Blogi

Tätä Apotti-keskustelua on nyt mielenkiintoista seurata. Niin itse asian tiimoilta kuin lieveilmiöistäkin. Muutaman pohdinnan (esim. yksi, kaksi ja kolme) lukeneena näyttää siltä, että ollaan menossa aika pirun paljon metikköön ja rahaa tulee palamaan miljardeja. Veronmaksajana kyseenalaistan kyllä Apotin.

Mutta tällä erää ei tarinoida Apotista, vaan siitä miten IT-alan ammattilaiset(?) elävät sosiaalisessa mediassa. Otan esimerkkeinä kolme vähemmän fiktiivistä hahmoa: Ossin, Petterin ja Jyrkin.

Ossi on ammatiltaan tietotekniikkakonsultti, joka kirjoittelee Uudessa Suomessa, Tietokoneen blogeissa ja Facebookissa. Joskus kaverilta tulee ihan osuva teksti, mutta suurin osa kirjoituksista tuo kirjoittajalle vain paskaa niskaan. Seuraan tarkimmin Tietokoneen blogia, jossa Ossi tunnetaan "trollaajana" ja "Mäsämiehenä". Nyt Ossi päätti sitten lähteä kunnallisvaalien ehdokkaaksi. Henkilökohtaisesti en usko läpipääsyyn mitenkään. Ossin brändi webissä on olematon. En tietenkään tunne ihmistä oikeasti ollenkaan, mutta nettikirjoittelun pohjalta en ränkkää tätä "IT-ammattilaista" ihmiseksi, jonka laittaisin päättämään tämän maan asioista. Mutta on Ossillakin paikkansa. Hän on loistava sarjakuvien käsikirjoittaja! Sosiaalisesti rajoittuneissa (onko sarjis vielä hengissä?) parhaan stripit ovat Ossin kynästä!

Seuraavana kehään astuu tietokirjailija Petteri - hän loi itselleen asiantuntijan maineen 80- ja 90-lukujen taitteessa kirjoittamalla lukuisia erittäin hyviä ja ennen kaikkea kansantajuisia kirjoja tietotekniikasta. Sittemmin muutto webbiin ei ole onnistunut yhtä kivuttomasti, mutta hänen blogiaan on kuitenkin mukava lukea. Petteri kirjoittaa asioista, jotka ovat oikeasti tärkeitä. Nyttemmin tämän Apotti-keissin kanssa sai kyllä huomata, että Petteri valitettavasti kirjoitti asiasta, josta ei itse ollutkaan niin hyvin perillä ja hän joutui hieman vaitonaisesti vaihtamaan mielipidettään missään vaiheessa myöntämättä olleensa hieman tuuliajolla. Petterikin on innostunut politiikasta ja pyrki eduskuntaan viime vaaleissa Kokoomuksen riveistä. Ei päässyt läpi. Petteri voisi hyvinkin olla varsin pätevä poliitikko ja IT-asiantuntijakin - kunhan pysytään vain tarpeeksi abstraktilla tasolla. En edes tiedä onko Petterillä mitään ohjelmistosuunnitteluosaamista vyöllään.

Sitten on vielä Jyrki, joka jaksaa vihertää edelleen. Kaveri on istunut eduskunnassa, mutta tippui sieltä viime vaaleissa. Osin sen takia, että ääniä valui Petterille. Jyrkin kommentit ovat lähes aina hyviä ja loppuun asti ajateltuja. En muista kuin kerran hyvitysmaksukeskustelussa lukeneeni kommentin, joka kuulosti omaan korvaan aivan absurdille. Jyrkikin on kirjoittanut kirjoja, blogaa ja hän on tästä kolmikosta ainut, jonka olen tavannut ihan livenäkin. Hän on kuin kotonaan alati muuttuvassa nettimaailmassa ja Jyrkin brändi on kunnossa. Vaikkei Jyrkikään ole mikään ohjelmistosuunnittelija-ammattilainen, ei hän anna myöskään sellaista kuvaa itsestään. Ja hän myös myöntää rehellisesti silloin, kun on mennyt vähän metsään tai jokin asia ei ole vielä tuttu. Sosiaalisessa mediassa on oikein kysyä muilta apua.

Kolme enemmän tai vähemmän erilaista kaveria kirjoittelevat netissä ja ovat rakentaneet itselleen brändiä. Kuitenkin jokainen on aivan erilainen. On mielenkiintoista seurata kolmikon edesottamuksia ja osallistua heidän kanssaan keskusteluun Suomen asioista. Sosiaalinen media on kyllä nasta juttu. Ehkä palaan kavereiden edesottamuksiin joskus toistekin... kenties lisäämme vielä Jasmonkin mukaan?

Suomen terveydenhuollon tietojärjestelmät kuulemma toimivat yhtä hyvin kuin Nokian S60-luurit. Nyt asialle ollaan tekemässä jotain ja tarina alkaa pääkaupunkiseudulta, jossa HUS haluaisi uudistaa järjestelmiään (hanke on nimeltään Apotti). Tarkoitus olisi käyttää 500 miljoonaa euroa rahaa ensialkuun järjestelmien uusimiseen ja sitten 10 vuoden ajanjaksolla lähes 2 miljardia parsimaan koko Suomen järjestelmät. Lähdetään liikenteeseen tuosta 500 miljoonasta.

500 miljoonaa annettuna 500:lle ohjelmistoalan ammattilaiselle rahoittaisi heidän elämisensä vähintään kymmeneksi vuodeksi. Oikeasti pitäisi tietysti maksaa veroja yms., mutta ei nyt nipoteta. Riittäisikö 500 ihmistä? No todellakin riittäisi. Riittäisikö 10 vuotta? Aivan varmasti riittäisi. Nyt Accenture on konsultoinut asiaa niin, että Accenturelta kannattaa ostaa järjestelmä. Ei uskoisi.

Mikä tässä asiassa nyt oikeasti sitten kusee? Se yksinkertainen asia, että tätäkin asiaa hierotaan ja räplätään kabineteissa. Tavallisella kaduntallaajalla ei ole mahdollisuutta nähdä laskelmia, lukea suunnitelmia tai ehdottaa parannuksia. Jotain tietoa on vain vuotanut julki, mitään ei avoimesti anneta. GitHubille ilmeistyi eilen potilastietojärjestelmäprojektin aloitus. Sanoisin olevan hyvin epätodennäköistä, että siitä tulee mitään, mutta toivon tietysti, että avoin yhteisö loisi toimivan järjestelmän. Kuitenkin - ajatus, että järjestelmän tiedot ovat alusta alkaen kaikkien kansalaisten nähtävillä, on tärkeä. Läpinäkyvyyttä tuollaisiin isoihin projekteihin tarvitaan. Tällöin kellä tahansa on mahdollisuus löytää suurenkin luokan virheet niin päätöksenteosta, suunnittelusta kuin projektin vetämisestäkin. Ja jos tuote on vielä avointa koodia, niin sitten ihan kooditasollakin.

Jos tämän lisäksi annetaan kansalaisille vielä mahdollisuus auttaa järjestelmän kehittämisessä, niin tällöin ollaan jo pitkällä. Nythän tilanne on, että riviveronmaksajalla ei ole mahdollisuutta kantaa korteaan kekoon, vaikka halua olisi. Näkisin asian mielelläni niin, että tällaisissa projekteissa olisi mukana tekijöitä, jotka haluavat tehdä järjestelmää. Ihmisiä, joilla on intohimoa kehittää Suomelle parempi terveydenhuollon potilastietojärjestelmä.

Sähköistä reseptiä on Suomessa kehitetty yli 20 vuotta. Entäs jos nyt aletaan kehittämään järjestelmää, jonka kanssa työskennellään vielä 20 vuoden kuluttua. Riittääkö 1,8 miljardia euroa? Tuleeko järjestelmästä varmasti käytettävyydeltään huippu ja turvallisuudeltaan varma kuin Fort Knox?

Teksti pohjaa mm. muukalaisia vesirajassa -blogipostaukseen. Se on lukemisen arvoinen.

Totuus on tuolla ulkona ja niinpäin pois. Mutta siis asiaan. Nasa sai kuin saikin Curiosity-robotin pörräämään Marsin pinnalle. Hieno! Mukana on myös suomalaista teknologiaa, joten vähän voi vetää kotiinpäinkin. Curiosityn laskeutuminen oli huikea ketju erilaisia tapahtumia: laskuvarjoja, jarrutusraketteja ja lopulta töksähtäminen Marsin kamaralle. Yksi Nasan virkamiehistä toivoi, että joku nuori katselisi nyt Curiosityn laskeutumista ja tulisi olemaan sitten joskus ensimmäinen ihminen Marsin pinnalla. Sitä toivon tietysti itsekin.

Mutta ei Nasan saavutukset ole ainoita mitä tässä on viime aikoina tapahtunut. Kiinalaiset onnistuivat alkuvuodesta (vai oliko se jo viime vuonna? Ei näistä nyt muista) ensin telakoitumaan omaan tulevaan avaruusasemaansa ilman ihmistä ja sitten alkukesästä myös ihmisen kera. Intiakin pyrkii lähettämään oman luotaimensa Marsia kiertämään ensi vuonna.

Vaikkei tässä nyt siltikään olla missään hiveässä avaruusbuumissa, niin kaikkea näyttää kuitenkin tapahtuvan. Nasa rahoittaa nyt myös yksityisiä yrityksiä, jotka rakentavat raketteja, joilla tavaraa saadaan nostettua kiertoradalle. Toivottavasti parin kymmenen vuoden sisään ensimmäiset ihmiskunnan edustajat suuntaavat kohti punaista planeetta. Sinne on sen verran pitkä matka nykyisillä vehkeillä ilman poimuajoa, että voi olla, etteivät kyseiset astronautit sieltä koskaan takaisin tulisikaan. Jos itse olisin ryhmässä mukana, ei minulla hirveä hinku takaisin olisi tulla. Kyllä Marsissa tekemistä riitäisi.

Televisio on tällä hetkellä jopa taloutta suuremmassa murroksessa. 50 vuotta se pysyi lähes samanlaisena. Laatikko olohuoneen nurkassa. Ensin tuli vähän väriä kuvaan, sitten signaali digitalisoitiin ja sen jälkeen itse televisiolaitteet muuttuivat kertaheitolla litteimmiksi ja suuremmiksi. Nykyisellään suosituin telkkarikoko taitaa olla jotakuinkin 40 tuumaa, eikä se ainakaan pienenemään päin ole. Vielä neljäntenä muutoksena kuvan tarkkuus on kasvamaan päin. Teräväpiirtosignaalia löytyy nyt jo, sekä antennista että kaapelista ja lähes kaikki uudet tv-sarjat ja lähetykset kuvataan teräväpiirtona.

Mikään näistä muutoksista ei kuitenkaan vedä vertoja sille mitä jakelupuolella tapahtuu. Alkuviikosta tuli pyörittyä Joensuussa ja hotellissa ollessa teki mieli katsella olympialaisia. Alakerran baari oli jo mennyt kiinni, joten satasen finaali katsottiin koneelta suoraan, kun netti jaettiin puhelimesta käyttöön. Tähän ei ollut teknologista valmiutta vielä kymmenen vuotta sitten - eikä edes viisi vuotta sitten. Nyt ohjelmien, elokuvien tai urheilun katsominen onnistuu missä vain mobiilinettiä on tarjolla. Ja mikä tärkeintä ohjelmien katsominen onnistuu juuri silloin kuin katsoja niin haluaa.

Ei nykypäivänä tarvitse istua telkkarin ääressä 19:30-20:00 viisi päivää viikossa, vaan jos kuluttujalla on vaikka keskiviikkona aikaa, niin hän voi katsoa koko viikon salkkarit kerralla. Samoin jos lauantai-illan elokuva tulee liian myöhään, sen voi katsoa vaikka sunnuntaiaamuna. Suoria urheilulähetyksiä lukuunottamatta en näe tarvetta istua telkkarin/tietokoneen/kännykän/tabletin edessä silloin kun televisioyhtiöille sopii, vaan katson ohjelmat silloin kun minulle sopii. Netflix tulee huhujen mukaan Suomeen kohta, joten sen jälkeen mekin voimme nauttia palvelun tarjoamista tv-sarjoista ja elokuvista - juuri silloin kun haluamme.

Ongelminahan näissä on aina tekijänoikeuskysymykset. Isot yhtiöt haluavat kiusata kuluttajia, mutta eivätköhän nekin tässä vähitellen opi, että valta on kuluttujalla. Toisaalta kuluttujapuolella täytyy myös tapahtua sukupolvenvaihdos - en usko, että kaikki vaihtavat katselutapojaan tuosta noin vain. Mutta nuorimmat sukupolvet ovat tähän jo tottuneet, eivätkä he kaipaa nurkkaansa passiivista televisiota. He katsovat viihdettä silloin kun huvittaa ja vaihtavat siitä ajatuksia sosiaalisessa mediassa. Tähän ei perinteinen tv-järjestelmä taivu.

Eli summa summarum. Jos haluaa haaskata rahojaan, niin kannattaa perustaa "perinteinen televisiokanava". Se, jos mikä, on kuoleva teollisuuden ala.

Talouskriisi myllertää Euroopassa jo neljättä (viidettä?) vuotta, eikä loppua näy. Alkukesästä LUTilla oli Sustainable Global Business (kestävä maailmanlaajuinen liiketoiminta) -seminaari, jossa oli muun muassa huippupuhujana Viipuri-palkinnon saanut John Kay. Yleisö sai esittää ryhmälle kysymyksiä ja pääsin itse töräyttämään tilaisuuden viimeisen kysymyksen: "tarvitaanko talouskasvua?" Ryhmän vastaus oli yksimielinen kyllä. Kay tosin toi vahvasti esiin, että täytyy siirtyä materialistisesta kasvusta luonnon ehdoilla tapahtuvaan kasvuun. Sehän näissä BKT-kasvuissa on aina ongelmana, että jos tuhoat luontoa, BKT kasvaa ja sitten kun siivoat sotkusi, niin BKT kasvaa ja vaikket siivoaisikaan, niin BKT ei ainakaan pienene.

Eero Helkkula argumentoi Suomen Kuvalehden blogissa, että ilman talouskasvuakin tulisi osata elää. Loputtoman talouskasvun ajatus on hyvin vaikea omaan ajatusmaailmaani. Se vaatii vähintäänkin sitä, että lähdetään muille planeetoille. Tältä pallolla loppuu myytävät tavarat kuitenkin jossain vaiheessa. Talouden ammattilaisille degrowth ja ilman kasvua eläminen on kuitenkin täysin punainen liina, eikä sellainen tunnu olevan mitenkään mahdollista. Minusta jotenkin on vain hassua elää koko ajan siinä uskossa, että seuraava maksaa ja nyt voidaan elää vähän yli, kun tulevaisuudessa kuitenkin on käytössä enemmän pääomaa. Mikäli Jenkkeihin nyt syksyllä valitaan republikaani presidentti, niin siellä taas ylivarojen eläminen lisääntyy entisestään ja talouskupla ei ainakaan tule pienenemään. Tosin onneksi Obamalla ei tällä hetkellä näytä olevan hätää.

Elämme mielenkiintoisia aikoja (kuten aina). Päädytäänkö tässä täyteen anarkiaan vai pelastuuko euroalueen talous? Ehkä jotain siltä väliltä kuitenkin.