Jari Kaaro kirjoitti viikolla Hesarissa kolumnin "Entä jos kuoleman jälkeen ei olekaan mitään?" Kirjoituksen pääpointti on, että tutkimusten valossa ihmisille on tärkeää, että maailma - ihmiskunta - jatkaa olemassaoloaan yksilön kuoleman jälkeenkin. Kolumnissa mainitaan myös P.D. Jamesin kirja Ihmisen pojat. Katsoin eilen kyseisestä teoksesta tehdyn samannimisen elokuvan ja pidin siitä oikein kovasti.
Miten yhteiskunta pysyisi enää pystyssä, jos tiedettäisiin, ettei ihmisiä enää synny? Olisimme lajimme viimeiset. Ajatus on pelottava. Sen hyväksyn heittämällä, että minusta joskus aika jättää, mutta en haluaisi nähdä ihmiskunnan tuhoutuvan. Se olisi katastrofi myös omalle elämällä. Pohja putoaisi pois, sillä tavoitteeni on kuitenkin viedä ihmiskuntaa eteenpäin.
Haluaisin nähdä elämäni aikana ihmiskunnan kolonisoivan Marsia. Haluaisin jopa olla itse mukana operaatiossa, mutta se lienee vähän liian utopistista. Olisi vain hienoa nähdä kuinka "viimeinen rajaseutu" alkaa avaantua.
Toisena unelmana olisi saada tämä nykyinen planeetta kuntoon. Tällä erää matkataan liian kovaa vauhtia kohti ylikansoitusta ja peruuttamatonta ilmastonmuutosta, joten jotain pitäisi tehdä. Muutos lähtee meistä ihmisistä - yksilöistä. Haluan olla mukana tekemässä osaltani tästä pallosta paremman.
Kolmenneksi listaan avoimuuden. Oli sitten puhe avoimesta lähdekoodista, valtionhallinnosta tai pelkästä datasta, puhun sen puolesta. Arvostan sitä, että kansalaisella on täysi kontrolli ympärillä pyöriviin asoihin. Päätöksenteon tulisi olla läpinäkyvää ja avointa. Ohjelmistojen ja laitteiden tulisi sellaisia, ettei vendor-lockiniä pääsisi syntymään ja kaikki mahdollinen data nyt luonnollisesti tulisi tarjota avoimesti eteenpäin jatkojalostettavaksi.
Ei mulla muuta, leffa vaan herätti ajatuksia :)