Nykyajan ihmisellä on niin helppoa. Ei tarvitse enää hiihtää kouluun kesät talvet ylämäkeen. Kännykällä tavoittaa toisen koska vain, ja ruokaa saa kaupasta lähes 24/7. Mitäpä tässä valittamaan siis?
En väitä, että "ennen kaikki oli helpompaa", mutta kyllä yhteiskunnallinen kehitys on tuonut mukanaan paljon sellaista, mihin emme välttämättä ole vielä valmiita. Tuhat vuotta sitten yksilölle riitti, että pystyi pitämään huolen itsestään ja perheestään. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ruuantuotanto oli omissa käsissä. Huolehdittavan yksikön koko oli vain muutaman ihmisen kokoinen. Muusta maailmasta ei tarvinnut välittää – eikä siitä voinutkaan, sillä siitä ei ollut mitään tietoa. Ei ollut karttoja, puhelimia tai internetiä. Ei edes sanomalehtiä.
Nykyään on mahdollista elää yksinkin, mutta ympärillä oleva uutistulva tuo elämäämme stressiä joka suunnalta. Siinä missä voi joutua murehtimaan omasta terveydestä, kertoo Facebook myös kaverien huolet. Uutisointia tulee myös huolestuttavista talousnäkymistä Suomessa. Eskaloituuko Ukrainan kriisi myös meille asti? Tuhoaako ihminen ilmastonmuutoksen myötä koko rakkaan pallomme? Tällaisista asioista ei tarvinnut yksilön murehtia edes vielä 500 vuotta sitten.
Vasta sanomalehtien myötä tieto lähti leviämään nopeammin ja Suomessakin oli mahdollista seurata ensimmäisiä nykyajan olympialaisia. Ei tietenkään reaaliaikaisesti, mutta edes jollakin viiveellä. Radio toi sitten vielä nopeampaa tiedonvälitystä, jota televisio edelleen lisäsi. Vietnamin ja Balkanin sodat näkyivät televisiossa. Itse kävin koko ala-asteen syöden aamulla muroja samalla, kun taustalla uutisointiin entisen Jugoslavian alueen tapahtumista. Se oli osa päivärytmiä. Luonnollista.
Internet on vain nopeuttanut tätä sykliä entisestään. Jos päädyit vielä 60 vuotta sitten paperitehtaalle töihin tai rupesit myymään autoja, sait tehdä sitä huoletta koko elämäsi. Töitä oli.
Termi työttömyys on tullut tullut suomalaiseen kielenkäyttöön kunnolla vasta sotien jälkeen, kun syntyi tilanteita, joissa töitä ei enää yksinkertaisesti ollut. Tälläkin hetkellä pelkästään Suomessa on parisataatuhatta työtöntä. Ihmisiä, joilla ei ole töitä, vaikka he sitä haluaisivat. Yksi suurimpia pelkojani olisi olla työtön. Ei niinkään tulojen romahtamisen takia vaan elämän muuttumisen muuten erilaiseksi. Voisin kuvitella päätyväni johonkin vapaaehtoisduuniin, mikäli muuten työt loppuisivat.
Maailma muuttuu ja nyt pohditaan (esim. tämä ja tämä), miten yhteiskunta toimii, kun kaikille ei enää yksinkertaisesti ole töitä. Tähän automaatio (niin mekaaninen kuin digitaalinen) vaikuttaa koko ajan. Kohta meillä ei ole enää taksikuskeja, kauppojen kassoja, siivoojia... Mitä tehdä, kun työtä ei enää ole?
Kysymys on mielestäni kaksijakoinen. Mitä yhteiskunta tekee, kun työtä ei enää ole ja toisaalta, mitä yksilö tekee töiden loppuessa? Yhteiskunnallisissa asioissa perustulo, kansalaispalkka tai vastaava konsepti voi olla asia, joka lanseerataan Suomeenkin kohta. Tulemmeko tilanteeseen, jossa "puolet" väestöstä pystyy "ruokkimaan" kaikki? Ken tietää tuleeko Star Trekin maailmasta todellisuutta.
Toisaalta, en tiedä loppuvatko työt kokonaan vai muuttavatko ne vain muotoaan ja määräänsä. Aikoinaan koko valveillaoloaika täytyi käyttää ruuan hankintaan. Sittemmin tuotantoprosessit tehostuivat ja riitti, että tehtiin kymmentuntista päivää kuusi päivää viikossa. Sitten enää kahdeksaa tuntia viidesti viikossa. Ehkä kohta siirrymme kuusituntiseen työpäivään. Samalla ammatit ovat muuttuneet. Rankka fyysinen työ on osin vaihtunut vaikkapa akateemiseen ajatteluun ja audiovisuaaliseen luovuuteen. Teemme työksemme yhä enemmän sitä mistä nautimme. Nautittavia asiota lienee kuitenkin varsin rajattomasti, joten ehkeivät työtkään lopu koskaan? Ehkä kahvipöytäkeskustelija on tulevaisuuden ammatti? Tietokonepelaaminen on sitä jo nyt.
Vanha sanonta sanoo, että kehitys kehittyy. Se pitää kutinsa. Ei riitä, että asiat kehittyvät vaan ne kehittyvät yhä nopeammalla tahdilla. Pohdimme miten voitamme ilmastonmuutoksen tai mitä tehdä kun töitä ei ole, mutta sen jälkeen tulee yhä suuremmalla nopeudella uusia – ja mahdollisesti suurempia – "ongelmia" ratkottavaksi. Onneksi nykyajan ihmisellä on niin helppoa?