Blogi

Tämä on ollut varsin hyvä leffa vuosi tähän mennessä. En ole varmaan ikinä  käynyt vuoden aikana katsomassa näin montaa leffaa, mitä nyt jo alkuvuoden aika on tullut käytyä tiiraamassa. Takana on 11 eri leffaa ja vielä kahdestoista näytös, kun kävin katsomassa Mad Max Fury Roadin kahteen kertaan. Liekö siis tarvetta kertoa, mikä on ollut alkuvuoden paras leffa.

Mad Max oli varsin onnistunut. Oikeastaan ei siinä ollut mitään vikaa. Leffa toimi hyvänä jatkumolle 70- ja 80-luvuilla tehdyille ensimmäisille kolmelle elokuvalle. Fury Road on sitä samaa, mutta paremmin tehostein, hienommin autoin ja kromatummin näyttelijöin. Annan elokuvalle arvosanan 4½ / 5.

The Imitation Game on ehdottomasti alkuvuoden toiseksi paras elokuva, jonka olen käynyt katsomassa. Elokuva toimii monella tasolla. Ensimmäisen tietokoneen rakentaminen, toinen maailmansota, vähemmistöjen oikeudet… Ei voi kuin suositella. Harvoin tositapahtumiin nojaavasta elokuvasta tulee näin mukaansa vievä. Arvosana 4½ / 5.

Kolmannelle sijalle nostan Fifty Shades of Greyn. Kuvittelin kyseessä olevan elokuvan, jossa käsitellään sitomisleikkejä ja sadomasokismia, mutta omaan makuun elokuva oli lähinnä romanttinen kertomus erilaisten ihmisten tutustumisesta toisiinsa. Odotan ehdottomasti jatko-osia. Kirjojahan on kolme. Arvosana 3½ / 5.

Myös Terminator Genisys ansaitsee arvosanan 3½ / 5. Elokuva on katsomisen arvoinen, vaikkei se mitään uutta gengreensä tuonutkaan (todella harva leffa tuo). Arska toimi, scifi toimi, toiminta toimi.

Sitten on kasa mukiinmeneviä elokuvia, jotka voi katsella jos ei parempaa tekemistä ole. Tähän kategoriaan kuuluvat: Big Game, Ex Machina, Luokkakokous, Jurassic World ja It Follows. Näistä viimeisin oli pelottavin leffa sitten Ringien kymmenen vuotta sitten.

Alkuvuosi toi mukanaan kaksi isoa pettymystä, joista ensimmäisen helmikuussa tuli katseltua Nouseva Jupiter. Wachowskin sisarusten tekeleessä olisi potentiaalia vaikka mihin, mutta nyt juonen kerronta oli rikkinäistä, eikä katsoja pysynyt kartalla tapahtumista. Toivottavasti directors cutti pelastaisi vielä elokuvaa. Arvosana 2(½) / 5.

Suurin pettymys oli kuitenkin Avengers: Age of Ultron. Sekoilua kohtauksesta toiseen, liian nopeata toimintaa, liian nopeita tapahtumia, liian lyhyt taustoitus, liikaa pelkkää äksöniä… Malliesimerkki siitä miten elokuvaa ei pidä tehdä. Annan arvosanaksi 1½ / 5, ja tuo ylimääräinen puolikas tulee vain ja ainoastaan siitä syystä, että elokuvassa on Iron Man.

Seuraavina edessä Kätyrit, Ted 2, (Fantastic Four), Mission Impossible: Rogue Nation, Pikselit, Nälkäpelin viimoinen osa, Spectre (oletettavasti loppuvuoden kovin raina) ja olisihan siellä jokin Star Warssikin ilmeisesti.

Alkuviikosta tuli täyteen sukupuolineutraalia avioliittoa vastustavien tahojen kansalaisaloitteen allekirjoitusten keräyksen puolimatka. Aiemmin säädetty laki astuu voimaan keväällä 2017, mutta tämä Aito avioliitto -ryhmittymä haluaisi säädättää uuden lain kumoamaan jo säädetyn lain. Kolmessa kuukaudessa aloite on saanut taakseen yli 36 tuhatta allekirjoitusta. 50 tuhatta täytyy siis saada, jotta aloite lähtee käsittelyyn. Online-allekirjoitusten tahti on hyytynyt, eivätkä ne näillä näkymin riitä kattamaan vaadittua 50 tuhannen nimen määrää. Aloitteelle on kerätty kuitenkin jo yli 16 tuhatta allekirjoitusta käsin, joten näillä näkymin aloite kuitenkin päätyy eduskuntaan asti.

En ole vielä ymmärtänyt, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivä aloite voisi olla “aidosti tasa-arvoinen”, mutta kukapa näistä nyt aina ymmärtäisikään. Ihmisillä on oikeus tehdä kansalaisaloitteita, joten tälläkin aloitteella on paikkansa. Spekuloidaan hieman tulevaa (mikäli säädöskuviot menevät metsään, vika on minussa; en tunne kuvioita tarpeeksi tarkkaan).

Aloite siis menee todennäköisesti eduskuntaan asti ja lakivaliokunta sen tullee hylkäämään. Äänestys suuressa salissa onkin sitten mielenkiintoinen tapahtuma. Päivi Räsänen kannustaa ihmisiä allekirjoittamaan lakialoitteen ja tulee kumppaneineen varmasti äänestämään lain puolesta. Tässä tullaan sitten jännän äärelle. Kuulostaa demokratian irvaamiselta, jos edellinen laki pyörrettäisiin. Tämä aiheuttaisi välittömästi uuden Tahdon-kampanjan ja kohta oltaisiin taas äänestämässä, mutta toiseen suuntaan. Tällainen ei palvelisi kenenkään etua.

Tahdon2013-lakialoite keräsi 166 851 allekirjoitusta, joista yli 100 tuhatta tippui välittömästi kansalaisaloitteen avaannuttua. Aito avioliitto -yhdistyksen aloite ei tule keräämään näin montaa allekirjoitusta. Kansan keskuudessa tehdyt gallupit kertovat enemmistön puoltavan sukupuolineutraalia avioliittoa. Eduskunnan olettaisi puolustavan kansan tahtoa tällaisessa enemmän omantunnon kysymyksessä, vaikken ymmärräkään miten yhdenvertaisuus voi olla omantunnon asia. Kaikilla ihmisillä tulee mielestäni olla yhtäläiset oikeudet onneen. Kansanedustajan ei tule ajaa omaa mielipidettään, uskontoaan tai agendaansa, vaan kansan hyvinvointia. Seksuaalivähemmistöjä syrjivä Aito avioliitto -hanke ei ole kansan hyvinvointia.

“Mihin tämä maailma on oikein menossa?” on kysymys, jonka voi kuulla esitettävän, kun Kymmenen uutiset kertoo Isiksen hyökkäyksestä tai joukkoraiskauksista Afrikassa.

Jos kysymykseen haluaa vastata nopeasti, niin voi todeta, että olemme menossa koko ajan yhä väkivallattomampaa ja turvallisempaa yhteiskuntaa kohti. Tätä harva uskoo, kun televisiouutiset ja sosiaalinen media toitottavat aivan toista. Tutkitaan asiaa vähän tarkemmin.

The Guardin uutisoi muutama vuosi sitten, kuinka murhaluvut ovat tippuneet Englannissa ja Walesissa alimmilleen yli 20 vuoteen. Fred Burks kirjoittaa, kuinka FBI:n tilastot kertovat väkivallan laskusta. Riski joutua ryöstetyksi tai murhatuksi on puolet siitä mitä se oli 90-luvun alussa. Samoin Suomessa henkirikokset ovat olleet jo vuosikymmeniä laskussa ja aivan viime aikoina pudotusta on tapahtunut entistä enemmän.

Trendi ei ole pelkästää suomalaisten tai brittien etuoikeus, vaan kyseessä on koko ihmiskuntaa koskettava muutos. Steven Pinker on alan tutkijoita Harvardin yliopistossa ja hän on asiasta luennoinut ja kirjoittanut paljon. Pinker kirjoittaa kuinka keskiajan jälkeen murhien määrä on laskenut viidenteenkymmenenteen osaan aiemmasta. Siinä missä aiemmin Länsi-Euroopan valtiot julistivat kaksi-kolme sotaa vuodessa. Elämme nyt aikaa, jossa valtiot eivät ole sotineet Länsi-Euroopassa sitten toisen maailmansodan.

Pinker kertoo väkivallan vähentymisen syiksi muun muassa rauhanturvajoukkoja ja voimankäytön monopolisointia. Yksilöllä ei ole tarvetta kantaa mukanaan asetta vaan vastuu turvallisuuden ylläpitämisestä on poliisilla. Suurimmat muutokset ovat kuitenkin tapahtuneet asenteissa.

Väkivaltaa ei enää nähdä kilpailuna, joka pitää voittaa, vaan ongelmana, joka voidaan ratkaista.

Neil Halloran julkaisi kuukausi sitten sotien kuolonuhrimääristä kertovan videon. Videosta tuli välittömästi hitti. Se kertoo hyvin havainnollisesti, kuinka massiivisesti eri maiden kansalaisia kuoli toisessa maailmansodassa lukuisilla rintamilla. Video luo kuitenkin myös katsausta nykyisyyteen. Kuinka vähän sotia on nykypäivänä ja kuinka trendi on ollut laskeva koko “pitkän rauhan” ajan toisen maailmansodan jälkeen.

Toisessa maailmansodassa kuoli enemmän ihmisiä kuin kaikissa sodissa sen jälkeen yhteensä (kuvan toista maailmasotaa kuvaavat punaiset palkit jatkuvat kattoon asti ja hieman sen ylikin).

Iltauutiset eivät kerro kuinka rauhallista maailmassa on. Ne kertovat niistä vähenevistä väkivallan teoista, jotka myyvät. Uutiset voisi hyvin täyttää jutuilla siitä, kuinka Australia ei ole joutunut sotaan tänäänkään, eikä yhtään ruotsalaista sotilasta ole kuollut. Kuinka Ranska ei ole julistanut sotia vuosikymmeniin. Tällainen uutisointi olisi kuitenkin tylsää. Realismi ja tilastot ovat usein tylsiä, mutta tässä tapauksessa – ah – niin väkivallattomia.

Kesäkuussa The Fund For Peace uutisoi Suomen olevan maailman turvallisin maa. Hesari taasen kertoi vastikään, että Suomessa onnellisuus on jakautunut tasaisimmin koko Euroopassa. Eivät tuollaiset uutiset yhtään huonolle kuulosta. Eivät asiat ole niin huonosti kuin iltauutiset antavat ymmärtää; elämä on iloinen asia :)

Aiemmin mainitsemani Espanjassa todettu kurkkumätä aiheutti nyt rokottamattoman lapsen kuoleman. Tiina Raevaara kirjoitti asiasta hyvin – jälleen (ihailen tuota tyyneyttä, jolla Raevaara kirjoittaa asiasta kuin asiasta).

Kenellä siis lopulta on moraalinen vastuu rokottamattomista lapsista?

Tietenkin instituutioilla, jotka kehottavat jättämään rokotteet ottamatta. Niissä toimivat ihmiset pyrkivät vaikuttamaan muiden ihmisten päätöksentekoon omista ideologisista syistään tai puhtaasti ansaintamielessä. Ei ole kyse heidän lapsistaan: on kyse muiden ihmisten lapsista.

Vanhemmat kokevat olevansa petettyjä, kun heille on mainostettu, ettei rokotteita kannata ottaa ja nyt oma lapsi on menehtynyt. Bakteeri kerkesi tarttua kahdeksaan muuhun lapseen, jotka olivat onneksi rokotettu, eikä heille tullut tautia.

Vanhemmilla on edessään pitkä taistelu. Lapsen kuolema lienee niitä pahimpia asioita, joita ihminen voi kokea. Onni onnettomuudessa, ettei tauti tarttunut kehenkään, jolla ei olisi ollut immuniteettia kurkkumätää vastaan. Siinä tilanteessa olisi ainakin omat henkisen sietokyvyn rajat tulleet vastaan.

Voimia Espaniaan.

Välillä Internetissä joutuu mitä ihmeellisempiin keskusteluihin. Joskus pääsee oikein kunnon syvällisyyksiin ja tuntuu, ettei keskustelusta haluaisi luopua mitenkään (varsinkaan, jos keskustelukumppani on itseä miellyttävä nainen...). Toisinaan vastaan tulee niin käsittämättömillä astraalitasoilla pyörivää tsättiä, että hymyillen siirtyy seuraavaan aiheeseen.

Sitten on niitä hetkiä, kun törmään rasismiin, kunnianloukkauksiin tai vastaaviin, enkä malta olla työntämättä itseäni keskusteluun mukaan. Tavara mitä tulee takaisin voi sitten vaihdella aivan laidasta laitaan. Ehkä minun pitäsi häipyä Afrikkaan?

Tai ehkä jonkun pitäsi raiskata minut?

Minua on solvattu vaikka miksi, mutta en hyväksy toisen sortamista. En vaikka kuinka haukuttaisiin. Minulle niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa ihmiset ovat tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia. Rasismi ja toisten sortaminen ovat jotain mitä en voi hyväksyä. En hyväksy naisten vähättelyä, en homojen solvaamista, en maahanmuuttajien haukkumista enkä mitään muutakaan spurdoilua.

Tänään sitten tuli olo, että haluan tehdä jotain konkreettista vastustaakseni tätä “Perussuomea”. Liityin Vihreisiin. Olen virallisesti puolueen jäsen, kun yhdistyksen hallitus hyväksyy minut jäsenekseen.

Sanon ei rasismille ja sorrolle – nyt ja aina.