Tuli luettua Pekka Himasen (2000) kirjoittama Hakkerietiikka - ja informaatioajan henki ja täytyy myöntää, että tämä taisi olla tähänastisen elämäni merkittävin teos. Oletin kirjan olevan lähinnä nörttikirja, mutta enemmän tämä oli eettisten ja filosofisten - siinä missä kyllä tietoteknisten - kysymysten pohdintaa. Tai ehkä pikemminkin mallien esittelyä. Kommunismi ja kapitalismi saivat kyytiä informaation ja avoimen koodin/sisällön tieltä.
Palaan vielä hetkeksi tuohon In Time -elokuvaan. Tässä tarkemmin miettiessäni sehän sijoittui ainakin pyöreästi sata vuotta tulevaisuuteen, mutta elokuvassa itsessään ei ollut juuri mitään tulevaisuuden visiointia. Aivan kuin teknologinen kehitys olisi pysähtynyt kapitalistisen valtaeliitin saavutettua haluamansa. Heillä, joilla oli valtaa, oli myös aikaa. Elokuvassa esitetty kapitalistipamppu piti holvissaan miljoonaa vuotta, joten hänelle viikatemies ei ollut ihan äkkiä tulossa kolkuttelemaan. Ghetossa asuva sankari sai taistella, että pääsisi juuri yli 25:n ikävuoden.
Elokuvassa ei myöskään mainittu valtiota mitenkään. Jopa poliisia vastaava aikavartija oli rikkaimman kapitalistin palveluksessa. En tiedä mitä käsikirjoittajat olivat elokuvallaan halunneet kuvata, mutta kyllä yhteen leffaan oli saatu mukaan kaikki ne ainekset, jotka kapitalistisessa maailmassa voidaan saada päin mäntyä.
Ja sitten palaan takaisin tuohon lukemaani kirjaan ja lainaan tähän loppuun siinä olevan lainauksen: "Päivällisen jälkeen monet perheet istuvat yhdessä, mykkinä mutta kotoisasti, ja katsovat kuinka televisiossa äidit, isät ja lapset puhuvat toisilleen innokkaasti." Voiko olla toista laitetta joka passivoi elämän niin rankasti kuin televisio?
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Jatkan tästä ensi viikolla. Ajatuksia on pää täynnä.