vielä kuitenkin jonkin verran etumatkaa kaikessa muussa paitsi budjetissa. Kiinalaisten aseman odotetaan pomppaavan avaruuteen kymmenen vuoden kuluttua. Ensi vuonna olisi edessä ensimmäinen telakoituminen ihmisen kanssa. ISS:n on tarkoitus pysyä taivaalla vielä ainakin 15 vuotta. Ehkä sen jälkeen valta siirtyy kiinalaisille? 

Kiinalaisten avaruusohjelma tähtää Marsiin 30-40 vuoden kuluttua. Kuinka tosissaan näitä juttuja sitten viskellään, on eri asia, eikä siitä selvyyttä saa ennen kuin ajan kanssa. Kuitenkin olisi todella hienoa nähdä termi "deep space exploration" (kaukaisen avaruuden tutkiminen) oikeasti käytössä, eikä vain korulauseissa. Niin fiktiivistä kuin Star Trek onkin, niin jos ihmiskunta ei koskaan niihin saavutuksiin pysty, se on kyllä omaan jalkaan ampumista. Kyllähän sitä voi käyttää fyrkkaa Kreikan hölmöilyjen tukemiseen ja ties mihin turhanpäiväiseen meikkibisnekseen (taitaa hakea nyt vähän kaukaa...), mutta paljon mieluummin näkisin pysyvän siirtokunnan Marsissa.

Ei tässä kummempaa. Päivittelin Drupalin seiskaversioon ja samalla tuli vähän uutta ulkoasua. Ei muuten toimi IE6:lla. Eikä varmaan juuri millään muullakaan antiikkisella selaimella. Uusimmilla Firefoxeilla ja Chromeilla toimii. Ja lähes tulkoon jopa IE9:llä.

Sääli on sairautta, joten vanhoja selaimia ei säälitä. CSS3 kunniaan!