Korona

16. elokuuta 2021 - 11.06

Tätä kirjoittaessa suomalaisista 68,9% on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen ja toisenkin 42,5%. Syyskuun lopussa alamme olla kansakuntana aika hyvällä mallilla. Tästä on tietysti vielä ainakin vuoden matka siihen, että pandemia olisi globaalisti voitettu. Ja uusi virusvariantti voi tietysti aina tuoda mutkia matkaan. Tällä erää olen kuitenkin itse positiivisella mielellä.

Maailmalla tapahtuu Gessle 21. kesäkuuta 2015 - 18.02

Maailmalla on taas tapahtunut. Espanjassa todettiin ensimmäinen kurkkumätätapaus 28:aan vuoteen. Vanhemmat jättivät lapsensa rokottamatta ja nyt se kostautui hengenvaarallisesti. En tiedä selvisivätkö säikähdyksellä. Ainakin uutisen mukaan ottivat asiasta onkeensa, mikä tietysti hyvästä.