Blogi

Kuten kuvasta näkyy saitin uusi ulkoasu on nyt ollut linjoilla muutaman päivän. Ulkoasuremontti olisi pitänyt jo tehdä pari vuotta sitten, mutta ei muka ole ollut aikaa.

Viime kuussa katselin sivuston statistiikkaa ja totesin kävijöistä niin suuren osan olevan mobiililaitteilla surffaavia, että nyt on pakko saada saitin leiskasta responsiivinen. Mobiili ensin ja käytettävyys kuntoon laitteesta riippumatta. Nyt sivusto sitten skaalautuu niin kännykän, tabletin kuin isommankin laitteen ruudulle. Olen siis ihan tyytyväinen siinä mielessä. Värimaailmakin muuttui. Ei suoranaista syytä; nyt kävi vain näin.

Saitin kävijöistä tänä vuonna noin kolmannes on tullut mobiililaitteella ja loput isommilla tietokoneilla. Windows-käyttäjiä on 43%, Android 17%, Mac 14%, iOS 13%, Linux 7% ja sitten muut prosentit hajanaisille pienemmille käyttiksille, kuten WP, Symbian ja ChromeOS.

Selainpuolella hallitsee Chrome 49% markkinaosuudella. Toisena tulee Safari 18%:lla ja perään hengittää Firefox 16 prosentilla. Ie:n osuus on noin 7%.

Kävijöistä 78% tunnistautuu Suomesta tulijoiksi. Perässä seuraavat Yhdysvallat 7% ja Brasilia 4%. Loput ovatkin sitten hajakävijöitä. Tosin ei tuolta Brasiliastakaan taida aivan suoranaisia blogin lukijoita tulla. Tiedä häntä.

Vuoden luetuin juttu tähän mennessä on Timo Soinille osoittamani kirjoitus (Timo ei muuten koskaan vastannut mailiin. En ole yllättynyt). Perässä tulee sitten blogin pääsivu ja rokote sekä homeopatia -aiheiset kirjoittelut.

Semmoista tilastoa tällä erää. Pyrin nostamaan kirjoitustahtia pykälällä, mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu. Ei pidä lupailla mitään, mutta nautin kyllä kirjoittamisesta.

Maailmalla on taas tapahtunut. Espanjassa todettiin ensimmäinen kurkkumätätapaus 28:aan vuoteen. Vanhemmat jättivät lapsensa rokottamatta ja nyt se kostautui hengenvaarallisesti. En tiedä selvisivätkö säikähdyksellä. Ainakin uutisen mukaan ottivat asiasta onkeensa, mikä tietysti hyvästä.

Tähän liittyen olin mukana joukkorahoittamassa Olli Sulopuiston artikkelia Mikä rokotteista epäilyttää? Sulopuisto haastatteli muutamaa suomalaista rokotteiden vastustajaa ja kirjoitti heidän mielipiteidensä rinnalle tieteen näkemystä asiaan. Artikkelin lukemisen jälkeen jokaiselle lienee selvä, miksi rokotteita otetaan.

"Esimerkiksi tuhkarokosta on tehty joku hirveä juttu, vaikka ennen vanhaan melkein jokainen lapsi sairasti sen eikä se ollut mikään juttu. Nyt se on yhtäkkiä yleisvaarallinen tauti", Marjo Sukeva-Hakanpää sanoo.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan tuhkarokko tappoi kaksi vuotta sitten 145 700 ihmistä, heistä valtaosan köyhissä maissa. 

Rokotteiden vastustaja Sukeva-Hakanpään kommentti kertoo valitettavaa kieltään siitä kuinka huonolla tietämyksellä nämä vapaamatkustajat ovat. Itselleni tulee aina paha mieli, kun joutuu lukemaan jonkun kärsivän siitä, että toinen ei “usko” rokotteisiin tai ylipäätään lääketieteeseen. Kiteytettynä: rokottaminen on satoja kertoja turvallisempi vaihtoehto kuin rokottamatta jättäytyminen.

Uskomuksista puheen ollen. Pennsylvaniassa kuoli puolitoistavuotinen lapsi, kun vanhemmat eivät vieneet häntä lääkäriin vaan hoitivat häntä yrteillä ja homeopatialla. Vanhemmat joutuvat oikeuteen asiasta. Tällaiset tapaukset panevat aina miettimään, että miksei ihminen luota terveydenhuoltoon ja sen ammattilaisiin? Mikä ajatuksessa, että he haluavat auttaa ihmisiä, on niin outoa, että pitää oman lapsen terveys riskeerata jättämällä rokotteet väliin tai turvautua homeopatiaan lääketieteen sijaan? Olen tätä yrittänyt kysellä kyseiseen kategoriaan lukeutuvilta ihmisiltä, mutten koskaan ole saanut vastausta. Pari kertaan on solvattu päin naamaa, joskus on jätetty vastaamatta, toisinaan tarinoitu ihan ohi aiheen, joskus on itsellänikin palanut käämi, mutta suoraa vastausta ei ole tullut. Toisaalta vaikeahan näitä järjellä on perustella. Sanonta kertoo, että mikä ei ole järjellä päähän mennyt, ei sieltä myöskään järjellä lähde pois. Uskomushoidot ovat uskomushoitoja ja ne kuuluvat elämäämme yhtä paljon kuin Saturnuksen palvominen, jotta viljasato olisi suurempi.

Jottei katsauksestani jäisi negatiivinen mielikuva, niin todettakoon, että paljon hyvääkin on uutisoitu (yleisesti ottaen, hyvää tapahtuu paljon paljon enemmän kuin pahaa):

Eurooppalaisten lääkärien komitea on vetänyt selvät rajat lääketieteen ja muiden hoitomuotojen välille. Rajan toiselle puolelle kuuluvat muun muassa homeopatia ja kaukoparannus.

Toivotaan, että huuhaa saadaan kitkettyä pois entistä tehokkaammin. Australia on tässä näyttämässä vahvasti esimerkkiä. Heillä on tarkoitus leikata lapsilisät lapsilta, joita ei ole rokotettu. Kuulostaa omaan makuun todella rajulta keinolta, mutta he ovat tällaiseen päätymässä. Vapaamatkustajat lienevät riesa sielläpäin.

Uutiset kertovat myös, että homeopatian käyttö on ollut laskussa, joten hyvältä näyttää tälläkin suunnalla. Pseudotieteet eivät kuulu 2000-luvulle. Mennään positiivisesti kohti tulevaisuutta :)

Prologi

Juhannuksen 2012 tienoilla rupesin kärsimään niska- ja hartiakivuista. Ravasin seuraavan vuoden aikana fysioterapeuttiopiskelijoiden treeneissä, lääkärissä, hierojalla, fysioterapeutilla, OMT-fysioterapeutilla, fysiatrilla ja työfysioterapeutilla. Ostin uuden tyynyn, yritin nukkua selälläni, venyttelin, harjoittelin sovellettua rentoutumista keskussairaalan fysioterapeutin ohjastamassa ryhmässä...

Kevättalvi 2013

Päätäni rupesi särkemään yllättäen talvisena tiistaina. Keikuin työpäivän loppuun, mutta päätä särkiessä vielä seuraavanakin päivänä jäin koti popsimaan ibumaxia. Päänsärky lakkasi, mutta muuten jatkui huono olo. Tuntui, että oksetti. Olin viikon poissa töistä, mutta vähitellen olo parani ja suuntasin takaisin duuniin. (Sivukommenttina voi todeta, että sairauslomalla syntyi yksi parhaista koskaan kirjoittamistani novelleista.)

Joskus huhtikuun tienoilla tunsin oloni epämääräiseksi (vatsaa yms. käänteli) ja lääkäri tarjosi pillereitä närästykseen, jota epäili syylliseksi olooni. Ongelma meni viikossa taasen ohi, enkä ollut päivääkään poissa töistä.

Kesä 2013

Aloitin kesäloman kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Olin juuri saanut kirittyä edellisen vuoden fillarimatkat kiinni ja näytti siltä, että tulee hyvä fillarointivuosi. Työtkin olivat hyvällä mallilla, kun konferenssiartikkelin olin saanut vastikään läpi.

Heti ensimmäisinä lomapäivinä tunsin voimattomuutta. Matkustelin loman aluksi hieman ja reissussakin tuli huonon olon kohtauksia. Kuvittelin sen johtuvat jostain vanhaksi menneestä ruuasta.

Näitä huonon olon kohtauksia tuli sittemmin silloin tällöin ja niistä lääkäriäkin konsultoin. Ei oikein osannut auttaa.

Elokuun alussa tuli palattua takaisin töihin ja siitä sitten ensimmäisen työviikon jälkeen nokka kohti Eskilstunaa ja Gyllene Tiderin keikkaa. Vähän ennen nousua laivalle minulle tuli todella huono olo ja sitä kesti sitten koko reissun ajan. Oksetti koko ajan, mutta juuri mitään ei tullut ulos.

Tätä jatkui koko elo- ja syyskuun. Tein töitä aina kun pystyin, muuten makasin sängyssä. Pyöräilyt jäivät kokonaan. Vatsaan koski. Välillä kipu meni pois, välillä tuli takaisin. Joskus ei tahtonut jaksaa nousta sängystäkään. Pidin muutaman luennon välillä vilkuillen lavuaaria kohti ja mietin, että jos menisi oksentamaan. Tilanne otti päähän. Pelotti, ketutti, itketti ja masensi.

Vatsakipujen takia menin vatsan tähystykseen, jossa ei löytynyt mitään. Olin paperilla terve kuin pukki. Tämä kaikki alkoi rassata mieltä aikalailla.

Syksy 2013

Taas kerran lääkärillä istuessani keskustelimme tapahtumista ja lääkäri sitten hiljalleen mutkien kautta vaivihkaa kysyi, josko haluaisin jutella psykologin kanssa. Lääkäri oli siitä maininnut sivulauseessa jo kesällä, mutta totesi, ettei se tässä nyt ole taustalla. Olin itse kesällä ajatuksesta hämmästynyt. Vatsaahan tässä koski. Nyt olin kuitenkin jo ennen lääkäriin menoa päättänyt, että halusin jutella psykologin kanssa. Sen verran oli käynyt sairastaminen psyykkeen päälle.

Ja niin päädyin seuraavalla viikolla juttelemaan psykologin kanssa. Ensimmäistä kertaa ikinä. Heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen olo oli parempi ja muutaman kerran jälkeen tuntui, että ongelma todellakin oli muualla kuin vatsassa. Kärsin paniikkiahdistuksesta. Olin kesän ja syksyn aikana saanut useamman paniikkikohtauksen. Jäin pohtimaan laivalle menemistä. Paniikkikohtauksen oli laukaissut se, että kahvilassa jouduin vaihtamaan toiselle kassalla toisen mennessä kiinni. Syksyllä oli vastaavia hyvin pieniä juttuja (ruokailu yliopistolla, kaverin visiitti, uimassa käynti, jne.), jotka laukaisivat kohtauksen. Taustalla oli tietysti vaikka minkälaista tekijää äidin kuolemasta, iskän infarkteihin ja veritulppaan sekä parisuhteen hajoamiseen. Ne olivat kasaantuneet ja halusivat lopulta ulos ja minuun se heijastui vatsakipuna.

Psykologin kanssa jutteluiden jälkeen oli pari viikkoa helppoa elämää, mutta sen jälkeen alkoi ahdistamaan. Nyt osasin sentään itse diagnosoida oloni ahdistukseksi, eikä kipu heijastunut enää vatsaan. En sitä osannut kesällä tehdä, kun en ollut koskaan ollut ahdistunut. Ahdistuneisuus lamaannutti ja haittasi työntekoa. Kävin taas juttelemassa lääkärin kanssa ja rupesin syömään SSRI-lääkkeitä. Kyseisiä lääkkeitä käytetään enimmäkseen masennuksen hoitoon, mutta myös paniikikohtausten poistamiseen ja ennenaikaisen ejakulaation eliminoimiseen. Ensimmäiset pari viikkoa lääkkeiden kanssa olivat aikamoista menoa elimistön totutellessa uuteen elementtiin, mutta sen jälkeen alkoi seesteisempi vaihe elämässä. Kävin vielä juttelemassa lisää psykologinkin kanssa.

2014

Tammikuussa söin viimeiset lääkkeet niska- ja hartiakipuihin ja kesällä alkoi olla pääsääntöisesti ongelmatonta sillä seudulla. Ahdistus väheni huomattavasti ja paniikkikohtauksia en ollut saanut sitten edellisen syksyn.

2015

En ole ongelmieni kanssa yksin. Niin Pete Poskiparta kuin Apulannan Toni Wirtanenkin kertoivat viime vuonna omat tarinansa kuinka he ovat joutuneet taistelemaan vastaavien ongelmiensa kanssa. Eikä Rea Haverisen tarina kuulosta sekään kovin vieraalta. Lista on pitkä; työterveyslaitoksen tilastojen mukaan mielenterveyden häiriöt ovat 73 prosentilla 18-34-vuotiaista taustalla heidän jäädessään työkyvyttömyyseläkkeelle.

Onneksi lääketiede on tälläkin saralla kehittynyt. Diagnooseja pystytään tekemään monipuolisemmin ja yksilöllisemmin ja tarjolla on myös monipuolisia hoitomuotoja. Näiden ansiosta on vaikka mahdollisuus palata suljetulta osastolta tekemään väitöskirjaa.

Nyt olen ollut pari viikkoa syömättä lääkkeitä ja elimistö on totutellut vähennyksen kautta olemaan ilman ylimääräistä serotoniinia. Kieltämättä onhan tässä havainnut muutoksia ajatusmaailmassa. Elämän käänteet tuntuvat voimakkaammilta – eli yhtä voimakkailta kuin olivat ennen lääkitystä. Vähän on ollut höveli olo ja erektio on parempi kuin koskaan. Ehkäpä nämä tästä tasoittuvat taasen (erektio on ok tällaisena), mutta jos tuntuu siltä, että tarvitsen SSRI-lääkkeitä, niin sitten palaan takaisin niiden pariin; minulle ne sopivat. Kaikille nämä lääkkeet eivät kuitenkaan sovi, joten ei pidä nyt tuudittautua uskomukseen, että ne ovat pelastaneet ihmiskunnan, vaikka kyseisiä lääkeyhdisteitä tällaisiksi mainostettiinkin 80-luvun lopulla. Olen onnellinen siitä, että terveydenhuolto osasi auttaa minua ja lääketeollisuus oli kehittänyt valmisteen, joka pelasti elämäni.

Elämä on ihmisen parasta aikaa.

Onnellisuus
tuo hetki tuskan ja ärtymyksen välillä
Liikaa
jos sitä saa
ei pienistä iloista enää
nauttia osaa
Vajaaksi
jos se jää
ei elämä tunnu enää
yhtään miltään
Onnellinen
mä hetken olla tahdon
ja kohta taas
uudestaan

Avaruudesta musiikki kantautuu. Anssi Kelalta ilmestyi uusi albumi Nostalgiaa viime viikolla. Olin jo aiemmin päättänyt, etten missään tapauksessa kirjoita levystä samantien. Odotukset olivat niin korkealla, että pettymys oli varma. Näin siis ajattelin.

Kuuntelin levyn läpi välittömästi perjantaiaamuna pariin otteeseen. Pari ensimmäistä biisiä kolahti semisti heti, mutta siihen se sitten jäi. Tuntui, että albumi oli vähän puolivillainen tekele. Ei huono, mutta huippukohdat puuttuivat tyystin.

Onnekseni totean olleeni oikeassa, ettei kannattanut lähteä albumia arvottamaan ennen kuin sitä oli pyörittänyt muutaman päivän. Moni on kommentoinut, ettei Nostalgiaa voi verrata mihinkään muuhun kuin Kelan edelliseen albumiin Anssi Kelaan. Olen jokseenkin samaa mieltä. Levy jatkaa siitä mihin edellinen tarina jäi, mutta kaikkien onneksi tämä ei ole lisää sitä samaa, vaan kyseessä on kuitenkin oma kokonaisuutensa.

Pidin siis edellisestä kiekosta todella paljon ja muistan kuinka se kolahti välittömästi Venetsiassa hotellin sängyllä sitä kuunnellessani. Ensin kolahti Levyhylly pelastaa ja vähän myöhemmin Miten sydämet toimii? Listasin kiekon silloin suoraan vuoden albumiksi ja sitä se loppupeleissä olikin, vaikka Gyllene Tider pääsikin hyvin lähelle; ehkä jopa tasapeliin.

Mutta nyt ajauduin jo nostalgian puolelle. Kelan uusin on siis toimiva paketti, mutta onko se edeltäjäänsä parempi? (Tarviiko sen edes olla?)

On ja ei. Tämä on kokonaisempi albumi, mutta ei tällä toisaalta sitten ole samanlaisia edellämainittuja järjettömän kovia hittejä (voi olla, että olen viikon päästä jo toista mieltä). Olen tähän mennessä kuunnellut levyä kokonaisuutena koko ajan alusta loppuun, eikä ole ollut tarvetta tiputtaa mitään biisejä pois soitosta. Edellisen kiekon kanssa Levoton tuh.. tyttö tuli soitettua puhki. (Sitä sattuu todella, todella, harvoin.)

Kuten jo todettua, Nostalgiaa lähtee käyntiin järkyttävän vahvasti Tanssilattialla ja Viimeinen yö -kipaleiden kanssa. Molemmat kuuluvat ehdottomasti Kelan top10-tekeleisiin. Nimikkobiisi ja ensimmäinen radiosinkku Nostalgiaa ei itseeni aivan täysin uponnut. Biisissä on hetkensä, mutta pieru ei vaan toimi lyriikoissa – ei pahalla. Toinen asia, mikä ei sitten minuun iske, on falsettilaulanta. Jouduin kuuntelemaan sitä Gesslen hoilaamana parilla biisillä ja nyt Kela astuu samaan miinaan Nahkaa ja luuta -kipaleessa. Täytyy kuitenkin sanoa, että Kela vie näissä falseteissa voiton, mutta ilmankin olisi tosiaan pärjätty.

Yksi edellisen albumin ongelmakohta oli kaksi levyn lopettavaa biisiä peräkkäin (levyn lopussa tietty, duh!). Roxette sortui samaan Charm Schoolin kanssa. Nostalgiaa sitä vastoin loppuu todella tyylillä. Kuolleen miehen kitara päättää levyn pirteästi positiivisella viballa. Itselleni siitä tulee samoja fiiliksiä kuin Suuria kuvioita -pitkäsoiton Faijan haamu sekä Mies ja meri -kappaleista.

Mitä tästä nyt sitten jäi käteen? No, erittäin hyvä pop-albumi massiivisella kasaritwistillä. Diggaan. Koska Roxetten syksymmällä tuleva pitkäsoitto on vielä kuulematta, en uskalla vuoden albumi -titteliä jakaa, mutta ei tästä nyt varmaan top3:n ulkopuolelle tipahdeta.

Suosittelen!