Maailma muuttuu – seurakunnissakin

18. syyskuuta 2018 - 21.43
Kuva

Yle uutisoi kuinka Rautalammille haettiin uutta kirkkoherraa. Hakijoita oli yksi, mutta häntä ei valittu. Syynä oli pastori Anssi Massisen suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin.

Sen lisäksi, että Massinen ei suostuisi vihkimään samaa sukupuolta olevaa paria, hän uskoo myös “eheytyshoitoihin”. Nämä “hoidot” on todettu huuhaaksi – vaaralliseksi sellaiseksi – ties kuinka monta kertaa ja monet hoitoja ennen tarjonneet ovat pyytäneet julkisesti anteeksi aiheuttamaansa kärsimystä. Tässä valossa on siis päivän selvää, ettei Massista tulekaan valita kirkkoherraksi.

Jännää tästä asiasta kuitenkin tekee se, ettei kirkolliskokous ole vielä linjannut myötämielisyyttä samaa sukupuolta oleville pareille. Ei tarvitse mennä kovin kauas ajassa taaksepäin, kun Massinen olisi ollut mallikirkkoherra. Pastori, joka olisi halunnut vihkiä homoja, olisi taasen jätetty valitsematta katraan paimentajaksi. 15 vuodessa on tultu pitkä matka yhdenvertaisuuden toteutumisessa. On vain ajan kysymys, kun kirkko antaa pappiensa vihkiä vapaavalintaisesti pareja sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntaukseen katsomatta. Jo tovin suurin osa papeista on ollut valmis vihkimään homoja, jos käsky käy. Ja suuri osa on valmis tekemään niin ilman lupaakin.

Maailma muuttuu ja kirkolla on edessään suuria muutoksia. Uskonnoilla ylipäätään on edessä muutoksia vastatessaan maallistuvaan maailmaan. Mitä kirkolla on tarjottavana siinä vaiheessa, kun alle 10 prosenttia uskoo kristinuskon jumalaan? Mitä nousee yhteisen uskon tilalle? Vai nouseeko mitään? Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei ole vielä vastauksia.

Lisää uusi kommentti