Seuraavaksi käsiini hyppäsi Tom-Kristian Heinäahon Saatanasta seuraava – kaksoiselämäni Jehovan todistajana (Lind & Co, 2024). Vaikka Heinäahon kirja kertookin hänen omasta elämästään – jossa on ollut erittäin traagisia käänteitä – on kirjoitustyyli kuitenkin hyvin kevyt ja humoristinen. Sen ei pidä kuitenkaan antaa hämätä, sillä kirjan käsittelemät asiat ovat erittäin vakavia. Jehovan todistajien suorittama hengellinen väkivalta on jokapäiväistä maassamme, eikä sitä ole vielä saatu kitkettyä alkuunkaan pois.
Kirja kuvaa uskonyhteisön salamyhkäisyyttä, hierarkiaa ja julmuutta joka suunnasta. Heinäaho kerkesi toimia vuosia seurakunnan vanhimpana ja olla mukana tuomitsemassa toisia todistajia ennen kuin tuli itse erotetuksi seurakunnasta. Tämän jälkeen hän on aktiivisesti auttanut entisiä Jehovan todistajia ja muita uskontojen uhreja mm. UUT:n parissa.
Jehovan todistajilla on pitkä matka uskontokunnaksi, joka kunnioittaisi ihmisoikeuksia ja uskonnovapautta, mutta työ, jota entiset todistajat tekevät ongelmien esiintuomiseksi on hyvää ja Vartiotorni on muutoksen kourissa. Tuote ei ole myynyt enää vuosiin, joten oppia on liberalisoitava. Tästä viimeisin esimerkki on keväältä, kun miehille sallittiin parran kasvatus. Muutos se on pienikin muutos.
Kirjan luettuani jäin kuitenkin kateellisena pohtimaan: saavatko homot todella noin helposti seksiä?