Jehovan todistajien määrät

29. lokakuuta 2017 - 18.21

Jehovan todistajien kanssa keskustellessani kyselin monesti, miten todistajat voivat olla varmoja, että juuri heidän uskontonsa on se ainoa oikea maailman tuhansista eri uskonnoista. Yksi perustelu oli, ettei mikään toinen uskontokunta tarjoa materiaaliaan niin monella kielellä. Outo perustelu, vaikkakin Raamatun valossa aivan perusteltu, sillä Kirjahan mainitsee, että lopun aikoina "hyvä sanoma" on saarnattu kaikille. Jehovan todistajat kokevat elävänsä lopun aikoja, joten heille on loogista pitää omaa saarnaustyötään merkkinä lopun ajoista. Itsensä toteuttava profetia siis.

Toinen itseni – ja monen muun – kuulema väite on uskonnon ultimaattisuudesta on todistajien määrän jatkuva kasvu. Tämä on tietysti totta, Jehovan todistajien määrä on kasvanut varsin tasaisesti vuodesta toiseen. Kysyin kyllä, että miten tulisi suhtautua siihen, että islamin uskoisten määrä kasvaa vuodessa moninkertaisesti. Onko islam sitten vielä ultimaattistakin ultimaattisempi uskonto? Kuulemma se on eri asia.

Mutta tähän todistajien määrän kasvuun. Maailmanlaajuisesti kasvua on tapahtunut. Tässä blogauksessa esitetyt määrät perustuvat jehovantodistajuutta pyörittävän Vartiotorni-seuran julkaisemiin numeroihin. Numerot eivät siis ole puolueettoman tahon tarjoamia, mutta pitänevät todennäköisesti kuitenkin paikkansa. Vartiotorni on julkaissut vuosittain vuosikirjan, jossa on kaikkien maiden todistajien määrät. Kaivoin tätä artikkelia varten lähes kaksituhatta numeroa erinäisistä Vartiotornin julkaisemista vuosikirjoista.

Maailmanlaajuinen todistajien määrän kasvu näyttää seuraavalta.

JT-määrä koko maailmassa

Mitä tästä sitten kannattaa noteerata? Pari huomiota on ylitse muiden. Ensinnäkin Jehovan todistajien määrä lähti nousuun vasta 70-luvulla ja vuoden 1975 maailman lopun ennustuksen mentyä pieleen, määrä supistui hetkeksi, mutta jatkoi tämän jälkeen kasvuaan tasaisesti. Nykyisellään Jehovan todistajia on hieman yli kahdeksan miljoonaa, joista noin 15% on yhdysvaltalaisia.

JT-määrä Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa vuoden 1975 maailmanlopun hehkuttaminen otettiin hieman raskaammin kuin globaalisti ja todistajien määrä tipahti seuraavien vuosien aikana lähtien taas nousuun vuosikymmenen vaiheessa ja jatkuen siitä eteenpäin – lukuunottamatta vuosituhannen vaihteen pientä paussia.

Näin Suomessa asuvana minua kuitenkin kiinnostaa enemmän, mikä on tilanne Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Kun piirtelin käppyrät Pohjoismaista en voinut kuin ihmetellä, miten erilainen tilanne näyttää olevan täällä! (Islannissa todistajia ei juurikaan ole, eikä ole koskaan ollutkaan, joten en Islantia ottanut mukaan kuvaajaan.)

 

JT-määrä Pohjoismaissa

Mitäpä kiinnostavaa tästä kuvaajasta sitten löydämme? Paljonkin! Pohjoismaissa vuosi 1975 otettiin aika raskaasti muualla kuin Ruotsissa. Ruotsissa todistajien määrä ei lähtenyt menemään alaspäin siinä, missä Suomi, Tanska ja Norja kokivat notkahduksen. Huomattavaa on myös, kuinka kasvu tyrehtyi täysin 90-luvun puolivälissä ja lähti hiljalleen laskemaan. Tanskassa pysähdys tapahtui muita aiemmin ja Norjassa on viimeisen kymmenen vuoden aikana palattu takaisin kasvun tielle. Suomi on oikeastaan nelikosta kaikkein mielenkiintoisin, sillä täällä 2000-luvulla on ollut vain kolme kasvun vuotta (2000, 2001 ja 2007). Muina vuosina todistajien lukumäärä on laskenut. Tätä havainnollistaa seuraava kuvaaja.

JT-kasvuprosentti

70-luvun oppimokailujen lisäksi Suomessa todistajien määrä laski myös vuonna 1966, mutta syytä tähän en tiedä. Muissa Pohjoismaissa oli vastaava kasvun pysähdys samoihin aikoihin.

Tästä jäi tietysti kiinnostus tutkailla, onko kyseessä vain maallistuneen Pohjolan trendi, vai löytyykö vastaavaa kasvun pysähtymistä muistakin maista. Ensimmäiseksi katsoin lähellä Suomeen pinta-alaltaan ja talouteen verrattavissa olevia valtioita. Seuraava kaavio kuvastaa näitä valtioita.

JT-määrä pienissä länsimaissa

Trendi näyttäisi olevan aikalailla samanlainen. Kasvu on pysähtynyt 90-luvulla niin Tšekissä, Sveitsissä, Alankomaissa kuin Uudessa-Seelannissakin. Irlannissa sitävastoin kasvua tapahtuu edelleen. Jehovan todistajat rantautuivat katoliseen Irlantiin kunnolla vasta 60-luvulla. Tšekistä tilastoja on saatavilla vasta rautaesiripun romahdettua. Näistä valtioista mielenkiintoisin on kuitenkin selkeästi Alankomaat. Jehovan todistajat yli kaksinkertaistivat kannatuksensa kymmenessä vuodessa vuodesta 1966 vuoteen 1976, mutta tämän jälkeen tuli romahdus, josta ei ole sen koommin toinnuttu, vaan todistajien lukumäärä on jäänyt noin 30 tuhanteen. Alankomaat on yksi maailman liberaaleimmista valtioista, joten pohdin onko tällä vaikutusta, ettei siellä saarnaamistyö tuota enää ollenkaan tulosta.

Tähän mennessä olen siis käsitellyt väkiluvultaan suhteellisen pieniä maita (poislukien Yhdysvallat), joten seuraava askel tässä tilastojen kyyläilyssä oli ottaa käsittelyyn suuria länsimaisia valtioita. (Saksan viivat pomppivat vähän omiaa, kun pääosa datasta sisältää vain Länsi-Saksan.)

JT-määrä isoissa länsimaissa

Kuten kuvasta näkyy, niin väkiluvultaan suuremmissa länsimaissa trendi on hyvin samanlainen kuin pienemmissä länsimaissa tai täällä Pohjolassa. Jehovan todistajien määrä ei ole enää 90-luvun puolivälin jälkeen kasvanut merkittävästi Italiaa lukuun ottamatta, mutta sielläkin viime vuosina tahti on tasaantunut. Japani on hyvin mielenkiintoinen tapaus. Todistajien määrä lähti nousuun vasta 70-luvulla, mutta huippu oli jyrkkä ja viimoiset 20 vuotta on tultu alamäkeä. Itseäni myös kiinnostaa nähdä, miten Isossa-Britanniassa, ja varsinkin Australiassa, käynnissä olevat oikeudenkäynnit Jehovan todistajien pedofiilien salailua kohtaan vaikuttavat todistajien määrään. Australiassa tilanne tasaantui juuri, mutta tuleeko nyt seuraavina vuosina laskua.

Vaikka länsimaissa väkiluvun kasvu on taittunut, lähes kaikissa valtioissa silti ihmismäärä kasvaa. Japani on tästä poikkeus ja tämä vaikuttanee tietysti myös näihin kaavioihin. Länsimaissa kasvu on siis hyvin marginaalista. Kuitenkin globaali todistajien määrä näytti jatkavan kasvuaan, joten mistä kasvu sitten tulee? Otin seuraavaksi tarkasteluun lähinnä Afrikan maista koostuvan tilaston.

JT-määrä kehitysmaissa

Nämä tilastot kertovat selkeää kieltä siitä, missä todistajamäärien kasvu sijaitsee. Kehittyvissä maissa on selkeästi noususuhteinen trendi. Nigeriassa näkyy vuoden 1975 virheellinen maailmanlopun ennustus, joka lamautti kasvun lähes kymmeneksi vuodeksi. Marokossa oli jonkin verran todistajia 60- ja 70-luvuilla, mutta sittemmin maassa ei raportoida olevan todistajia. Malesiassa kasvu on ollut erittäin hidasta. Vastaavaa on tietysti muissakin islaminuskoisissa maissa.

Elikkästä, mitä tästä tukimuksesta jäi käteen? Sattumanvaraisista maailman valtioista Jehovan todistajien määrä näyttää kasvavan lähinnä Saharan eteläpuolisissa kehittyvissä maissa ja Yhdysvalloissa. Länsi-Eurooppa – eritoten Pohjoismaat – ovat olleet jo parikymmentä vuotta lähes nollakasvun aluetta. Panee väkisinkin miettimään, että mikä rooli internetin yleistymisellä on Jehovantodistajien rekrytointiongelmiin. Tieto Vartiotornin vääristä profetioista ja pedofiiliakohuista on tarjolla kaikille, eikä oppimuutosten ja vääryyksien peittely enää onnistu niin helposti kuin “analogisena” aikana. Tästä on siis aika helppoa vetää yhteen, miksi Vartiotornilla on viime vuosina alkanut ilmetä rahahuolia. Varakkaista länsimaista ei enää irtoa rahaa niin paljoa kuin ennen ja vaikka Afrikasta saadaan uusia todistajia paljon, eivät sieltä syntyvät pienemmät rahavirrat riitä paikkaamaan länsimaista häviäviä tulopuolia. Seuraan mielenkiinnolla mihin kehitys johtaa. Oma ennustukseni on, että Vartiotorni joutuu pykälän modernisoimaan oppiaan. Miten se tapahtuu, on mysteeri, mutta nykyisellään he eivät vetoa moderniin ihmiseen. Ja kun eivät vetoa ihmisiin, niin ei organisaatio saa myöskään rahaa, mikä taas vaikeuttaa globaalia "hyvän sanoman" kerrontaa. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Lisää uusi kommentti